EU:n määräys luonnonmukaisuuden palauttamisesta suomen maa- ja merialueille

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Ei kai puita lannoitteilla ja torjunta-aineilla kasvateta.😁
Kummalla meistä on maatilatalouden perustutkinnon opinnot takanaan? Ja siinä sivussa myös metsäalan 15 opintoviikkoa?


Ja @Lispetti se sun luomu-riistasi.

Syö taimikkoa mistä on torjuttu heinikkoa round-upilla ja jonka kasvua on nopeutettu n-p-k-lannoitteilla, aivan kuten peltoviljelyssäkin. Nii ja lisäksi ruokintapaikoille viedään rehua, viljaa, juureksia -tuskin luomutuotettuja sellaisia.
 
vierailija
Jotain järkeistystä toki pitää olla, mutta kyllä esim. kaivostoiminta on aika saastaista hommaa siellä. Siitä paikalliset ovat huolissaan. Kun esim. kaloja alkaa näkyä veden päällä, eikä alla.
Joo, ihan sairasta että päästetään ulkolaisia yhtiöitä imemään kaikki rikkaudet ja jätetään pilaantunut ympäristö sitten veronmaksajien hoidettavaksi
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ja kun käytetän lannoitusta niin eikös se ole kierrätettyä tuhkaa…
Ka hyvin tarkkaan tiedetään missä sitä on. Gps kertoo. Ei lannoiteta lähellä vesistöjä jne.
 
Kummalla meistä on maatilatalouden perustutkinnon opinnot takanaan? Ja siinä sivussa myös metsäalan 15 opintoviikkoa?


Ja @Lispetti se sun luomu-riistasi.

Syö taimikkoa mistä on torjuttu heinikkoa round-upilla ja jonka kasvua on nopeutettu n-p-k-lannoitteilla, aivan kuten peltoviljelyssäkin. Nii ja lisäksi ruokintapaikoille viedään rehua, viljaa, juureksia -tuskin luomutuotettuja sellaisia.
Olen kasvattanut muutamia tilkkuja minäkin.

Vastustan tietenkin kaikkea turhaa haitallista kemikaalia luonnossa.
Ei ole koskaan käytetty mitään rounduppeja, ihan raivaussaha/trimmeri meiningillä. Suolanuolukivi olis varmaan ihan oiva houkutin ruokintapaikalle?
 
vierailija
Rakennuspuuthan nimenomaan halutaan nykyään pilata luonnottoman nopealla kasvulla.

Puun tulee olla tiivistä, ei siitä muuten mitään rakenneta. Suomessa ja maailmalla tarvitaan kestävää rakennuspuuta.
Tukkipuun kasvattaminen ei ole välttämättä taloudellisesti järkevää eikä varsinkaan selluteollisuuden etu. Ja Suomessa metsänhoito menee teollisuuden ehdoilla.
 
vierailija
Olen kasvattanut muutamia tilkkuja minäkin.

Vastustan tietenkin kaikkea turhaa haitallista kemikaalia luonnossa.
Ei ole koskaan käytetty mitään rounduppeja, ihan raivaussaha/trimmeri meiningillä. Suolanuolukivi olis varmaan ihan oiva houkutin ruokintapaikalle?
Mandariiniruukku toi porot kopistelemaan portaille. Mut ne viihtyy hyvin sisällä ilman lisävalaistusta.
 
vierailija
Olen kasvattanut muutamia tilkkuja minäkin.

Vastustan tietenkin kaikkea turhaa haitallista kemikaalia luonnossa.
Ei ole koskaan käytetty mitään rounduppeja, ihan raivaussaha/trimmeri meiningillä. Suolanuolukivi olis varmaan ihan oiva houkutin ruokintapaikalle?
Meillä alotettiin Fiskarsin pikkuveitsellä, jossa on sahalaita: polku sinne missä on hyvä varjo levähtää.
 
vierailija
Olisiko mitään järkeä olla toimimatta näin?

Me kun kaadeltiin metsää niin kyllä sinne pottiputket lanteilla lähdettiin piakkoin laikuille hyppimään!
Miten luulet että metsä on arvokas ilman metsää, eli puita?🤔
Onhan noita juttuja luettu, miten ei ole pakko uutta pistää kasvamaan. Avohakkuu tai jätetään pari onnettoman pientä puuta kaatumaan myrskyyn muka siemenpuuksi.
 
Toki sitäkin voi miettiä mutta hehtaari hehtaarilta se luonnontilainen suomessakin vähenee jos sitä yhä kaadetaan. Ja lopulta sitä EI ENÄÄ OLE. Eikä sen jälkeen tule.

Hiilinieluistakin viis veisaan. Mut haluaisin mennä sieneen silleen että ois samalla reissulla mahdollista löytää monenemoista sientä.

Kotikonnuilla se ainakin on vaikeaa kun on vain hoidettua mäntykangasmetsää, tiheää kuusikkoa tai koivikkoa jossa on ärsyttävästi jätetty oksat ja ranganlatvat lahoamaan niin ettei pysty kävelemään kompastumatta.
Eri alueilla on erilaista metsää. Ei kai siinä sen kummempaa.

Kukaan ei myöskään siivoa luonnontilassa olevasta metsästä kaatuneita puita tai oksia. Sellaisessa se kulkeminen on varsin hankalaa.
Nämä lahoavat latvat ja oksat tarjoavat useille eri eliöille elintilaa ja ovat siellä metsässä tarpeellisisa.

Ainakin meilläpäin metsistä löytyy sieniä joka lähtöön... kunhan löytää paikat.

Mitä tulee luonnontilaisiin metsiin, niin Suomessa taitaa olla niin monta ryhteikköä, joihin ei edes kannata mennä tekemään hakkuita. Eli en usko, että on pelkoa siitä, ettäkö "kaikki luonnontilaiset metsät" tuhottaisiin. Tuollaisessa umpiryteikössä joutuu tekemään niinpaljon hommia hakkuiden eteen, ettei siitä jäisi mitään käteen.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Suomessa ei käytännössä ole luonnontilaista metsää kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden ulkopuolella. Suomalainen metsänhoito on nimenomaan tehometsätaloutta, jonka tarkoitus on tuottaa raaka-ainetta teollisuuden käyttöön.
Jos se olisi tuhometsätaloutta, sitä metsää ei enää olisi.
Nyt, täällä ei muuta olekkaan kuin metsää.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Suomen metsät voi huonommin kuin moni ajattelee. Kuten itsekin sanoit, luonnontilaista metsää on vain pari-kolme prosenttia. Luonnontilaisen kaltaisiakin metsiä (eli metsää jossa lajikirjo on talousmetsää monimuotoisempaa mutta ihmisen toimintaa on joskus ollut) on vain 10%.. On surullista että se kuuluu Euroopan suurimpiin, siksi tuo asetus on tehty. En sano että Suomen pitäisi luopua metsäteollisuudesta mutta avohakkuusta on päästävä ja siirryttävä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen. Myös yhden puulajin puupelloista tulee luopua ja istuttaa useita puulajeja koska eri eliöt tarvitsevat eri lajeja. Ja lahopuun osuutta on lisättävä, jopa 25% metsän eläimistä on riippuvaisia lahopuusta jossain elämänsä vaiheessa. Lahopuu myös ravitsee muuta kasvustoa.

Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän. Avohakkuu ei ole aina pahasta ja sekin tarjoaa joillekkin elinlajeille elinympäristön.
Kaikkea kohtuudella.

(Avohakkuuala on alle prosentti Suomen metsistä, joten niistä on mielestäni aivan turha nurista)
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Jos se olisi tuhometsätaloutta, sitä metsää ei enää olisi.
Nyt, täällä ei muuta olekkaan kuin metsää.
Ja se metsä on puupeltoa. Se on sitten makuasia mitä siitä on mieltä. Itse en metsässä käy, mutta autolla ajaessa olisi kiva kun maisema olisi vähän jylhempää. Toisaalta luontodokkareista pääsee katsomaan haluamiaan maisemia mielin määrin.
 
Eri alueilla on erilaista metsää. Ei kai siinä sen kummempaa.

Kukaan ei myöskään siivoa luonnontilassa olevasta metsästä kaatuneita puita tai oksia. Sellaisessa se kulkeminen on varsin hankalaa.
Nämä lahoavat latvat ja oksat tarjoavat useille eri eliöille elintilaa ja ovat siellä metsässä tarpeellisisa.

Ainakin meilläpäin metsistä löytyy sieniä joka lähtöön... kunhan löytää paikat.

Mitä tulee luonnontilaisiin metsiin, niin Suomessa taitaa olla niin monta ryhteikköä, joihin ei edes kannata mennä tekemään hakkuita. Eli en usko, että on pelkoa siitä, ettäkö "kaikki luonnontilaiset metsät" tuhottaisiin. Tuollaisessa umpiryteikössä joutuu tekemään niinpaljon hommia hakkuiden eteen, ettei siitä jäisi mitään käteen.
Ei luonnonmetsissä kaadu kaikki nuoret puut yhtäkkiää ryteiköiksi maahan.

Siellä kaatuu joitain puita myrskyn seurauksena. Putoaa satunnaisia oksia. Tai toki koko metsä voi palaa mutta silloinkin metsäpohja jää kuntoon missä voi edetä.

Paitsi tietty nää nykymetsät joissa voi kaatua hehtaarikaupalla puuta. Ja noi sun mainitsemat ryteiköt joille ei kannata tehdä mitään ovat pääsääntöisesti niitä jotka joku viime vuosisadalla istutti mutta harvennushakkuut unohdettiin.
 

Yhteistyössä