On todella hyvä esimerkki surkeasta lukutaidosta ja asioiden laajemmasta ymmärtämisestä.Tästäkin aloituksesta näkee, miten huonoksi on ihmisen lukutaito, luetun ymmärtäminen mennyt. Missään vaiheessa ei rokotteista ole sanottu niiden estävän tartuntoja vaan estävän pahimpia oireita sairastuessaan.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Alunperin luonnollisesti koko rokoteinnostuksen ideana oli luoda immuniteetti tautia vastaan. Se on aina rokotteiden tarkoitus. Pohdittiin sitä voiko immuniteettia ylipäätään syntyä Covid-19:ta vastaan kun oli tapauksia, joissa sama henkilö oli sairastunut kaksi kertaa. Nuo osoittautuivat kuitenkin poikkeukseksi eli immuniteetti näytti kehittyvän.Tästäkin aloituksesta näkee, miten huonoksi on ihmisen lukutaito, luetun ymmärtäminen mennyt. Missään vaiheessa ei rokotteista ole sanottu niiden estävän tartuntoja vaan estävän pahimpia oireita sairastuessaan.
esim googlekääntäjä sanoo et rikkaruohoja valvotaan vaikka puhuvat niiden torjumisestaOn todella hyvä esimerkki surkeasta lukutaidosta ja asioiden laajemmasta ymmärtämisestä.
Mun teinitkin ovat lukutaitoisempia.
Itse asiassa tekstin tuottaminenkin. Jos ap sanoo olleensa oikeassa koronan takia, se tarkoittaa että juuri koronainfektio on saanut hänet tekemään oikeiksi osoittautuneita päätelmiä. Onko ap siis sairastanut jo koronan? Ilmeisesti ap:n tarkoitus oli kuitenkin kertoa, että hän tuntee olleensa oikeassa koronan suhteen.Tästäkin aloituksesta näkee, miten huonoksi on ihmisen lukutaito, luetun ymmärtäminen mennyt. Missään vaiheessa ei rokotteista ole sanottu niiden estävän tartuntoja vaan estävän pahimpia oireita sairastuessaan.
Ap:lle hyvä, jos pystyy linnottautumaan kotiinsa. Mutta on ymmärrettävä, että kaikki ihmiset eivät voi niin tehdä. Joidenkin on mm. fyysisesti oltava toiminnassa työpaikoillaan, jotta elämä etenisi, yhteiskunnan rattaat pyörisi. Tämä ei suinkaan ole välinpitämättömyyttä vaan välttämätöntä edellytystä. Väliinpitämätöntä sen sijaan on mm. se, että koronavirusta väheksytään ja ei oteta todesta annettuja keinoja tartuntojen minimoimiseen ja sairastumisen ehkäisemiseen.
Teholla on lauma täysin rokotettuja.Lukemista:
"Tämä romahduttaa kunnon myös heillä, joilla on ollut erinomainen peruskunto ennen sairastumista."
Moni ei halua pitkittyneen koronataudin diagnoosia stigman takia – "Taustalla on asenneongelma"
Pitkittynyt koronatauti eli long covid sai kuukausi sitten kliinisen määritelmän maailman terveysjärjestö WHO:lta. Viime keväänä pitkittynyt koronatauti pääsi myös Suomessa virallisen tautiluokituksen piiriin. Silti moni valitsee mieluummin jonkin muun diagnoosin sairaudelleen long covidiin...www.mtvuutiset.fi
ihmiset lääkitsee itsensä kriittiseen tilaan?Teholla on lauma täysin rokotettuja.
Ja influenssassakin kunto romahtaa. Ei siitä kuitenkaan öyhötetä joka välissä että se tappaa kodissa ja puutarhassa vanhukset, aikuiset ja nyt lähtee jo lapsetkin!
Jotsin rajaa ja järkeä uutisointiin kiitos -
ihan turhaa liioittelua ja hysterian luomista!
Influenssan rokotetta mainostetaan ihan normaalisti eikä juuri kukaan ei öyhötä sitä vastaan. Hoitotyössä tuo on käytännössä jopa pakko ottaa, mutta siltikään ei öyhötetä vastaanJa influenssassakin kunto romahtaa. Ei siitä kuitenkaan öyhötetä joka välissä että se tappaa kodissa ja puutarhassa vanhukset, aikuiset ja nyt lähtee jo lapsetkin!
No, tämäkin! Lopun hoitaa syömäpuoli.ihmiset lääkitsee itsensä kriittiseen tilaan?
Linkki, kiitos. Viimeksi kun minä luin uutisen aiheesta, siinä nimenomaan sanottiin, että sairaalahoidossa on rokotettuja, mutta nämä ovat normaaleilla vuodeosastoilla ja teho-osastoilla on pääasiassa rokottamattomia.Teholla on lauma täysin rokotettuja.
Äläpäs likka taas valehtele ja liioittele ja luo hysteriaa.Teholla on lauma täysin rokotettuja.
Ja influenssassakin kunto romahtaa. Ei siitä kuitenkaan öyhötetä joka välissä että se tappaa kodissa ja puutarhassa vanhukset, aikuiset ja nyt lähtee jo lapsetkin!
Jotsin rajaa ja järkeä uutisointiin kiitos -
ihan turhaa liioittelua ja hysterian luomista!
"Heinäkuun alusta tähän päivään mennessä Tyksin teho-osastolla on hoidettu 35 ihmistä koronaviruksen vuoksi. Heistä 30 on täysin rokottamattomia, kahdella on ollut kaksi rokotetta ja kolmella yksi rokote.Äläpäs likka taas valehtele ja liioittele ja luo hysteriaa.
Lisäyksenä tuo siis vastuuttomalle tyypille."Heinäkuun alusta tähän päivään mennessä Tyksin teho-osastolla on hoidettu 35 ihmistä koronaviruksen vuoksi. Heistä 30 on täysin rokottamattomia, kahdella on ollut kaksi rokotetta ja kolmella yksi rokote.
Vastaavia tietoja saadaan jatkuvasti ympäri Suomen. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla 77 prosenttia sairaalahoidossa olevista on rokottamattomia.
Moni olisi siis voinut estää joutumisensa tehohoitoon sillä, että olisi ottanut rokotteen.
”Jos saa suoraan sanoa, niin kyllä tämä pikkaisen niin sanotusti ottaa kupoliin”, Heiro sanoo.
Hän viittaa siihen, että hän joutuu nyt pahimmillaan miettimään, kenen toisen leikkaus perutaan heidän vuokseen."
Koronavirus | HS vieraili Turun kuormittuneella teho-osastolla – lääkärin mukaan tehohoidossa olleen potilaan rokotekriittisyys vaimenee, kun puhekyky vihdoin palaa
Tehohoidossa olevista ylivoimaisesti suurin osa on rokottamattomia, mikä turhauttaa henkilökuntaa.www.hs.fi
Näin on, tuo valehtelee minkä kerkiää. Esimerkillinen äiti.Linkki, kiitos. Viimeksi kun minä luin uutisen aiheesta, siinä nimenomaan sanottiin, että sairaalahoidossa on rokotettuja, mutta nämä ovat normaaleilla vuodeosastoilla ja teho-osastoilla on pääasiassa rokottamattomia.
""Heinäkuun alusta tähän päivään mennessä Tyksin teho-osastolla on hoidettu 35 ihmistä koronaviruksen vuoksi. Heistä 30 on täysin rokottamattomia, kahdella on ollut kaksi rokotetta ja kolmella yksi rokote.
Vastaavia tietoja saadaan jatkuvasti ympäri Suomen. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla 77 prosenttia sairaalahoidossa olevista on rokottamattomia.
Moni olisi siis voinut estää joutumisensa tehohoitoon sillä, että olisi ottanut rokotteen.
”Jos saa suoraan sanoa, niin kyllä tämä pikkaisen niin sanotusti ottaa kupoliin”, Heiro sanoo.
Hän viittaa siihen, että hän joutuu nyt pahimmillaan miettimään, kenen toisen leikkaus perutaan heidän vuokseen."
Koronavirus | HS vieraili Turun kuormittuneella teho-osastolla – lääkärin mukaan tehohoidossa olleen potilaan rokotekriittisyys vaimenee, kun puhekyky vihdoin palaa
Tehohoidossa olevista ylivoimaisesti suurin osa on rokottamattomia, mikä turhauttaa henkilökuntaa.www.hs.fi
kaikki menee taas moderointi in - siitä sen näkee. Kaikki ei osaa nähdäOnko joku muuta väittänyt?
Nähdä mitä?kaikki menee taas moderointi in - siitä sen näkee. Kaikki ei osaa nähdä
hyvää eristäytymistäRokotteet ei suojaa tartunnalta vaan vakavalta taudilta. En halua tartuntaa joten eristäydyn kotiini aivan kuten puoltoista vuotta sitten. Miksi ihmiset on niin väliinpitämättömiä?
En saa millään läpi Lääkärilehden kuukauden takaista artikkelia, jossa kerrotaan koronaan sairastuneista kahdesti rokotetuista. Heidän keski-ikänsä on yli 70 v ja kaikilla on pitkäaikaissairauksia, esimerkiksi verenpainetautia, astmaa, uniapneaa ja keuhkoahtaumatautia.
Tuohon päivämäärään mennessä heitä on ollut sairaalassa 22.