Saako koirat räksyttää päivällä niin paljon kuin haluavat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Asumme rivitaloyhtiössä ja viereisessä talossa asuu pariskunta jolla on 3 tai 4 isoa koiraa. Ulkoiluttavat niitä aina yksi kerrallaan ja ilmeisesti muut ovat sitten sen aikaa takapihalla. Ulkona olevat koirat haukkua räksyttävät todella kovaa ja pitkään kumealla äänellä niin, että se kuuluu meidän makuuhuoneeseen vaikka ikkunat ovat olleet kiinni. Nyt kuumilla ilmoilla olemme pitäneet ikkunoita yöt auki, että on vähän viileämpää mutta melkein joka hiton aamu koirat herättävät minut ja lapset klo 7-8 aikoihin haukkumisellaan. Alan olla jo todella väsynyt ja samoin lapset kun eivät oikein saa illalla aikaisin unta kuumuuden takia ja sitten koirat herättävät aikaisin. Teen paljon yövuoroja ja sama homma silloin. Kun koitan saada unta koirat haukkuvat taukoamatta ja aloittavat uudestaan noin klo 11 jolloin herään siihen, todella kiva yövuorojen välissä.

mietin viitsisinkö valittaa asiasta mutta en haluaisi niuhon mainetta. Koirien omistajat ovat todella mukavia. Mitenkään nimettömästikkään ei oikein voi palautetta antaa koska taidan olla tämän taloyhtiön ainut vuorotyöläinen mieheni lisäksi ja he taas vastaavasti ainot joilla on koiria. Enkä tosiaan tiedä onko turhaa edes valittaa asiasta koska koirat eivät hauku yöllä vaan aamulla aikaisin ja päivällä. Iltapäivän ja alkuillan haukkumistuokiot eivät häiritse koska silloin harvoin nukun.
 
Koirat ei saa räksyttää niin paljoa kuin huvittaa vaikka olisi päivä. Yritä puhua naapureille. Taitaa olla koulutuksen puutetta.
Eivät saa haukkua niin paljon kuin huvittaa. Siinä on vaan se ongelma, että tarkkoja rajoja ei ole olemassa missä vaiheessa haukkuminen on liiallista. Asiaan on erittäin vaikea puuttua. Mutta jatkuva haukkuminen kertoo ettei koiralla ole kaikki hyvin ja silloin on eläinsuojeluasiakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Se on sit ärsyttävää. Muutettiin rauhallisemmalle alueelle keskustan metelistä ja ihanan rauhallista täällä onkin, mutta se yks koira, puuh! Taloyhtiössä usempikin koira, mut tuo yksi vaan räksyttää. No ei onneksi koko ajan mutta usein.
 

Yhteistyössä