Elinkeinoelämä ja kokoomus ajavat edelleen koronapassia tai rokotuspassia työpaikoille kuin käärmettä pyssyyn

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Yrittäjien kysely: Useimmat toivovat työtoveriensa olevan rokotettuja
Enemmistö antaisi yritysten päättää itse koronapassin edellyttämisestä.

STT

"Selvä enemmistö työelämässä olevista toivoo, että heidän työtoverinsa ovat ottaneet koronarokotuksen. Suomen Yrittäjien teettämässä kyselyssä tätä mieltä oli 82 prosenttia vastanneista. Erityisesti yli 55-vuotiaat pitivät kollegoiden rokotuksia tärkeinä.

Lähes kaksi kolmesta työelämässä olevasta katsoi, että työnantajien pitäisi voida edellyttää koronarokotusten ottamista työntekijöiltään. Ajatusta vastusti vajaa kolmannes. Vastustajien osuus oli selvästi suurempi alle 45-vuotiaiden joukossa.

– Tämä näkyy myös yrittäjäjärjestölle tulevasta palautteesta. Rokotukset ja koronapassi jakavat niin yrittäjäkuntaa kuin kaikkia työelämässä olevia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula tiedotteessa.

– Koronapassilla voitaisiin osaltaan varmistaa mahdollisimman terveysturvalliset palvelut niin asiakkaille kuin työntekijöille. Työnantajalla pitäisi olla mahdollisuus edellyttää työpaikalla koronapassia, Makkula sanoo.

Makkulan mukaan koronapassi pitäisi pikaisesti uudistaa niin, että sen edellytyksiin sisällytetään täysi rokotussarja, sairastettu tauti tai lääkärin lausuntoon perustuva lääketieteellinen syy. Uudistettu passi olisi tarpeen mahdollisia myöhempiä tilanteita varten, jos epidemiatilanne yllättäen heikkenee."

Elinkeinoelämä ja kokoomus ajavat siis edelleen koronapassia tai vielä tiukempaa rokotuspassia kaikille työpaikoille, vaikka THL:n johtaja Mika Salminen kertoi aiemmin että rokotettujen erittäin yleiset tartunnat veivät pohjan pois koko passilta, se on pikemminkin kulkutaudin levityslupa negatiivinen koronatoimi ja kuin polttoainetta koronapalolle. Meitä halutaan viedä diktatuuriin, jossa perustuslain takaamat kansalaisoikeudet ovat vastikkeellisia ja perustuvat säännöllisiin piikityksiin.

Mika Salminen pohtii koronapassin tulevaisuutta – tarvitaanko sitä enää jatkossa? "Pohja koko passin ympäriltä tippuu pois"

"Koronapassi on Suomessa ainakin toistaiseksi hyllyllä. Kysymyksiä on herännyt muun muassa siitä, voidaanko sitä enää jatkossa sellaisenaan käyttää.

THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kyseenalaistaa koko passin tulevaisuuden MTV:n Uutisextrassa.

– Jos passi ei estä tartuntojen leviämistä, kyllä silloin voidaan kysyä, tarvitaanko koko passia ollenkaan. Edes matkustamisessa.

– Jos on niin, että rokotteet eivät estä tartuntoja, vaikka ne estävät sairastumista, silloin pohja koko sen passin ympäriltä tippuu pois, Salminen jatkaa.

Koronapassin käyttö perustuu EU-lainsäädäntöön, joten Salmisen mukaan keskustelu passin käyttämisestä joudutaan käymään EU-tasolla. "
 
Antaako persut tämänkin koronapassin/rokotepassin laajennuksen työpaikoille mennä perustuslakivaliokunnasta läpi (jo kolmatta kertaa) kun jopa oikeuskansleri Pöysti pitää esitystä huonona. Kansan ja persujen pitää nyt ryhdistäytyä vastustamaan perustuslain polkemista, muistakaa rokotetut että te voitte olla seuraavana vuorossa kun hallitus vaihtuu. Ei perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien yli kävelemiselle!
 
Nyt täytyy kyllä muistuttaa demokratiasta. Minoriteetit eivät sanele ehtoja majoriteetille. Käsittääkseni rokotevastaisia on todella vähän verrattuna rokotettuihin.
 
ei siinä ole kysymys edes siitä😰
 
Yhteistyössä