Lapset ahdistavat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Jostain syystä tutut ja sukulaiset tuntuvat olettavan, että totta kai lapset ovat positiivinen asia josta mielellään jauhetaan loputtomiin.

On tosi kiusallista, kun en keksi parin pakotetun adjektiivin lisäksi mitään sanottavaa kuvista ja videoista. Puhumattakaan paikalla olevista kersoista.

Jostain syystä vaivaannun ihan hirveästi ja haluaisin vaan olla jossain muualla. Ahdistun niin, että menen aivan hiljaiseksi.

Toisaalta lapset myös ärsyttävät suunnattomasti. Olen niitä ihmisiä, joilla oikeasti kunnolla alkaa keittää, kun jonkin hetkeni pilaa lasten kirkuminen. Olivat ne iloisia tai eivät, niistä lähtee liikaa ääntä...

Koen lyhyetkin junamatkat terapeuttisina hengähdyksinä. Eräät nuoret pojat päättivät sitten huudattaa videoita puhelimistaan ja muutenkin meluta koko matkansa ajan.

Ensimmäistä kertaa mieleeni tuli kaataa niiden päälle vettä tai repiä ulos korvasta. Pelästyin itsekin aggressiivisia mielitekojani ja tajusin, että enköhän siinä vaiheessa lentäisi itse kyydistä...

Sanomattakin lienee selvää, että olen harkinnut jättää omat lapset tekemättä. En vaan näe, mikä koko touhussa on millään tavalla positiivista... ajatuksen kaikista näkökulmista.

Ikäiselläni naisella huhutaan olevan jotakin viettejä. En kyllä niitä tunne tipan tippaa. Olen varoittanut ystäviä etukäteen, että älkää kuvitelko asenteeni muuttuvan, jos he saavat lapsia... pitäkööt ne asiat sitten itsellään.

Ehkä olen jotenkin vinksahtanut. Olisi silti kiva, jos lapsista ei olisi pakko innostua loukkaantumisen uhalla. Eivät kaikki pidä koiristakaan ja se on taas mulle täysin okei.
 
  • Tykkää
Reactions: Boobis ja Echo
Jostain syystä tutut ja sukulaiset tuntuvat olettavan, että totta kai lapset ovat positiivinen asia josta mielellään jauhetaan loputtomiin.

On tosi kiusallista, kun en keksi parin pakotetun adjektiivin lisäksi mitään sanottavaa kuvista ja videoista. Puhumattakaan paikalla olevista kersoista.

Jostain syystä vaivaannun ihan hirveästi ja haluaisin vaan olla jossain muualla. Ahdistun niin, että menen aivan hiljaiseksi.

Toisaalta lapset myös ärsyttävät suunnattomasti. Olen niitä ihmisiä, joilla oikeasti kunnolla alkaa keittää, kun jonkin hetkeni pilaa lasten kirkuminen. Olivat ne iloisia tai eivät, niistä lähtee liikaa ääntä...

Koen lyhyetkin junamatkat terapeuttisina hengähdyksinä. Eräät nuoret pojat päättivät sitten huudattaa videoita puhelimistaan ja muutenkin meluta koko matkansa ajan.

Ensimmäistä kertaa mieleeni tuli kaataa niiden päälle vettä tai repiä ulos korvasta. Pelästyin itsekin aggressiivisia mielitekojani ja tajusin, että enköhän siinä vaiheessa lentäisi itse kyydistä...

Sanomattakin lienee selvää, että olen harkinnut jättää omat lapset tekemättä. En vaan näe, mikä koko touhussa on millään tavalla positiivista... ajatuksen kaikista näkökulmista.

Ikäiselläni naisella huhutaan olevan jotakin viettejä. En kyllä niitä tunne tipan tippaa. Olen varoittanut ystäviä etukäteen, että älkää kuvitelko asenteeni muuttuvan, jos he saavat lapsia... pitäkööt ne asiat sitten itsellään.

Ehkä olen jotenkin vinksahtanut. Olisi silti kiva, jos lapsista ei olisi pakko innostua loukkaantumisen uhalla. Eivät kaikki pidä koiristakaan ja se on taas mulle täysin okei.
Ei lapsista tartte tykätä. Ja hyvä jos et alakaan tehdä lapsia "koska muutkin tekevät"; kannastaan varmat velat on oikein jees porukkaa. (y) :)
 
Sinänsä siitä ei kannata vetää aina liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä jos ei pidä vieraista lapsista. Monikin sellainen joka pitää omista lapsista ei silti pidä vieraista lapsista. Omiin lapsiin on kuitenkin ihan erilainen tunneside, kun ne ovat itse synnytettyjä tai siitettyjä eli "omaa lihaa ja verta".
 
Hei. On miljoona kertaa parempi tiedostaa asia ja kun sen tiedostaa niin ei sitten tule hankittua niitä lapsia. Ja samalla voi yrittää toimia diskreetisti niitä kohtaan joilla lapsia. Lasten olemassa olo ei ole koskaan lasten vika. Joten heihin raivon kohdistaminen on kuin kirjaimellisesti lasta löisi. Itsellä on lapsia ja ahdistaa ihan vitusti, mutta tässä vaiheessa on pikkasen hankala alkaa abortoimaan.

Joten loisto homma että tiedostat asian, ei kaikkien todellakaan tarvitse tykätä tai pitää lapsista, mutta peruskohtelias pitää olla.
 
Hei. On miljoona kertaa parempi tiedostaa asia ja kun sen tiedostaa niin ei sitten tule hankittua niitä lapsia. Ja samalla voi yrittää toimia diskreetisti niitä kohtaan joilla lapsia. Lasten olemassa olo ei ole koskaan lasten vika. Joten heihin raivon kohdistaminen on kuin kirjaimellisesti lasta löisi. Itsellä on lapsia ja ahdistaa ihan vitusti, mutta tässä vaiheessa on pikkasen hankala alkaa abortoimaan.

Joten loisto homma että tiedostat asian, ei kaikkien todellakaan tarvitse tykätä tai pitää lapsista, mutta peruskohtelias pitää olla.

Lapset voi aina antaa adoptioon tai vapaaehtoiseen huostaanottoon. Ei niitä ole mikään pakko pitää jos alkaa kaduttaa.
 
Lapset voi aina antaa adoptioon tai vapaaehtoiseen huostaanottoon. Ei niitä ole mikään pakko pitää jos alkaa kaduttaa.

Mielestäni on vaan hyvä asia, että ap on itselleen rehellinen ja lapsia ehkei koskaan tee.

Lapsiasia ei ole mikään hetken mielenjohde, josta pääsee sitten eroon jos ei pidäkään. Pitää olla varma sekä ottaa vastuu omasta valinnastaan.
Ei lapsi ole mikään lemmikkieläin.
Ja kyllä sitä kiintyy lapseensa eikä sitä nyt helposti anna adoptioon tai lastensuojelulle kun ei itse pärjää tai ei halua äidiksi. Ja tässä tilanteessa kärsii kaikki.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Mielestäni on vaan hyvä asia, että ap on itselleen rehellinen ja lapsia ehkei koskaan tee.

Lapsiasia ei ole mikään hetken mielenjohde, josta pääsee sitten eroon jos ei pidäkään. Pitää olla varma sekä ottaa vastuu omasta valinnastaan.
Ei lapsi ole mikään lemmikkieläin.
Ja kyllä sitä kiintyy lapseensa eikä sitä nyt helposti anna adoptioon tai lastensuojelulle kun ei itse pärjää tai ei halua äidiksi. Ja tässä tilanteessa kärsii kaikki.


Mikäli lapsi joutuu adoptioon/huostaanotetaan, miettii elämänsä että mikä hänessä on vikana kun äiti hylkäsi.
Äiti, joka luopuu lapsestaan; potee syyllisyyttä ja huonommuutta ettei pystynyt huolehtimaan lapsestaan.

tai jos sinnittelevät yhdessä eikä rakkautta äidiltä löydy, ei siinä kukaan voi hyvin.
 
Mielestäni on vaan hyvä asia, että ap on itselleen rehellinen ja lapsia ehkei koskaan tee.

Lapsiasia ei ole mikään hetken mielenjohde, josta pääsee sitten eroon jos ei pidäkään. Pitää olla varma sekä ottaa vastuu omasta valinnastaan.
Ei lapsi ole mikään lemmikkieläin.
Ja kyllä sitä kiintyy lapseensa eikä sitä nyt helposti anna adoptioon tai lastensuojelulle kun ei itse pärjää tai ei halua äidiksi. Ja tässä tilanteessa kärsii kaikki.

Siis lapseensa kiintyy mutta ei rakkautta kuitenkaan löydy?
 

Yhteistyössä