ei se noin mennyt se oli Taivas lapsi askelein. Ja Genbe mitä helvettiä?!?!!? ei tää oo mikään spämmäys foorumi-.-Keltainen keto oli viihamani laulu. Se meni jotenkin näin. OOO-oooo keltainen keto siellä heinät niityt viljeleeer ja kaikki kuohuu kun lapsi askelein taivaltaaa. OOOO
Sehän on todella kaunis kappale, mutta tuli heti mieleen mitä täällä on jo mainittu nukke Nieminen ja se kamala inkkarilaulu Uii uii uihhihhi , nämä on sieltä 60 luvultaPäivänsäde ja menninkäinen. Voi hitto miten tylsä ja hidas kappale
en ole koskaan onneksi kuullut. mutta ihan taatusti se olisi tämä kappale"Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään".
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien' neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell' Herran kasvot mulle loistaa,
siell' luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran
näin opettajan valkoisen.
Hän armosta sai kuulla Herran
ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla,
joll' ompi autuus muurinaan.
Hän siellä kerran riemusuulla
myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa
hän siinä olkivuoteellaan,
mutt' rauha lepää kasvoillansa
ja riemu loistaa katseestaan.
Ja ystävää ei vierellänsä,
vaikk' kova ompi vuoteensa.
Hän tuskat kantaa yksinänsä
niin onnellisna, iloisna.
Ei miettimästä voi hän laata
nyt noita ihmesanoja.
Hän muistaa tuota "uutta maata"
ja "uuden taivaan" riemua.
"Oi, kuolemaa ei taivahassa",
hän laulaa aina hiljempään.
"Ei tuskaa niin kuin maailmassa,
ei itkua, ei yötäkään."
Hän huokaa yhä heikommasti:
"Oi kaupunki, sä kultainen!
- Ei kuolemaa", ja rauhaisasti
hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri puhtahaksi
sai mustan Saaran kokonaan.
"Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään".
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien' neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell' Herran kasvot mulle loistaa,
siell' luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran
näin opettajan valkoisen.
Hän armosta sai kuulla Herran
ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla,
joll' ompi autuus muurinaan.
Hän siellä kerran riemusuulla
myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa
hän siinä olkivuoteellaan,
mutt' rauha lepää kasvoillansa
ja riemu loistaa katseestaan.
Ja ystävää ei vierellänsä,
vaikk' kova ompi vuoteensa.
Hän tuskat kantaa yksinänsä
niin onnellisna, iloisna.
Ei miettimästä voi hän laata
nyt noita ihmesanoja.
Hän muistaa tuota "uutta maata"
ja "uuden taivaan" riemua.
"Oi, kuolemaa ei taivahassa",
hän laulaa aina hiljempään.
"Ei tuskaa niin kuin maailmassa,
ei itkua, ei yötäkään."
Hän huokaa yhä heikommasti:
"Oi kaupunki, sä kultainen!
- Ei kuolemaa", ja rauhaisasti
hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri puhtahaksi
sai mustan Saaran kokonaan.
En ole kuullut vieläkäänsepä hyvinkin.
En tiedä onko se lastenlaulu, mutta inhosin kanssa sitä Ostkaa Makkaraa..laulua.
Ja siskoni inhosi sitä vielä enemmän, kun soitin sitä nokkahuilulla