Helmikuiset 2023

Täällä on oireiden suhteen ollut vähän vaihtelevaa. Eilen ei ollut juurikaan muuta alavatsalla vähän menkkamaista jomotusta ja vähän selkäkipua. Tänään on ollut sitten pahoinvointia ja väsymystä senkin edestä. Ja vatsa on ihan älyttömän turvonnut. Esikoista odottaessa oli muistaakseni tällainen maha joskus viikon 12 aikoihin. Onneksi kesällä on helppo peittää maha mekoilla tai rennoilla t-paidoilla. Mutta ei tää helle kyllä auta pahoinvoinnin kanssa. Tänään lilluin tunnin lasten puhallettavassa altaassa 2-vuotiaan kanssa. Se helpotti vähän 😂 ja tänään siis vissiin 6+1.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mini-Myy
Hei kaikille.
Mie tein positiivisen testin eilen, viikot 5+ jotain (clearblue näyttää 3+ viikkoa päivällä 3h pidätyksellä). En ole pitänyt kirjaa kuukautisista, koska ne oireilee aina edeltävästi eivätkä siksi pääse yllättämään. Kaksi aiempaa lasta ja oireet (närästys ja finnit alkoi reilu viikko sitten, seurasi turvotus ja eilen parin päivän lievä etova olo voimistui enkä voinut enää sivuuttaa) pakottivat tekemään testin vaikka raskauden ei pitänyt olla mahdollinen (koska suojaamattomia yhdyntöjä ei ole ollut). Ostin puolileikillä testin. Seksielämä sen verran harvaa puolison kanssa, että en aloittanut hormoneja vaan kondomi ollut aina (ei siis mitään keskeytettyjä yhdyntöjä tai "varmoja päiviä") ja rikkoutumisia tms ei ole ollut. No, elämä yllätti sitten taas. Kaikki menee aivan sekaisin, mutta eiköhän tähän sopeuduta ja asiat lähde selkiämään kun nyt hetki totutellaan ajatukseen.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mini-Myy
Juhannus meni mukavasti mökillä. Oli ihana olla ihan rauhassa, huomenna onkin töihin paluu loman jälkeen.
Tuhruttelu vähentynyt huomattavasti, ajattelin kyllä silti huomenna soitella meitä hoitaneelle klinikalle ja vähän kysellä ottaisivatko näytille aikaisemmin, viikko olisi ultraan.
Nyt iskenyt ihan järjetön väsymys ja jonkinlainen aivosumu. Päikkäreitä ollut pakko ottaa, sillä tuo töihin paluu jännittää. Onneks alkuviikon saa tehdä etänä. Pientä pahoinvointia on myös aistittavissa.

Nyt menossa 6+0-2.
 
Moikka! Voisin varovaisesti liittyä mukaan. Mulla omien laskujen mukaan 5+1, ovulaatiosta ei ihan tarkkaa tietoa. Maanantaina sain viikkonäytöllisellä 2-3 viikkoa ja lievää/kohtalaista pahoinvointia, menkkamaisia vihlaisuja alavatsalla ja nivusissakin vähän ja rinnat kipeät. Nyt juhannuksen aikana ei ole ollut pahoinvointia tai muita tuntemuksia paitsi rinnat kipeät ja tänään tein uuden viikkotestin toivoen, että se näyttäisi 3+, mutta näyttikin edelleen 2-3 😔 Huomenna soitan neuvolaan, vaikka alunperin aioin odottaa, että saisin 3+. Pelottaa ihan kamalasti, että menee kesken 😭 Ensimmäistä yritetään ja yksi km jo takana. Onkohan tässä toivoa, että nyt vaan sattui hcg olemaan vielä 3+ rajan alapuolella..? Vai onko ihan toiveajattelua 😔
 
Hei! Ihan normaalilta raskauden aikaiselta tuntemuksilta kuulostaa minusta. Alaselkä kipuilu ja pakarakipuilu kuulostaa myös,se on sitä iskiaskipua. Jok raskaudessa ollut itsellä. Nyt viidettä odotan.
Kiitos paljon tästä vastauksesta ❤ Rauhoitti mieltä 😊 mulla on kyseessä ensimmäinen ja tuntuu, että välillä tarkkailen vähän liiankin paljon kaikkia tuntemuksia 🙈
 
vierailija
Juhannus meni ihan mukavasti mökillä ja olokin oli yllättävän ok. Väsymystä toki oli ja otinkin parit päikkärit jokaisena päivänä, mutta muuten jaksoi ok. Ruokakin maistui paremmin kuin edeltävinä päivinä kotona.
 
Heippa! Minäkin rohkenen liittyä tähän ryhmään. Taustasta sen verran että 10v lapsi ennestään ja sen jälkeen ei ole raskautuminen onnistunut ja nyt 2 vuotta lapsettomuushoitoja takana. Nyt olisi menossa 6+5 ja varhaisultra 1.7 eli perjantaina. Jännittää aivan sairaasti löytyykö sieltä mitään. Muutenkin koko alkuraskaus on mennyt jatkuvaan stressaamiseen ja koko ajan juoksen vessassa katsomassa onko vuoto alkanut. Ärsyttää kun historian takia ei voi iloita ja kun tietää että jos menee kesken niin uudelleen raskautuminen on ihan älyttömän vaikeaa. No näihin asioihin ei voi paljon vaikuttaa joten pitää ottaa vastaan sen minkä elämä antaa. Oireita tuli noin viikko sitten: kuvotusta, juilintaa mahassa, turvotusta, rintojen aristusta ja jäätävä väsymys.
Onnea muille plussanneille ja pahoittelut niille joiden raskaus on keskeytynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Minttu321
Eka vessaanjuoksu tänään illalla 🤢 Tää pahoinvointi iski kirkkaalta taivaalta. Viime yönä vähän huono olo ja etonut tän päivän. Tästä se taas lähtee, toivottavasti ei tule hypereemisiä niinku esikoisen kanssa 🙈
 
Päivitystä, täällä mennään rv 8+6 kovaa vauhtia etiäpäin! Eka neuvola oli viikko sitten, jee! Eka ultra varattu ja täällä ootellaan jännityksellä.
Oireista: pahimmat alavatsavihlaisut vähentynyt, nyt ollut muutama päivä ilman et oksettaa koko ajan, vatsaa turvottaa ja ei kesäshortsit mahu päälle :D

ekat sydänäänetkin kuultu dopplerilla jo viime viikolla. Itkuhan se tuli
 
Moikka! Voisin varovaisesti liittyä mukaan. Mulla omien laskujen mukaan 5+1, ovulaatiosta ei ihan tarkkaa tietoa. Maanantaina sain viikkonäytöllisellä 2-3 viikkoa ja lievää/kohtalaista pahoinvointia, menkkamaisia vihlaisuja alavatsalla ja nivusissakin vähän ja rinnat kipeät. Nyt juhannuksen aikana ei ole ollut pahoinvointia tai muita tuntemuksia paitsi rinnat kipeät ja tänään tein uuden viikkotestin toivoen, että se näyttäisi 3+, mutta näyttikin edelleen 2-3 Huomenna soitan neuvolaan, vaikka alunperin aioin odottaa, että saisin 3+. Pelottaa ihan kamalasti, että menee kesken Ensimmäistä yritetään ja yksi km jo takana. Onkohan tässä toivoa, että nyt vaan sattui hcg olemaan vielä 3+ rajan alapuolella..? Vai onko ihan toiveajattelua
Mä en ehkä tekisi noita viikkonäytöllisiä testejä tai testejä nyt enää muutenkaan. Voi hyvin olla ettei ole mitään ihmeellistä, ja sitten vaan tulee turhaa stressiä. Varaat varhaisultran ja koitat malttaa sinne asti. Kai nuo on vähän yksilöllisiä miten vahvistuu, ja riippuu virtsan vahvuudesta ja muusta, ja muutenkin jos se ovulaatiopäivä oli vähän epävarma. Koita olla nyt testailematta liikaa ja koita malttaa odottaa varhaisultraan ❤
 
@VeijariLaama tammikuisista tuun huhuilemaan omalla kokemuksella viikkonäytöllisistä. Tää kylläkin esikoisen odotuksesta ja aiemminkin oon tästä kirjoittanut eri ketjuihin, mutta jospa helpottais huoleen ❤ Eli esikoista ootin ja aattelin tehdä viikkonäytöllisen, kun viikkoja olis ollut arvion mukaan n. 5+3, päätin et ootan kuitenkin vielä päivän vai kaks ja teen sit et varmasti tulis 3+. No ei tullut, vaikka viikkoja oli se 5+5. Aivan hirveä paniikki, googletus, itku. No luin monista keskusteluista, et noihin ei kannata luottaa, varsinkaan just ton 3+ suhteen. Ne HCG-arvot on niin erit eri ihmisillä ja se haitari niin laaja et mikä on ok milläkin viikolla. Monet kirjoitti, et ei ollut saanut sitä vielä 6+ viikoillakaan ja kuinka lääkärit ei tykkää, kun odottajat testaa noilla ja menee paniikkiin. No ite päätin, et mitään muuta en voi, kun odottaa varhaisultraan ja siellä se pieni oli aivan oikean kokoisena ja sydän sykkivänä ja tossa toi 1 v 3 kk nyt tuhisee sängyssä ❤ Älä siis turhaan huolehdi tosta, et ei vielä viikot näkynyt oikein, toivotaan kovasti et pieni siellä kasvaa ja saat hänet helmikuussa syliin 🥰

Plus luin tolta Haave-ketjusta, et oireetkin lieventynyt, niin siihen taas kokemus tästä raskaudesta. Tissit oli alussa kipeet ehkä päivän tai kaks, mut se hävis. Muuten oireet ollut tosi lievät ja just tosi aaltoilevat. Välillä aivan oireetonta, välillä taas huimaa ja huono olo koko päivän. Eli vaihtelee tosi paljon 😅 Pissahätä vaan on pysyvä. Ja siis ymmärrän kyl pelon ja huolen, sitä löytyy täältäkin. Aivan paniikissa, et löytyykö ens viikon Nt-ultrassa syke ja onko kaikki muu hyvin 😭❤ Mut ei tässä auta kun toivoa parasta 🙏🏼

Anteeks tää kauhee romaani 😂
 
  • Rakkaus
Reactions: VeijariLaama
Kiitos @Ripsukka ja @3milia kommenteistanne ❤ Soitin eilen neuvolaan ja sieltäkin rauhoiteltiin, että kaikki kuulostaa ihan normaalilta. Se 3+ tuntuu yhdeltä virstanpylväältä ja neuvolasta sanottiin, että jos haluan niin voin vaikka loppuviikosta kokeilla vielä uudestaan (mutta ei kannata aikaisemmin). Tällä hetkellä olo on kuitenkin sellainen, että en tee enää ettei kuitenkaan tule paha mieli, kun ensi viikolla on sit jo varhaisultra. Ja neuvolakin jo kahden viikon päästä! 😍 Eli yritän nyt kauheasti ajatella, että raskaana ollaan kunnes toisin todistetaan.

Nää oireetkin on niin kummallisia juttuja, kun monessa paikassa lukee millaisia oireita tässä vaiheessa tulee niin itselle tulee sellainen fiilis, että apua miksei mulla ole mitään!?!? Vaikka järjellä ajatellen tietää, että ei kaikille tule samaan aikaan ja samoja oireita. Eli varmaan ihan perus sekoilua ensikertalaiselle 🤭😂
 
  • Rakkaus
Reactions: 3milia
6+4 tänään, perjantaina varhaisultra. Alkaa jo jännittämään. Pahoinvointi aaltoilee tällä hetkellä. Heikko olo ja syödä pitää usein. Okke lensi maanantaina, sen jälkeen ollut parempia päiviä, ei ihan niin pahaa oloa siis. Tää on erilaista kuin esikoisesta, nyt on enemmän iltaan kohdistivaa pahoinvointia. Vaikka kaikki raskaudet on erilaisia niin kyllä tää tuntuu niin oudolta. Esikoisesta kun oksentelu alkoi, ei siitä meinannut tulla loppua. Ja tää oireiden vaihtelu on hermoja raastavaa! Onneksi oon vielä töissä enkä lomalla!
 
Viimeksi muokattu:
6+4 tänään, perjantaina varhaisultra. Alkaa jo jännittämään. Pahoinvointi aaltoilee tällä hetkellä. Heikko olo ja syödä pitää usein. Okke lensi maanantaina, sen jälkeen ollut parempia päiviä, ei ihan niin pahaa oloa siis. Tää on erilaista kuin esikoisesta, nyt on enemmän iltaan kohdistivaa pahoinvointia. Vaikka kaikki raskaudet on erilaisia niin kyllä tää tuntuu niin oudolta. Esikoisesta kun oksentelu alkoi, ei siitä meinannut tulla loppua. Ja tää oireiden vaihtelu on hermoja raastavaa! Onneksi oon vielä töissä enkä lomalla!
Mullakin tässä toisessa enemmän iltapainotteista pahaa oloa
 
Täällä pahoinvointi hieman nostanut päätään.. vielä ei oksentaa ei ole tarvinnut kylläkään. Sen olen mielenkiinnolla huomannut että verenpaineet on laskenut. Normisti vähän ylärajoilla ollut mut nyt tosi hyviä arvoja tullut😁
Rv 6+1 ja edelleen pohditaan mennäänkö varhaisultraan vai ei🤔
 
Täällä pahoinvointi hieman nostanut päätään.. vielä ei oksentaa ei ole tarvinnut kylläkään. Sen olen mielenkiinnolla huomannut että verenpaineet on laskenut. Normisti vähän ylärajoilla ollut mut nyt tosi hyviä arvoja tullut
Rv 6+1 ja edelleen pohditaan mennäänkö varhaisultraan vai ei
Mulla on ollut verenpaineen kanssa sama, nyt on kyllä niin hyviä lukemia ettei tosikaan Vielä kun ne sais pysymään valkotakkisen mittauksessa myös hyvinä :p
 
  • Tykkää
Reactions: Taikaakin
Taas hieman huolenaiheita 🙈 menin tänään syömään (vahingossa) pienen määrän kylmäsavulohta. Oli sellaisessa patongissa pieneksi pilkottuna täytteessä. Ehdin syödä 1/3, kun huomasin asia. Nyt sitten taas pelottaa se, että saa listerian 🙄 varmaan jo kolme tuntia googlettanut ja pelko kasvaa, kun pienikin määrä voi ilmeisesti vaikuttaa ja vaikka söinkin varmasti aika minimaalisen vähän. Patongissa oli siis myös ihan kypsää lohta päällä enkä siksi hoksannut koko asiaa. Vitsi ku harmittaa, loma alkaa, mutta nyt se kuluu vaan murehtiessa 😩
 
vierailija
Taas hieman huolenaiheita menin tänään syömään (vahingossa) pienen määrän kylmäsavulohta. Oli sellaisessa patongissa pieneksi pilkottuna täytteessä. Ehdin syödä 1/3, kun huomasin asia. Nyt sitten taas pelottaa se, että saa listerian varmaan jo kolme tuntia googlettanut ja pelko kasvaa, kun pienikin määrä voi ilmeisesti vaikuttaa ja vaikka söinkin varmasti aika minimaalisen vähän. Patongissa oli siis myös ihan kypsää lohta päällä enkä siksi hoksannut koko asiaa. Vitsi ku harmittaa, loma alkaa, mutta nyt se kuluu vaan murehtiessa
No jos yhtään helpottaa niin Ruotsin suositusten mukaan saa sushiakin syödä. Eikä se raskaus maan rajoja katso.
 

Yhteistyössä