Aikamoinen puutarha

ehkei sentään rakastumisesta voi puhua jos kyse on tuntemattomasta julkkiksesta

Kaukorakastunut sitten. Tottakai meistä jokainen (varmaan) ymmärtää, ainakin kun oikein ajattelee järjellä eikä tunteella, että on rakastunut B:n julkisuuskuvaan ja sen perusteella luotuihin omiin mielikuviin ja fantasioihinsa hänestä, eikä oikeasti tunne todellista henkilöä siellä takana.

 

Kaukorakastunut sitten. Tottakai meistä jokainen (varmaan) ymmärtää, ainakin kun oikein ajattelee järjellä eikä tunteella, että on rakastunut B:n julkisuuskuvaan ja sen perusteella luotuihin omiin mielikuviin ja fantasioihinsa hänestä, eikä oikeasti tunne todellista henkilöä siellä takana.

Näinpä! Niin rakastunut kuin julkkikseen voi olla. Kyllähän sen kaikki tietää, ettei tämä ole samanlaista kuin oikeassa elämässä. Eikä tämä ole keltään poiskaan. Antakaa meidän rakastaa ja rakastukaa itsekin!

 

Mä olin 2003-2004 aivan toivottoman ihastunu Antti Tuiskuun, kirjotin jopa tarinan siitä kuinka me päädyttäis yhteen Nyt ei sentäs semmosia fiiliksiä oo, mut kyl mä oon ihastunu ajatukseen et K&B ois joskus yhessä. Ja muakin varmaan pidettäis ihan sekopäisenä jos jollekin läheiselle sanoisin et mitä touhuun ja millasia ajatuksia pyörittelen päässäni noiden kahden suhteen

 

Tähän tämä kevään hullutus on nyt johdattanut, seuraavaa ficciä pukkaa. Tässä innoituksen lähteenä oli tuo Tarot luenta, jotenkin heti tuli tämä kohtaus päähän. Ja on jotenkin tosi hämmentävää kirjoittaa oikeista ihmisistä. Mietin jopa, että vaihtaisin nimet… Pasi ja Janiko ne olivat siellä puutarhaketjussa?



Järven pinta oli peilityyni. Kesäyö lämmin ja valoisa. Muut nukkuivat mökissä, mutta keikan jälkeinen adrenaliini piti Jeren vielä valveilla. Ihan sama oliko yleisössä 100 vai 100 000 katsojaa, aina tuntui yhtä hyvälle. Lavalla hän oli kuningas, kaikki oli mahdollista ja sallittua. Mielessä vilahti eilinen ja Tavastian keikat. Miten käsittämättömän hienoa oli vihdoin päästä Tavalle esiintymään. Kuinkahan monta kertaa hän olikin unelmoinut siitä muiden keikoilla käydessä, että jonain päivä hän on tuolla lavalla ja yleisö huutaa hänen nimeään.

Tavastiaa ei kuitenkaan voinut ajatella sekunttiakaan ilman, että mieleen palautui eräs henkilö, Hän. Jere huomasi sykkeensä kiihtyvän kun muistot heistä yhdessä lavalla vilahtelivat silmien edessä. Miltä tuntui kuin eli täysin hetkessä, ei ollut eilistä eikä huomista. Vain juuri se hetki.

Kun voisikin elää aina niin ettei tarvitse miettiä tulevaa, eikä mennyttäkään. Menneisyyden pettymykset heijastuvat väkisin tähän päivään. Ja haaveet. Juuri nyt, ihan tässä, kaikki ne haaveet mitä Jere oli ikinä halunnut musiikkinsa kanssa toteuttaa, olivat toteutuneet. Se oli melkein liian paljon kerralla, ei enää käsittänyt kun levy-yhtiö kertoi striimaus tai keikkapyyntöjen määriä. Tästä hän oli aina unelmoinut. Ja tässä hän istui, jossain Rautalammilla, jonkun mökin pihalla ja sisimmässä tuntui kuitenkin niin tyhjältä.

Jere oli pyytänyt ystäviään pitämään huolta Bojanista. Viekää syömään ja näyttäkää Helsingin kivoimmat paikat. Pitäkää hauskaa. Vaikka tuntui pahalta jättää kaivattu ystävä ja lähteä töihin, niin hänen oli pakko myöntää että se oli myös helpotus. Tavastia oli ollut jotain mitä ei mieli osannut käsitellä, tai halunnut. Oli paljon helpompaa olla tapaamatta. Keskittyä seuraavaan keikkaan. Ja helpotus oli ollut kun kuski oli pyytänyt, että jäädään yöksi eikä ajeta keikan jälkeen kotiin. Että sitten seuraavana päivänä, hyvin levänneenä jaksaa taas ajaa.

Mutta huomenna, huomenna Bojan on taas siinä. Reilu vuorokausi yhteistä aikaa. Eihän vuorokaudessa voi tapahtua mitään, eihän. Parhaat ystävykset, juttu luistaa ja saa nauraa vatsansa pohjasta. Miten hänen hymynsä valaisee kuin aurinko, nauravat silmät, silkkiset hiukset, lämmin iho… Ei helvetti, nyt on lopettava, Jere pudisti päätään kuin selvittääkseen sillä ajatuksensa. Et mieti, et ajattele, lopeta! Hän komensi itseään.

Jere nousi ylös, nyt nukkumaan, käski mielensä keskittymään siihen hetkeen kun pankkitili näytti sellaista summaa, että loppuelämän saa makaa Malediiveillä Pinacoladaa juoden. Palmut huojuvat, aurinko häikäisee silmiä, lämmin meri huuhtoo jalkoja, kas Frank lipuu tuolta, kyydissä kaunis slovenialainen…

Enid

 

Mä en ole koskaan ollut mitenkään ihastunut julkkikseen, en edes teininä. Ja vaikka pidän kumpaakin sekä J & K hyvännäköisinä, niin en tunne mitään vetoa heihin. Mutta se ajatus heistä yhdessä, ja se mitä he mahdollisesti tuntevat toisiaan kohtaan, saa mut tuntemaan jotain hullaantumista, ihastumista, jotain mitä en ole tainnut oikein koskaan kokea itse. Joten kyllä, taidan käyttäytyä kuin olisin rakastunut, mutta kohde on omituisesti kahden muun ihmisen suhde. Ehkä tämä on sitten taas sitä turvallisuutta, tässä mulle ei voi käydä mitään?

Enid

 

Täällä on 90% Bojanisteja tai KBnisteja.

Mä oon taas rakastunu Kärtsään! Ollu jo alkutahdesita lähtien. Mä haluaisin hänet. Nyt!

 

Aww. Kiitos1 Ihana loppu.

 

Tällainen nopea ficin tynkä tuli kun prokrastinoin kiukkuisesti muita asioita, joita olisi pitänyt hoitaa. Jostakin syystä mieleni tykkää lopettaa tarinat tykkänään suutelointiin, mutta ehkä jokainen voi kuvitella miten hommat siitä sitten olisivat edenneet… Olen myös huomannut ruusujemme vaikuttavan väsyneiltä, ja se ehkä resonoi tarinaan nyt näin.

(Tämä on fiktiivistä, tätä ei ole tapahtunut oikeasti vaikka kovasti toivoisinkin.)


Jere etsi joutuin pääsynsä ulos lasiovista ja haukkoi syvään Ljubljanan marraskuista ilmaa. Kaukana kumisi syysmyrsky ja kolea sade levitti sumuverhon lentokentän ylle. Jeren alitajunnassakin oli jyllännyt jo pidemmän aikaa. Lähtö oli tapahtunut repäisten. Tietysti se oli sattunut ja satuttanut – ja tekisi pitkään kipeää.

Jere koetti antaa viiman puhdistaa ajatuksia. Hän oli selvinnyt matkasta yksin vaikka olikin epäröinyt itseään - siitä sentään sieti olla tyytyväinen. Vapinan väistyessä hän alkoi tuntea vieraan maan tukevoituvan jalkojensa alla, ja uskaltautui silmäilemään olinpaikkaansa. Kiireiset ohikulkijat eivät ehtineet kiinnittää huomiota mustan hupun ja aurinkolasien takaa vierasta ympäristöä mittailevaan olentoon. Joku kuitenkin huomasi hänet.

”Jere! Over here!”

Hän käännähti huojentuneena tutun äänen suuntaan. Siinä se oli – myrskyn silmä.

Matkatavarat tuntuivat nyt kevyiltä Jeren juostessa Bojanin luo. Bojanin syli oli lämmin ja miehen tuttu tuoksu juurrutti Jeren hetkeen. Pihkaa ja myskiä. Rinnasta pulppuava nauru tuntui elvyttävältä.

Puuska oli heittänyt Bojanin hiukset sekaisin. ”Tuulenpesä”, Jere kiusasi ja liu’utti sormiaan toisen miehen syksynruskeissa suortuvissa. Hänen kätensä oli koskenut ennen kuin ajatus ehti mukaan.

”What was that?” Bojan kysyi hymynsä takaa, muttei jäänyt odottamaan vastausta: ”Let me see your face.”

Jere riisui huppunsa ja siirsi tummat lasit povitaskuun. Naamiotta hän nosti kasvonsa Bojaniin kuin kukka kohti valoa. Bojan asetti sormensa hänen kasvoilleen ja luki niiden kohokirjoitusta silitellen.

Jere tiesi näyttävänsä voipuneelta. Hän silmäili toisen miehen kasvoja ja näki niissä samoja merkkejä kuin omissaan – silmien alla oli unettomien öiden mustetta, poskissa välinpitämättömyyden tummaa nukkaa.

”You look different but same”, Jere totesi ja nosti rystysensä Bojanin karhealle poskelle.

”Yeah, I’m feeling old and tired”, Bojan naurahti.

“Very handsome”, Jere virnisti. Ja sitten hiljempaa, lähes ääneti: “Very handsome.”

Bojanin silmissä näkyi hellyyttä. Bojanin viileät sormet, nyt Jeren kaulalla, paljastivat hänen odottaneen ulkona pitkään. Ja jo sitä ennen, Bojan oli odottanut. Jere nielaisi. Ymmärrys nostatti vellovan myräkän uudelleen. Bojan oli odottanut häntä ja hän oli viimein saapunut siihen hetkeen, jota oli aamuhämärissä mielessään monesti piirtänyt. Molemmat olivat nyt myrskyn armoilla. Jere veti Bojanin tiukasti lähemmäs itseään. He pitäisivät toisensa pystyssä.

Suudelma oli kotiinpaluu.

(kai tämä on nyt minun nimimerkki ainakin mahdollisissa ficeissä. Välillä kommentoin ilman, jos se tuntuu paremmalta )

 

Kaukorakastunut sitten. Tottakai meistä jokainen (varmaan) ymmärtää, ainakin kun oikein ajattelee järjellä eikä tunteella, että on rakastunut B:n julkisuuskuvaan ja sen perusteella luotuihin omiin mielikuviin ja fantasioihinsa hänestä, eikä oikeasti tunne todellista henkilöä siellä takana.

Minulle tämä "rakastuminen" Balkanin ruusuun tuo ainakin iloa ja säpinää omaan elämään, mutta osaan kyllä pitää fantasiat ja todellisuuden visusti erillään. Olen esimerkiksi menossa Jokereiden keikalle, mutta en edes haluaisi osallistua meet&greetiin, koska yleensä on vaan paras olla tapaamatta idoleitaan. En myöskään ikinä lähestyisi B:tä suoraan lemmenlurituksin tai muutenkaan, koska ymmärrän, että a. mahdollisuuteni häneen ovat todellisuudessa nollassa ja b. tällaiset fanaattiset ihastumisen osoitukset voivat tuntua kohteesta kiusallisilta ja ahdistavilta.

 

Tähän tämä kevään hullutus on nyt johdattanut, seuraavaa ficciä pukkaa. Tässä innoituksen lähteenä oli tuo Tarot luenta, jotenkin heti tuli tämä kohtaus päähän. Ja on jotenkin tosi hämmentävää kirjoittaa oikeista ihmisistä. Mietin jopa, että vaihtaisin nimet… Pasi ja Janiko ne olivat siellä puutarhaketjussa?



Järven pinta oli peilityyni. Kesäyö lämmin ja valoisa. Muut nukkuivat mökissä, mutta keikan jälkeinen adrenaliini piti Jeren vielä valveilla. Ihan sama oliko yleisössä 100 vai 100 000 katsojaa, aina tuntui yhtä hyvälle. Lavalla hän oli kuningas, kaikki oli mahdollista ja sallittua. Mielessä vilahti eilinen ja Tavastian keikat. Miten käsittämättömän hienoa oli vihdoin päästä Tavalle esiintymään. Kuinkahan monta kertaa hän olikin unelmoinut siitä muiden keikoilla käydessä, että jonain päivä hän on tuolla lavalla ja yleisö huutaa hänen nimeään.

Tavastiaa ei kuitenkaan voinut ajatella sekunttiakaan ilman, että mieleen palautui eräs henkilö, Hän. Jere huomasi sykkeensä kiihtyvän kun muistot heistä yhdessä lavalla vilahtelivat silmien edessä. Miltä tuntui kuin eli täysin hetkessä, ei ollut eilistä eikä huomista. Vain juuri se hetki.

Kun voisikin elää aina niin ettei tarvitse miettiä tulevaa, eikä mennyttäkään. Menneisyyden pettymykset heijastuvat väkisin tähän päivään. Ja haaveet. Juuri nyt, ihan tässä, kaikki ne haaveet mitä Jere oli ikinä halunnut musiikkinsa kanssa toteuttaa, olivat toteutuneet. Se oli melkein liian paljon kerralla, ei enää käsittänyt kun levy-yhtiö kertoi striimaus tai keikkapyyntöjen määriä. Tästä hän oli aina unelmoinut. Ja tässä hän istui, jossain Rautalammilla, jonkun mökin pihalla ja sisimmässä tuntui kuitenkin niin tyhjältä.

Jere oli pyytänyt ystäviään pitämään huolta Bojanista. Viekää syömään ja näyttäkää Helsingin kivoimmat paikat. Pitäkää hauskaa. Vaikka tuntui pahalta jättää kaivattu ystävä ja lähteä töihin, niin hänen oli pakko myöntää että se oli myös helpotus. Tavastia oli ollut jotain mitä ei mieli osannut käsitellä, tai halunnut. Oli paljon helpompaa olla tapaamatta. Keskittyä seuraavaan keikkaan. Ja helpotus oli ollut kun kuski oli pyytänyt, että jäädään yöksi eikä ajeta keikan jälkeen kotiin. Että sitten seuraavana päivänä, hyvin levänneenä jaksaa taas ajaa.

Mutta huomenna, huomenna Bojan on taas siinä. Reilu vuorokausi yhteistä aikaa. Eihän vuorokaudessa voi tapahtua mitään, eihän. Parhaat ystävykset, juttu luistaa ja saa nauraa vatsansa pohjasta. Miten hänen hymynsä valaisee kuin aurinko, nauravat silmät, silkkiset hiukset, lämmin iho… Ei helvetti, nyt on lopettava, Jere pudisti päätään kuin selvittääkseen sillä ajatuksensa. Et mieti, et ajattele, lopeta! Hän komensi itseään.

Jere nousi ylös, nyt nukkumaan, käski mielensä keskittymään siihen hetkeen kun pankkitili näytti sellaista summaa, että loppuelämän saa makaa Malediiveillä Pinacoladaa juoden. Palmut huojuvat, aurinko häikäisee silmiä, lämmin meri huuhtoo jalkoja, kas Frank lipuu tuolta, kyydissä kaunis slovenialainen…

Enid

Ihana! Tämä tuntui jotenkin ihanalla tavalla hoitavalta, kun muistelee sitä ajatusten ja harmitusten mylläkkää, mikä itselläkin pyöri päässä silloin Jeren Rautalammin reissun aikaan. Kiitos Enid

 

Sori nyt tuli tarve vuodattaa kaikki tähän... Älkää edes lukeko tätä.
Rakas päiväkirja, forgive me father for I have sinned jne. Oon B&J-shipannut jo 1,5 kuukautta, mutta tajusin vasta just äsken jotain B-haastatteluvideota katsoessani, että mähän olen aivan totaalisen epätoivoisen rakastunut meidän Balkaninruusuun, haluan hänet, nyt! Siis silleen oikeasti, täsmälleen samat toivottomat perhoset mahassa kuin joskus viimeksi kun oon ihan tässä normielämässä ollut tosi rakastunut johonkin tyyppiin. Kun katson sitä mä vaan sulan ihan täysin. Tai jos ei voi puhua rakastumisesta niin aivan jäätävän massiivinen ihastuminen. Efektit on kuitenkin samat, nukun huonosti jne. Mutta samaan aikaan en mitään muuta toivo niin paljon kuin että B ja J päätyisi yhteen. Odotan sitä kuin jotain Jeesuksen toista tulemista (anteeksi jos kielikuva loukkaa), siis tää alkaa olla kuin joku uskonto mulle (ok, pientä liioittelua tässä). Miksi näiden kahden mulle ihan vieraan ihmisen kohtalo on yhtäkkiä koko universumin olemassaolon kannalta keskeisin asia? Muuta selitystä ei ole kuin että olen täysin seonnut ja terapiaan pitäis varmaan mennä. Tämän kaikenhan ymmärtäisi, jos olisin teini-ikäinen, mutta en ole. Tai sitten tässä on kasautunut vuosien ajan jotain tunteita pinnan alle ja yhtäkkiä tulppa vaan irtosi ja kaikki vyöryy kerralla päälle. Tai ehkä just se teini-ikäinen minä nousi jostain syystä nyt pintaan ja tapahtui henkinen taantuminen. On tää jotain niin järkyttävää, mutta tässä tätä kirjoittaessani mietin, että olkoon nyt sitten, antaa järjettömien tunteiden tulla ja mennä, kai niillä joku funktio tässä on. Ollaan sitten sekaisin, ehkä jo kyllästyinkin esittämään tasapainoista aikuista.
Ei mulla muuta.

Älä huoli ystävä. Sen takia me ollaan täällä. Tämä on yhteisö, joilta nuo pojat järjen vei.
Ja se on hyvä, että olemme täällä. Voimme miettiä mikä meillä itse kullakin johti siihen, että seottiin näistä kahdesta.
Minäkin, keski-ikäinen, käytän Tavastian jälkeen pari tuntia päivässä tähän juttuun.
Joku funktio tässä on. Kuitenkin.

 

Joten kyllä, taidan käyttäytyä kuin olisin rakastunut, mutta kohde on omituisesti kahden muun ihmisen suhde. Ehkä tämä on sitten taas sitä turvallisuutta, tässä mulle ei voi käydä mitään?

Enid

Tämä tuntuu tosi tutulta. Turvallistahan tämä on verrattuna siihen, että olis omassa elämässä jokin suhteen viritelmä tulilla tai olisi yksipuolisesti ihastunut tai suhde ei muuten vaan olisi millään tasolla mahdollinen. Ja tässä voi fiilistellä muutenkin tunteita, joille ei omassa elämässä ole kohdetta.

Yritän nyt suhtautua tähän hullutukseen kypsän aikuisen tavoin ja analysoida, mikä tässä itseä niin kiehtoo

Kiitos Enid ficeistä, anna tulla lisää, jos inspiraatio iskee!

Järki vs. tunteet -vaiheilija

 

"Bojanin viileät sormet, nyt Jeren kaulalla, paljastivat hänen odottaneen ulkona pitkään. Ja jo sitä ennen, Bojan oli odottanut." Voi ää.

 

Kyllä. Täällä myös yksi hulluuteen vajonnut ja todellakin helpottunut siitä, ettei kukaan nää mun pään sisään. Tätähän on siis jatkunut sieltä euroviisuista alkaen, joten puoli kesää on tässä mennyt kännykkää selatessa. Muu maailma on ikävästi rajoittanut tätä uutta harrastusta, joten vessasta on esim. tullut hyvin rakas paikka Siellä on saanut rauhassa selata yhä uudelleen parhaat klipit ja uusimmat jutut. Enpä ole tällaista ennen kokenut ja olenkin hieman ymmälläni, miten kaltaiseni hyvinkin realistisesti maailmaan suhtautuva voi tällain seota. Sitä kai vaan niin haluaisi, että tämä tarina päättyisi kauniisti

 

Myrskynsilmä, voi miten kaunis kirjoitus!!!!

 

Älä huoli ystävä. Sen takia me ollaan täällä. Tämä on yhteisö, joilta nuo pojat järjen vei.
Ja se on hyvä, että olemme täällä. Voimme miettiä mikä meillä itse kullakin johti siihen, että seottiin näistä kahdesta.
Minäkin, keski-ikäinen, käytän Tavastian jälkeen pari tuntia päivässä tähän juttuun.
Joku funktio tässä on. Kuitenkin.

Alkuperäinen teksti on ihan kuin mun kynästä tai näppäimistöltä, miten vaan. Pohdin juuri tuota samaa, miksi kahden tuntemattoman yhteen päätyminen on niin maailman tärkein asia, että kohta varmaan vietän illat rukoillen sitä tapahtuvaksi, vaikka en edes ole uskonnollinen. On kiehtovaa nähdä (tai kuvitella näkevänsä) kahden ihmisen kuuluvan niin vahvasti yhteen. Mistä on kyse, että juuri he. Samalla on valtava epäilys, että kaikki onkin harhaa, koska muutenhan he olisivat yhdessä jo? Mulle myös B on se timantti, kärtsäri kiinnostaa vain suhteen toisena osapuolena. Kärtsärin pitäisi kyllä vähän nostaa tasoa viime videoistaan, jotta kelpaa prinssille.

 

Alkuperäinen teksti on ihan kuin mun kynästä tai näppäimistöltä, miten vaan. Pohdin juuri tuota samaa, miksi kahden tuntemattoman yhteen päätyminen on niin maailman tärkein asia, että kohta varmaan vietän illat rukoillen sitä tapahtuvaksi, vaikka en edes ole uskonnollinen. On kiehtovaa nähdä (tai kuvitella näkevänsä) kahden ihmisen kuuluvan niin vahvasti yhteen. Mistä on kyse, että juuri he. Samalla on valtava epäilys, että kaikki onkin harhaa, koska muutenhan he olisivat yhdessä jo? Mulle myös B on se timantti, kärtsäri kiinnostaa vain suhteen toisena osapuolena. Kärtsärin pitäisi kyllä vähän nostaa tasoa viime videoistaan, jotta kelpaa prinssille.

Nää kaikki ajatukset näissä samankaltaissa viesteissä tuntuu todella tutuilta. Minäkin keski-ikäinen, ainakin aiemmin ihan järkevä, naisihminen. En pysty ymmärtämään, miksi minulle on niin tärkeää että nää kaksi olisi yhdessä. Ja miksi minusta tuntuu niin vahvasti, että heidän kuuluisi olla. Ja kuitenkin tajuan reaaliteetit hyvin selvästi ja ymmärrän, että näin ei ehkä tule tapahtumaan. Mutta silti toivon sitä, enemmän kuin toivon itseni löytävän uuden parisuhteen (edellisestä on aikaa…).

 

Hitsin vitsi, aloin nyt itsekin miettiä tota pettämis aspektia. Onko mahdollinen pettäminen ollut vaan ajatustasolla vai enemmänkin? Jos Tarotar on kuulolla niin miten sä näit ton luennan pettämisen suhteen?

Hei taas! No siis tällä hetkellä oletan että mahdollinen pettäminen on tapahtunut ajatustasolla, koska siinä luennassa jonka tein nimenomaan viisukuplasta tuli pelkästään kortteja jotka kuvasi molempien kokeneen jotain suurta emotionaalisesti. Ei tullut vaikka Paholaisen kaltaista korttia mikä viittaa enemmän suoranaiseen pettämiseen. Mutta en ihan sata varmaksi sano kantaani, koska jos tulevassa Bojanin persoonallisuus ja tunne-elämän luennassa tulee myös joku tollanen ns suoran toiminnan kortti yhdistettynä kaipaamiseen niin sitten alan hieman epäillä, että ehkä jotain pientä on saattanut käydä jossain vaiheessa.

Tosi ihana muuten lukea kun tänne on kommentoitu, että mun luennat on auttanut ymmärtämään kaksikkoa paremmin tai teidän omiakin tunteita. Mahtavaa myös kuulla että luennat on saanut teidät innostumaan kirjoittamaan ficcejä ja tuonut inspiraatiota.

 

Voi meitä. Samoissa syvissä vesissä. Nämä ficit ovat niin ihania etten oikein meinaa niitä kestää. Kiitos ja Enid Ihanasta iltapalasta, vaikka jonkun haavan tuo tuulentuiverrusstoori avasi ja itkin. Isoin ajatus mikä mulla muodostui päässä oli: Mun oma elämä on ohi. Kaikki on ohi, kaikki on tässä. Ja se ei ollut onnellinen tunne. Eikä edes totta - tiettävästi elämäni ei ole ohi, toki moni osa siitä on. Nuoruus on. Tuiverrus marraskuun illan suortuvissa, lepatus rinnassa, odotus ja täyttymys, ohi. Sitäkö heistä haen?

 

Oi ihanat ficit Enid ja !! Olette molemmat tosi taitavia kuvaamaan tunteita ja tunnelmia, hetken kauneutta ja latausta . Ja miten kaunista kieltä Voi ihan sielunsa silmin nähdä tuon kaiken. Minun mieltä lämmittää ihan tosi kovasti nämä tarinat. Ehkä luon näiden avulla mieleeni jotain vaihtoehtoista todellisuutta, turvapaikkaa, jossa kaikki onkin hyvin ja kuten universumin lakien mukaan kuuluu

Mä ihastuin ensin Kärtsäriin. Ekalla keikalla olin ihan tärinöissä, hyvä että henkeä sain Sitten tuli aika pian K&B pakkomielle. Kuten te muutkin kuvasitte, heidän yhteisen maagisen rakastavan yhteyden toteutuminen, kukkaan puhkeaminen, tuntuu jotenkin ihan äärettömän tärkeältä. Tavan jälkeen oli tosi rankka viikko, mutta jotenkin pääsin taas pinnalle. Tämän laivan ja teidän avulla myös Sit nykyisin olen myös ihastunut Bojaniinkin Se on hullua, Bojan tuntuu välillä olevan jotenkin tosi lähellä. Ehkä samaistun häneen jotenkin ja sijoitan joitakin omia asioitani häneen, en tiedä. Sellainen jännä lämmin olo.

Ps. Ollaan me hulluja ja ihania

 

Solidaarinen halaus kaikille muille shipistä seonneille.
Pitäisi hoitaa vaativaa työasiaa ja kotia. Mistään ei tule mitään! Olen koko ajan puhelimella tai koneella someissa, katsomassa viikkokausia vanhoja tiktok-edittejä ja täällä lukemassa uudestaan ja uudestaan puhuttelevimpia viestejä JB:n s/d/switch/mitäikinä-dynamiikan koko ajan uskomattomissa nyansseista ja pyörittelen niitä päässäni unissa ja valveilla (tai tuntuu että olen ollut unessa viisuista asti). Työprojektit seisoo, koti kaaos. Toisaalta: tunnen lähentyväni ihmisiä töissä ja vapaa-ajalla. Ikävissä palavereissa tms olen välillä spontaanisti kehunut muita tai saanut aikaan yhdessä nauramista. Päädyn pidempiin keskusteluihin, olen jotenkin auki ja luulen että ihmiset huomaa sen. Humalassa päädyn näköjään helpommin herkkiin ja lämpimiin tilanteisiin oman sukupuoleni edustajien kanssa. Liikutun asioista. Jopa eläimet näyttävät viihtyvän seurassani paremmin kuin ennen.
Ehkä syssymmällä on aikaa olla taas ilottomampi ja neuroottisempi oma itsensä ja ottaa hampaat irvessä rästihommat kiinni?
🩷

 

Kärtsärin pitäisi kyllä vähän nostaa tasoa viime videoistaan, jotta kelpaa prinssille.

Mutta mitäs jos seuraava keskustelu on käyty:

J: Mä rakastan, ja haluun, mutten pysty
B: Mä tiedän, että rakastat ja haluat. Sitä pystymistä sun pitää miettiä
J: En tiedä kyllä, mitä tästä tulee ilman sua
B: No, en tiedä minäkään

Sen jälkeen molempien videoissa epätoivoa. Ihanat fic-kirjoittajat voi jatkaa tästä eteenpäin!

Oli muuten Jeren nimpparit maanantaina - mietin vaan sitä 'synttärivideota'.

 

Solidaarinen halaus kaikille muille shipistä seonneille.
Pitäisi hoitaa vaativaa työasiaa ja kotia. Mistään ei tule mitään! Olen koko ajan puhelimella tai koneella someissa, katsomassa viikkokausia vanhoja tiktok-edittejä ja täällä lukemassa uudestaan ja uudestaan puhuttelevimpia viestejä JB:n s/d/switch/mitäikinä-dynamiikan koko ajan uskomattomissa nyansseista ja pyörittelen niitä päässäni unissa ja valveilla (tai tuntuu että olen ollut unessa viisuista asti). Työprojektit seisoo, koti kaaos. Toisaalta: tunnen lähentyväni ihmisiä töissä ja vapaa-ajalla. Ikävissä palavereissa tms olen välillä spontaanisti kehunut muita tai saanut aikaan yhdessä nauramista. Päädyn pidempiin keskusteluihin, olen jotenkin auki ja luulen että ihmiset huomaa sen. Humalassa päädyn näköjään helpommin herkkiin ja lämpimiin tilanteisiin oman sukupuoleni edustajien kanssa. Liikutun asioista. Jopa eläimet näyttävät viihtyvän seurassani paremmin kuin ennen.
Ehkä syssymmällä on aikaa olla taas ilottomampi ja neuroottisempi oma itsensä ja ottaa hampaat irvessä rästihommat kiinni?
🩷

Voi miten nauratti ja itketti tuo kuvaus arjen luisumisesta pienimuotoiseen kaaokseen ja työarjestasi. Kovin tutulta kuulostaa. Teen myös asiantuntijatyötä - kehittämistä jne. johon pitäisi keskittyä, iso projekti päällä, ja olen vaan tyynesti (no en niinkään tyynesti) todennut että tässä jamassa ei valmista tule ja kokonaisuus siirtyy elokuulle. Ihmettelen ettei kukaan ole huomannut henkistä jamaani tai jos on, ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään.

Sama kokemus myös että olen enemmän auki ja ollut upeita keskusteluja esim työkavereiden kanssa. Joku tuli palaa nyt. Joku kanava on auki. Suren ihan hirveästi sitä elämän kevään lopullista päätöstä vaikka kauan se on ollut päätöksessä mutta sen lopullisuus iski nyt, kadun joitain valintoja, elämätöntä elämää, virheitä, pelkoja, käsittelemättömiä asioita, ohitettuja mahdollisuuksia, suren nykyarjen vaikeutta ihan joka ikinen päivä (lapsen sairaus) johon en voi vaikuttaa, koen häpeää ajatuksistani nostaa kytkintä ja lähteä. Enhän ikinä niin tekisi. Se mihin voin lähteä ovat nämä ajatukset. Olen aivan koukussa ja jos ei kesäloma paranna tätä tautia, kutsuu terapia varmaan... enkä haluaisi että tämä loppuu ikinä.

Anteeksi omanapavuodatus. Tarinanne, luennat, ficit, omat kertomuksenne resonoivat niin vahvasti että pakahdun. Terapiaa tämäkin lienee?

 

Voi meitä. Samoissa syvissä vesissä. Nämä ficit ovat niin ihania etten oikein meinaa niitä kestää. Onko siis Enid vai joku muu? Kiitos ihanasta iltapalasta, vaikka jonkun haavan tuo stoori avasi ja itkin. Isoin ajatus mikä mulla muodostui päässä oli: Mun oma elämä on ohi. Kaikki on ohi, kaikki on tässä. Ja se ei ollut onnellinen tunne. Eikä edes totta - tiettävästi elämäni ei ole ohi, toki moni osa siitä on. Nuoruus on. Tuiverrus marraskuun illan suortuvissa, lepatus rinnassa, odotus ja täyttymys, ohi. Sitäkö heistä haen?

Samaistun. Mulla on ollut viime syksystä ikäkriisi, siis menetyksen surua ja pakokauhua kuoleman lähestymisestä. Kuin koko keho mielen lisäksi tietäisi että nyt on jokin, tai montakin asiaa, ohi ja hyvin moni niistä toteutumatta.
Jäin Kärtsärikoukkuun talvella (olen ollut siitä myös järkyttynyt koska en ajatellut että näin voi aikuisena käydä) ja se ehkä pahensi asiaa; mietin hänen kauttaan paljon sitä, millaista olisi olla nuori ja omata seksuaalista/romanttista "valtaa" ja pitää käsissään valintojen mahdollisuuksia. Loppukeväästä se kääntyi tähän shippaukseen, mikä on tähän mennessä tuntunut vähäsen vähemmän kääntävän veistä haavassa kuin K-kaukorakastuminen. Mutta on tässäkin kipukohtia.
🩷

 

Mun oma elämä on ohi. Kaikki on ohi, kaikki on tässä. Ja se ei ollut onnellinen tunne. Eikä edes totta - tiettävästi elämäni ei ole ohi, toki moni osa siitä on. Nuoruus on. Tuiverrus marraskuun illan suortuvissa, lepatus rinnassa, odotus ja täyttymys, ohi. Sitäkö heistä haen?

Niin on minunkin elämä ohi, koska en pysty jättämään tätä missä olen. Enää ei tule tuota lepatusta rintaan, ikinä, eikä ole pitkään aikaan ollut. Että sama vene sitten. Tähän nuo pojat tietämättään osuvat.