Ei paha
Kokemukseni pipellenäytteenotosta ei ole ollenkaan paha. Sitä on turha pelätä. Kyllähän se vähän tuntui "inhottavalta" (sellainen tuikahdus), mutta tosi lyhyen aikaa kun imu tehtiin (muutama sekunti). En todellakaan sanoisi, että näytteenotto sattui. Oli vaan vähän epämiellyttävää. Mutta eihän se papankaan otto mitään herkkua ole. ;-) Otettiin vielä varmuudeksi kaksi näytettä, että on varmasti riittävästi tutkittavaksi. Joku täällä epäili, että jos ei ole synnyttänyt, niin olisi kauheampaa. Itselläni näin ei ollut, en siis ole synnyttänyt ja kaikki meni silti ok. En pelkää enää, jos joskus toiste joudun uusimaan kokeen.
Otin kyllä sairaanhoitajan kehoituksesta pari tuntia etukäteen särkylääkeen, mutta mikset ottaisi sinäkin. Jälkikäteen, kun särkylääkkeen vaikutus alkoi hiipua, niin oli vähän sellaista kk-kipujen kaltaista tunnetta illalla, mutta en ottanut enää edes toista särkylääkettä. Jälkikäteen oli pientä vuotoa.
Olen samaa mieltä kuin joku toinenkin, että kun täällä netissä lukee oikeastaan mistä tahansa aiheesta, niin kaikki aina vaan kertoo kauhukokemuksiaan. Itsekin pelkäsin niitä luettuani, että mihin kauheaan kokeeseen joudunkaan menemään. Onneksi voin sanoa, että rohkeasti vaan kokeeseen. Ja siksi myös halusin kirjoittaa tälläisen "positiivisen" rohkaisun näytteenottoon joutuville. Ei se kaikista ole kauheaa ja kivuliasta!