mies ei halua lapsia, erotako?

Onko täällä ketään joka on luopunut lapsentekotoiveesta hyvän parisuhteen vuoksi? Mieheni ei halua lapsia, itselleni taas ajatus lapsettomasta loppuelämästä tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta. Toisaalta, sinkkuaikoja muistellessa uskon että toista näin hyvää suhdetta olisi hyvin vaikeaa löytää ainakaan lähivuosina. Ja sen jälkeenhän saisin itsekin heittää hyvästit lastenhankinnalle. Olisi kiva kuulla miten muut ovat ratkaisseet tällaisen ristiriidan, ja onko suhde onnistunut vaikka toinen olisi alunperin halunnut lapsia? Vai tietääkö niin isosta asiasta luopuminen kuitenkin myöhemmin katkeruutta ja veisikö se meidätkin todennäköisesti eroon?

 

Mulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, mutta olen seurannut läheltä kahta suhdetta. Toinen on eräs vanhempi pariskunta (sukulaisiani). Mies halusi lasta, nainen pelkäsi synnytystä eikä siksi halunnut lasta. Mies katkeroitui siitä ja jopa alkoholisoitui niin, että joi terveytensä. Lopulta vakava sairaus pysäytti miehen ja nykyään pariskunta elää mielestäni aika tasapainoista elämää. Heillä elämän täyttää lemmikkieläimet, matkustelu ja hyvä ruoka.

Toinen suhde on nuoremman pariskunnan tapaus kaveripiiristä, jossa mies ei halua lasta ja nainen taas haluaa. Mies on sanonut jättävänsä naisen, jos hän tulee raskaaksi ellei nainen sitten tee aborttia. Muutoin pariskunta on erittäin onnellinen, mutta naisen osalta aika on käymässä vähiin.

Minusta asiassa on vaikea tehdä kompromissia. Harva kuitenkaan haluaa lasta siten, että vain se lasta haluava osapuoli hoitaisi lapsen hoitamisen ja kasvattamisen niin, ettei se "haluton" osapuoli tekisi omaa osuuttaan. Jos taas päädytään lapsettomuuteen, niin silloinhan toinen joutuu tukahduttamaan halunsa olla äiti/isä. Yleensä voimakkaan halun tukahduttaminen ei oikein toimi ellei tilalle sitten saa jotain korvaavaa asiaa. Halu tulla vanhemmaksi on kuitenkin sellainen perustarve monellakin, että välttämättä esim. lemmikkieläimen hankinta ei sitä tarvetta poista.

Joskus voi olla hyväksi antaa ajan kulua. Valitettavasti kuitenkin moni mies (miksei nainenkin) koe ahdistavana sen, että joutuu sitoutumaan henkisesti ja taloudellisesti lapseen moneksi vuodeksi. sellaisen asian kanssa ei kuitenkaan voi leikitellä, että okei, hankitaanpa kokeeksi ja katsotaan, josko se toinen siitä kumminkin mieltään muuttaisi.

Entisaikoina tilanne oli erilainen, koska ehkäisyä ei juuri ollut, jolloin lapset kuuluivat luonnollisena osana parisuhteeseen. Tosin silloin perhekäsitys oli laajempi, joten lapsia hoiti myös esim. isoäidit, lapsettomat tädit tai sisarukset, isommat lapset jne. Oma mummonikin on ollut 8-vuotiaana töissä juuri tällaisena "pikkupiikana" ison perheenäidin apuna.

 

Ai niin, piti vielä mainita, että ehkei kannata sitoutua liikaa, jos miettii mahdollisesti eroa. Esimerkiksi yhteinen iso asuntolaina tai vaikkapa yhteiseen yritykseen sitoutuminen tms voi olla huonoja juttuja.

Oma mielipiteeni on se, että ainakin minulla tarve saada lapsi oli niin voimakas, että näin jälkikäteen ajateltuna mies olisi kyllä mennyt vaihtoon, jos en olisi lasta häneltä saanut. Nykysuhteessa tilanne on se, että minua selvästi nuorempi mies on lapseton eikä hän halua lasta. Tilanne on sikäli minun kannalta parempi, että minulla jo on edellisestä suhteesta lapsia, mutta kieltämättä haluaisin kyllä tämän nykyisen miehenkin kanssa lapsia. Oma biologinen kelloni jo tikittää ja pelkään, että mies haluaa lapsia vasta esim. 5-6 vuoden päästä, jolloin en välttämättä enää tule raskaaksi. Jos niin kävisi, onko mies valmis olemaan silti kanssani vai alkaako hän etsiä nuorempaa, hedelmällistä naista...

 

niinpä, se minullakin on mielessä että mieheni hyvinkin voi 5-10 vuoden päästä haluta lapsia, jolloin se on minulle jo liian myöhäistä. Niin hän on itsekin sanonut; nyt ei halua, mutta ei osaa sanoa tulevaisuudesta. Eli vähän epävarmalta näyttäisi meidän suhteen tulevaisuus siinä mielessä...Toisaalta eroaminenkin tuntuu jo ajatuksena ihan kamalalle, tämä on paras suhde mitä minulla on koskaan ollut ja tunteita on pelissä todella paljon...

 

niinpä, se minullakin on mielessä että mieheni hyvinkin voi 5-10 vuoden päästä haluta lapsia, jolloin se on minulle jo liian myöhäistä. Niin hän on itsekin sanonut; nyt ei halua, mutta ei osaa sanoa tulevaisuudesta. Eli vähän epävarmalta näyttäisi meidän suhteen tulevaisuus siinä mielessä...Toisaalta eroaminenkin tuntuu jo ajatuksena ihan kamalalle, tämä on paras suhde mitä minulla on koskaan ollut ja tunteita on pelissä todella paljon...

Miksi miehesi ei halua lapsia? Voitko itse odottaa vielä hetken vai alatko olla sen ikäinen, ettet voi enää kauaa odotella? Olen itsekin vielä lapseton, mutta ehdottomasti haluan lapsia muutaman vuoden kuluessa. Mieheni ei miehesi tavoin halua edes keskustella asiasta nyt, mutta toisaalta hän tietää haluavansa lapsia myöhemmin. Milloin ihminen voi tietää olevansa valmis äidiksi tai isäksi? Ystävilläni on lapsia ja olen keskustellut asiasta heidän kanssaan. Lähes kenenkään mies ei ole kirkuen halunnut lapsia, mutta, kun niitä on tehty, kaikki ovat aivan ihania isiä! Olen sitä mieltä, että miehet käsittävät isyyden vasta, kun heillä on omia lapsia. Miehen on myös vaikeaa käsittää, että naisella on biologinen kello. Ymmärtääkö miehesi, että, jos ette pian hanki lapsia, niiden tekeminen saattaa jäädä kokonaan? Voihan olla, ettet saakaan haluamaasi jälkikasvua, jos odottelette liian kauan. Onko mies valmis ottamaan riskin? Samalla hän myös satuttaa rakastamaansa ihmistä syvästi. Hyvää suhdetta on vaikea löytää, eikä uusi sellainen synny hetkessä, mutta lapsi on ehdottomasti iso asia, josta luopuminen voi tehdä kipeää. Kyllä asiaa pitää pohtia molempien suhteessa olijoiden kannalta. Jos haluat lapsia, lapseton elämä ei silloin mielestäni tule kysymykseen.....pystytkö olemaan täysipainoisesti onnellinen, jos päätät olla hankkimatta niitä miehesi takia? Asia on vaikea, mutta se on selvitettävä jossain vaiheessa. Tsemppiä sinulle! Toivon, että pääsette asiassa molempia tyydyttävään ratkaisuun ilman eroa.

 

Minulla on vähän samanlainen tilanne, mies ei juuri nyt ole kovin innostunut lapsen saamisesta. Seurustelen miehen kanssa jolla on jo kaksi lasta edellisestä suhteesta. Minulla ei lapsia vielä ole ja haluaisin kovin perustaa perheen. Ymmärrän että miehellä ei ole juuri nyt kovaa hinkua perheen lisäykseen. Varmasti yksi syy on myös se, että nytkin joutuu maksamaan elatuksia lapsistaan. Onhan se suuri vastuu monella tapaa. Mutta minulla biologinen kello tikittää, vielä voidaan kuitenkin "miettiä" asiaa parisen vuotta jos mieli muuttuu ja ollaan vielä yhdessä. Sitten on pakko tehdä päätöksiä koska en aio jäädä lapsettomaksi, mikäli vain luoja suo. Jos mies ei halua lisää lapsia, on pakko oikeasti ratkaista asia suuntaan tai toiseen. En aio luopua haaveistani kenenkään toisen takia. Älä tee niin sinäkään. Jos mies oikeasti sinusta välittää ja keskustelette asiasta vakavasti, hän kyllä taipuu. Ellei välitä, siinä on vastaus jo itsessään.

 

Minä annan AP:lle vain yhden neuvon: Eroa ja etsi mies, joka jakaa tulevaisuudenhaaveesi. Jos et löydä, niin minkäs teet, mutta jos et tee lapsia, niin katkeroidut miehellesi myöhemmin. Parempi sitten vaikka katkeroitua itseensä ja maailman epäoikeudenmukaisuuteen.

Minä en halua lapsia. Asiasta keskusteltiin vaimoni kanssa jo suhteemme alkumetreillä, eikä hänkään halua niitä. Siitäkin huolimatta olen mielessäni miettinyt, että entäs jos vaimoni muuttaakin mielensä?

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että vaimoni on tärkeintä elämässäni ja olen valmis tekemään lähes mitä vain, että hän olisi onnellinen. Ei minussa sittenkään olisi miestä kieltämään häneltä äitiyttä, jos hän sitä haluaisi. Tosin suurperhelliseksi en alkaisi eronkaan uhalla.

 

Kannattaa erota. Mies voi tulla katumapäälle vielä paljon myöhemminkin, mutta naisella ei yhtä suurta vapautta ole. Jos tosissasi haluat lapsia, niin mikään parisuhde ei ole sen arvoinen, että sinun kannattaisi haaveesi sen takia hylätä.

Mieti tilannetta, jos eroatte, kun olet vaikka 45? Katkeruutta on silloin vaikea välttää.

 

minäkin olen sitä mieltä, että mies vaihtoon jos ei halua lasta.
Sano miehelle että se on joko lapsi tai ero. Kerro hänelle miten tärkeää vanhemmuus sinulle on. Jos se ei miestä hetkauta, niin ei hän sua sitten niin valtavasti rakastakaan.

Mies voi joskus jättää sinut ja silti saada perheen, jos mielensä lapsista muuttuukin...
mutta jos sulla on mennyt ohi se aika, niin olet sitten loppuikäs ilman lasta...
ainakin biologista, tosin ei adoptiolapsiakaan yli 45vuotiaille kai kovin herkästi myönnetä .

 

Tulee omallekin muijalle sanottua tuota "en halua nyt, en tiedä mitä sitten 10 vuoden päästä". Oikeasti en tosiaankaan halua lapsia ikinä. Siinäpähän luulkoot että pääsee joskus lisääntymään.

 

Tulee omallekin muijalle sanottua tuota "en halua nyt, en tiedä mitä sitten 10 vuoden päästä". Oikeasti en tosiaankaan halua lapsia ikinä. Siinäpähän luulkoot että pääsee joskus lisääntymään.

Ja se taas riippuu miehestä...ja jos se riippuu niin silloinkaan ei onnistu.

 

Joo noinkin voi sitten käydä. Että teille tulee joskus myöhemmin ero ja sitten olet jo liian vanha äidiksi. Tapaat jonkun ihanan miehen, joka haluaisi kanssasi lapsia mutta sinun kannaltasi 10 vuotta liian myöhään.

Miehet voi miettiä ihan rauhassa vaikka 50-60 -vuotiaaksi, haluavatko he isäksi mutta naisilla on kiire.

 

Tulee omallekin muijalle sanottua tuota "en halua nyt, en tiedä mitä sitten 10 vuoden päästä". Oikeasti en tosiaankaan halua lapsia ikinä. Siinäpähän luulkoot että pääsee joskus lisääntymään.

Kannattaa antaa steriloida itsensä, jos ei halua lapsia. Sitten lupaudut isäksi vauvakuumeiselle naiselle. Sen jälkeen nainen haluaa aina. Saat panna aamulla, illalla, edestä ja takaa. Vuosikausia, kunnes voit mukamas käydä lapsettomuustesteissä. Oho, sori vaan...

 

Jos mies oikeasti sinusta välittää ja keskustelette asiasta vakavasti, hän kyllä taipuu.

On olemassa ihmisiä, jotka eivät halua lapsia aivan yhtä vakavissaan kuin jotkut haluavat.
Jos ihminen painostetaan vanhemmuuteen vastoin tahtoaan, tuloksena on useimmiten ero. Ensimmäinen vauva on muutenkin kova koetus parisuhteelle, ja tilanne vaikeutuu entisestään, jos isä ei ole lasta edes halunnut.

Ihan oikeasti, tässä asiassa ei ole olemassa kompromissia. Ainoa tie, joka ei johda tulevaisuuden ristiriitoihin, katkeruuteen ja pahaan mieleen on ero, vaikka se kirpaiseekin hetken nyt ja tässä.

 

Jos mies oikeasti sinusta välittää ja keskustelette asiasta vakavasti, hän kyllä taipuu.

On olemassa ihmisiä, jotka eivät halua lapsia aivan yhtä vakavissaan kuin jotkut haluavat.
Jos ihminen painostetaan vanhemmuuteen vastoin tahtoaan, tuloksena on useimmiten ero. Ensimmäinen vauva on muutenkin kova koetus parisuhteelle, ja tilanne vaikeutuu entisestään, jos isä ei ole lasta edes halunnut.

Ihan oikeasti, tässä asiassa ei ole olemassa kompromissia. Ainoa tie, joka ei johda tulevaisuuden ristiriitoihin, katkeruuteen ja pahaan mieleen on ero, vaikka se kirpaiseekin hetken nyt ja tässä.

Olen samaa mieltä. Anskun ajatus on, ah, niin naisellinen lähestymistapa asioihin. "Koska minä olen havainnut aitiyden tuoman ilon, niin kyllä muutkin sen ennenpitkää havaitsevat. Vaikka sitten pitäisi ensin pakottaa tai huijata."

Kiihouskovaiset ja muut kapeakatseistet ihmiset tapaavat ajatella tismalleen samoin. Valitettavasti.

 

Kuulostaa aika hurjalta, että jonkun mielestä olisi ihan ok yrittää pakottaa toinen lasten hankintaan. Siis tyyliin lapset tai ero. En minä ainakaan halua lasta niin, ettei lapsen isä halua. Jos minä ehdottomasti lapsen haluaisin ja mieheni ei, niin erotahan siinä pitäisi. Tosin ensin ehkä kannattaisi selvittää, onko itselle mahdollistakaan niitä lapsia saada. On välillä vaikeata ymmärtää vauavkuumeisen naisen ajatuksenkulkua, vaikka nainen olen itsekin.

 

Mielestäni teillä on liian suuri asia nyt ristiriidassa. itse en olisi jatkanut jos mies olisi kieltäytynyt lapsenteosta. Itselleni oli niin päivänselvää että lapsia olisi ihana saada, jos luoja suo. Mielestäni ei kannata jatkaa suhdetta, sinulla on pitkä elämä edessä ja lapset ovat kyllä elämän parasta antia elämän loppuun saakka.

 

Onko täällä ketään joka on luopunut lapsentekotoiveesta hyvän parisuhteen vuoksi? Mieheni ei halua lapsia, itselleni taas ajatus lapsettomasta loppuelämästä tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta. Toisaalta, sinkkuaikoja muistellessa uskon että toista näin hyvää suhdetta olisi hyvin vaikeaa löytää ainakaan lähivuosina. Ja sen jälkeenhän saisin itsekin heittää hyvästit lastenhankinnalle. Olisi kiva kuulla miten muut ovat ratkaisseet tällaisen ristiriidan, ja onko suhde onnistunut vaikka toinen olisi alunperin halunnut lapsia? Vai tietääkö niin isosta asiasta luopuminen kuitenkin myöhemmin katkeruutta ja veisikö se meidätkin todennäköisesti eroon?

Ihailen miestäsi. Hänellä on vahva itsetunto. Yleensä miehet pakottavat naisen tekemään lapsia. Itse en ole koskaan halunnut lasta ja onneksi miehelleni se on sopinut. Sinulla on moderni mies. Ole onnellinen. Mies on tärkeämpi kuin lapsi.

 

Pitää tulla "vahinko" niin saat lapsen. Jos ukko suuttuu, niin saapi lähteä.

 

Pitää tulla "vahinko" niin saat lapsen. Jos ukko suuttuu, niin saapi lähteä.

Mitens se lapsi. Onko kivaa yh;n kakarana ja etäinen isä. Muijalla taas iskee vauvakume ja alkaa baarimetsästäminen uudelle isukille. Isukki ei voi sietää edellisen miehen kakaraa. Nyrkki alkaa puhua. Kusinen lakana aamuisin tietää lapselle fyysistä rangaistusta. Kersasta kasvaa masentunut aikuinen. Teini-ikäisenä muutama itsari yirtys takana. Mut tärkeintä oli se et akka sai vauvan kun tuli vauvakuume.

 

Nainen! Haaveiletko vauvasta, mutta sopiva kumppani ei löydy? Ja hedelmöityshoidot tuntuvat kalliilta ja vaikealta vaihdoehdolta? Tarjoudun auttamaan. Olen terve suomalainen mies joka auttaa sinua ilmaiseksi toteuttamaan perhe-unelmasi joko perinteisellä tavalla tai koti-inseminaation kautta. Sp. ant_koski@yahoo.com

 

Pitää tulla "vahinko" niin saat lapsen. Jos ukko suuttuu, niin saapi lähteä.

"Vahinko" on ihan lakiteknisessäkin mielessä raiskaus. Näistä on oikeudenkäyntejäkin käyty. Jos vaimoni tekisi noin niin se olisi välitön ero ja hänen koko suku + tulevat puolisonsa tulisivat kuulemaan minulta millainen sairas hyväksikäyttäjä on kyseessä.

 

Luin nämä ja hyvää keskustelua, vaikka oma tilanne on "mies ei halua LISÄÄ lapsia, erotako". Esikoinen on 3 vuotias. Puhuttiin että päätetään sitten yhden jälkeen yhdessä, tehdäänkö lisää. No ollaan vahvasti eri kannalla

Ennen esikoista päätös olisi ollut helppo että tietenkin erotaan. Mutta nyt kun on tämä yksi, niin päätös koskee tosi raskaasti häntäkin.

 

Luin nämä ja hyvää keskustelua, vaikka oma tilanne on "mies ei halua LISÄÄ lapsia, erotako". Esikoinen on 3 vuotias. Puhuttiin että päätetään sitten yhden jälkeen yhdessä, tehdäänkö lisää. No ollaan vahvasti eri kannalla

Ennen esikoista päätös olisi ollut helppo että tietenkin erotaan. Mutta nyt kun on tämä yksi, niin päätös koskee tosi raskaasti häntäkin.

Meillä aikalailla sama tilanne, kuin teillä. Eron mahdollisuutta olen pyöritellyt mielessä pidemmän aikaa, mutta esikoisen takia en ole sitä laittanut alulle. Tilanne on niin vaikea.. Mies on tehnyt selväksi, ettei toista halua. Ja minä olen päivä päivältä varmempi, että haluan.. Tuntuu niin hemmetin epäreilulta, että minun olisi luovuttava näin suuresta haaveesta. Mutta väärälle tuntuisi myös se, jos vauva ei olisi toivottu molempien puolesta. Patti tilanne...

 

Meillä oli alusta saakka selvää, että lapsia halutaan. Noh, eipä ollut mun raskautuminen helppoa yksi keskenmeno ja puoli vuotta yrittämällä yrittämistä. Lääkäri totesi, että, puoli vuotta odotetaan ja jos ei onnistu niin keskustellaan lapsettomuushoidoista. Olin jo luovuttanut, kun aloin tytärtä odottamaan. Tytär oli ja on meille kaikki kaikessa, meidän silmäterä ja itselläni on ollut alusta lähtien tyttäreni kohdalla aivan valtava hoivavietti ja olen tyttäreni kanssa tehnyt vaikka ja mitä. Mieheni on mahtava isä ja kuljettaa tytärtä kalassa mukana ja välillä käyvät muuten vain ajamassa ja tuovat syötävää mukana. Toivoin toista lasta ja lähinnä pyöri tuo omassa mielessä. Tytär oli 2kk vanha kun vammauduin ja sairauteni alkoi oireilla. Oli järkytys miehelleni ja tuossa vaiheessa ei vielä tiedetty että olin vammautunut. Ihmettelin vain vaikeaa ja kivuliasta tilannetta. Tytär oli 10-vuotias kun yhden sairauteni takia kohtu ja molemmat munasarjat poistettiin, tuli hermovaurioita ja sen jälkeen tulikin totaalinen romahdus. Tuossa rytäkässä alkoi selvitä vammat (kiitos isäni, joka vei yksityiselle ja tuli sisälle asti mukaan) ja muut sairaudet. En saa enää ikinä lapsia, mutta en olisi niitä saanut vaikka nuo värkit olisi mulle jätetty. Toki haikailen yhä toista, mutta ajattelen miestäni ja tytärtäni, mitä he ovat joutuneet mun ohessa käymään läpi ja se, että meillä on kuitenkin tuo yksi lapsi. Keskityn olemaan hyvä äiti yhdelle ja olen onnellinen että se yksi edes suotiin, mieheni on sairauksieni ja vammaitumiseni takia joutunut aikamoisia järkytyksiä käymään kanssani läpi ja auttamaan mua liki kaikessa, että toisaalta hyvä ettei toista tullut nimittäin olisi ollut jo pelkästään raskaus terveysuhka. Olkaa onnellisia edes niistä olemassa olevista lapsista ja keskittykää niihin. Ei se ole tänä päivänä itsestään selvää, että rahat riittää niiden elättämiseen ja välttämättä ei tiedä, mitä jo huominen tuo tullessaan.