Sylin täydeltä onnea teille!
Onnellinen uutinen
Voikaa hyvin siellä
Alkionsiirroista plussanneiden vauvaketju vol 2
- Viestiketjun aloittaja Roxanne
- Ensimmäinen viesti
Onnellinen uutinen
Voikaa hyvin siellä
vierailija
En ole edes rekisteröitynyt, keskusteluja vain sivusta lueskellut. Silti kyyneleet nousivat silmiin kun luin vauvauutisesi! Pitkään yrittäneiden onni herkistää. <3 Jossain ketjussa kerroit NIPT-testistä, haluaisitko kertoa pitikö testitulos paikkansa?
Paljon onnea!
Joo kyllä piti. Menoa ei kuitenkaan tunnu tuo haittaavan, ei edes mahdollinen kuulonalenema haittaa, energiaa ja voimaa löytyy + perin rauhallinen lapsi myös hän on. Ja ainakin hän näkee. Eniten minua huolettaa tietenkin AVSD, mutta jos kuitenkin kaikki menisi nyt hyvin ja saisimme tämän lapsen pitää.
@Karhurouvanen olenko missannut synnytyskertomuksesi? 
Oliko alstiesynnytys ja menikö se suunnitellusti? Miten teillä menee? Meillä oli pari viikkoa sitten ristiaiset ja nyt Vauva sai 1. Kela-kortinkin! 
Oliko alstiesynnytys ja menikö se suunnitellusti? Miten teillä menee? Meillä oli pari viikkoa sitten ristiaiset ja nyt Vauva sai 1. Kela-kortinkin! Moi!
Ihana kuulla teiän kuulumisia ja Onnea vielä kerran vauvasta <3 Meillä syntyi poika 17.2. ja kaikki on mennyt hyvin, kirjoittelen tänään myöhemmin lisää
Moi! @Rusakkonen ja muut! Äh aika menee niiiiin nopeesti! Ihanaa on ollu mutta myös hirvee kiire koko ajan kun vauva nukkuu edelleen vaan 30 min päiväunia, eikä tietenkään nukahda juuri millään kärryihin (kuten ei autoonkaan ym) ja on aina herättyään jo heti väsynyt että ei se 30 min riitä. Kaikkea toki oon yrittänyt mutta toistaiseksi ei juuri tuloksia ole tullut, yliväsymyksen välttäminen ainoa jolla vähän voi vaikuttaa, jos on yliväsynyt niin nukahtaminen vielä vaikeampaa ja unet lyhenee vielä tuosta 30 minuutistakin. Asiaan tietysti kuuluu että on tosi herkkä heräämään, esim eilen nukkui ihan sikeästi kantorepussa ja havahtui siihen uunin naksahdusääneen mikä tulee kun asetettu lämpötila on saavutettu.
Esikoisellakin nukkuminen ollut aina hankalaa ja hänellä myös haittaavaa päiväväsymystä jota tutkittukin paljon ja aiemmin ollut alhaista ferritiiniä ja kalsium koholla ja nyt keväällä todettu kilpirauhasen vajaatoiminta (mikäli se nyt oikeasti on se kun vain TSH on koholla, yli 10, muut arvot on normaalit/hyvät ja vasta-aineita ei ole ja ultrakin on normaali) mutta väsymystä on edelleen ja se vaikuttaa suuresti meidän arkeen. Myös nukkuminen ja erityisesti nukahtaminen aina ollut tosi hankalaa. Niin kiirettä pitäny erityisesti näiden nukutteluiden kanssa ja alkuun ei meinannut imetys onnistua, käytiin heti imetyspolillakin ja sitten piti säätää ja veivata rintakumien, imetysapulaitteen, lypsämisen ja ruiskusyöttämisen kanssa kun siis imetys ei onnistunut rintakumillakaan. Ja imetys oli tietysti mun suunniteltu selviytymisstrategiani :-D Nukutaan kaikki samassa sängyssä, esikoinen, vauva ja minä niin olin aatellu että tissiä vaan suuhun mutta ei mennyt ihan niin vaan kun piti alkaa sähläämään imetysjuttujen kanssa niin esikoinen tietty heräs.
Lisäksi esikoinen on ollut ihan erittäinerittäin mustasukkainen, ihan inhosi vauvaa ja yritti jatkuvasti satuttaa. Muutenkin muuttui ihan totaalisesti kuin napista painamalla ystävällisestä ja kivasta tyypistä kuin villieläimeksi, hyppi ja pomppi ja huusi ja riehui ja alkoi tönimään ja lyömään myös muita lapsia jne. Oltiinkin ekat kuukaudet jatkuvasti liikenteessä kun kotona ollessa esikoinen oli ihan mahdoton, ihan kuin sekosi vauvan läsnäollessa. Herätteli tietty jatkuvasti jo muutenkin huonosti nukkuvaa vauvaa tahallaan ja huusi ja riehui koko ajan ihan ylikierroksilla sekä vauvasta että yliväsymyksestä kun viikkokausia heräili yöllä useammaksi tunniksi valvomaan vauvan imetysjuttujen takia.
Ekat kolme kuukautta oli tosi hankalaa mustasukkaisuuden kanssa, esikoinen on siis kotihoidossa ja en pystynyt pitämään vauvaa esim lattialla juuri ollenkaan kun esikoinen heti kimpussa, ei vaikka olisin itse ollu vieressä. 3 kk päästä alkoi hitusen helpottamaan että pystyi jo vauva olemaan lattialla jne jos olin itse siinä vieressä ja tiiviissä kontaktissa esikoisen kanssa. 5 kk kohdalla helpottui lisää että vauvan pystyi jo laittamaan lattialle kun on itse muutaman metrin päässä esim keittiöhommia tekemässä, toki edelleenkään vauvan ollessa nyt 6,5 kk en voi jättää hetkeksikään lapsia keskenään ilman valvontaa.
Imetys alkoi sujua vauvan ollessa 3 viikkoa, sattumalta kun ostin rintakumeja lisää ja ne olivat jämäkämpiä kuin entiset niin alkoi sujumaan se imetys rintakumin kanssa, sitten kun vauva oli 6 viikkoa niin alkoi sujumaan imetys ilman rintakumiakin. Se helpotti kyllä tosi paljon arkea.
Vauva on siis poika ja nyt 6,5 kk ja rauhallinen ja tyyni luonne, alkoi jo konttaamaan ja istumaan itse ja ryömimäänkin, kaikki tämä tapahtui kahdessa viikossa kun oli 5,5 kk. Sitten viikon päästä nousi jo ylös polvien päälle tukea vasten ja yritti heti kovasti kammeta itseään jaloille ja pari päivää sitten siinä onnistuikin ja nousi seisomaan tukea vasten kun oli 6 kk 16 päivää! Hassulta tuntuu kun esikoinen ei tainnu vielä kääntyäkään 6 kk neuvolassa, toki heti sen jälkeen alkoi kääntymään.
Että kiirettä kyllä pitäny ja hommaa ollu, mähän olen näiden lasten kanssa siis yksin ettei ole miestä, mutta toisaalta koen kyllä helpommaksi kuin esikoisen vauva-aika, jolloin oli mieskin, kun esikoisella se nukkuminen oli ihan tooodella vaikeaa, ei nukahtanut millään, ja unessa pysyminen oli erittäin hankalaa ja heräili öisin ihan kymmeniä kertoja vielä vuoden iässäkin ja edelleen 2-vuotiaanakin 5-10 kertaa yössä ja vielä 3-vuotiaanakaan ei meinaa ol
Tässä tulikin nyt aika paljon kaikkea ja vauva-ajasta ettei tullutkaan synnytystarinaa :-D Synnytys oli tosi ihana niin kuin esikoisenkin synnytys, haluaisin niin synnyttämään vielä uudestaan!!! Jatkan toisella kertaa taas vähän lisää vaikka siitä synnytyksestä
Mitä teille kuuluu @Rusakkonen ja muut jos on tuttuja? Onko täällä joku vauvakeskustelu tms vielä?
Karhurouvanen ja tyttö 3 v ja poika 6,5 kk
Esikoisellakin nukkuminen ollut aina hankalaa ja hänellä myös haittaavaa päiväväsymystä jota tutkittukin paljon ja aiemmin ollut alhaista ferritiiniä ja kalsium koholla ja nyt keväällä todettu kilpirauhasen vajaatoiminta (mikäli se nyt oikeasti on se kun vain TSH on koholla, yli 10, muut arvot on normaalit/hyvät ja vasta-aineita ei ole ja ultrakin on normaali) mutta väsymystä on edelleen ja se vaikuttaa suuresti meidän arkeen. Myös nukkuminen ja erityisesti nukahtaminen aina ollut tosi hankalaa. Niin kiirettä pitäny erityisesti näiden nukutteluiden kanssa ja alkuun ei meinannut imetys onnistua, käytiin heti imetyspolillakin ja sitten piti säätää ja veivata rintakumien, imetysapulaitteen, lypsämisen ja ruiskusyöttämisen kanssa kun siis imetys ei onnistunut rintakumillakaan. Ja imetys oli tietysti mun suunniteltu selviytymisstrategiani :-D Nukutaan kaikki samassa sängyssä, esikoinen, vauva ja minä niin olin aatellu että tissiä vaan suuhun mutta ei mennyt ihan niin vaan kun piti alkaa sähläämään imetysjuttujen kanssa niin esikoinen tietty heräs.
Lisäksi esikoinen on ollut ihan erittäinerittäin mustasukkainen, ihan inhosi vauvaa ja yritti jatkuvasti satuttaa. Muutenkin muuttui ihan totaalisesti kuin napista painamalla ystävällisestä ja kivasta tyypistä kuin villieläimeksi, hyppi ja pomppi ja huusi ja riehui ja alkoi tönimään ja lyömään myös muita lapsia jne. Oltiinkin ekat kuukaudet jatkuvasti liikenteessä kun kotona ollessa esikoinen oli ihan mahdoton, ihan kuin sekosi vauvan läsnäollessa. Herätteli tietty jatkuvasti jo muutenkin huonosti nukkuvaa vauvaa tahallaan ja huusi ja riehui koko ajan ihan ylikierroksilla sekä vauvasta että yliväsymyksestä kun viikkokausia heräili yöllä useammaksi tunniksi valvomaan vauvan imetysjuttujen takia.
Ekat kolme kuukautta oli tosi hankalaa mustasukkaisuuden kanssa, esikoinen on siis kotihoidossa ja en pystynyt pitämään vauvaa esim lattialla juuri ollenkaan kun esikoinen heti kimpussa, ei vaikka olisin itse ollu vieressä. 3 kk päästä alkoi hitusen helpottamaan että pystyi jo vauva olemaan lattialla jne jos olin itse siinä vieressä ja tiiviissä kontaktissa esikoisen kanssa. 5 kk kohdalla helpottui lisää että vauvan pystyi jo laittamaan lattialle kun on itse muutaman metrin päässä esim keittiöhommia tekemässä, toki edelleenkään vauvan ollessa nyt 6,5 kk en voi jättää hetkeksikään lapsia keskenään ilman valvontaa.
Imetys alkoi sujua vauvan ollessa 3 viikkoa, sattumalta kun ostin rintakumeja lisää ja ne olivat jämäkämpiä kuin entiset niin alkoi sujumaan se imetys rintakumin kanssa, sitten kun vauva oli 6 viikkoa niin alkoi sujumaan imetys ilman rintakumiakin. Se helpotti kyllä tosi paljon arkea.
Vauva on siis poika ja nyt 6,5 kk ja rauhallinen ja tyyni luonne, alkoi jo konttaamaan ja istumaan itse ja ryömimäänkin, kaikki tämä tapahtui kahdessa viikossa kun oli 5,5 kk. Sitten viikon päästä nousi jo ylös polvien päälle tukea vasten ja yritti heti kovasti kammeta itseään jaloille ja pari päivää sitten siinä onnistuikin ja nousi seisomaan tukea vasten kun oli 6 kk 16 päivää! Hassulta tuntuu kun esikoinen ei tainnu vielä kääntyäkään 6 kk neuvolassa, toki heti sen jälkeen alkoi kääntymään.
Että kiirettä kyllä pitäny ja hommaa ollu, mähän olen näiden lasten kanssa siis yksin ettei ole miestä, mutta toisaalta koen kyllä helpommaksi kuin esikoisen vauva-aika, jolloin oli mieskin, kun esikoisella se nukkuminen oli ihan tooodella vaikeaa, ei nukahtanut millään, ja unessa pysyminen oli erittäin hankalaa ja heräili öisin ihan kymmeniä kertoja vielä vuoden iässäkin ja edelleen 2-vuotiaanakin 5-10 kertaa yössä ja vielä 3-vuotiaanakaan ei meinaa ol
Tässä tulikin nyt aika paljon kaikkea ja vauva-ajasta ettei tullutkaan synnytystarinaa :-D Synnytys oli tosi ihana niin kuin esikoisenkin synnytys, haluaisin niin synnyttämään vielä uudestaan!!! Jatkan toisella kertaa taas vähän lisää vaikka siitä synnytyksestä
Mitä teille kuuluu @Rusakkonen ja muut jos on tuttuja? Onko täällä joku vauvakeskustelu tms vielä?
Karhurouvanen ja tyttö 3 v ja poika 6,5 kk
Hei!
Kivaa lukea kuulumisia! Varsinkin, kun en ns. yleisesti ottaen niin paljon vauvoista tiedä, omistani vaan. Aina siis oppii uutta.
Tyttäreni on nyt siis hiukan yli 7 kk vanha, ja tietenkin aivan ihana.
Isoin juttu meillä oli se sydänleikkaus, joka nyt on tehty, ja se onneksi onnistui erinomaisesti. Tämä oli todella iso juttu siis, jos leikkausta ei olisi tehty, lapsi olisi mitä todennäköisimmin kuollut kahteen ikävuoteen mennessä. Nytkin leikkaus ensin peruuntui kahdesti, mikä oli todella stressaavaa, koska leikkaus piti saada tehtyä 6 kk ikään mennessä. Onneksi ehdittiin ajoissa. Meillä on ollut tilanteessamme paljon siunausta mukana.Tytön tilannetta seurataan sairaalan sydänlääkärin toimesta vielä kuukausittain, emmekä saa mennä vauvan kanssa ainakaan 0,5-1 vuoteen minnekään, missä on esim. flunssaisia ihmisiä. Siksi meillä on kodin ulkopuolella sisätiloissa itselläkin aina maskit.
Leikkauksen takia vauvaa ei saanut nostaa kuuteen viikkoon kainaloista. Tämä vaikutti myös istumisen yms. harjoitteluun. Vieläkin pitää pitää kädet koko ajan tumpuissa, koska muuten vauva vetää nenämahaletkun ulos. Arvelen kuitenkin, että tämän kuukauden loppuun mennessä saadaan loputkin sydänlääkkeet ja letku pois, tai ainakin toivon niin. Tämä tulee sitten auttamaan tytön kehitystä.
Tyttö osaa kaikesta huolimatta kääntyillä kyljelleen ja mahalleen ja nostaa päätään mahallaan. Lisäksi hän osaa pitää päätään pystyssä istuessa jo aika hyvin. Tämä on hyvä juttu, koska hän harjoittelee nyt soseiden syömistä.
Lihasjäntevyys on DS:n vuoksi tavista alhaisempaa, mutta ei kuitenkaan huonoa. Meille tulee sitten fysioterapeutin yms tapaamisia taas ensi kuusta.
Tyttö on kovin iloinen ja energinen, kädet ja jalat käyvät ja "puhetta" tulee. Nelikuukautisena hän sanoi monta kertaa "Hello"! Leikkauksen jälkeen hän ei ole sitä sanonut, mutta kerran hän sanoi nyt syyskuussa, että "äiti".
Eihän hän vielä sitä mitään systemaattisesti sano eikä varmastikaan sillä vielä ns. "tarkoittanut" mitään, mutta ainakin hän osasi sanan teknisesti muodostaa suussa. 
Vauva itse asiassa nukkuu todella hyvin. Hän on sellainen päivävauva; herää noin klo 7 tai 7.30 ja illalla kyllä nukkuu jo yhdeksän aikoihin, tosin ainakin kerran tai jopa pari herätämme häntä vielä syömään tai vaippaa vaihtamaan. Päivällä hän nukkuu syönti- ja leikkikertojen välissä. Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat musiikki, erityisesti äidin laulu ja sellainen soittopeli, josta nappeja painamalla saa esille sävelmiä. Haluaisin ilmoittaa hänet musiikkileikkikouluun, mutta nyt täytyi sitten odottaa tammikuuhun tai syksyyn. Hän on myös alkanut yrittää syödä varpaitaan ja joskus nukkuukin jalka karatepotkumaisesti ylhäällä, mikä äidistä vaikuttaa tosi epämukavalta!
Täällä oli joskus muuten sekä alkionsiirrosta plussanneet -ketju ja alkionsiirrosta plussanneiden vauvaketju. Jotenkin tuo jälkimmäinen pitäisi elävöittää! Olisi mukava pitää yhteyttä. Muitakin meidän aikaisia täällä palstalla vielä silloin tällöin on.
Rusakkonen, tyttö 7 kk ja enkelipoika 36+1
vierailija
Moi! Ihana kuulla teidän kuulumisia @Rusakkonen
Teillähän kuulostaa kehitys hienolta!!! Kääntymistä, pään ylhäällä pitämistä ja sanojakin jo, aika upealta kuulostaa! Hienoa että teillä se sydänleikkaus meni hyvin, on varmaan ollut stressaavat ajat teille vanhemmille silloin kun on leikkaus tehty noin pienelle!Toivottavasti pysyy flunssat loitolla, onneksi ootte ilmeisen hyvin ainakin tähän asti saaneet vältelty flunssia. Noista muskarijutuista tuli vaan sellanen mieleen, en toki tiedä yhtään missä asutte tms, mutta me käydään paljon asukaspuistossa (sellanen lapsiperheiden kohtaamispaikka missä kaikkea kivaa ohjelmaa ja se on auki ma-pe 9-16) ja siellä on aina kerran viikossa musatuokioita ja kesäisin (ja syksyllä ja talvellakin) ne on aina sään salliessa pihalla, voisko joku tollanen olla teille mahdollinen jo nyt jos teillä päin olisi jotain tuollaista toimintaa? Vai onko tuollaistakin syytä välttää vaikka pitäisi etäisyyttäkin toisiin?
Waude teiän nukkumiset kuulostaa hienoilta! Tää meiän vauva kyllä nukkuu yöt kohtuullisesti varsinkin verrattuna esikoiseen, toki heräilee ja varsinkin alkuillasta voi olla tiheääkin heräilyä mutta jos päiväunet on olleet hyvät niin nukkuu kuitenkin ihan selkeitä jaksoja esim 1-2 h ja yhden pidemmän, 4-5 h jakson. Esikoinen oli yli 1,5 kun alkoi tulemaan edes yksi 4 h jakso yöhön. Päiväunista harmittaa eniten se että olisin toivonut että vauva nukkuisi edes niitä 45-min päiväunia (ja kärryissä) että saisi silloin sitä aikaa olla esikoisen kanssa, omaa aikaa meille.Ja se että vauva nukkuisi kärryissä, sitkeästi olen yrittänyt saada sitä kärrynukkumista onnistumaan mutta kun ei, tein tossa reilun viikon oikeen tehotreeniäkin ja palkkasin naapurintytöt leikittää esikoista että voin kärrynukuttaa vauvaa mutta kun ei niin ei niin aattelin että nukkukoon sitten missä parhaiten nukkuu eli sisällä - ja heti helpotti stressi asian suhteen! Nyt on vauva nukkunut jo melkein kolmena perättäisenä päivänä 1 h aamupäiväunia että kyllä tätä nyt voi jo melkeen pitää lupauksena tulevasta
Että jospa ne unet kohta pitenis siitä 30 minuutista Meillä on vauva ollu töysimetyksellä niinkuin esikoinenkin mutta nyt kolmisen viikkoa sitten lähellä 6 kk ikää alotettiin kiinteet ja vauva olikin ehkä kolme päivää varsin kiinnostunut kiinteistä (ja ennen tätä oli jo tosi kiinnostunut kun oltiin yhdessä ruokapöydässä) vaikkei ruokaa kovin paljon ihan suuhun asti päätynytkään mutta sitten alkuinnostus lopahti eikä meinannu uppoo yhtään. Kunnes sitten nyt toissapäivänä vauva ikään kuin ymmärsi jutun juonen ja söi kerralla varmaan desin sosetta ja siitä lähtien on suu auennu mallikkaasti lusikalle, aiemmin vauva vaan sohlas ja sähläs ja hamusi lusikkaa ja kaikki ruoka oli ympäriinsä kaikkialla paitsi masussa. No mut jee, kyllä tuntuu hienolta! Esikoinen oli käytännössä lähes töysimetyksellä 1 v asti kun ei ikinä suostunut kiinteitä syömään, sitten yhtäkkiä noin 1-veenä alko vasta maistumaan.
On kyllä niin ihanaa kun on vauva talossa!!! Kyllä tämä kaikki niin suurelta onnenpotkulta tuntuu että vauva sitten tuli kuin tulikin vaikka lähtötilanne oli rupusen puoleinen (mulla munikset melkein loppu jo 30-vuotiaana. Mä oon ihan ”vauvaihminen” ja nautin tosi paljon erityisesti tästä vauva-ajasta, musta on ihanaa kanniskella vauvaa ja nautin just tästä melko symbioottisesta oleilusta ja tietysti vauvan kehityksen seuraaminen on niin upeaa, tuntuu vaan että tää vauva-aika hujahtaa niin niin niiiiin nopeasti! Muistan kun just vasta vauva oli 2 vk ja olin että yhyy että nyt tää mun vastasyntynyt vauva on jo kaksi viikkoa että kohta se on 3 kk ja sitten puoli vuotta ja sitten jo vuoden - ja nyt se puoli vuotta on jo!!! Tuntuu että esikoisen vauva-aika meni jotenkin edes kohtuullisella nopeudella kun se oli vaan sitä ympärivuorokautista nukuttamista ja se oli just se korona sillon 2020 kesällä että mäkin olin ekat 3 kk ihan vaan kotona ja pihalla, en edes kaupassa käynyt :-D
Tosi kiva kuulla teiän kuulumisia ja tosiaan muidenkin kuulumisia olis kiva kuulla jos joku on linjoilla! Mä meninkin jo ihan sekasin näistä ketjuista, tää taitaakin olla just se alkionsiirroista plussanneiden vauvaketju tms. Mutta tosiaan kun etsin niin en ainakaan törmänny siihen alkionsiirroista plussaneiden ketjuun. Oliko niin @Rusakkonen että asutte nyt Suomessa?
Musta olis hauska tavatakin teitä palstalaisia, tuossa raskausaikana täällä tapaamisia ehdottelinkin mutta moni asui vähän ympäri Suomea ja kaikki ei tietty kauheen innokkaita tapaamaan olekaan vaan tykkäävät vaan kirjoitella. Paria tyyppiä kuitenkin olen tätä kautta tavannut ja musta on ollu tosi kiva tavata ja jutella lapsettomuustaustan omaavien ihmisten kanssa, livenä tuntuvat olevan kiven alla vaikka tosi avoimesti oon omasta lapsettomuustaustasta puhunut vaikka missä. Olisiko kellään innokkuutta tapaamiseen? Me asutaan pk-seudun tuntumassa ja olen 36-v.
Mukavaa viikkoa kaikille!
vierailija
Täytyy kyllä vielä sanoa että tuntuu kyllä uskomattoman hienolta että teillä @Rusakkonen nyt on vauva siellä kun muistan kun tosi monet kerrat kyttäilin palstaa että näkyykö sua missään kun oli pitkä tauko (ymmärrettävästi) ettet palstalla ollut ja moni muukin sua näytti kyselevän. Että vielä kerran onnittelut teille ja toivon ja rukoilen teille ja teidän pikku tyttärelle kaikkea hyvää <3<3<3<3
Äh noi kaksi aiempaa Vierailija-kommenttia on siis minulta, en huomannut etten oo kirjautunut sisään :-D
Noh laitetaan nyt synnytyskertomustakin :-D
Esikoinen syntyi vasta 41+5 aamulla ja silloin oli jatkuvat (mutta vain 10-15-20 min välillä) supistukset alkaneet jo 41+2 aamulla niin suhtauduin aika rennosti tämänkin raskauden synnytysaikatauluun ja olin hyvässä voinnissakin niin mentiin esikoisen kanssa mun vanhemmille rv 40+2. Tämä raskaus oli siis ns itsellinen odotus joten oltiin sovittu esikoisen hoidon ym takia että mennään lasketun ajan tienoilla sinne mun vanhemmille, esikoinen ei ole paljon missään hoidossa ollut niin halusin myös että hän on siellä mummolassa jo valmiiksi kotiutumassa yhdessä mun kanssa muutaman päivän eikä niin että esikoinen haettaisiin hoitoon silloin kun mun synnytys alkaa. Mun vanhemmat asuu noin tunnin ajomatkan päässä meidän omasta kodista. Lähdin sitten 40+4 tapaamaan yhtä tuttavaa Helsinkiin junalla ja kävelinkin siellä pari kilometria ja kaikki tuntui ihan normaalilta eikä mitään merkkejä synnytyksestä ollut.
Joskus puolilta öin menin nukkumaan mutta heti vartin päästä tuli tarve mennä pissalle (Joo-o, oli potta makkarissa ollu jo muutaman yön. Ja taas vartin päästä ja vartin päästä ja uudestaan ja uudestaan. Kului tunti pari ja koko ajan ravasin siinä potalla ja sitten koko ajan enenevissä määrin aina kun kävin sängylle makaamaan niin tuntui jotenkin oudolta vähän kuin sellanen isomman hädän paine tuli että menin taas sinne potalle. En jostain syystä sen kummemmin tajunnut ihmetellä sitä kun olihan sitä nyt pissalla ravattu muutenkin vaikkei nyt sentään vartin välein. Klo 04 sitten yhtäkkiä alkoi tuntumaan ihan oikeita supistuksia ja samalla tajusin että se pottailuhomma ja varsinkin se paineen tunne oli tietty jo synnytystä/supistuksia. Äitini kävi sattumalta vessassa siinä ja pyysin siltä varuilta Panadolin valmiiksi odottamaan että jos supistukset lisääntyy ja täytyy alkaa sairaalaan soittamaan niin ne kehoittaisi kuitenkin ekana kokeilemaan Panadolia. No supistukset tiheni ja voimistuikin nopeasti ja otin Panadolin jo puolen tunnin päästä ja odottelin reilun tunnin sen vaikutusta ja sitten 5:30 soitin sairaalaan. Sairaalasta sanoivat että tuskinpa mitään vielä mutta että tule näytille kun olet uudelleensynnyttäjä ja kerran sitä paineen tunnetta on. No halusin että esikoinen vielä vähän saa nukkua kun esikoiselle tuo nukkuminen ei ole oikein helppoa niin kärvistelin siinä vielä tovin joskin toki supistukset nyt ihan siedettäviä olivat vaikka toki kipeitä sillai ettei pystynyt puhumaan ja piti pysähtyä ja keskittyä (taistelemaan kipua vastaan koko kroppa jännittyneenä, tietenkin :-D). Kuuden jälkeen heröttelin porukat ja äitini jäi esikoisen kanssa ja isäpuoleni lähti viemään minua sairaalaan.
Esikoinen syntyi Espoon sairaalassa ja se oli ihana kokemus kaikkinensa ja muutenkin olen siellä paljon asioinut synnärillä jne ja olin jättänyt päätöksenteon synnyttämään lähdön hetkeen että menenkö Espooseen tunnin ajomatkan päähän vai Hyvinkäälle vartin päähän. Noh menin Hyvinkäälle kuten arvata saattaa. Sinne saavuttiin 6:45 ja ensin vastassa oli ihana kätilö mutta vuoron vaihduttua tuli aika ikävä, suorastaan vähän veemäinen, kätilö :-S Ei ollut yhtään sellainen ”mun tyyppinen lempeä ja rauhallinen” vaan enemmän sellanen täpäkkä ja esim kysyessäni ilokaasun käytöstä antoi mulle hyvin ylimalkaiset sanalliset ohjeet tyyliin että pitelet sitä naamalla ja hengittelet kun supistus on tulossa ja kun kysyin että voiko sitä käyttää ponnistusvaiheen aikana niin hän tiuskaisi siihen että ”No pitäähän sun nyt hengittääkin”. Ja kun pohdin että ottaako kipulääkettä ja mitä ja milloin että epiduraaliako nytkö vaiko mitä niin tiuskaisi että ”No itse sinun pitää se päätös tehdä” Jne jne. Noo aattelin että olkoon että en kaipaakaan ketään kädestä pitelijää tähän että ehkäpä tuollainen nuiva tyyppi sitten toivottavasti ainakin työnsä osaa vaikkei ihmisten kohtaaminen olekaan ihan huippuluokkaa, aattelin että en puhu sille mitään ylimääräisiä (olen oikeasti sellainen vähän rupattelija) että asiat vaan.
Olin siis synnyttämässä yksin, ihan omasta tahdostani, esikoisen synnytin myös yksin ja se oli mahtava kokemus ja nimeomaan se yksin synnyttäminen oli mulle oikea päätös, esikoisen kohdalla sitä pitkään pohdin siis (silloin oli siis ihan mieskin että ei ollut itsellinen odotus mutta mies ei ollut innokas tulemaan mukaan synnytykseen ja mulle se oli ihan ok, mielestäni mies voi päättää itse asiasta kun itsekään en koe että välttämättä miehen sinne haluaisin. Tokikaan en varmastikaan olisi kieltänyt jos mies aivan välttämättä haluaisi tulla) mutta päätös oli oikea, nautin tosi paljon että sain synnyttää ”omassa rauhassa”.
Noh myöhemmin tämä kenkku kätilö oli sitten myös ihan ystävällinen, jopa vähän yliystävällinen, koin vähän että hän vähän ehkä yritti hyvitellä aiempaa. Silloin oli siis koko Uudenmaan synnytysosastot sulussa ja heilläkin Hyvinkäällä porukkaa ylipaikoillakin että ehkä siinä oli stressiä ollut jne ja jos sitä otti päähän kun näki että tulen yksin synnyttämään että jos se ajatteli että mun kanssa pitää siellä jonkun koko ajan olla tms että ihmisiähän ne on ne kätilötkin että sinänsä ihan ymmärrystä hänellekin :-D
No mutta siis saavuttuani synnärille 6:45 katsoivat tilanteen ja totesivat kohdunsuun olevan 3 cm auki ja totesivat että tänne jäät ja eikun synnytyssaliin. Olin sitten vähän hämmentynyt että mites tämä nyt näin äkkiä näin meni että vastahan ne supistukset alkoivat. Supistuksia tuli säännöllisesti ja olivat toki kipeitä mutta eivät mitenkään sietämättömiä, mun piti vaan olla koko ajan seisaallaan ja liikkeessä että selvisin niiden kanssa. Jotenkin kieroutuneesti vähän nautinkin niistä supistuksista kuten esikoisenkin kohdalla, taidan olla vähän tärähtänyt tai sitten mun supistukset vaan ei oo niin kovia tms.
Esikoisen synnytyksessä mun suurin ongelma oli väsymys kun synnyttämään tullessa supistuksia oli tullut jo yli 2 vrk 10-15-20 min välillä enkä ollut pystynyt nukkumaan kuin vain istualtaan sohvalla torkahdellen näitä supistusten välejä. Ja silloin olin siis niin fyysisesti väsynyt etten vain kyennyt olemaan jaloilla seisten että olisin selvinnyt supistusten kanssa ja otin epiduraalin jotta saisin nukuttua ja sainkin ja muistan elävästi vieläkin sen ihanan tunteen kun epiduraali vei kaikki kivut ja sain NUKKUA 2 + 2 h. Ei se kivunlievitys mutta se NUKKUMINEN!!!! Lisäksi mulla esikoisen kohdalla avautuminen ei oikeen edistynyt kalvojen puhkaisusta huolimatta mutta epiduraali vauhditti oikeen kunnolla, 2 annosta epiduraalia peräkkäin niin oli kohdunsuu auennu 4 cm -> 10 cm niin aattelin että eipä se oo pahitteeksi ehkä nytkään :-D
Noh nyt olin valvonut vain yhden yön (toki takana jo monta vähäunista yötä) että väsymys ei ollut yhtään sitä luokkaa mitä esikoisen synnytyksessä mutta pelkäsin silti että jos synnytys kestää ja en saa nukuttua ja kivut lisääntyy niin että alan olee taas niin väsynyt etten pärjää supistusten kanssa koska olen niin väsynyt etten pysty olemaan jaloillaan.
Niin otin ”heti” epiduraalin ja sainkin sen aika nopeasti noin klo 9:00. Epiduraali vei taas kaikki kivut ja olin että ihanaa että voin nukkua mutta en sitten oikeen pystynytkään nukkumaan koska jäin kyttäämään vauvan sykkeitä kun se anturi ei oikein pysynyt paikallaan. No torkahtelin siinä kuitenkin sen noin 2,5 h mitä se epiduraali vaikutti kunnes supistukset alkoivat palamaan. Sitten kätilö tietty tarkasti tilanteen ja mitäh siis kohdunsuu oli auennut tän monen tunnin aikana vaan sentin ollen nyt 4 cm kello jotain 11:30 :-D Kätilö kysyi että haluanko lisää epiduraalia mutta en oikeen tienny onko sille tarvetta kun tuntui että vaikka supistukset palasivat epiduraalin vaikutuksen laannuttuq niin tuntui että pärjään hyvin kun olin saanut levättyä ja vähän nukuttuakin ja pystyin olemaan seisoma-asennossa. Kokeilin myös ilokaasua (esikoisen synnytyksessä kokeilin sitä mutta meinasin heittää koko maskin jorpakkoon kun tuntu lähinnä hirveeltä) ja ihan ihastuin siihen vaikka se ensin tuntui että eihän tää mitään mutta sitten alkoi tuntua että jee täähän toimii ja aloin aattelee että nyt voin ekaa kertaa elämässä ymmärtää kuinka joku voi synnyttää ”luomusti” siis ”ilman lääkkeitä” vain ilokaasun avulla. Toki tiedän että jotkut synnyttää ihan ilman ilokaasuakin :-D
Noh olin siinä sitten hengailin ja supistuksia tuli ja koventuivatkin mutta supistusten välit olo oli mainio ja lähettelin siinä jotain viestejäkin ja äidille soitin ja olin juuri aikeissa soittaa mun 90-vuotiaalle hiljattain leskeksi jääneelle isoisälle kun aloin yhtäkkiä tuntemaan ponnistamisen tarvetta. Kutsuin sitten aika nopee kätilön paikalle, se mun oma ei päässyt heti ja sanoin toiselle sitten että mut on äskettäin kyllä katottu että on 4 cm auki mutta että mua ponnistuttaa jotenkin että onko sitten joku harhatuntemus vai mikä ja se sano että pyytää sen mun oman kohta tulee ja meni varmaan 10-15 min ennen kuin se tuli ja kello oli noin 12:15 tms ja mua edelleen ponnistutti ja alko jo myövityttää, se sitten katto että kohdunsuu on 7 cm auki mutta se sano oikeen lempeesti että ”mä luulen että sä kuule kohta synnytät että tää varmaan etenee tästä nopeesti”. Se sano että ponnistele vaan mutta sillai lempeesti. Sitten siinä ”lempeesti ponnistelin” pystyasennossa että vauva laskeutui kunnes ne jossain vaiheessa sano että pitää tulla sänkyyn ja kattoivat että on 10 cm auki ja voi alkaa ponnistaa jo ihan kunnolla ja toki sitten jo ihan kunnolla ponnistuttikin. Supistukset oli taas ja edelleen aika lyhyitä eikä edes kovin tiheitä vaan parin minuutin välein tulivat ja jossain vaiheessa ne kaksi kätilöä sano että nyt ponnista kovaa ja huusin että vittu mä en pysty että auta mua ja se kätilö huus että autan autan ja niin se vauva sitten siitä syntyi, ponnistusvaihe tais olla 18 min (esikoinen oliko 23 min) ja sitä ilokaasua siinä hengittelin. Kun vauva syntyi niin oli ihmeissäni että miten tää näin nopeesti meni, tuntui että koko synnytys oli niin ”nopee” etten ihan pysynyt mukana tai kerennyt fiilistelemään sitä synnytystä ihan niin kuin olisin halunnut :-D
Tulin siis sairaalaan 6:45 ja vauva syntyi klo 13 ja supistukset oli kuitenkin alkanu sillä pottailuhommalla vaan 13 h aiemmin tai oikeastaan ne varsinaiset supistukset vasta sillon klo 04 eli 9 h aiemmin. Kun taas esikoinen syntyi pe aamuna 05 ja synnärille menin to aamu klo 07 ja supistukset oli alkanu jo ti-aamuna :-D
Ponnistusvaihetta en kokenu sillai kivuliaaksi kuten en esikoisellakaan, toki en erityisen miellyttäväksikään mutta vähän se klassinen ”iso iso hätä” ja sitten että sitä tavallaan pelkää ponnistaa kun pelkää että mitä tapahtuu/kestääkö paikat. Pari yksittäistä tikkiä tuli mutta en niitä varsinaisesti huomannutkaan, vointi oli mainio heti synnytyksen jälkeen ja pystyin liikkumaan ihan normaalisti ja tällä kertaa vauva saikin jäädä mun kanssa suoraan (esikoinen joutui lastenosastolle noin 20 min syntymästä kun kätilö alko kuuntelemaan että hengitys jotenkin rohisee ja sillä oli sitten jäänyt vähän ”kosteutta keuhkoihin” ja oli yhden vuorokauden seurannassa siellä osastolla) ja poika olikin valtavan suloinen, vähän isompi kuin siskonsa joka oli vain 46,5 cm, poika oli syntyessään 49 cm ja oli just niin ihana pikku sammakonpoikanen niinkun vastasyntyneet on <3<3<3 Tukkaa oli ja oli niin nätti <3
Yhyy se synnytys oli niin ihana ja tuntuu niin ihanalta muistaa elävästi kaikki se kun näin siitä kirjoittaa! Haluaisin ja toivon että pääsisin vielä (ainakin) kerran synnyttämään! Taidan mennä keittämään itselleni vielä oikeen iltalahvit näin synnytysfiilistelyn ja kaiken ihanan kunniaksi!
Esikoinen syntyi vasta 41+5 aamulla ja silloin oli jatkuvat (mutta vain 10-15-20 min välillä) supistukset alkaneet jo 41+2 aamulla niin suhtauduin aika rennosti tämänkin raskauden synnytysaikatauluun ja olin hyvässä voinnissakin niin mentiin esikoisen kanssa mun vanhemmille rv 40+2. Tämä raskaus oli siis ns itsellinen odotus joten oltiin sovittu esikoisen hoidon ym takia että mennään lasketun ajan tienoilla sinne mun vanhemmille, esikoinen ei ole paljon missään hoidossa ollut niin halusin myös että hän on siellä mummolassa jo valmiiksi kotiutumassa yhdessä mun kanssa muutaman päivän eikä niin että esikoinen haettaisiin hoitoon silloin kun mun synnytys alkaa. Mun vanhemmat asuu noin tunnin ajomatkan päässä meidän omasta kodista. Lähdin sitten 40+4 tapaamaan yhtä tuttavaa Helsinkiin junalla ja kävelinkin siellä pari kilometria ja kaikki tuntui ihan normaalilta eikä mitään merkkejä synnytyksestä ollut.
Joskus puolilta öin menin nukkumaan mutta heti vartin päästä tuli tarve mennä pissalle (Joo-o, oli potta makkarissa ollu jo muutaman yön. Ja taas vartin päästä ja vartin päästä ja uudestaan ja uudestaan. Kului tunti pari ja koko ajan ravasin siinä potalla ja sitten koko ajan enenevissä määrin aina kun kävin sängylle makaamaan niin tuntui jotenkin oudolta vähän kuin sellanen isomman hädän paine tuli että menin taas sinne potalle. En jostain syystä sen kummemmin tajunnut ihmetellä sitä kun olihan sitä nyt pissalla ravattu muutenkin vaikkei nyt sentään vartin välein. Klo 04 sitten yhtäkkiä alkoi tuntumaan ihan oikeita supistuksia ja samalla tajusin että se pottailuhomma ja varsinkin se paineen tunne oli tietty jo synnytystä/supistuksia. Äitini kävi sattumalta vessassa siinä ja pyysin siltä varuilta Panadolin valmiiksi odottamaan että jos supistukset lisääntyy ja täytyy alkaa sairaalaan soittamaan niin ne kehoittaisi kuitenkin ekana kokeilemaan Panadolia. No supistukset tiheni ja voimistuikin nopeasti ja otin Panadolin jo puolen tunnin päästä ja odottelin reilun tunnin sen vaikutusta ja sitten 5:30 soitin sairaalaan. Sairaalasta sanoivat että tuskinpa mitään vielä mutta että tule näytille kun olet uudelleensynnyttäjä ja kerran sitä paineen tunnetta on. No halusin että esikoinen vielä vähän saa nukkua kun esikoiselle tuo nukkuminen ei ole oikein helppoa niin kärvistelin siinä vielä tovin joskin toki supistukset nyt ihan siedettäviä olivat vaikka toki kipeitä sillai ettei pystynyt puhumaan ja piti pysähtyä ja keskittyä (taistelemaan kipua vastaan koko kroppa jännittyneenä, tietenkin :-D). Kuuden jälkeen heröttelin porukat ja äitini jäi esikoisen kanssa ja isäpuoleni lähti viemään minua sairaalaan.
Esikoinen syntyi Espoon sairaalassa ja se oli ihana kokemus kaikkinensa ja muutenkin olen siellä paljon asioinut synnärillä jne ja olin jättänyt päätöksenteon synnyttämään lähdön hetkeen että menenkö Espooseen tunnin ajomatkan päähän vai Hyvinkäälle vartin päähän. Noh menin Hyvinkäälle kuten arvata saattaa. Sinne saavuttiin 6:45 ja ensin vastassa oli ihana kätilö mutta vuoron vaihduttua tuli aika ikävä, suorastaan vähän veemäinen, kätilö :-S Ei ollut yhtään sellainen ”mun tyyppinen lempeä ja rauhallinen” vaan enemmän sellanen täpäkkä ja esim kysyessäni ilokaasun käytöstä antoi mulle hyvin ylimalkaiset sanalliset ohjeet tyyliin että pitelet sitä naamalla ja hengittelet kun supistus on tulossa ja kun kysyin että voiko sitä käyttää ponnistusvaiheen aikana niin hän tiuskaisi siihen että ”No pitäähän sun nyt hengittääkin”. Ja kun pohdin että ottaako kipulääkettä ja mitä ja milloin että epiduraaliako nytkö vaiko mitä niin tiuskaisi että ”No itse sinun pitää se päätös tehdä” Jne jne. Noo aattelin että olkoon että en kaipaakaan ketään kädestä pitelijää tähän että ehkäpä tuollainen nuiva tyyppi sitten toivottavasti ainakin työnsä osaa vaikkei ihmisten kohtaaminen olekaan ihan huippuluokkaa, aattelin että en puhu sille mitään ylimääräisiä (olen oikeasti sellainen vähän rupattelija) että asiat vaan.
Olin siis synnyttämässä yksin, ihan omasta tahdostani, esikoisen synnytin myös yksin ja se oli mahtava kokemus ja nimeomaan se yksin synnyttäminen oli mulle oikea päätös, esikoisen kohdalla sitä pitkään pohdin siis (silloin oli siis ihan mieskin että ei ollut itsellinen odotus mutta mies ei ollut innokas tulemaan mukaan synnytykseen ja mulle se oli ihan ok, mielestäni mies voi päättää itse asiasta kun itsekään en koe että välttämättä miehen sinne haluaisin. Tokikaan en varmastikaan olisi kieltänyt jos mies aivan välttämättä haluaisi tulla) mutta päätös oli oikea, nautin tosi paljon että sain synnyttää ”omassa rauhassa”.
Noh myöhemmin tämä kenkku kätilö oli sitten myös ihan ystävällinen, jopa vähän yliystävällinen, koin vähän että hän vähän ehkä yritti hyvitellä aiempaa. Silloin oli siis koko Uudenmaan synnytysosastot sulussa ja heilläkin Hyvinkäällä porukkaa ylipaikoillakin että ehkä siinä oli stressiä ollut jne ja jos sitä otti päähän kun näki että tulen yksin synnyttämään että jos se ajatteli että mun kanssa pitää siellä jonkun koko ajan olla tms että ihmisiähän ne on ne kätilötkin että sinänsä ihan ymmärrystä hänellekin :-D
No mutta siis saavuttuani synnärille 6:45 katsoivat tilanteen ja totesivat kohdunsuun olevan 3 cm auki ja totesivat että tänne jäät ja eikun synnytyssaliin. Olin sitten vähän hämmentynyt että mites tämä nyt näin äkkiä näin meni että vastahan ne supistukset alkoivat. Supistuksia tuli säännöllisesti ja olivat toki kipeitä mutta eivät mitenkään sietämättömiä, mun piti vaan olla koko ajan seisaallaan ja liikkeessä että selvisin niiden kanssa. Jotenkin kieroutuneesti vähän nautinkin niistä supistuksista kuten esikoisenkin kohdalla, taidan olla vähän tärähtänyt tai sitten mun supistukset vaan ei oo niin kovia tms.
Esikoisen synnytyksessä mun suurin ongelma oli väsymys kun synnyttämään tullessa supistuksia oli tullut jo yli 2 vrk 10-15-20 min välillä enkä ollut pystynyt nukkumaan kuin vain istualtaan sohvalla torkahdellen näitä supistusten välejä. Ja silloin olin siis niin fyysisesti väsynyt etten vain kyennyt olemaan jaloilla seisten että olisin selvinnyt supistusten kanssa ja otin epiduraalin jotta saisin nukuttua ja sainkin ja muistan elävästi vieläkin sen ihanan tunteen kun epiduraali vei kaikki kivut ja sain NUKKUA 2 + 2 h. Ei se kivunlievitys mutta se NUKKUMINEN!!!! Lisäksi mulla esikoisen kohdalla avautuminen ei oikeen edistynyt kalvojen puhkaisusta huolimatta mutta epiduraali vauhditti oikeen kunnolla, 2 annosta epiduraalia peräkkäin niin oli kohdunsuu auennu 4 cm -> 10 cm niin aattelin että eipä se oo pahitteeksi ehkä nytkään :-D
Noh nyt olin valvonut vain yhden yön (toki takana jo monta vähäunista yötä) että väsymys ei ollut yhtään sitä luokkaa mitä esikoisen synnytyksessä mutta pelkäsin silti että jos synnytys kestää ja en saa nukuttua ja kivut lisääntyy niin että alan olee taas niin väsynyt etten pärjää supistusten kanssa koska olen niin väsynyt etten pysty olemaan jaloillaan.
Niin otin ”heti” epiduraalin ja sainkin sen aika nopeasti noin klo 9:00. Epiduraali vei taas kaikki kivut ja olin että ihanaa että voin nukkua mutta en sitten oikeen pystynytkään nukkumaan koska jäin kyttäämään vauvan sykkeitä kun se anturi ei oikein pysynyt paikallaan. No torkahtelin siinä kuitenkin sen noin 2,5 h mitä se epiduraali vaikutti kunnes supistukset alkoivat palamaan. Sitten kätilö tietty tarkasti tilanteen ja mitäh siis kohdunsuu oli auennut tän monen tunnin aikana vaan sentin ollen nyt 4 cm kello jotain 11:30 :-D Kätilö kysyi että haluanko lisää epiduraalia mutta en oikeen tienny onko sille tarvetta kun tuntui että vaikka supistukset palasivat epiduraalin vaikutuksen laannuttuq niin tuntui että pärjään hyvin kun olin saanut levättyä ja vähän nukuttuakin ja pystyin olemaan seisoma-asennossa. Kokeilin myös ilokaasua (esikoisen synnytyksessä kokeilin sitä mutta meinasin heittää koko maskin jorpakkoon kun tuntu lähinnä hirveeltä) ja ihan ihastuin siihen vaikka se ensin tuntui että eihän tää mitään mutta sitten alkoi tuntua että jee täähän toimii ja aloin aattelee että nyt voin ekaa kertaa elämässä ymmärtää kuinka joku voi synnyttää ”luomusti” siis ”ilman lääkkeitä” vain ilokaasun avulla. Toki tiedän että jotkut synnyttää ihan ilman ilokaasuakin :-D
Noh olin siinä sitten hengailin ja supistuksia tuli ja koventuivatkin mutta supistusten välit olo oli mainio ja lähettelin siinä jotain viestejäkin ja äidille soitin ja olin juuri aikeissa soittaa mun 90-vuotiaalle hiljattain leskeksi jääneelle isoisälle kun aloin yhtäkkiä tuntemaan ponnistamisen tarvetta. Kutsuin sitten aika nopee kätilön paikalle, se mun oma ei päässyt heti ja sanoin toiselle sitten että mut on äskettäin kyllä katottu että on 4 cm auki mutta että mua ponnistuttaa jotenkin että onko sitten joku harhatuntemus vai mikä ja se sano että pyytää sen mun oman kohta tulee ja meni varmaan 10-15 min ennen kuin se tuli ja kello oli noin 12:15 tms ja mua edelleen ponnistutti ja alko jo myövityttää, se sitten katto että kohdunsuu on 7 cm auki mutta se sano oikeen lempeesti että ”mä luulen että sä kuule kohta synnytät että tää varmaan etenee tästä nopeesti”. Se sano että ponnistele vaan mutta sillai lempeesti. Sitten siinä ”lempeesti ponnistelin” pystyasennossa että vauva laskeutui kunnes ne jossain vaiheessa sano että pitää tulla sänkyyn ja kattoivat että on 10 cm auki ja voi alkaa ponnistaa jo ihan kunnolla ja toki sitten jo ihan kunnolla ponnistuttikin. Supistukset oli taas ja edelleen aika lyhyitä eikä edes kovin tiheitä vaan parin minuutin välein tulivat ja jossain vaiheessa ne kaksi kätilöä sano että nyt ponnista kovaa ja huusin että vittu mä en pysty että auta mua ja se kätilö huus että autan autan ja niin se vauva sitten siitä syntyi, ponnistusvaihe tais olla 18 min (esikoinen oliko 23 min) ja sitä ilokaasua siinä hengittelin. Kun vauva syntyi niin oli ihmeissäni että miten tää näin nopeesti meni, tuntui että koko synnytys oli niin ”nopee” etten ihan pysynyt mukana tai kerennyt fiilistelemään sitä synnytystä ihan niin kuin olisin halunnut :-D
Tulin siis sairaalaan 6:45 ja vauva syntyi klo 13 ja supistukset oli kuitenkin alkanu sillä pottailuhommalla vaan 13 h aiemmin tai oikeastaan ne varsinaiset supistukset vasta sillon klo 04 eli 9 h aiemmin. Kun taas esikoinen syntyi pe aamuna 05 ja synnärille menin to aamu klo 07 ja supistukset oli alkanu jo ti-aamuna :-D
Ponnistusvaihetta en kokenu sillai kivuliaaksi kuten en esikoisellakaan, toki en erityisen miellyttäväksikään mutta vähän se klassinen ”iso iso hätä” ja sitten että sitä tavallaan pelkää ponnistaa kun pelkää että mitä tapahtuu/kestääkö paikat. Pari yksittäistä tikkiä tuli mutta en niitä varsinaisesti huomannutkaan, vointi oli mainio heti synnytyksen jälkeen ja pystyin liikkumaan ihan normaalisti ja tällä kertaa vauva saikin jäädä mun kanssa suoraan (esikoinen joutui lastenosastolle noin 20 min syntymästä kun kätilö alko kuuntelemaan että hengitys jotenkin rohisee ja sillä oli sitten jäänyt vähän ”kosteutta keuhkoihin” ja oli yhden vuorokauden seurannassa siellä osastolla) ja poika olikin valtavan suloinen, vähän isompi kuin siskonsa joka oli vain 46,5 cm, poika oli syntyessään 49 cm ja oli just niin ihana pikku sammakonpoikanen niinkun vastasyntyneet on <3<3<3 Tukkaa oli ja oli niin nätti <3
Yhyy se synnytys oli niin ihana ja tuntuu niin ihanalta muistaa elävästi kaikki se kun näin siitä kirjoittaa! Haluaisin ja toivon että pääsisin vielä (ainakin) kerran synnyttämään! Taidan mennä keittämään itselleni vielä oikeen iltalahvit näin synnytysfiilistelyn ja kaiken ihanan kunniaksi!
Viimeksi muokattu: