Moikka kaikille!
Olen ollut tästä asiasta hyvin hiljaa itsekseni, enkä keskustellut edes mieheni kanssa, koska asia tuntuu niiiin kipeältä! Tämä viimeisin episodi kuitenkin herätti siihen, että asia on nyt pakko käydä läpi jotenkuten tai järki menee totaalisesti.
Nyt paljon OT, koska ajatus ei pysy kasassa.
Minä olen 33-vuotias ja mies 31-vuotias. Itsellä on ennestään ala-asteikäinen lapsi edellisestä suhteesta, samoin miehelläni. Olemme olleet kohta 8 vuotta yhdessä ja niistä kaksi naimisissa. Yhteisen lapsen yrityksen aloitimme 05/2020, kun päätimme yhdessä, että jätän minipillerit pois. Miehelläni oli käsitys, että menee 3-4 kk raskautumiseen, itse en uskaltanut haaveilla mistään, mutta olin salaa toiveikas.
Monen yrityskierron jälkeen plussa tulikin sitten 01/2021 lopulta sinänsä täysin yllätyksenä, että olimme päättäneet hetkeksi lopettaa yrittämisen elämäntilanteen vuoksi ja yritys olisi taas jatkunut 03/2021. Olimme kuitenkin VALTAVAN iloisia ja onnellisia. 03/2021 varhaisultra todisti kuitenkin viikkoihin liian pienen sikiön, vaikka syke löytyi. Sitä seuraavalla viikolla ei näkynyt enää sykettä tai edes sikiötä. Odoteltiin vuodon alkavan spontaanisti ja kerran sen luulinkin alkavan.
04/2021 sain cytotecit keskeytyneen keskenmenon vuoksi. 05/2021 kaavintaan, kun materiaalia oli jäänyt vielä kohtuun. Cytotecit olivat kamala kokemus, mutta ei mitään verrattuna kaavintaan, joka tehtiin sinä tutkimuspäivänä samantien; kohdunkaula puudutettiin ja ylimääräinen materiaali imettiin pois ollessani täysin hereillä, tietoinen ja muuten puuduttamaton. Se teki valtavan kipeää ja itkukin siinä pääsi. Aivan, kuin munasarjoja ja kohtua olisi revitty pois, ja lisäksi kohtu alkoi supistelemaan. Toimenpiteen piti kestää max 10 minuuttia, mutta materiaali oli niin tiukassa, että se kesti lopulta puolituntia. Lähdin tietysti järkyttyneenä kotiin.
Nyt eilen menkkojen ollessa kolme päivää myöhässä tein testin. En uskaltanut tehdä aikaisemmin, vaikka kierto oli tuon toukokuun jälkeen palautunut täysin normaaliksi. Testit näyttivät haamua.
Tehdessäni uudet testit tänään, näkyy testeissä juuri ja juuri mitään positiivista. Lisäksi on nyt alkanut menkkamaiset alavatsakivut. Epäilen siis, että nyt olisi vahvasti kemiallinen raskaus menossa - tai varhainen keskenmeno.
Mieli on niiiiiiin pettynyt. Jotenkin paljon enemmän, kuin ensimmäisen keskenmenon kanssa. Ehkä sitä jotenkin ajatteli, että ehkä keskenmenon todennäköisyys toisella kerralla on pieni. Näin sanoi myös mieheni, että ei usko tämän menevän kesken ja tietysti oli ihan superiloinen ja onnellinen eilen.
Yritän parhaani mukaan ajatella positiivisesti, että ainakin olen nyt raskautunut kaksi kertaa ja mitä nyt lukenut, niin kemiallisen raskauden jälkeen voisi raskautuminen olla seuraavalla kierrolla helpompaa. Kun vain tuo vuoto nyt alkaisi, että pääsisi uuteen yritykseen! Jotenkin raskasta nämä keskenmenot myös siitä, että joutuu odottelemaan sitä uutta yrityskertaa sen sijaan, että menkat vain alkaisivat ja eikun uuteen yritykseen.
