Raskausmasennus

Löytyisiköhän täältä muita joiden odotusaika onkin ollut melko synkkää? Nyt menossa rv 12+6 ja ajatukset on melko kamalia. Alun onni ja ilo muuttuikin ahdistukseksi, paniikiksi, unettomuudeksi yms. Lapsi on toivottu ja pitkään yritettiin, ennen kuin plussa tuli. Apua olen hakenut neuvolasta ja mt-puolelta. Kaipaisin vertaistukea, onko joku muu kokenut samaa?

 

Täällä yksi! Vauvani on jo syntynyt mutta raskausaika on tuoreena mielessä. Olin koko raskauden enemmän tai vähemmän ahdistunut. Välillä niin kovasti että jouduin olemaan sairauslomalla töistä. Taustalla minullakin monen vuoden raskausyritys/lapsettomuus ja useita keskenmenoja, mistä ahdistus nousi. Pelkäsin todella paljon raskauden menettämistä. Tiettyjen etappien ylitys (esim. nt-ultra, rakenneultra, rv jolloin syntyessään sikiö voi säilyä hengissä jne) auttoi hieman mutta minulla ahdistus jatkui valitettavastui tavalla tai toisella ihan synnytykseen saakka (näin ei tietysti ole kaikilla!). Aluksi olin aika katkera siitä että en pystynyt "täysillä" nauttimaan raskaudesta jota oli niin pitkään toivottu ja odotettu. Jossain vaiheessa kuitenkin pystyin hyväksymään että näin tämä nyt kohdallani menee, raskauteeni kuuluu pelkoa ja hankalia tunteita ymmärrettävistä syistä. Se auttoi kun ei kokenut enää painetta nauttia koko ajan vaan yritti hyväksyä kaikki tunteet. Koin raskausajan tosi raskaana henkisesti. Onneksi sain keskusteluapua ja läheisiltä tukea.

Paljon voimia sinulle, et ole kokemuksesi kanssa yksin. Kaikille raskaus ei ole vain onnea ja iloa, ja se on ihan ok vaikka tietenkin kurjaa. Hyvä että olet hakenut apua ja tukea itsellesi, se on todella tärkeää.

 

Täällä yksi! Vauvani on jo syntynyt mutta raskausaika on tuoreena mielessä. Olin koko raskauden enemmän tai vähemmän ahdistunut. Välillä niin kovasti että jouduin olemaan sairauslomalla töistä. Taustalla minullakin monen vuoden raskausyritys/lapsettomuus ja useita keskenmenoja, mistä ahdistus nousi. Pelkäsin todella paljon raskauden menettämistä. Tiettyjen etappien ylitys (esim. nt-ultra, rakenneultra, rv jolloin syntyessään sikiö voi säilyä hengissä jne) auttoi hieman mutta minulla ahdistus jatkui valitettavastui tavalla tai toisella ihan synnytykseen saakka (näin ei tietysti ole kaikilla!). Aluksi olin aika katkera siitä että en pystynyt "täysillä" nauttimaan raskaudesta jota oli niin pitkään toivottu ja odotettu. Jossain vaiheessa kuitenkin pystyin hyväksymään että näin tämä nyt kohdallani menee, raskauteeni kuuluu pelkoa ja hankalia tunteita ymmärrettävistä syistä. Se auttoi kun ei kokenut enää painetta nauttia koko ajan vaan yritti hyväksyä kaikki tunteet. Koin raskausajan tosi raskaana henkisesti. Onneksi sain keskusteluapua ja läheisiltä tukea.

Paljon voimia sinulle, et ole kokemuksesi kanssa yksin. Kaikille raskaus ei ole vain onnea ja iloa, ja se on ihan ok vaikka tietenkin kurjaa. Hyvä että olet hakenut apua ja tukea itsellesi, se on todella tärkeää.

Tuhannet kiitokset vastauksestasi
Kärsin niin paljon negatiivisista ajatuksista, joita mieli vaan syöttää. Pahimmilla hetkillä ajatukset on niin kauheita, että niistä tulee aivan kauhea häpeä ettei minun saisi sellaisia ajatella, koska tätä vauvaa me niin toivottiin. Mutta paremmalla hetkellä pystyn ajattelemaan kuitenkin jotenkin positiivisesti.

Eilen kävimme nt-ultrassa ja sitä etappia pelkäsin suuresti, että onko vauvalla kaikki hyvin, koska minulla on kuitenkin lääkitys käytössä. Pelkäsin myös omaa reaktiotani, että saanko tilanteessa jonkin pakokauhun että en halua tätä!. Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin ja oma rekatio oli onni, että näin oli. Itku kyllä tuli sen jälkeen, kun sieltä lähdettiin. Päällimmäisenä oli tunne, että olen nyt jo ihan paska äiti, kun joudun syömään lääkkeitä tai saan niin paljon ahdistuskohtauksia.

Ja tuo katkeruus on niin tuttua! Voi miksi pitää näistä tunteista kärsiä ja koska nämä helpottaa

 

Löytyisiköhän täältä muita joiden odotusaika onkin ollut melko synkkää? Nyt menossa rv 12+6 ja ajatukset on melko kamalia. Alun onni ja ilo muuttuikin ahdistukseksi, paniikiksi, unettomuudeksi yms. Lapsi on toivottu ja pitkään yritettiin, ennen kuin plussa tuli. Apua olen hakenut neuvolasta ja mt-puolelta. Kaipaisin vertaistukea, onko joku muu kokenut samaa?

Hei, täällä myös masennusoireilua 18 raskausviikolla mennään ja niin kovin haluaisi tuntea onnea ja iloa mutta pääosin tuntee surua, ahdistusta, pelkoa siitä miten tulen pärjäämään ahdistukseni kanssa kun siinä on vielä vauvakin
Meilläkin takana reilu pari vuotta yritystä ja nyt kun onnistuttiin, niin tuntee itsensä kiittämättömäksi kun ei olekkaan onnellinen vaikka luuli tätä aina halunneensa. Tai tiesikin tätä aina halunneensa mutta nyt vain ahdistaa pääosin kaikki

 

Hei, täällä myös masennusoireilua 18 raskausviikolla mennään ja niin kovin haluaisi tuntea onnea ja iloa mutta pääosin tuntee surua, ahdistusta, pelkoa siitä miten tulen pärjäämään ahdistukseni kanssa kun siinä on vielä vauvakin
Meilläkin takana reilu pari vuotta yritystä ja nyt kun onnistuttiin, niin tuntee itsensä kiittämättömäksi kun ei olekkaan onnellinen vaikka luuli tätä aina halunneensa. Tai tiesikin tätä aina halunneensa mutta nyt vain ahdistaa pääosin kaikki

Heippa!
Olen pahoillani, että sinulla on myös ollut vaikeaa <3 Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä neuvolaan, he varmasti auttavat ja keksivät apukeinoja.

Mulla on vointi ollut aivan pohjamudissa nyt useamman päivän ja mieleen alkoi tulla jo niin ahdistavia ajatuksia, että otin yhteyttä neuvolaan ja sieltä varattiin lääkäriaika. Lääkäri konsultoi psykiatria ja nyt katsottiin parhaimmaksi osastojakso ja lääkityksen tarkistus. Ensin ajattelin tämän olevan maailmanloppu ja hirveä häpeä, mutta mieheni sanoi, että olen rohkea kun uskalsin puhua suoraan asioista ja otan avun vastaan. Tärkeintähän on, että äiti voi hyvin, niin silloin pikkuinenkin siellä vatsassa voi hyvin.

Tuo kiittämättömyyden tunne on niin tuttua, pitkään tätä pientä haluttiin ja nyt en koekaan onnea ja iloa, vaan jokainen päivä on älytön selviämistaistelu. Pahimmilla hetkillä olen jopa katunut tätä raskautta, mutta kun sieltä pohjalta pääsee hiukan kapuamaan ylös, niin tajuaa että en minä tätä raskautta kadu, vaan tätä olotilaani.

 

Minulla takana kolme raskautta ja kaikissa tuota raskausmasennusta. Se on itselläni hormonien aiheuttamaa, tekee kyllä raskauksista tosi raskaita.

 

Heippa!
Olen pahoillani, että sinulla on myös ollut vaikeaa <3 Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä neuvolaan, he varmasti auttavat ja keksivät apukeinoja.

Mulla on vointi ollut aivan pohjamudissa nyt useamman päivän ja mieleen alkoi tulla jo niin ahdistavia ajatuksia, että otin yhteyttä neuvolaan ja sieltä varattiin lääkäriaika. Lääkäri konsultoi psykiatria ja nyt katsottiin parhaimmaksi osastojakso ja lääkityksen tarkistus. Ensin ajattelin tämän olevan maailmanloppu ja hirveä häpeä, mutta mieheni sanoi, että olen rohkea kun uskalsin puhua suoraan asioista ja otan avun vastaan. Tärkeintähän on, että äiti voi hyvin, niin silloin pikkuinenkin siellä vatsassa voi hyvin.

Tuo kiittämättömyyden tunne on niin tuttua, pitkään tätä pientä haluttiin ja nyt en koekaan onnea ja iloa, vaan jokainen päivä on älytön selviämistaistelu. Pahimmilla hetkillä olen jopa katunut tätä raskautta, mutta kun sieltä pohjalta pääsee hiukan kapuamaan ylös, niin tajuaa että en minä tätä raskautta kadu, vaan tätä olotilaani.

Hei,
kyllä juu olen puhunut asiasta neuvolassa ja siellä otettiin kyllä asia vakavasti. Lääkäriaika on tulossa. Olen saanut keskusteluapuakin mutta silti päivät ovat ajoittain yhtä ahdistusta.
Ja lääkitykseen en ole turvautunut enää ollenkaan, aiemmin pahimpiin ahdistushetkiin käytin rauhoittavia. Nyt pelottaa sen vauvan takia niitäkin käyttää. Muukin lääkitys on käytännössä purettu. Herään öisin sellaiseen ahdistuksen huoliympyrään ja on hyvin vaikea nukahtaa uudestaan. Paljon itken surua ja pelkoa ja ahdistusta ja sitä etten osaa nauttia yhtään enkä välillä tosiaan minäkään halua tätä elämänmuutosta.
Haluaisin uskoa että jokainen kyynel tekee minua paremmaksi äidiksi kun itken jotain surun kaltaista. Ahdistuksesta nyt ei ole mitään hyvää eikä mitään kasvattavaa, sitä pitäisi saada varmaan jollain mielekkäällä tekemisellä hallintaan.

Olen sinusta ylpeä että olet ottanut yhteyttä ja saanut tarvitsemaasi apua. Ei se ole maailmanloppu tosiaan, ehkä ennemmin paremman elämän alku. Ajatukset voivat tehdä elämästä todellista helvettiä eikä niiden keskelle kannata jäädä liian pitkäksi aikaa mikäli niitä ei saa hallintaan. Nyt pääset keskittymään lepoon ja itsesi hoitamiseen. Pääset puhumaan ja itkemään pahaa oloasi. Teit juuri oikein ja jo tämä osoittaa että sinusta tulee hyvä äiti.

 

Minulla on myös ollut raskausmasennusta, hormoniperäistä luulisin. Jokaisessa raskaudessa ensimmäinen merkki on alakulo, josta tiedän että raskaana taas ollaan. Muistelisin, että joskus rv. 20+ olo parani jonkin verran ja huononi uudelleen loppuraskaudessa. Synnytyksen jälkeen kaikki helpotti ja olin oma, iloinen itseni (pientä asiaankuuluvaa herkistymistä lukuunottamatta).
En muistele lämmöllä raskausaikaa ja harmittaa kovasti etten siitä voinut nauttia.

 

Minulla on myös ollut raskausmasennusta, hormoniperäistä luulisin. Jokaisessa raskaudessa ensimmäinen merkki on alakulo, josta tiedän että raskaana taas ollaan. Muistelisin, että joskus rv. 20+ olo parani jonkin verran ja huononi uudelleen loppuraskaudessa. Synnytyksen jälkeen kaikki helpotti ja olin oma, iloinen itseni (pientä asiaankuuluvaa herkistymistä lukuunottamatta).
En muistele lämmöllä raskausaikaa ja harmittaa kovasti etten siitä voinut nauttia.

Ihana kuulla että kun raskaus on ohi helpotti. Sepä se juuri luo ahdistusta lisää kun on syyllinen olo siitä ettei nauti raskaudesta. Jos vain voisi itsekin hyväksyä että minunkin kohdallani nyt vain näin on niin ehkä se helpottaisi. Mut sitä kun etukäteen on joskus ajatellut kuinka ihanaa on sitten valmistella kaikkea ja laittaa vauvaa varten ja haaveilla mitä perhe-elämä voikaan olla, odotukset ovat sitten korkealla. Nyt vaan ei jaksa innostua mistään kun ahdistaa niin valtavasti.

 

Hei,
kyllä juu olen puhunut asiasta neuvolassa ja siellä otettiin kyllä asia vakavasti. Lääkäriaika on tulossa. Olen saanut keskusteluapuakin mutta silti päivät ovat ajoittain yhtä ahdistusta.
Ja lääkitykseen en ole turvautunut enää ollenkaan, aiemmin pahimpiin ahdistushetkiin käytin rauhoittavia. Nyt pelottaa sen vauvan takia niitäkin käyttää. Muukin lääkitys on käytännössä purettu. Herään öisin sellaiseen ahdistuksen huoliympyrään ja on hyvin vaikea nukahtaa uudestaan. Paljon itken surua ja pelkoa ja ahdistusta ja sitä etten osaa nauttia yhtään enkä välillä tosiaan minäkään halua tätä elämänmuutosta.
Haluaisin uskoa että jokainen kyynel tekee minua paremmaksi äidiksi kun itken jotain surun kaltaista. Ahdistuksesta nyt ei ole mitään hyvää eikä mitään kasvattavaa, sitä pitäisi saada varmaan jollain mielekkäällä tekemisellä hallintaan.

Olen sinusta ylpeä että olet ottanut yhteyttä ja saanut tarvitsemaasi apua. Ei se ole maailmanloppu tosiaan, ehkä ennemmin paremman elämän alku. Ajatukset voivat tehdä elämästä todellista helvettiä eikä niiden keskelle kannata jäädä liian pitkäksi aikaa mikäli niitä ei saa hallintaan. Nyt pääset keskittymään lepoon ja itsesi hoitamiseen. Pääset puhumaan ja itkemään pahaa oloasi. Teit juuri oikein ja jo tämä osoittaa että sinusta tulee hyvä äiti.

Hieno, että olet hakenut apua
Kannustan itse lääkitykseen, jos se vain helpottaa oloasi. Vaikka itsekin koen siitä huonommuutta, että lääkkeitä syön, mutta nykyään on lääkkeitä mitkä on todettu aivan turvallisiksi koko raskauden ajan ja tätä yritän myös itse itselleni hokea. Ja ehdottoman tärkeää kyllä on, että jollekin pääsee purkamaan niitä ajatuksia ja ahdistusta.

Nyt olen päässyt tänne osastolle ja pieni toivonkipinä on, että tämä kääntyy vielä paremmaksi. Kovasti kyllä pelottaa täällä olla, kun on ihan vieras paikka. Mutta ainakin apu on lähellä, jos jotain tapahtuu.

Minulla on myös ollut raskausmasennusta, hormoniperäistä luulisin. Jokaisessa raskaudessa ensimmäinen merkki on alakulo, josta tiedän että raskaana taas ollaan. Muistelisin, että joskus rv. 20+ olo parani jonkin verran ja huononi uudelleen loppuraskaudessa. Synnytyksen jälkeen kaikki helpotti ja olin oma, iloinen itseni (pientä asiaankuuluvaa herkistymistä lukuunottamatta).
En muistele lämmöllä raskausaikaa ja harmittaa kovasti etten siitä voinut nauttia.

Hormoniperäistä tämä minunkin masennus on. Sitä yritän myös omaan päähäni takoa, että en voi tälle mitään, että tämä vain johtuu tästä raskaudesta ja nyt pitää vain löytää tapoja, joilla tämän kanssa elää. Pienin askelin eteenpäin.

Ihanaa kuulla, että sinulla olo helpotti Tämä tuo itselleni toivoa paremmasta! Itseäni harmittaa myös ettei tämä raskaus ole yhtään mukavaa aikaa, mutta täytyy yrittää keksiä edes jotain pientä mistä nauttii, siitä en ole vielä varma että onnistuuko se.

 

Hieno, että olet hakenut apua
Kannustan itse lääkitykseen, jos se vain helpottaa oloasi. Vaikka itsekin koen siitä huonommuutta, että lääkkeitä syön, mutta nykyään on lääkkeitä mitkä on todettu aivan turvallisiksi koko raskauden ajan ja tätä yritän myös itse itselleni hokea. Ja ehdottoman tärkeää kyllä on, että jollekin pääsee purkamaan niitä ajatuksia ja ahdistusta.

Nyt olen päässyt tänne osastolle ja pieni toivonkipinä on, että tämä kääntyy vielä paremmaksi. Kovasti kyllä pelottaa täällä olla, kun on ihan vieras paikka. Mutta ainakin apu on lähellä, jos jotain tapahtuu.



Hormoniperäistä tämä minunkin masennus on. Sitä yritän myös omaan päähäni takoa, että en voi tälle mitään, että tämä vain johtuu tästä raskaudesta ja nyt pitää vain löytää tapoja, joilla tämän kanssa elää. Pienin askelin eteenpäin.

Ihanaa kuulla, että sinulla olo helpotti Tämä tuo itselleni toivoa paremmasta! Itseäni harmittaa myös ettei tämä raskaus ole yhtään mukavaa aikaa, mutta täytyy yrittää keksiä edes jotain pientä mistä nauttii, siitä en ole vielä varma että onnistuuko se.

Kiva kuulla sinusta sieltä . Ihan varmasti pelottaa uusi paikka mutta uskon vahvasti että totut paikkaan pian. Toivottavasti sieltä löytyy ihana ihminen jolle puhua ja saat turvan tunnetta vahvistettua. Usko siihen kipinään ‍ ihan varmasti kaikki kääntyy paremmaksi.

Kiitos sanoistasi lääkkeiden suhteen. Se jotenkin helpottaa, uskon että lääkärissä saatetaan tätä suositellakin mutta odotan sinne asti. Haluan uskoa että kun alan tuntemaan liikkeitä niin ehkä se muuttuu sitä myöten todemmaksi ja vauva muuttuisi tärkeämmäksi. Toki en tiedä mitä ajattelen jos niin ei käy. Jotenkin pitäisi kai lakata luomasta itselleen paineita mitä pitäisi tuntea. On tämä vaan melkoista. Sitä luuli tämän olevan aivan muuta. Mutta niinhän ne kokeneet sanovat että mikäli raskaus on vaikea niin sitten vauvan kanssa kaikki tuntuu helpommalta. Tämä ajatus kyllä helpottaa, toivottavasti se on näin

 

Kiva kuulla sinusta sieltä . Ihan varmasti pelottaa uusi paikka mutta uskon vahvasti että totut paikkaan pian. Toivottavasti sieltä löytyy ihana ihminen jolle puhua ja saat turvan tunnetta vahvistettua. Usko siihen kipinään ‍ ihan varmasti kaikki kääntyy paremmaksi.

Kiitos sanoistasi lääkkeiden suhteen. Se jotenkin helpottaa, uskon että lääkärissä saatetaan tätä suositellakin mutta odotan sinne asti. Haluan uskoa että kun alan tuntemaan liikkeitä niin ehkä se muuttuu sitä myöten todemmaksi ja vauva muuttuisi tärkeämmäksi. Toki en tiedä mitä ajattelen jos niin ei käy. Jotenkin pitäisi kai lakata luomasta itselleen paineita mitä pitäisi tuntea. On tämä vaan melkoista. Sitä luuli tämän olevan aivan muuta. Mutta niinhän ne kokeneet sanovat että mikäli raskaus on vaikea niin sitten vauvan kanssa kaikki tuntuu helpommalta. Tämä ajatus kyllä helpottaa, toivottavasti se on näin

Kiitos kannustavista sanoista!
Odotan myös, että alan tuntemaan vauvan liikkeitä. Silloin asiasta tulisi enemmän konkreettista. Vielä vähän aikaa sitten ahdistuin suuresti, kun mietin että kohta se vauva alkaa liikkumaan ja mitä jos se tuo entistä enemmän ahdistusta. Nyt olen sen asian kanssa saanut rauhan ja tosiaan odotan sitä innolla.

Useat on sanoneet, että sillä on tarkoitus että raskaus kestää 9kk, näihin asioihin kerkeää tottumaan ja hyväksymään ne. Mutta ei tämä raskaana olo ole kyllä helppoa ja niin kuin sanoitkin että luulit tämän olevan kaikkea muuta, niin itse ajattelin ihan samaa. Olen luonut itselleni niin hirveät paineet, että millaista tämän kuuluisi olla, mutta jokaisen raskaus on juuri sen ihmisen näköinen. Ja uskon vahvasti siihen, että kun mennään vähän pidemmälle raskautta, niin nämä perhanan hormonit tasoittuvat

 

Kiitos kannustavista sanoista!
Odotan myös, että alan tuntemaan vauvan liikkeitä. Silloin asiasta tulisi enemmän konkreettista. Vielä vähän aikaa sitten ahdistuin suuresti, kun mietin että kohta se vauva alkaa liikkumaan ja mitä jos se tuo entistä enemmän ahdistusta. Nyt olen sen asian kanssa saanut rauhan ja tosiaan odotan sitä innolla.

Useat on sanoneet, että sillä on tarkoitus että raskaus kestää 9kk, näihin asioihin kerkeää tottumaan ja hyväksymään ne. Mutta ei tämä raskaana olo ole kyllä helppoa ja niin kuin sanoitkin että luulit tämän olevan kaikkea muuta, niin itse ajattelin ihan samaa. Olen luonut itselleni niin hirveät paineet, että millaista tämän kuuluisi olla, mutta jokaisen raskaus on juuri sen ihmisen näköinen. Ja uskon vahvasti siihen, että kun mennään vähän pidemmälle raskautta, niin nämä perhanan hormonit tasoittuvat

Mua vähän mietityttää kun aiemmin oon odottanut ultria innolla ja lukenut viikot aina sovelluksista mitä milloinkin tapahtuu mutta nyt nämäkin ahdistaa. Toivon todella että löytäisin onnen taas niinkuin alussa. Ymmärrän täysin tuon että vauvan liikkeistä voi myös ajatella ahdistuvansa. Mitä jos siitä ei iloitsekkaan? Jos se ei tunnukkaan miltään? Mut pitäisi varmaan ajatella että mitä sitten, sehän nyt ei tarkoita etten lastani tulisi rakastamaan sitten kun se on täällä. Juuri niinkuin sinullakin, minullakin on valtavat odotukset ja vaatimukset, ennalta määritellyt sallitut tunteet. Hetkeksi voisi pysähtyä miettimään että vaatimukset on itseä kohtaan aika kovat. Ollaanhan me aivan uudessa tilanteessa, meidän elämä tulee muuttumaan, olemme menossa kohti tuntematonta ja pelottavaa. Järjetöntähän olisi tuntea pelkkää onnea ja auvoa varsinkin kun ahdistuneena hallinnan tunne tuo turvaa. Eikä tässä ole mikään hallittavissa
Välillä olen toivonut että raskaus kestäisi vähintään 4 vuotta, siinä ajassa minä ehkä kerkeäisin mukaan

 

Mua vähän mietityttää kun aiemmin oon odottanut ultria innolla ja lukenut viikot aina sovelluksista mitä milloinkin tapahtuu mutta nyt nämäkin ahdistaa. Toivon todella että löytäisin onnen taas niinkuin alussa. Ymmärrän täysin tuon että vauvan liikkeistä voi myös ajatella ahdistuvansa. Mitä jos siitä ei iloitsekkaan? Jos se ei tunnukkaan miltään? Mut pitäisi varmaan ajatella että mitä sitten, sehän nyt ei tarkoita etten lastani tulisi rakastamaan sitten kun se on täällä. Juuri niinkuin sinullakin, minullakin on valtavat odotukset ja vaatimukset, ennalta määritellyt sallitut tunteet. Hetkeksi voisi pysähtyä miettimään että vaatimukset on itseä kohtaan aika kovat. Ollaanhan me aivan uudessa tilanteessa, meidän elämä tulee muuttumaan, olemme menossa kohti tuntematonta ja pelottavaa. Järjetöntähän olisi tuntea pelkkää onnea ja auvoa varsinkin kun ahdistuneena hallinnan tunne tuo turvaa. Eikä tässä ole mikään hallittavissa
Välillä olen toivonut että raskaus kestäisi vähintään 4 vuotta, siinä ajassa minä ehkä kerkeäisin mukaan

Mullekin on ultrat ja sovellukset tuonut välillä aika kovankin ahdistuksen. Mutta silti yritän sovellusta tutkia. Seuraavaksi meillä on rakenneultra vasta 2kk päästä. Josko mieli olisi sitä ennen hiukan tasoittunut.
Niin meillä molemmilla on iso muutos edessä, mutta kyllä me varmasti tästä tullaan selviämään
Lääkäri mulle sanoi, että kaikki nämä tuntemukset on täysin normaaleja ja hän olisi huolissaan, jos mitään ei tuntisi.
Jos haluat, niin mulle voi laittaa myös yksityisviestiä ja voidaan jutella vaikka lisää?

 

Mullekin on ultrat ja sovellukset tuonut välillä aika kovankin ahdistuksen. Mutta silti yritän sovellusta tutkia. Seuraavaksi meillä on rakenneultra vasta 2kk päästä. Josko mieli olisi sitä ennen hiukan tasoittunut.
Niin meillä molemmilla on iso muutos edessä, mutta kyllä me varmasti tästä tullaan selviämään
Lääkäri mulle sanoi, että kaikki nämä tuntemukset on täysin normaaleja ja hän olisi huolissaan, jos mitään ei tuntisi.
Jos haluat, niin mulle voi laittaa myös yksityisviestiä ja voidaan jutella vaikka lisää?

Näin tein

 

Onhan kilpparit ja ferritiini mitattu?

 

Onhan kilpparit ja ferritiini mitattu?

Heippa! Multa ei missään vaiheessa mitattu kilppareita tai ferritiiniä. Masennus johtui minun osalta selkeästi hormoneista, nyt vauva on 10 viikkoa vanha ja masennus on enää paha muisto vain.

 

Heippa! Multa ei missään vaiheessa mitattu kilppareita tai ferritiiniä. Masennus johtui minun osalta selkeästi hormoneista, nyt vauva on 10 viikkoa vanha ja masennus on enää paha muisto vain.

Kiva kuulla että voit hyvin Jännä kun raskausmasennuksesta ei koskaan puhuta, vain siitä synnytyksen jälkeisestä.

 

Kiva kuulla että voit hyvin Jännä kun raskausmasennuksesta ei koskaan puhuta, vain siitä synnytyksen jälkeisestä.

Tämä tuli mullekin yllätyksenä, kun tiesin vain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Kun kaikki alkoi niin netistä yritin etsiä tietoa ja eksyin äimä ry:n sivuille josta löysin enemmän tietoa.

 

Onko rauta ja kilpirauhasarvot ok?

 

Minua ei masenna vielä, mutta pelottaa se synnytyksen jälkeinen. Ensimmäisestä oli aika pahakin masennus ilman mitään tukea. Keskimmäisestä ei mitään muistaakseni ja nyt tämä kolmas jännittää, miten käy. Edellisistä lapsista olin niin yksin ja niin jumissa. Pelottaa hirveästi et kaikki muistot siihen päälle että elän asiat uudelleen, laukaisee masennuksen.

 

Onko rauta ja kilpirauhasarvot ok?

Niitä ei mitattu raskausaikana ollenkaan.

 

Minua ei masenna vielä, mutta pelottaa se synnytyksen jälkeinen. Ensimmäisestä oli aika pahakin masennus ilman mitään tukea. Keskimmäisestä ei mitään muistaakseni ja nyt tämä kolmas jännittää, miten käy. Edellisistä lapsista olin niin yksin ja niin jumissa. Pelottaa hirveästi et kaikki muistot siihen päälle että elän asiat uudelleen, laukaisee masennuksen.

Mua pelotti myös tuleeko synnytyksen jälkeinen masennus, mutta ei se tullut. Jonkin verran välillä ahdistaa, mutta se menee melko nopeasti ohi. Olo on kuitenkin aivan erilainen kuin silloin raskaana.
Mua pelottaa tuleva syksy, että laukaiseeko se jotain takaumia viime syksystä, kun asiat oli huonosti.

Vauva on nyt 4kk vanha ja meillä sujuu ihan mukavasti. Välillä kärsin yksinäisyydestä, olisi kivaa jos olisi enemmän äitikavereita kenen kanssa arkea voisi jakaa.

 

Syöthän vitamiineja ja hivenaineta. Imettävät äidit tarvitsee niitä. Lisätty sokeri pois.

 

Kannattaako ottaa suoraan yhteyttä lääkäriin vai pitääkö tämä hoitaa neuvolan kautta? Kun aiemmin jo huomannut että selkeästi menee ihan pää sekaisin eikä ole normaalia. Kun hormonit laskenut niin kaikki taas paremmin. Kärsin selkeästi raskaudenaikaisesta masennuksesta. Joten auttakaa tietämätöntä, mitä kautta paras lähteä apua hakemaan? Neuvolasta en ole aiemmin apua saanut vaikka olen omista tuntemuksista puhunut. Johtuuko sitten tietämättömyydestä tämän raskausajan masennuksen kanssa. Tuntuu ettei tästä puhuta. En olisi tätä osannut edes ajatella, ilman tätä sivua!! Joten kiitos jo tästä