J
Jonski
Vieras
Olemme olleet miehen kanssa nelisen kuukautta yhdessä, ja minä en ole suhteessa kokenut sitä paljon hehkutettua alkuhuumaa. Aikaisemmissa suhteissa olen tämän kokenut kyllä.
Aina sillointällöin kun olen yksin, alan pohtimaan tätä asiaa, miksi huumaa ei ole, ja miksi en ole aivan korviani myöten rakastunut, mitä tunteita minulla oikeastaan onkaan, kun en ole kokenut sitä palavaa ihastumista, mutten voisi sanoa olevani rakastunutkaan - vaan enemmänkin jotain siitä välistä. Nimenomaan ajattelen näitä asioita vain yksin ollessani, miehen seurassa ei mielessä ole mitään tällaisia ajatuksia.
Olen aina ollut sellainen "murehtija ja stressaaja" turhistakin asioista, tämä mukaanlukien. En tiedä miksi edes murehdin ja yliajattelen tätä asiaa, kun kaikki on oikeasti todella hyvin.
Olen kyllä todella onnellinen miehen kanssa, välitän hänestä paljon, näen meille yhteisen tulevaisuuden, meillä on todella hauskaa yhdessä, tykkään tehdä ja kokea ihan tavallisiakin arkisia asioita hänen kanssaan, ja hänen kanssaan on alusta asti ollut todella luontevaa olla - kuin olisimme olleet jo vuosia yhdessä. Ystävätkin ovat sanoneet, että miehen ilmaantumisen myötä minusta hehkuu onnellisuus.
Mutta silti vain mietiskelen, onko tunteissani jotain vikaa ja eivätkö ne riitä, kun en ole aivan hullaantunut hänestä, niinkuin tässä vaiheessa "pitäisi".
Onko teillä kokemuksia vastaavasta hitaammasta lämpenemisestä? Tilanne on minulle uusi, joten en ehkä oikein osaa suhtautua tähän.
Aina sillointällöin kun olen yksin, alan pohtimaan tätä asiaa, miksi huumaa ei ole, ja miksi en ole aivan korviani myöten rakastunut, mitä tunteita minulla oikeastaan onkaan, kun en ole kokenut sitä palavaa ihastumista, mutten voisi sanoa olevani rakastunutkaan - vaan enemmänkin jotain siitä välistä. Nimenomaan ajattelen näitä asioita vain yksin ollessani, miehen seurassa ei mielessä ole mitään tällaisia ajatuksia.
Olen aina ollut sellainen "murehtija ja stressaaja" turhistakin asioista, tämä mukaanlukien. En tiedä miksi edes murehdin ja yliajattelen tätä asiaa, kun kaikki on oikeasti todella hyvin.
Olen kyllä todella onnellinen miehen kanssa, välitän hänestä paljon, näen meille yhteisen tulevaisuuden, meillä on todella hauskaa yhdessä, tykkään tehdä ja kokea ihan tavallisiakin arkisia asioita hänen kanssaan, ja hänen kanssaan on alusta asti ollut todella luontevaa olla - kuin olisimme olleet jo vuosia yhdessä. Ystävätkin ovat sanoneet, että miehen ilmaantumisen myötä minusta hehkuu onnellisuus.
Mutta silti vain mietiskelen, onko tunteissani jotain vikaa ja eivätkö ne riitä, kun en ole aivan hullaantunut hänestä, niinkuin tässä vaiheessa "pitäisi".
Onko teillä kokemuksia vastaavasta hitaammasta lämpenemisestä? Tilanne on minulle uusi, joten en ehkä oikein osaa suhtautua tähän.