"KOKOOMUSNUORIIN kuulunut Blick sai ensimmäisen kontaktin Rydmaniin 19-vuotiaana. Rydman oli noin kymmenen vuotta vanhempi. He alkoivat seurustella ja muuttivat yhteen Blickin ollessa 20-vuotias.
Myös Blick kertoi poliisille Rydmanin tulostavan käymänsä keskustelut arkistoonsa.
Olen itse nähnyt tämän arkiston ja hän on antanut minulle myös luvan lukea sieltä niitä.
Blick sanoi kuulustelussa, että hänelle tuli suhteen aikana hyvin selväksi, että Rydman oli viehättynyt hyvin nuorista, juuri ja juuri sukukypsistä tytöistä.
Toki ajatuksen tasolla ihminen saa tykätä mistä haluaa, ajatusrikoksia ei voi tehdä, enkä uskonut tai tiennyt, että hänellä olisi tällaista historiaa alaikäisten kanssa.
Blick kertoo HS:lle, että Rydman sanoi ”naisen olevan parhaimmillaan hyvin nuorena”.
Blickin mukaan Rydman rikkoi jatkuvasti ja tietoisesti hänen rajojaan. Hän kuvaa suhdettaan Rydmaniin sanalla ”väkivaltainen” mutta ei koe joutuneensa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Väkivallasta hän kertoi myös poliisille.
Muistan hänen lyöneen minua avokämmenellä kasvoihin, kun olen juuri mennyt sänkyyn mennäkseni nukkumaan enkä tuolloin väsymyksen vuoksi ole halunnut tyydyttää hänen fyysisiä tarpeitaan.
Asia ei ole mielestäni täysin mustavalkoinen, sillä olimme sopineet tietynlaisen kovakouraisuuden olevan sallittua puhtaan seksuaalisessa kontekstissa. Kuitenkin tässä nimenomaisessa tilanteessa koin fyysisiä rajojani rikotun, sillä olin tehnyt hyvin selväksi, että olin väsynyt ja menossa nukkumaan enkä ollut sillä hetkellä halukas tekemään mitään hänen kanssaan.
Blickin kuulustelun aikaan lievän pahoinpitelyn syyteoikeus olisi ollut jo vanhentunut.
Suhteessa oli Blickin mukaan myös muita pelottavia tilanteita ja kovakouraisuutta: tönimistä, kiinnipitämistä, repimistä.
Willellä oli erikoinen käsitys siitä mikä on väkivaltaa, esimerkiksi hän ei pitänyt kiinnipitämistä taikka esineiden heittelyä kohti väkivaltana, vaan ainoastaan ”potkimista ja hakkaamista”, Blick kertoi kuulustelussa.
Blick on kirjannut kokemuksensa aikanaan myös HS:n näkemään asiakirjaan sekä terapeuttia varten laatimaansa kirjeeseen. Myös Blickin tuttu kertoo HS:lle, että Blick kertoi hänelle aikanaan väkivaltaisuuksista suhteessa.
Blick sanoo, että kokoomusnuorissa Rydmanin suhteista nuoriin naisiin ja alaikäisiin tyttöihin puhuttiin varsin yleisesti. Mutta ei ulospäin.
”Tytöt pelkäävät. Kyse on valta-asemassa olevasta henkilöstä, jota koneisto suojelee.”