Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Meillä on kokemusta sekä Dextrasta että Ovumiasta ja molempiin ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Dextrassa oltiin ensin hoidoissa mutta siirryttiin viime syksynä Ovumiaan lyhyemmän jonon takia. Siinä vaiheessa oltiin oltu 9kk lahjasolujonossa ja tiedossa oli, ettei jono liiku Dextrassa ollenkaan koronatilanteen takia. Ovumiassa saatiin alle 2kk ensikäynnin jälkeen sopiva luovuttaja. Kohtelu on aina ollut ystävällistä ja ammattitaitoista.

Oon seuraillut taustalla tätä ketjua. Ihanaa, että on tullut lisää plussaneita! Pidän kovasti peukkuja, että kaikki menee hyvin ja myös muut eri vaiheissa olevat seuraavat perässä. Täällä menossa rv32 ja toivon mukaan saadaan heinäkuussa pieni poika syliin asti.

2kk on kyllä nopea! Selvästi monenlaisia kokemuksia löytyy, harmi Kuumoduuli kuulla teidän Ovumia-kokemuksesta.

Tuntuisi periaatteessa harmilliselta vaihtaa Dextralta tässä kohtaa, mutta lyhyempi jono kieltämättä houkuttelee tässä kohtaa. Hoitotauko on samalla ihana hengähdys ja tuumaustauko, mutta samalla niin pirun piinaavaa, kun mitään ei tapahdu.

 

Ootko siis piikittänyt keltarauhashormonia? Hieno juttu, että voit jättää lääkkeitä pois!

Joo, tästä päivästä lukien vielä kuusi kertaa. Oikeasti sain sen pistoslääkityksen jo muutama viikko sitten, mutta apteekin täti oli pihalla ja antoi mulle väärät pistosvehkeet ja voin silloin niin huonosti, etten yksinkertaisesti pystynyt alkaa pistämään.

 

Joo, tästä päivästä lukien vielä kuusi kertaa. Oikeasti sain sen pistoslääkityksen jo muutama viikko sitten, mutta apteekin täti oli pihalla ja antoi mulle väärät pistosvehkeet ja voin silloin niin huonosti, etten yksinkertaisesti pystynyt alkaa pistämään.

Mä en pystynyt pistämään edes sitä yhtä gonapeptyl-pistosta kun itsesuojeluvaisto esti piikin lihaan iskemisen. Mies sen sitten tuikkasi.

 

Hienoa @kuumoduli !

Mä just olin lääkärissä ja kysyin sitä siirron jälkeistä hikoilua ja keltarauhashormonina. Ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata että mistä johtuu, mutta sanoi että lisätään seuraavaan siirtoon progesteronia varmuuden vuoksi.

 

Hienoa @kuumoduli !

Mä just olin lääkärissä ja kysyin sitä siirron jälkeistä hikoilua ja keltarauhashormonina. Ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata että mistä johtuu, mutta sanoi että lisätään seuraavaan siirtoon progesteronia varmuuden vuoksi.

Alkoiko sulla jo kierto, ja tiedätkö jo, milloin suunnilleen siirto? Tsemiä geimeihin!

 

Alkoiko sulla jo kierto, ja tiedätkö jo, milloin suunnilleen siirto? Tsemiä geimeihin!

Joo, vihdoin! Tänään oli ns. nollaultra, eli menisikö siirto juhannusviikolle tai sitä edelliselle.

...mikä on sinänsä hankalaa, että mulla on yksi työjuttu jossa vähän niin kuin oletuksena on kuohuviinin juominen eli joutuu kehittelemään jotain. On tämäkin.

Kiitos tsempeistä!

 

Onko tässä ketjussa ketään, jolla on ollut alkuun haasteita hyväksyä tosiasia, että omilla munasoluilla ei saada lasta ja on siirryttävä muihin vaihtoehtoihin. Miten saitte mielenne kääntymään?
Itseä jännittää ajatus luovutetuista munasoluista varsinkin, kun luovuttajista ei tiedä juurikaan mitään.

 

Meillä on kokemusta sekä Dextrasta että Ovumiasta ja molempiin ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Dextrassa oltiin ensin hoidoissa mutta siirryttiin viime syksynä Ovumiaan lyhyemmän jonon takia. Siinä vaiheessa oltiin oltu 9kk lahjasolujonossa ja tiedossa oli, ettei jono liiku Dextrassa ollenkaan koronatilanteen takia. Ovumiassa saatiin alle 2kk ensikäynnin jälkeen sopiva luovuttaja. Kohtelu on aina ollut ystävällistä ja ammattitaitoista.

Oon seuraillut taustalla tätä ketjua. Ihanaa, että on tullut lisää plussaneita! Pidän kovasti peukkuja, että kaikki menee hyvin ja myös muut eri vaiheissa olevat seuraavat perässä. Täällä menossa rv32 ja toivon mukaan saadaan heinäkuussa pieni poika syliin asti.

2 kk on kyllä nopeasti! Pitää kyllä miettiä vakavasti vaihtoa Ovumialle, vaikka ilmeisesti kokemuksia on monia myös sieltä.

Ihanaa kuulla, että teitä onnisti. Paljon onnea loppuodotukseen!

 

Onko tässä ketjussa ketään, jolla on ollut alkuun haasteita hyväksyä tosiasia, että omilla munasoluilla ei saada lasta ja on siirryttävä muihin vaihtoehtoihin. Miten saitte mielenne kääntymään?
Itseä jännittää ajatus luovutetuista munasoluista varsinkin, kun luovuttajista ei tiedä juurikaan mitään.

Hei! Taustalla täällä olen lueskellut jonkun aikaa, vaikka en ole juuri osallistunut keskusteluihin sen jälkeen kun poika (pian 1v4kk) syntyi. Nyt olisi toiveissa toinen lapsi ja sen takia olen hakeutunut taas palstalle. Minulla on sellainen tilanne, että itsellisenä lähdin hoitoihin. Tämän takia oli alusta asti selvä, että siittiöt tulevat luovuttajalta. Kun hoidot eivät omilla soluilla onnistuneet, piti siirtyä luovutettuihin munasoluihin. Päätös jatkaa hoitoja luovutettujen munasolujen avulla oli tietyllä tapaa helppo: ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Mutta kyllä mä jännitin loppuun asti ”tulosta”, etenkin kun molemmat solut tulivat tuntemattomilta luovuttajilta eikä mulla siten ollut mitään tietoa genetiikasta. Raskauden alussa mulla oli kovasti sellainen tunne, että kannan jonkun toisen lasta. Mutta kun raskaus eteni ja lapsi kasvoi ja liikkeet alkoivat tuntua alkoi hän tuntua yhä enemmän omalta. Mietin kyllä koko raskauden ajan paljon sitä, että minkäköhänlainen tyyppi sieltä tulee. Etenkin raskauden lopussa, kun laskettu aika lähestyi, asia ahdisti mua paljonkin. Onneksi pystyin puhumaan asiasta terapiassa ja ystävien kanssa, ettei tarvinnut olla yksin asian kanssa. Kun sitten synnärillä näin pojan ensimmäistä kertaa kaikki huoleni hävisivät, hän oli maailman suloisin pieni lapsi Nykyään en muista koko asiaa läheskään joka päivä. Enemmänkin mietin sitä, että osaanko kasvattaa hänet hyvin ja onnelliseksi. Mutta toki asia muistuu mieleen, jos esim. joku toinen vanhempi puhuu siitä mitä hänen lapsi on häneltä perinyt. En varmaan tule ikinä täysin pääsemään yli sen, että oma keho petti, että piti kokea niin paljon surua ja tuskaa ennen kuin lapsi vihdoin saapui. Kaikki raskausuutiset ovat minulle edelleenkin vaikeita. Mutta olen kuitenkin päässyt siihen pisteeseen, että osaan myös iloita siitä, että asiat menivät niin kuin menivät. Ilman omia haasteita ja ilman tuntemattomien luovuttajien soluja mulla ei olisi juuri tämä ihana pieni poika Perhe ja läheisimmät ystävät tietävät pojan taustan, ja aion olla hänelle täysin avoin asiasta, muut näkevät sen mitä luulevat näkevänsä kun katsovat häntä, mm minun siniset silmät.

 

Hei! Taustalla täällä olen lueskellut jonkun aikaa, vaikka en ole juuri osallistunut keskusteluihin sen jälkeen kun poika (pian 1v4kk) syntyi. Nyt olisi toiveissa toinen lapsi ja sen takia olen hakeutunut taas palstalle. Minulla on sellainen tilanne, että itsellisenä lähdin hoitoihin. Tämän takia oli alusta asti selvä, että siittiöt tulevat luovuttajalta. Kun hoidot eivät omilla soluilla onnistuneet, piti siirtyä luovutettuihin munasoluihin. Päätös jatkaa hoitoja luovutettujen munasolujen avulla oli tietyllä tapaa helppo: ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Mutta kyllä mä jännitin loppuun asti ”tulosta”, etenkin kun molemmat solut tulivat tuntemattomilta luovuttajilta eikä mulla siten ollut mitään tietoa genetiikasta. Raskauden alussa mulla oli kovasti sellainen tunne, että kannan jonkun toisen lasta. Mutta kun raskaus eteni ja lapsi kasvoi ja liikkeet alkoivat tuntua alkoi hän tuntua yhä enemmän omalta. Mietin kyllä koko raskauden ajan paljon sitä, että minkäköhänlainen tyyppi sieltä tulee. Etenkin raskauden lopussa, kun laskettu aika lähestyi, asia ahdisti mua paljonkin. Onneksi pystyin puhumaan asiasta terapiassa ja ystävien kanssa, ettei tarvinnut olla yksin asian kanssa. Kun sitten synnärillä näin pojan ensimmäistä kertaa kaikki huoleni hävisivät, hän oli maailman suloisin pieni lapsi Nykyään en muista koko asiaa läheskään joka päivä. Enemmänkin mietin sitä, että osaanko kasvattaa hänet hyvin ja onnelliseksi. Mutta toki asia muistuu mieleen, jos esim. joku toinen vanhempi puhuu siitä mitä hänen lapsi on häneltä perinyt. En varmaan tule ikinä täysin pääsemään yli sen, että oma keho petti, että piti kokea niin paljon surua ja tuskaa ennen kuin lapsi vihdoin saapui. Kaikki raskausuutiset ovat minulle edelleenkin vaikeita. Mutta olen kuitenkin päässyt siihen pisteeseen, että osaan myös iloita siitä, että asiat menivät niin kuin menivät. Ilman omia haasteita ja ilman tuntemattomien luovuttajien soluja mulla ei olisi juuri tämä ihana pieni poika Perhe ja läheisimmät ystävät tietävät pojan taustan, ja aion olla hänelle täysin avoin asiasta, muut näkevät sen mitä luulevat näkevänsä kun katsovat häntä, mm minun siniset silmät.

Kauniisti ja avoimesti kirjoitettu, kiitos!

 

Onko tässä ketjussa ketään, jolla on ollut alkuun haasteita hyväksyä tosiasia, että omilla munasoluilla ei saada lasta ja on siirryttävä muihin vaihtoehtoihin. Miten saitte mielenne kääntymään?
Itseä jännittää ajatus luovutetuista munasoluista varsinkin, kun luovuttajista ei tiedä juurikaan mitään.

Suosittelen tähän taas Helminauha-ryhmää Facessa! Siellä on paljon hyviä keskusteluja kaikesta lahjasoluihin liittyvästä.

 

Ihana kuulla susta @Sukkis! Jäikö sulla esikoisesta alkioita pakkaseen? Mua niin stressaa kun on vain se yksi. Klinikalta vakuuteltiin alkioiden selviävän yleensä hyvin sulatuksesta, mutta koko ajan osuu kohdalle tarinoita, joissa vain toinen selvisi tms. En tiedä mitä järkeä tässä ajatuksessa on, mutta mieluummin ottaisin sen negankin kuin ei siirtoa lainkaan. Että pääsis edes antamaan sille alkiolle tilaisuuden. Meidän poika on tosiaan vasta 10.5kk, että oon vähän hätäisempi tässä kakkosesta unelmoinnissa. Ehkä se on osittain sitäkin, että töihinmeno jännittää, onko arjessa enää aikaa ja voimia huomioida lasta kun kaikki kotiaskareetkin tuntuu vievän kamalasti aikaa.

 

Ihana kuulla susta @Sukkis! Jäikö sulla esikoisesta alkioita pakkaseen? Mua niin stressaa kun on vain se yksi. Klinikalta vakuuteltiin alkioiden selviävän yleensä hyvin sulatuksesta, mutta koko ajan osuu kohdalle tarinoita, joissa vain toinen selvisi tms. En tiedä mitä järkeä tässä ajatuksessa on, mutta mieluummin ottaisin sen negankin kuin ei siirtoa lainkaan. Että pääsis edes antamaan sille alkiolle tilaisuuden. Meidän poika on tosiaan vasta 10.5kk, että oon vähän hätäisempi tässä kakkosesta unelmoinnissa. Ehkä se on osittain sitäkin, että töihinmeno jännittää, onko arjessa enää aikaa ja voimia huomioida lasta kun kaikki kotiaskareetkin tuntuu vievän kamalasti aikaa.

Alkioita ei jäänyt ekasta hoidosta pakkaseen, tuli vaan se yksi silloin ja se harmittaa kovasti. Eli kokonaan uusi hoitokierros menossa. Toki jännittää vähän se, että munasoluluovuttaja on uusi, mutta onneksi riitti samoja siittiöitä vielä ainakin tälle kierrokselle. Mä siis laitoin itseni munasolujonoon jo reilu vuosi sitten, vaikka poika oli silloin vasta 3kk. Mutta kun arvelin silloin, että jono tule etenemään hitaasti koronan takia. Ja kyllähän siinä kesti, melkein vuoden. Huhtikuussa sain sitten tiedon luovuttajan löytymisestä ja nyt on neljä blastoa (yksi hyvä 6 pv, kaksi Ok 6 pv ja yksi melko huono 7 pv) pakkasessa. Omassa mielessä vaan kolme, kun se yksi on niin huono. Siirtoa nyt kovasti odottelen, vaikka yhtään en osaa uskoa että onnistuisi ekalla yrittämällä. Ensi viikolla ultra ja sitä seuraavalla todennäköisesti siirto. Paljon aikaisemmin en olisi kuitenkaan osannut kuvitella uutta yritystä, tässä kun on yksin niin on parempi että poika on jo ainakin 2v ennen mahdollisen sisaruksen saapumista.

 

@Sukkis Ymmärrän hyvin, miten sitä kahden ihan pienen kanssa yksin pärjäis. En ole ihan varma miten itse pärjäisin vaikka on mies, tosin ei ole kyllä ollut niin paljon apuna kuin toivoisin/odotin, nyt taas tyhmänä kuvittelen että jos toinen lapsi tulisi niin tajuais käyttää vähän vähemmän aikaa telkkarin katseluun, mutta tuskin... Meille on ollut aika rankka tää vauvavuosi kun mies on ollut koko ajan etätöissä. Välillä olis helpompaa kun vaan olis yksin ja tietäis, että kaikki on hoidettava itse.

 

Alkioita ei jäänyt ekasta hoidosta pakkaseen, tuli vaan se yksi silloin ja se harmittaa kovasti. Eli kokonaan uusi hoitokierros menossa. Toki jännittää vähän se, että munasoluluovuttaja on uusi, mutta onneksi riitti samoja siittiöitä vielä ainakin tälle kierrokselle. Mä siis laitoin itseni munasolujonoon jo reilu vuosi sitten, vaikka poika oli silloin vasta 3kk. Mutta kun arvelin silloin, että jono tule etenemään hitaasti koronan takia. Ja kyllähän siinä kesti, melkein vuoden. Huhtikuussa sain sitten tiedon luovuttajan löytymisestä ja nyt on neljä blastoa (yksi hyvä 6 pv, kaksi Ok 6 pv ja yksi melko huono 7 pv) pakkasessa. Omassa mielessä vaan kolme, kun se yksi on niin huono. Siirtoa nyt kovasti odottelen, vaikka yhtään en osaa uskoa että onnistuisi ekalla yrittämällä. Ensi viikolla ultra ja sitä seuraavalla todennäköisesti siirto. Paljon aikaisemmin en olisi kuitenkaan osannut kuvitella uutta yritystä, tässä kun on yksin niin on parempi että poika on jo ainakin 2v ennen mahdollisen sisaruksen saapumista.

Mulla on täsmälleen sama aikataulu oman siirron kanssa.

 

@Sukkis Ymmärrän hyvin, miten sitä kahden ihan pienen kanssa yksin pärjäis. En ole ihan varma miten itse pärjäisin vaikka on mies, tosin ei ole kyllä ollut niin paljon apuna kuin toivoisin/odotin, nyt taas tyhmänä kuvittelen että jos toinen lapsi tulisi niin tajuais käyttää vähän vähemmän aikaa telkkarin katseluun, mutta tuskin... Meille on ollut aika rankka tää vauvavuosi kun mies on ollut koko ajan etätöissä. Välillä olis helpompaa kun vaan olis yksin ja tietäis, että kaikki on hoidettava itse.

Tietyllä tapaa on ehkä helpompi tietää, että on pakko hoitaa kaikki yksin. Ei ole toista, jolta odottaa mitään tai pettyä kun ei saakaan apua. Meillä on mennyt kyllä hyvin kahdestaan, etenkin eka vuosi. Nyt on ollut vähän raskasta kolmisen kuukautta, kun alkaa lapsella olla jo niin voimakas oma tahto. Mua jännittää miten töihinpaluu elokuussa menee, et miten sit jaksan pyörittää kaikki arjen askareet. Alunperin olin aloittamassa työt ja maaliskuussa, mut päätin lykätä aloitusta elokuulle kun muutto takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle lokakuussa olikin henkisesti tosi raskas asia. Mut nyt ei ole enää varaa olla kotona, tämä viimeinen puoli vuosikin tulee elettyä osittain säästöillä. Kyllä välillä mietin, että miten ihmeessä sitä pärjää ja jaksaa kahden pienen kanssa, jos kävisi niin onnellisesti, että sisarus saapuisi. Mutta haluan silti yrittää, tiesin sen jo pian pojan syntymän jälkeen.

 

Yyh, näin unta, että sain taas keskenmenon ja tajusin vasta kun se tapahtui, etten ollut käynyt tarkkailemassa keltarauhashormonia eikä lääkärikään ollut suostunut sitä mittaamaan. Mietin ja kaduin unessa, että miksi en ollut sitä mittauttanut vaikka olin etukäteen niin suunnitellut.

Muistaako muut jotain unia liittyen tähän prosessiin? Mä näin myös raskaana ollessa unta ainakin siitä, miten vauva oli syntynyt ja sen naama näytti aivan teini-ikäiseltä luovuttajan ja mun miehen risteytykseltä.

 

Täällä ultrassa käyty ja syke nähty

Mutta mutta. Täälläkin keltarauhashormoni on laskenut! Mitä ihmettä? Nyt aloitetaan joku pistoshoito. Toivottavasti se auttaa.. Alkoi jotenkin pelottaa tämä. Miten sulla @kuumoduli on nyt mennyt? Ja seurataanko arvoa vielä ja onko tietoa kauanko joudut tukilääkkeitä käyttämään?

 

Yyh, näin unta, että sain taas keskenmenon ja tajusin vasta kun se tapahtui, etten ollut käynyt tarkkailemassa keltarauhashormonia eikä lääkärikään ollut suostunut sitä mittaamaan. Mietin ja kaduin unessa, että miksi en ollut sitä mittauttanut vaikka olin etukäteen niin suunnitellut.

Muistaako muut jotain unia liittyen tähän prosessiin? Mä näin myös raskaana ollessa unta ainakin siitä, miten vauva oli syntynyt ja sen naama näytti aivan teini-ikäiseltä luovuttajan ja mun miehen risteytykseltä.

Olipas kamala painajainen. Kai sitä mieli käsittelee näitä asioita myös unissa. Mulla ei onneksi ole muistikuvia useinkaan unista.

 

Täällä ultrassa käyty ja syke nähty

Mutta mutta. Täälläkin keltarauhashormoni on laskenut! Mitä ihmettä? Nyt aloitetaan joku pistoshoito. Toivottavasti se auttaa.. Alkoi jotenkin pelottaa tämä. Miten sulla @kuumoduli on nyt mennyt? Ja seurataanko arvoa vielä ja onko tietoa kauanko joudut tukilääkkeitä käyttämään?

Ei hitsi. Tosiaan on tärkeää tarkkailla sitten tuota tasoa jos sullakin lähtenyt tippumaan. Onneksi siihen on lääkkeitä! Ihanaa, että ekassa ultrassa kaikki ok!

@kuumoduli kuinka tiheään tahtiin sulla on muuten mitattu keltarauhashormonia odotuksen aikana?

 

Täällä ultrassa käyty ja syke nähty

Mutta mutta. Täälläkin keltarauhashormoni on laskenut! Mitä ihmettä? Nyt aloitetaan joku pistoshoito. Toivottavasti se auttaa.. Alkoi jotenkin pelottaa tämä. Miten sulla @kuumoduli on nyt mennyt? Ja seurataanko arvoa vielä ja onko tietoa kauanko joudut tukilääkkeitä käyttämään?

Oliko sulla @Netty79 joku tukilääkitys, en nyt muista? Mietin vaan, että pitääkö itsekin pyytää sitten, että tuota seurataan, vaikka olisikin Terolut käytössä.

 

Oliko sulla @Netty79 joku tukilääkitys, en nyt muista? Mietin vaan, että pitääkö itsekin pyytää sitten, että tuota seurataan, vaikka olisikin Terolut käytössä.

Moikka, on tukilääkityksenä Terolut ja siitä huolimatta arvot laskeneet. Kyllä sitä kannattaa ilmeisesti nykytiedon valossa seurata, ihan viimeaikoina on kuulemma havaittu että joillakin esim toistuvat keskenmenot voisivat johtua tästä. Minulla arvo on on ollut ihan hyvä, mutta laskusuunta ei tässä kohtaa ole hyvä asia.

 

On tämä kyllä niin ristiriitaista ja yhtä vuoristorataa koko ajan. Olen niin valtavan onnellinen tuosta pienestä sydämestä mikä ultrassa pamppaili ja samaan aikaan itkettää ja pelottaa nuo uutiset laskevasta keltarauhashormonista. Milloinkahan sitä pääsisi nauttimaan tästä raskaudesta vai pääsenkö milloinkaan?

 

Täällä ultrassa käyty ja syke nähty

Mutta mutta. Täälläkin keltarauhashormoni on laskenut! Mitä ihmettä? Nyt aloitetaan joku pistoshoito. Toivottavasti se auttaa.. Alkoi jotenkin pelottaa tämä. Miten sulla @kuumoduli on nyt mennyt? Ja seurataanko arvoa vielä ja onko tietoa kauanko joudut tukilääkkeitä käyttämään?

Onnea sykkeestä, upea juttu @Netty79 ! Niin vaan hoidot toimii! Ei tarvitse pelätä, nythän se asia havaittiin ja voidaan pikaisesti korjata! Ei se heti mene kesken eikä mitään damagea tule sillä sekunnilla kun se havaitaan, ja syöt kuitenkin terolutia, joten ole rauhassa!

Mulla ja bebellä menee mukavasti, tänään käytiin ultrassa ja vastasi 10+5 vaikka hoidoista laskettuna 10+2 eli reippaasti kehittyy kaveri <3 Syön 40 mg terolutia / vrk ja pistän 25 mg keltarauhasta / 2 vrk. Näillä mennään vielä ainakin ensi viikkoon, sitten taas mitataan ja katsotaan tilanne.

 

@kuumoduli kuinka tiheään tahtiin sulla on muuten mitattu keltarauhashormonia odotuksen aikana?

Koetan laskea: ekan kerran siirtopäivänä, sitten plussauspäivänä, siitä noin parin viikon tai 10 pv välein. Eli suunnilleen vk 3, 4, 6, 8, 9. Ja joka kerta piti lisätä, paitsi viimeisessä mittauksessa, jossa sain jo jättää emätinpuikot pois koska oma elimistö oli alkanut tuottaa itse keltarauhasta, vihdoinkin, mutta ei vielä tarpeeksi että saisin jättää pistokset ja terolutit pois.