Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Sellainen öinen tunnustus, että Tavastian possujuna, Käärijä ratsastamassa Bojanilla, on ehkä parasta mitä minulle on tänä vuonna tapahtunut. Tai ehkä jopa kahteen vuoteen. Eikä tämä ole edes vitsi. Surullisinta on, että en edes itse osallistunut kyseiseen tapahtumaan vaan seurasin sitä verkon välityksellä

Olen pyöritellyt tätä, koska tällä on niin monia ulottuvuuksia. Mitä tämä kertoo minusta? Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta? Pop-kulttuurista? Homokulttuurista? Some-kulttuurista? Mitä psykologit, filosofit ja seksologit sanoisivat niistä muutamasta sekunnista, jona Bojanin kasvoille levisi hekumallinen ilme, ja jona aikana hetkeä netissä seuranneet puutarhurit kärventyivät liekkiemojeihin ja pissivät pöksyihinsä. Minusta tuo hetki oli merkittävämpi kuin Madonnan ja Britneyn suudelma tai Andy McCoy heiluttelemassa 30 donaansa. Siitä hetkestä itsestään kuuluisi tehdä lauluja.
Samaistun! 😅 Sulan edelleen siihen possujunassa vilahteeseen ilmeeseen ihan täysin. Kuin myös siihen niskaa puristaneeseen ja selkää pitkin liukuneeseen käteen.

t. yksi kollektiivisessa liekkiemojimeressä kärvistellyt puutarhuri 🥀
 
vierailija
Hyvää prideä! Fanficci valmiina, kiitos ja anteeksi. :) https://archiveofourown.org/works/48267502/chapters/121727323 Tässä selviää mm. mihin Bojan hukkui viisufinaalin jälkeen, kenen idea oli Bojan-possujuna, ja miksei prinssiä nähty Rautalammilla. Törmätään myös joihinkin puutarhaketjuista tuttuihin asioihin kuten Loverpool, ei-Bojan, ruusut ja Bojanic Gardenkin saattaa tulla vastaan. :) (Tyttiskin on kuvioissa, mutta tämä ei ole M, vaan nimetön ja kasvoton pahvihahmo, plot device, jota ei myöskään dissata millään tavoin.) Itseäni hauskuutti myös, millaiseen kontekstiin sijoitin are youn. Seksiä tässä ei ole, vaikka välillä meno onkin muuten kuumaa, mutta enemmän kyllä herkkää ja liikkistä menoa etenkin loppua kohti.

Jos et ehdi/jaksa lukea näin pitkää, niin se toiminee hyvin myös ilman 1. lukua.

Jättäkää pliis kudosta AO3:ssa (ei vaadi tunnuksia) jos piditte. :)
 
vierailija
B on ollut suhteessa ainakin kerran. Olivat julkisuudessakin (sen kanssa, joka jakoi Slovenian pisteet tän vuoden viisuissa). Mutta ehkä ensirakkauksia voi tavallaan olla useampiakin
Tähän vielä hauska juttu. Selailin netissä slovenialaisia juoruja/haastatteluja yms. Ja törmäsin juttuun, jossa sanottiin, että B on onnistunut salaamaan avioliittonsa ja toiseen, missä viime vuonna keväällä kerrottiin, että B on myöntänyt kosineensa ja heillä on häät kesäkuussa, kyseessä siis se nainen, jonka kanssa lauloi Zitti e buoni. Kulutin puoli päivää etsien, että mikä ihme juttu tää on. Sit pitkän ajan kuluttua vasta palasin ekaan artikkeliin ja siellä oli lopussa #PRVOAPRILSKA, siis aprillipäivä... Kyllä voi ihminen mennä sekaisin näin järkyttävästä tiedosta.
 
vierailija
Tämä kyseinen nainen jossain semmoisessa never have i ever-haastattelussa tunnusti, että joku sen existä on osoittautunut gayksi. Se löytyy kyllä youtubestakin, LadySLO laittoi linkin toisessa keskustelussa.
Ihmisen seksuaalisen suuntautumisen outtaaminen ilman lupaa olisi tosi inhottava juttu, miksi nainen teksii niin Bojanille kun ovat ihan hyvissä väleissäkin yhä, joten todennäköisempää kuitenkin, että se oli joku ei-julkkis poikkis.

However.... Tunnen useita miehiä, joiden ex-tyttiksistä useampi on heidän kanssa seurustelunsa jälkeen todennut olevansa lesbo, että ei olisi mitenkään mahdotonta että jotkut naiset vetävät puoleensa ei-ihan-heteroita miehiä. :) Minäkin jossain määrin vedän, tosin toistaiseksi he ovat olleet riittävän heteroita.
 
vierailija
Tähän vielä hauska juttu. Selailin netissä slovenialaisia juoruja/haastatteluja yms. Ja törmäsin juttuun, jossa sanottiin, että B on onnistunut salaamaan avioliittonsa ja toiseen, missä viime vuonna keväällä kerrottiin, että B on myöntänyt kosineensa ja heillä on häät kesäkuussa, kyseessä siis se nainen, jonka kanssa lauloi Zitti e buoni. Kulutin puoli päivää etsien, että mikä ihme juttu tää on. Sit pitkän ajan kuluttua vasta palasin ekaan artikkeliin ja siellä oli lopussa #PRVOAPRILSKA, siis aprillipäivä... Kyllä voi ihminen mennä sekaisin näin järkyttävästä tiedosta.
😂🙏
 
vierailija
Se oli Bojan, mutta K on se, joka pitää hiljaisuutta nyt yllä. Altaalla eilen oli kuulemma ainakin kerran sanonut are you. Tuli jo mieleen, että haluaako senkin muiston tuhota, kun merkityksettömästi hokee heidän yhteistä juttuaan.
Ja hemmetti, kolme sanaa on lauseessa Minä rakastan sinua.
Mä taas aattelen että sanoo tota vaan siksi kun kylhän sekin tietää että fanit tietää sen olevan ”Bojan juttu” ja tykkää muistuttaa asiasta / saada faneja innostumaan
 
vierailija
Minusta tuo Käärijä/Benjamin postaus on suorastaan julma. Odotettu, mutta julma. Jos Bojania ei olisi olemassa, sitä ei olisi koskaan tehty. Viestittääkö hän nyt Bojanille, että et ollut erityinen, tälläinen läppä lentää kaikkien kanssa? Vai gf:lle, että Bojan ei ollut erityinen? Postaus on taatusti tehty Käärijän aloitteesta. Masentaa.

Sipriina
 
Veikkaan että postaus on tehty vain läppä-mielessä, kuten muutkin ihmeelliset aivopierupostaukset. En kyllä usko hetkeäkään että siinä olis mitään sen kummempaa viestiä kenelläkään.
 
vierailija
On vaikea uskoa, että K olisi oikeasti julma B:lle, joten toivottavasti asialle on kuitenkin vähemmän tyly selitys.
Minulla alkaa usko mennä tuohon,vettä K olisi jotenkin pohjimmiltaan niin hyvä, ettei tarkoituksella ole julma. Mikä tuon Benjaminin läpsäyttelyn tarkoitus oikein edes on? Lisäksi toteutus näyttää aika mauttomalta. Rakkaani Benjamin oli myös erikoinen teksti. Sekin minusta poikkeaa K postaustyylistä. Minusta K ja gf ovat toisensa ansainneet. Juokse lujaa Bojan. Poispäin.
 
* että, automaattikorjaus tarjoaa aina tuota vettä
 
vierailija
Minulla alkaa usko mennä tuohon,vettä K olisi jotenkin pohjimmiltaan niin hyvä, ettei tarkoituksella ole julma. Mikä tuon Benjaminin läpsäyttelyn tarkoitus oikein edes on? Lisäksi toteutus näyttää aika mauttomalta. Rakkaani Benjamin oli myös erikoinen teksti. Sekin minusta poikkeaa K postaustyylistä. Minusta K ja gf ovat toisensa ansainneet. Juokse lujaa Bojan. Poispäin.
👍🏼
 
vierailija
Hyvää prideä! Fanficci valmiina, kiitos ja anteeksi. https://archiveofourown.org/works/48267502/chapters/121727323 Tässä selviää mm. mihin Bojan hukkui viisufinaalin jälkeen, kenen idea oli Bojan-possujuna, ja miksei prinssiä nähty Rautalammilla. Törmätään myös joihinkin puutarhaketjuista tuttuihin asioihin kuten Loverpool, ei-Bojan, ruusut ja Bojanic Gardenkin saattaa tulla vastaan. (Tyttiskin on kuvioissa, mutta tämä ei ole M, vaan nimetön ja kasvoton pahvihahmo, plot device, jota ei myöskään dissata millään tavoin.) Itseäni hauskuutti myös, millaiseen kontekstiin sijoitin are youn. Seksiä tässä ei ole, vaikka välillä meno onkin muuten kuumaa, mutta enemmän kyllä herkkää ja liikkistä menoa etenkin loppua kohti.

Jos et ehdi/jaksa lukea näin pitkää, niin se toiminee hyvin myös ilman 1. lukua.

Jättäkää pliis kudosta AO3:ssa (ei vaadi tunnuksia) jos piditte.
Kävin lukemassa, pidin kovasti vaikka välillä sattuikin niin, että lukemisesta tuli lähes kehollinen kokemus. Voi näitä kahta ihanuutta<3 Virnistelin ’Bojanic gardenille’ ja ’Loverpoolille’. Viimeistä lukua lukiessa täällä alkoi sataa ja ukkostaa. 🌿
 
vierailija
Kävin lukemassa, pidin kovasti vaikka välillä sattuikin niin, että lukemisesta tuli lähes kehollinen kokemus. Voi näitä kahta ihanuutta<3 Virnistelin ’Bojanic gardenille’ ja ’Loverpoolille’. Viimeistä lukua lukiessa täällä alkoi sataa ja ukkostaa.
Kiitos kovasti kommentista. :) AO3:ssa tuli vähän vastaava kommentti ficin tunnesävyistä ja ehkä itselleni se surumielisyys/hajoileminen pysyi siksi aisoissa kun tiesin kaikki tapahtumat verrattuna lukijaan (olin suunnitellut sen about kokonaan ennen kuin aloin kirjoittaa).
 
vierailija
En näe noissa mitää Bojanille kettuilua koska noi on nii selkeästi vitsejä. Eri juttu jos ois joku söpömpi twisti mukana kuten Bojanin kanssa aina tuppasi olemaan
Kai se pointti oli, että jos B on yhä tosi ihastunut, niin K:n "harmittomat höpsöttelyt" ihanan Benkun kanssa voivat silti tuntua kurjilta ja siksi ihmisten mielestä näin ei saisi tehdä.
 
vierailija
Käärijää inhoavat trollit löytäneet tänne jälleen.
Ihan kuule nimellä kirjoittelen, jota ei voi sanoa kaikista. Ehkä minulle on mennyt Bojanin kuviteltu ensirakkaus liikaa tunteisiin plus kaikki ficcit. Mutta todellakin tuli paha mieli tuosta stoorista, ja kuvittelin, että sen voi täällä sanoa ilman, että kutsutaan trolliksi.

Sipriina
 
Yhteistyössä