Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Hei oliko siellä keskiviikon keikalla tapahtunut jotain, vai oliko yleisö vaan muuten ollut nihkeää? AV:llanoli kanssa joku sivuviittaus keskiviikkoiseen ja jäin silloin jo miettimään.
Raahessa ei ollut mennyt ihan putkeen. Oli ilmeisesti heitelty lavalle tavaraa, siis ihan tölkkejä ja muuta. Aivan kaameaa jos näin oli. K oli joutunut paimentamaan nuorta yleisöä ja varoittanut että keikka keskeytetään jos meno jatkuu. Näin siis luin, en ole itse todistanut tapahtumia tai edes nähnyt klippejä. Kaksi kertaa eilen myös viittasi Raaheen että tää porukka osaa olla fiksummin eiks vaan, ja ei työnnetä ettei tule rumaa jälkeä eturivissä. Ja yleisö osasi olla, hyvin pidettiin turvallisuudesta huolta ja muistutettiin ettei tungeta lavaa kohti kun oli niin paljon lapsia. Joita eksyi monia ihan yhtenään. Varmaan viittä lasta kuuluteltiin tapahtuman aikana. Keikan aikana se yksi reppana napattiin lavalle K kanssa kun oli eksynyt isästään.
 
vierailija
Kyllä, vahvistan tämän paikalla olleena ja olen niin hirmu onnellinen hänen puolestaan. Tämä kevät ja kesä on taatusti vienyt voimia ja vaatinut veronsa, ja eilinen oli selvästi siellä positiivisessa päässä vaakakuppeja hänelle. En suoraan sanoen odottanut keikalta kovin paljon, mutta tilaisuus oli hienosti järjestetty liikenteenohjausta ja oheismyyntiä myöden - kiitos järjestäjille siitä. Ja K:lle tietenkin. Oli hauska nähdä myös Mikke heilumassa lavalla kameroineen. Komea mies.

Ja K - itse asiassa lavalla nähtiin paljon myös J:tä - oli ihana. Minulla on yksi aika epäonnistunut klubikeikka takana K kanssa ja aivan mykistävä UMK-live, ja tämä eilinen oli se jatkumo UMK-Käärijään mikä mun piti nähdä. Toki se saamani kiitos omaan storyyni tekee lämpimän pörröisen olon. Ja taas menee shippilasit päähän kun mietin, miltä B:stä on tuntunut nähdä omassa DM:ssään saman henkilön sydämet ja sanat. Ah. (Tosin heillä whatsupp käytössä kuten on nähty mutta anyhow).

Toivon myös että B näkee nuo J:n monet storyt ja ilmakuvat eiliseltä ja kuinka innostunut K on ja tosissaan! B on kunnianhimoinen sen kultaisen noutajan innon lisäksi, ja uskon että hän arvostaa myös tuota kulmaa J:ssä.

Tänään olo on onnellinen ja pörröinen. Sitä vielä analysoin että eilen kun hetken luulin että pojilla on mennyt välit poikki sen IG-seuraajasekoilun jälkeen, että nyt tuntuu vähän liian kovaa. Ihan kuin MINUT olisi jätetty. Olin aivan heartbroken sen hetken ja vielä post-konserttihuumassa. Tätä pitää työstää vielä; tässä asettaa itsensäkin kummallisen haavoittuvaan tilanteeseen kun lataa omia tunteita ventovieraiden mahdollisesti kuvitteelliseen suhteeseen. Realisti minussa yrittää vähän hillitä villeimpiä tunteensiirtoja. Shippiminä tietää tai haluaa uskoa sisimmässään, että K&B on jotain elämää suurempaa, ja vaikka nyt reaalimaailmassa ruusumme eivät kietoudu varsistaan yhteen, tunnetasolla jotain on jäljellä ainutlaatuisesta yhteydestä, mitä meillä on ollut etuoikeus todistaa.

Suloisia sävyjä päivään kaikille
Minulla on nyt sellaiset tunnelmat kuin olisi oma suhde loppunut. Elämää suurempaa rakkaustarinaa ei sitten ollutkaan kuin omassa päässäni.Toisaalta varmaan hyvä, että pitää palata omaan elämään, koska tämä poikien tarina on saanut ihan liian suuren merkityksen. Jännä, miten nopeasti tilanne ainakin ulospäin muuttui, kun Tavastiasta on vain muutama viikko.
 
Aika jännä tilanne Bojanille, koska tietää että jos levyllä on mitään rakkausbiisejä, vaikka ne olisi kirjoitettu 5v sitten ihastukselle, niin monet fanit yhdistävät Jereen.

Itseä kiinnostaa kyllä kovasti millaista musaa levyllä on ylipäätään, kun itselle Jokereiden musasta n. 1/3 iskee, 1/3 iskee kappaleina mutta en tykkää soundista/tuotannosta (osa niistä toimii livetallenteina) ja 1/3 ei iske ollenkaan. Eli levy saattaa olla minun näkökulmastani aivan loistava tai sitten tosi meh, vaikka muut diggaisivat. Toisaalta Bojanin biisinkirjoitustaidot varmasti kehittyvät koko ajan, joten elätän toivoa että niitä "mitäänsanomattomia lowkey-renkutuksia " on vähemmän ja mestariteoksia kuten Padam enemmän.
Olen vähän huonosti seurannut reaalimaailman käänteitä: tiedetäänkö koska uusi JO levy on tulossa? Kun jotenkin itse käsitin että tekevät eri kielillä vanhoista biiseistään versioita mutta ehkä olen vaan sotkenut asiat ja Herra Polyglotti vaan tekee uuden albumin monilla eurooppalaisilla kielillä koska miksi ei 😁

Mikäkin rakastan Padamia. En ymmärrä miksi sitä ei juuri keikoilla kuulla ja toivon että Suomen-keikat tekee tähän poikkeuksen. Mielenkiinnosta, mitkä ne biisit sulla on, jotka menee kyllä-kategoriaan ja mitkä sinne ei-osastoon?

En muista kaikkien biisien nimiä mutta osa on mulle liian folk-henkisiä tai jotain. Ne huomaan skippaavani. En ensin tykännyt yhtään biisistä Ne Bi Smel mutta löysin siitä jonkun kulman joka sai mut ihastumaan siihenkin. Sellainen tosi suomalainen poljento ja Urheiluruutu-vibat 😅 shippimaailmassa tämä tulkinta on luonnollisesti ihan kotiin päin 😆
 
vierailija
Hyvää aamuyötä taas kaikille Täällä raivoaa hirveä ukkonen, joten päätin nyt laittaa luennan tänne kun en kuitenkaan saa nukutuksi.

> Ensimmäisenä oli Bojanin persoonallisuutta edustavat kortit.
Kuppien 10 kuvastaa henkilöä joka on perusluonteeltaan energinen ja optimistinen. He ovat hengellisiä ihmisiä ja heissä on tasapuolisesti maskuliinista päättäväisyyttä ja feminiinistä pehmeyttä. Fyysisesti Kuppien 10 kuvailee henkilöä joka hehkuu nuorekasta energiaa iästä riippumatta, heidän pirteys tarttuu muihinkin, he pukeutuvat persoonallisesti eivätkä välitä muiden mielipiteistä. Kortti edustaa myös ehdotonta tiimityöskentelijää, hän ei olisi pitkään tyytyväinen itsenäisessä työssä vaan nauttii ollessaan osana porukkaa.

Sauvojen Ässä kuvastaa ihmistä, joka on hyvin kunnianhimoinen ja päättäväinen, hän tietää mitä haluaa ja tekee kovasti töitä unelmiensa eteen. Hän on hyvin luova ja tarvitsee jatkuvasti hengellistä ja älyllistä stimulaatiota ollakseen tyytyväinen - hänen täytyy kokoajan opiskella tai kokeilla jotain uutta ja käydä kiinnostavia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa saadakseen uudenlaisia näkökulmia asioihin. Suora sitaatti oppaasta:
They’re drawn to exciting and intriguing people. They are dynamic and always bursting with ideas of how to have fun, what to do for business, and how to better society. If you’re romantically involved with this person, their love language is very likely physical touch.

> Seuraavana oli Bojanin tunne-elämän kortti. Kolikkojen Lähetti kuvailee henkilöä joka on samaan aikaan hyvin kypsä, vastuuntuntoinen ja down-to-earth maallisten asioiden suhteen (esim työ-elämässä ja raha-asioissa), mutta samalla hän on hieman naiivi ja kokematon tunne-elämänsä suhteen. Lähetit yleensä kuvaileekin nuorempaa henkilöä, joka ei ole vielä ehtinyt kokemaan paljoa tunne-elämässään. Opas tiivistää tämänkin kortin todella hyvin:
Page of Pentacles people are at the start of their personal, emotional journey, and have big dreams about where they want to go.

> Sitten oli vuorossa Bojanin rakkauselämän menneisyys. On kyllä jännä miten selkeästi nämäkin kortit linkittyy toisiinsa. Kun aiempi Kolikkojen Lähetti kuvaa emotionaalisesti kokematonta henkilöä, niin Erakko kuvailee rakkauselämä & menneisyys kontekstissa henkilöä, joka on omasta halustaan pysynyt melko kokemattomana ja vähän etäämpänä romansseista keskittyäkseen muihin, itselleen tärkeämpiin asioihin. Kortin kuvanakin toimii aina vähän munkkimainen hahmo. Kortti ei siis tarkoita, että Bojan olisi vaikka neitsyt (voi se siis sitäkin tarkoittaa, mutta se ei ole kortin ainoa viesti) vaan, että hän ei ole kokenut suurempaa tarvetta seurustella, hän on pysynyt aina vain tapailu asteella tai hän ei ole kohdannut sopivaa henkilöä eikä ole halunnut kiirehtiä asian suhteen. Erakko kortti tarkoittaa myös, että Bojan ottaa nämä asiat hyvin vakavasti eikä välitä esim yhden yön suhteista.
Otin vielä varmuuden vuoksi tarkennus kortin tähän, joka oli Kuppien 3. Tämä vain vahvistaa Erakko kortin sanomaa, koska Kuppien 3 edustaa menneisyydessä läheisiä ystäviä ja perhettä - joten oletan tämän tarkoittavan, että perhe ja ystävät on menneisyydessä olleet Bojanille tärkeämpiä asioita kuin seurustelusuhteet.

> Seuraavana oli Bojanin rakkauselämä tällä hetkellä. Ja kun aiemmat kortit on edustanut kokemattomuutta ja naiiviutta rakkauselämässä, tähän kohtaan nostamani Kuu kortti edustaa henkilölle jotain aivan uutta ja tuntematonta:
The Moon is one of the most mysterious and elusive cards in the tarot deck. It represents the subconscious mind, intuition, and the unknown. The Moon is associated with the realm of dreams and the hidden aspects of ourselves that we may not be aware of. The card is depicted as a moon rising over a body of water, with a crayfish crawling out of the water onto land. The image represents the idea of emerging from the depths of our subconscious to face our fears and explore the unknown.

Kuu kortti edustaa rakkauselämän suhteen myös hämmennystä, itsensä etsintää ja "sukeltamista syvään päähän", eli hyvin nopeaa ja intensiivistä rakastumista tai hurmosta jostain ihmisestä. Ja koska tämä kortti tuli nykytilanteen kontekstissa vastaan, oletan sen tarkoittavan että Bojan on edelleen siellä syvässä päässä eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Päätin ottaa seuraavaksi tarkennus kortin saadakseni varmistusta siihen, että mikä Bojania hämmentää tai mikä tämän tilanteen on aiheuttanut.

Ja nostin sitten Hallitsijatar kortin - eli Jeren persoonallisuutta edustaneen kortin viime luennassani. Jos tämä ei ole selkeä viesti Tarot maailmassa niin en tiedä mikä sitten on. Ja vaikka pistäisinkin sivuun sen faktan, että kirjaimellisesti vastauksena hämmennys kysymykseen tuli Jere, niin Hallitsijatar kortti tarkoittaisi tässä yhteydessä halua hoivata / suojella toista. Eli kun Kuu ja Hallitsijatar kortit yhdistää noihin aiempiin menneisyyttä koskeviin kortteihin niin oletan kokonaisuuden tarkoittavan, että Jere saattaa olla Bojanin ensirakkaus. Tämä tilanne on hänelle täysin uusi ja silmiä avaava kokemus. Eli kun täällä ketjussakin on spekuloitu sitä, miten Bojan on näyttänyt menneen Jerestä täysin sekaisin ja käyttäytyvän kuin ihastunut teini, niin ainakin luenta vahvasti tukee tätä näkemystä.

Koska täälläkin ollaan minulta paljon kyselty Jeren viime luennassa näkyneestä Paholaisen kortista ja sen edustamasta mahdollisesta pettämisestä, niin päätin myös katsoa vielä erikseen Bojanin kannalta, että onko jotain tähän suuntaan viittaavaa tapahtunut.
Tähän sitten nostin Oikeus Kortin käänteisenä - nimensäkin mukaisesti voi päätellä, että väärinpäinen Oikeus kuvastaa vilppiä. Joten tämä on pettämiskortti mutta ei fyysisellä tasolla, koska Oikeus edustaa nimenomaan lupauksia, sopimuksia ja kommunikaatiota. Eli rakkausluennassa tämä viittaisi siihen, että jotain niin isoa on luvattu tai tunnustettu toisille, mikä menisi sitten pettämisenkin puolelle. Mutta koska kortti on myös käänteinen, niin Bojanin kannalta kortti viittaa siihen ettei näitä lupauksia olla lunastettu hänen odottamalla tai toivomalla tavalla ja tilanne junnaa paikoillaan. Itseasiassa tämä myös vastaa Jeren luennan kortteihin, joista tuli esimerkiksi jahkaamisen ja mahdollisen eron miettimisen kortti.

Eli molemmat vaikuttaisi olevan pattitilanteessa eivätkä tiedä miten asia pitäisi ratkaista. Ei kyllä käy kateeksi kumpaakaan näiden luentojen perusteella.
Noniin. Taas aamukahvin ääressä huusin suoraa huutoa ääneen siinä vaiheessa kun selventävä kortti Bn hämmennyksestä oli.... Jeren persoonan kortti. Pienempiä kylmiksiä jatkuvasti siitä miten nuo eri luentojen ja Jn ja Bn kortit osuu yksiin.
Haluaisin vielä tehdä kysymyksen epäilevän aivopuoliskoni puolesta. Mitä jos näiden ihmisten välit olisivat ainoastaan ystävyyttä - olisiko se näkynyt korteista, silloinkin, vaikka aloitit tekemään ns rakkausluentaa? Tai toisin päin, olisiko ollut mahdollista tulkita kaikkia näitä luentoja myös sellaisesta näkökulmasta, että B ja K ovat ystäviä ilman muita tunteita? Vai onko korteissa itsessään selkeitä vihjeitä siitä että kyse on romanttisista tunteista (tuo kuppien ässä taisi sellainen olla)?
 
vierailija
Kiitos taas tarottarelle 💚 tavallaan jos nyt jälkikäteen ajattelee niin onhan se B vaikuttanu vähä sellaselle innokkaan kokemattomalle puppylle J kanssa 🥺 kaikki varmaan muistaa millasessa pyörityksessä oli ensirakkautensa kohdalla. Sitten tuli mieleen tuosta lupauksista et olisikohan J voinu vaikka viisukuplassa ja tunnekuohuissaan mennä lupaamaan jättävänsä tyttiksen? Ja kun palasi arkeen niin nyt ei sitte uskallakaan tai haluakaan? 🤔 se myös selittäis tätä jonkilaista etäsyyden ottamista
 
vierailija
Olen vähän huonosti seurannut reaalimaailman käänteitä: tiedetäänkö koska uusi JO levy on tulossa? Kun jotenkin itse käsitin että tekevät eri kielillä vanhoista biiseistään versioita mutta ehkä olen vaan sotkenut asiat ja Herra Polyglotti vaan tekee uuden albumin monilla eurooppalaisilla kielillä koska miksi ei

Mikäkin rakastan Padamia. En ymmärrä miksi sitä ei juuri keikoilla kuulla ja toivon että Suomen-keikat tekee tähän poikkeuksen. Mielenkiinnosta, mitkä ne biisit sulla on, jotka menee kyllä-kategoriaan ja mitkä sinne ei-osastoon?

En muista kaikkien biisien nimiä mutta osa on mulle liian folk-henkisiä tai jotain. Ne huomaan skippaavani. En ensin tykännyt yhtään biisistä Ne Bi Smel mutta löysin siitä jonkun kulman joka sai mut ihastumaan siihenkin. Sellainen tosi suomalainen poljento ja Urheiluruutu-vibat shippimaailmassa tämä tulkinta on luonnollisesti ihan kotiin päin
En ole seurannut hyvin minäkään, mutta joka tapauksessa ainakin joskus tulee ihan kokonaan uuttakin musaa varmaan. :)

Hämmentää joo miksi Padamia soitetaan niin vähän, vielä kun Bojan Serbiassa(?) sanoi fanille, että se soitetaan varmasti sinä iltana kun se on hänen omakin lempparinsa, mutta ei sitä käsittääkseni kyllä soitettu. Voisiko olla jotenkin liian henk. koht. (tällä hetkellä)?

Tällä hetkellä diggaan: Padam, Katrina, Novi Val (kesti tosi pitkään päästä siihen sisään), Vem Da Gres, NGVOT ja Barve Oceana, tosin lähinnä kuuntelen kolmea ensimmäistä.

Diggaan biisistä mutta en soundista levyllä tai muuten: Demoni, Metulji, Ne Bi Smel, joitain muita. Metuljista on onneksi mainioita studioliveversioita, noista muista en ole löytänyt juuri sellaista versiota kuin toivoisin. Jos joku tietää Ne Bi Smel -liveversion niin kuulisin mielelläni!

Muita en sitten juuri kuuntelekaan ollenkaan, ml. Carpe Diem, tosin ehkä vielä joskus pääsen siihen sisään. :) En esim. ymmärrä miksi Umazane Misli on niin suosittu.
 
vierailija
Jännä kyllä, että miten tämä laiva keinuu viestien mukana ja millaisessa kollektiivisessa hulluudessa eletään vieläkin. Yritin vähän maadoittaa tätä ja muistutan, että me ei tiedetä, mitä kohteena olevien ihmisten pään sisällä liikkuu, jos tietävät itsekään. Bojanilla näyttää menevän oikein mukavasti, on iloisen ja onnellisen näköinen, keikoilla on todellakin liekeissä ja keikat myyvät kuin häkä (tämä siis vastine sille, kun B:lle povataan sydänsuruja). On todellakin kokenut esiintyjä jo eikä varmasti pienestä hätkähdä. Varmaan Sloveniassa joutuu pitää matalampaa profiilia ja tiettyä imagoa yllä, että parempi vähän rauhoittaakin tätä shippitilannetta. Mutta pakko todeta vielä, että kyllä tässä jotain erityistä värähtelyä on menoillaan, kun tämä "joukkopsykoosi" jatkuu vieläkin.
 
vierailija
Kiitos taas tarottarelle tavallaan jos nyt jälkikäteen ajattelee niin onhan se B vaikuttanu vähä sellaselle innokkaan kokemattomalle puppylle J kanssa kaikki varmaan muistaa millasessa pyörityksessä oli ensirakkautensa kohdalla. Sitten tuli mieleen tuosta lupauksista et olisikohan J voinu vaikka viisukuplassa ja tunnekuohuissaan mennä lupaamaan jättävänsä tyttiksen? Ja kun palasi arkeen niin nyt ei sitte uskallakaan tai haluakaan? se myös selittäis tätä jonkilaista etäsyyden ottamista
Ainaki se pelipaidan antamine vois myös viitata toho et jotain on lupailtu. Voiha tietty kaverillekin antaa lahjan mut toi on jotenki nii henkilökohtaine ja no suoraa sanottuna vähä outo lahja miehen antaa toiselle miehelle. Ainaki mun päähän enemmä sellast gf tai bf toimintaa tollane
 
vierailija
Luulen kans, että K tarkoituksella jäähdyttelee aika kuumaksi mennyttä julkisuutta B:n kanssa. B:n puolelta fiilikset ovat varmasti olleet jonkinasteista ihastumista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Siitä kyllä selkeästi mielestäni kertoo se aika päätäpahkainen reissu Suomeen ihan yksin. Sitähän ei varsinaisesti olisi ollut pakko tehdä ainakaan Joker Outin menestyksen eteen. Suomi on pieni maa ja markkinoiden kannalta paljon järkevämpää olisi ollut panostaa Keski-Eurooppaan.
Mutta B siis tuli Suomeen, niinkuin oli J:lle luvannut. Ja se lupaus tuli aika aikaisessa vaiheessa ja J:lle selkeästi vähän yllätyksenäkin. Vaikka J:n ajatukset suhteen laadusta olisivat olleet/ovat kaverilliset, niin niin sokea ei voi olla, etteikö jossain vaiheessa myös J:lle ole valjennut B:n tunteet.
Ja tästähän päädytäänkin siihen, että miksi J antoi tilanteen mennä niin pitkälle, että esim B Suomeen tuli? En millään usko, että J olisi niin vmäinen, että vedättäisi tunteettomasti toista ja antaisi ymmärtää, että jotain toivoa on. Vai onko se pettymyksen tuottaminen toiselle vaan niin vaikeaa, että tilanteet menee liian pitkälle? Vai onko niin, että J myös siellä viisukuplassa oikeasti tipahti jonkinlaiseen kaninkoloon (ihan niin kuin me täällä), ja kun palasi Suomeen niin pikkuhiljaa alkoi todellisuus palailla.
Oli niin tai näin, en usko että B:llekään tästä mitään traumaa jäi. J:lle ehkä hämmennys siitä, mitä ihmettä tapahtui. Toivon todellakin, että ovat rehellisesti pystyneet jotenkin asiasta toisilleen puhumaan, ettei kummallekaan jäänyt ikäviä fiiliksiä.

Kyllä myös ne J:n hetikohta viisujen jälkeen antamat haastettelut ja tule Suomeen- anelut oli aika paljastavia, ehkä siitä viisukuplasta ja asioista ja tunteista mitä siellä tapahtui. Mutta olen miettinyt, että ne oli ehkä vähän väärin ja liikaa B:tä kohtaan, koska miettikää nyt itse, että jos oikeasti olet rakastunut ja rakkauden kohde julkisesti käyttäytyy noin ja antaa tuollaisia haastatteluja, niin.. toivoahan se nyt ainakin herättää. Ja ehkä siksi myös B tänne Suomeen niin nopeasti kiireisen aikataulun keskellä tuli. Eikä asiat täällä menneet ehkä ihan niinkuin oli ajatellut.

Kyllähän hän tiesi että J:llä on tyttöystävä, mutta ehkä se sitten konkretisoitui vähän liiaksi tuon reissun aikana. Ja muutenkin reaalimaailma iski silmille. Mua vähän jopa säälittää B tuon homman takia, ehkä turhaan. Mutta kyllähän hän yli tuosta pääsee, en vain ole varma, että onko järkevää nähdä ainakaan kovin pian J:tä, koska ei se nyt yleensä tilannetta helpota. Ehkäpä siksi myös J on lupautunut tuonne Israeliin (jos nyt näin on), on hänkin ehkä itsekin nyt tajunnut että näkeminen ei välttämättä ole hyvä idea, jos ensin oli ajatus toinen. Koska tuosta keikasta puhuttiin jo ennen B;n tänne tuloa, ja olettaisin ,että JO:n Suomen keikkojen aikataulu oli ainakin alustavasti tiedossa, Ja silloin J sanoi, että Israel ei välttämättä onnistu 'teknisten haasteiden takia'
 
vierailija
Minun on tosi vaikea uskoa, että J olisi lupaillut yhtään mitään suoraan, mutta B on saattanut vetää omat ja minusta ihan perustellut tulkintansa eri jutuista, ml. yleinen käytös hänen seurassaan, tuo lätkäpaita, "I love you Bojan, come to Finland. With me", pikainen konkreettinen kutsu yms.
 
vierailija
Ainaki se pelipaidan antamine vois myös viitata toho et jotain on lupailtu. Voiha tietty kaverillekin antaa lahjan mut toi on jotenki nii henkilökohtaine ja no suoraa sanottuna vähä outo lahja miehen antaa toiselle miehelle. Ainaki mun päähän enemmä sellast gf tai bf toimintaa tollane
Joo ja aivan eri asia kuin ne muiden poikien saamat €viisut -paidat, kun Jere ne siellä saunarekalla osalle jokereista jakoi. Varsinkin kun muistelen lukeneeni että näitä pelipaitoja on ylipäänsä olemassa niin vähän. Kuvittelisin et muutamalla lähimmällä kaverilla ja ehkä entisellä gfllä, nykyisellä, on noita, niin jotenkin tosi spessu.
 
Samaa mieltä, ja tosiaan olisi ihan ymmärrettävää, jos B ihastuneena olisi tulkinnut nuo asiat jonkinlaisina lupauksina.

B:n esiintymisistä en menisi arvuuttelemaan hänen mielentilojaan mihinkään suuntaan, koska nuoruudesta huolimatta hän on kokenut esiintyjä ja ollut pitkään julkisuudessa.
 
vierailija
Ja #2386 jatkaa vieläomasta perspektiivistäni en ole ihan samoilla linjoilla ajatuksen kanssa, että jos on yksipuolisesti tunteita johonkuhun ihmiseen (tai molemminpuolisesti, mutta homma ei ole mahdollista), niin silloin tulee pitää etäisyyttä kunnes tunteet loppuvat. Itsellä on ollut tuollaisia tilanteita useiden eri ystävien kanssa ja on parhaillaankin, varattu ihastukseni on myös läheisin ystäväni ja viestittelemme päivittäin. Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään pitää etäisyyttä ystävään moisessa tilanteessa, koska se ystävyys on niin tärkeä, että sen tärkeys ylittää hankalat tunteet.

En siis sano että olisi väärin tai outoa tehdä toisin, lähes valmiissa fikkieepoksessanikin (joka toivottavasti päätyy nettiin vielä tämän viikon aikana) B kipuilee sen kanssa, että pystyykö yllöpitämään ihanaa ystävyyttä kun on muitakin tunteita, ja näkemys asiasta heittelee laidasta laitaan. Mutta näihin tilanteisiin voi suhtautua ja reagoida monilla tavoin ja joskus näkemykset ajan myötä muuttuvat, ehkä useammankin kerran.
 
vierailija
Ainaki se pelipaidan antamine vois myös viitata toho et jotain on lupailtu. Voiha tietty kaverillekin antaa lahjan mut toi on jotenki nii henkilökohtaine ja no suoraa sanottuna vähä outo lahja miehen antaa toiselle miehelle. Ainaki mun päähän enemmä sellast gf tai bf toimintaa tollane
Minulla nousee erityisesti mieleen esimerkiksi se Jere, joka viisujen jälkeisellä viikolla ei osannut puhua kuin Bojanista haastatteluissa ja oli jotenkin tosi avoin. Jere oli epätavallisessa mielentilassa tuolla viikolla. Ei se voinut olla näyttelemistä. Ehkä tosiaan viimeisenä iltana tapahtui jotain tunteellista. Lisäksi vielä äskettäin se innokas sydämen näyttäminen, onko B kuuma, sekin vaikutti siltä, että siinä oli jotain merkityksellistä. Ja onhan näitä muitakin tilanteita, joissa tulee vastaukseksi vain Bojan kun kysytään viisumuistoja. Mitähän nyt sitten on tapahtunut, kun tilalle on tullut hiljaisuus. Toisaalta, onhan se hullu tilanne, että parisuhteessa oleva hehkuttaa jotain miestä suhteensa rinnalla.
 
Juuri näin.

Tarot-mammalle ehdotus, saataisiinko luenta viisufinaalin jälkeisistä tapahtumista K ja B välillä Loverpoolissa?
 
vierailija
Jännä kyllä, että miten tämä laiva keinuu viestien mukana ja millaisessa kollektiivisessa hulluudessa eletään vieläkin. Yritin vähän maadoittaa tätä ja muistutan, että me ei tiedetä, mitä kohteena olevien ihmisten pään sisällä liikkuu, jos tietävät itsekään. Bojanilla näyttää menevän oikein mukavasti, on iloisen ja onnellisen näköinen, keikoilla on todellakin liekeissä ja keikat myyvät kuin häkä (tämä siis vastine sille, kun B:lle povataan sydänsuruja). On todellakin kokenut esiintyjä jo eikä varmasti pienestä hätkähdä. Varmaan Sloveniassa joutuu pitää matalampaa profiilia ja tiettyä imagoa yllä, että parempi vähän rauhoittaakin tätä shippitilannetta. Mutta pakko todeta vielä, että kyllä tässä jotain erityistä värähtelyä on menoillaan, kun tämä "joukkopsykoosi" jatkuu vieläkin.
Joukkopsykoosi kyllä. Äsken melkein kyynelet silmissä kuuntelin Novi valia samalla kun jynssäsin keittiön seiniä.
 
vierailija
Joo ja aivan eri asia kuin ne muiden poikien saamat €viisut -paidat, kun Jere ne siellä saunarekalla osalle jokereista jakoi. Varsinkin kun muistelen lukeneeni että näitä pelipaitoja on ylipäänsä olemassa niin vähän. Kuvittelisin et muutamalla lähimmällä kaverilla ja ehkä entisellä gfllä, nykyisellä, on noita, niin jotenkin tosi spessu.
Niitä paitoja on kuulemma vain 4 kpl ja jerellä ei nyt sitten enää sitä paitaa ole kun antoi omansa bojanille.
 
vierailija
Minulla nousee erityisesti mieleen esimerkiksi se Jere, joka viisujen jälkeisellä viikolla ei osannut puhua kuin Bojanista haastatteluissa ja oli jotenkin tosi avoin. Jere oli epätavallisessa mielentilassa tuolla viikolla. Ei se voinut olla näyttelemistä. Ehkä tosiaan viimeisenä iltana tapahtui jotain tunteellista. Lisäksi vielä äskettäin se innokas sydämen näyttäminen, onko B kuuma, sekin vaikutti siltä, että siinä oli jotain merkityksellistä. Ja onhan näitä muitakin tilanteita, joissa tulee vastaukseksi vain Bojan kun kysytään viisumuistoja. Mitähän nyt sitten on tapahtunut, kun tilalle on tullut hiljaisuus. Toisaalta, onhan se hullu tilanne, että parisuhteessa oleva hehkuttaa jotain miestä suhteensa rinnalla.

Kaikkien noiden jälkeen tapahtui Suomen vierailu. Mun mielestä se muutti koko ulospäin näkyvän dynamiikan. Ehkä todettiin että mikä tapahtui viisukuplassa on syytä pysyä siellä ja nyt ollaan kavereita ja moikataan kun tavataan, jos tavataan. Ehkä jopa joku ulkopuolinen lähipiiristä otti asioihin kantaa. En tiedä, mutta mun mielestäni lähes kaikki muuttui sen pikaisesti tulleen vierailun jälkeen. Siis se minkä me näemme, paha sanoa mikä on todellinen tilanne.
 
vierailija
Itse oon aatellu että he ovat yhdessä sopineet olevansa kommentoimatta julkisesti toistensa instoja ainakaan tällä hetkellä, haluavat keskittyä keikkoihin yms musahommiin. Hoitavat yhteyden pidon yksityisesti jos hoitavat, voihan myös olla että ovat sopineet pitävänsä taukoa siitäkin jos on tunteet päässeet kuumentumaan liikaa. Toivon vain että J ei olis antanut B:lle mitään turhia lupauksia :/ Ja että he kuitenkin vielä pystyvät ystäviä olemaan ja joskus meillekin jotakin ihanaa materiaalia taas jakamaan ;) Jos ei niin se on kyllä todella harmi, koska he ovat aina niin onnellisen näköisiä toistensa seurassa....
 
vierailija
Kaikkien noiden jälkeen tapahtui Suomen vierailu. Mun mielestä se muutti koko ulospäin näkyvän dynamiikan. Ehkä todettiin että mikä tapahtui viisukuplassa on syytä pysyä siellä ja nyt ollaan kavereita ja moikataan kun tavataan, jos tavataan. Ehkä jopa joku ulkopuolinen lähipiiristä otti asioihin kantaa. En tiedä, mutta mun mielestäni lähes kaikki muuttui sen pikaisesti tulleen vierailun jälkeen. Siis se minkä me näemme, paha sanoa mikä on todellinen tilanne.
Kyllä, Suomen visiitin jälkeen kaikki muuttui. Sen selvästi näki ja tunsi. Mutta on ihanaa, että Bojan on taas päässyt siivilleen ja näyttää voivan hyvin!
 
vierailija
Noniin. Taas aamukahvin ääressä huusin suoraa huutoa ääneen siinä vaiheessa kun selventävä kortti Bn hämmennyksestä oli.... Jeren persoonan kortti. Pienempiä kylmiksiä jatkuvasti siitä miten nuo eri luentojen ja Jn ja Bn kortit osuu yksiin.
Haluaisin vielä tehdä kysymyksen epäilevän aivopuoliskoni puolesta. Mitä jos näiden ihmisten välit olisivat ainoastaan ystävyyttä - olisiko se näkynyt korteista, silloinkin, vaikka aloitit tekemään ns rakkausluentaa? Tai toisin päin, olisiko ollut mahdollista tulkita kaikkia näitä luentoja myös sellaisesta näkökulmasta, että B ja K ovat ystäviä ilman muita tunteita? Vai onko korteissa itsessään selkeitä vihjeitä siitä että kyse on romanttisista tunteista (tuo kuppien ässä taisi sellainen olla)?
Juuri noiden sun sanomien kysymysten takia minä en tykkää tehdä vaikka yhden tai kahden kortin ns yleisluentoja, koska niistä ei ikinä oikein tiedä mihin suuntaan kortit yrittää vastata. Sen takia teen pohjustavia kysymyksiä, jotta pystyn näkemään kokonaiskuvan ja jatkumon. Myös Bojanin korteissa on selkeä jatkumo - menneisyydessä romanttisessa mielessä melko kokematon henkilö joka tässä hetkessä on häkeltynyt ja uuden tilanteen äärellä. Ja etenkin kun vielä halusin täsmentää, että olenko hakoteillä hämmennyksen lähteen suhteen, vastauksena tuli Jeren kortti. Tai vaikka päättäisin jättää kokonaan huomiotta edellisten korttien aiheuttaman jatkumon, Kuu kortti edustaa aina tuntematonta, syvää hämmennystä, romanttisten ja seksuaalisten tunteiden mylläkkää ja itsensä etsimistä. Ja jos syynä tähän oli Jeren kortti niin vaikka luennan haluaisi kääntää kaverilliseksi niin lopputulos on itseasiassa sama. Eli vaikka kysymys olisi ollut kaveri mielessä tehty niin Kuu kortti kääntää näkökulmaa enemmän ihastuksen suuntaan. Eli Bojanin luennassa en pysty mitenkään näkemään kortteja siten että kyse olisi ihan vaan platonisesta tilanteesta.

Haluan myös lisätä tuohon Käänteiseen Oikeus korttiin huomion minkä unohin näköjään eilen kirjottaa. Käänteisenä se on myös epäreiluuden kortti. Joku tilanne tuntuu epäreilulta, lupauksia ei lunasteta, todellisuus ei vastaa odotuksia tai toiveita yms. 🔮
 
vierailija
Ja ehkä myös Suomessa. Itse jotenkin en usko, että finaaliyönä tapahtui mitään ihmeempää, mutta mistäs minä tiedän.

Minä taas luulen että nimenomaan finaalin jälkeen jotain tapahtui. Ehkä pelkästään tunteiden tasolla mutta kuitenkin. Jatkumoa siitä Käärijän lohduttelusta "häviön" jälkeen, ne jutut että platinat olisi ollut saunarekalla jatkoilla mutta muu seurue jossain muualla, Bojanin lentosekoilut (joo joo se virallinen versio oli että sukuloimassa, mutta entäs sitä ennen), puhelimen häviäminen, Käärijän olemus Suomeen saapuessa, ja sitten tosiaan ne todella tunteelliset haastikset viisujen jälkeisellä viikolla. Ja tietysti se Bojanin Suomen reissu joka seurasi tätä.

Suomessa voi oikeasti olla, että K piti jostain syystä huolen siitä, että esiliinat oli aina mukana. Siltähän se vaikutti jo heidän molempien päivityksistä, ja tarotluennat vahvisti epäilyt. Huom. itse olen todella skeptinen näitten suhteen yleensä, mutta kyllähän näistä meidän ihanan tarot-mamman kirjoituksista on tullut aivan älyttömät kylmikset.
 
vierailija
Minulla nousee erityisesti mieleen esimerkiksi se Jere, joka viisujen jälkeisellä viikolla ei osannut puhua kuin Bojanista haastatteluissa ja oli jotenkin tosi avoin. Jere oli epätavallisessa mielentilassa tuolla viikolla. Ei se voinut olla näyttelemistä. Ehkä tosiaan viimeisenä iltana tapahtui jotain tunteellista. Lisäksi vielä äskettäin se innokas sydämen näyttäminen, onko B kuuma, sekin vaikutti siltä, että siinä oli jotain merkityksellistä. Ja onhan näitä muitakin tilanteita, joissa tulee vastaukseksi vain Bojan kun kysytään viisumuistoja. Mitähän nyt sitten on tapahtunut, kun tilalle on tullut hiljaisuus. Toisaalta, onhan se hullu tilanne, että parisuhteessa oleva hehkuttaa jotain miestä suhteensa rinnalla.
Mun mielestä J on monessa haastattelussa vaikuttanut innokkaammalta Bojanin suuntaan kuin toisinpäin. Bojanista tuo ihastus on puolestaan paistanut läpi enemmän yhteisissä tilanteissa. K:n filtteri haastattelutilanteissa on tunnetusti aika olematon, joten ehkä ei ole osannut pidätellä pinnan alla kuplivia tunteita B:tä kohtaan ja päästellyt menemään tuttuun tapaansa.
 
Yhteistyössä