Väsähtänyt otus
Olen alle kolmekymppinen nainen ja ollut vajaat pari vuotta parisuhteessa samanikäisen miehen kanssa. Rakastan miestäni ihan joka solullani, mutta olen uupunut hänen runsaaseen alkoholinkäyttöönsä ja siitä seuraaviin ongelmiin. Koen tilanteeni todella stressaavana, sillä joudun kokemaan usein pelkoa, pettymystä, yksinäisyyttä ja surua. Vihaakin.
Mieheni lähtee lähes joka viikonloppu (tai useamminkin) kavereidensa kanssa juomaan. Joskus, varsinkin nyt kesällä, juominen venähtää muutaman päivän ryyppyputkeksi. Nyt kesäkuussa mies on ollut 30:stä päivästä humalassa laskujeni mukaan 10. Silloin kun mies juo, juo hän melkein aina itsensä täysin avuttomaan kuntoon. Hän hukkailee tavaroitaan, satuttaa itseään, sammuu ja muutaman kerran on jopa virtsannut sammuessaan sohvalleni ja sänkyyni. Joudun siis todella pelkäämään hänen (ja omaisuuteni) puolesta. Nämä miehen ryyppäysyöt valvonkin usein ja sängyssä pyörien mietin, että voi kun mies olisi vielä aamulla hengissä.
Sen lisäksi, että mieheni ei osaa humalassa huolehtia itsestään, on hän kaljaa kitattuaan minulle usein todella ilkeä. Saan aika pahoja haukkuja niskaani varsinkin, jos uskallan hermostua miehen juomisesta ja pyrkiä kertomaan kuinka se minuun sattuu. Mieheni kertoo humalassa minulle, ettei välitä minusta, hyvinvoinnistani tai että haluaa jättää minut. Lisäksi olen kuullut olevani huora, raskas ja kaikin puolin täysin mitätön ihminen. Pelkään usein näiden puheiden vuoksi, että mieheni pettää minua tai jättää minut.
Tuntuu, että viina on minua tärkeämpää. Hirvittää ajatella, että olen sidottu elämään surullista elämää alkoholismin varjossa, mikäli päätän jäädä mieheni luo. Mies on minulle hyvä selvin päin: Luotettava, tukee, auttaa ja hellii. Rakastan häntä niin paljon ja haluan auttaa ja suojella häntä. Mutta herkkänä luonteena en tiedä, kestänkö tällaista elämää. Haluaisin sielunkumppanin, jonkun johon uskallan turvautua aina. Mieheeni voin turvautua vain joskus, silloin, kun hän on selvin päin ja hyvällä tuulella.
Nyt tämän kirjoitettuani tajuan, kuinka säälittävältä ja surkuhupaisalta tilanteeni kuulostaa. Tsempit, vinkit ja omakohtaiset tarinat olisivat kuitenkin nyt enemmän kuin tarpeen!
Mieheni lähtee lähes joka viikonloppu (tai useamminkin) kavereidensa kanssa juomaan. Joskus, varsinkin nyt kesällä, juominen venähtää muutaman päivän ryyppyputkeksi. Nyt kesäkuussa mies on ollut 30:stä päivästä humalassa laskujeni mukaan 10. Silloin kun mies juo, juo hän melkein aina itsensä täysin avuttomaan kuntoon. Hän hukkailee tavaroitaan, satuttaa itseään, sammuu ja muutaman kerran on jopa virtsannut sammuessaan sohvalleni ja sänkyyni. Joudun siis todella pelkäämään hänen (ja omaisuuteni) puolesta. Nämä miehen ryyppäysyöt valvonkin usein ja sängyssä pyörien mietin, että voi kun mies olisi vielä aamulla hengissä.
Sen lisäksi, että mieheni ei osaa humalassa huolehtia itsestään, on hän kaljaa kitattuaan minulle usein todella ilkeä. Saan aika pahoja haukkuja niskaani varsinkin, jos uskallan hermostua miehen juomisesta ja pyrkiä kertomaan kuinka se minuun sattuu. Mieheni kertoo humalassa minulle, ettei välitä minusta, hyvinvoinnistani tai että haluaa jättää minut. Lisäksi olen kuullut olevani huora, raskas ja kaikin puolin täysin mitätön ihminen. Pelkään usein näiden puheiden vuoksi, että mieheni pettää minua tai jättää minut.
Tuntuu, että viina on minua tärkeämpää. Hirvittää ajatella, että olen sidottu elämään surullista elämää alkoholismin varjossa, mikäli päätän jäädä mieheni luo. Mies on minulle hyvä selvin päin: Luotettava, tukee, auttaa ja hellii. Rakastan häntä niin paljon ja haluan auttaa ja suojella häntä. Mutta herkkänä luonteena en tiedä, kestänkö tällaista elämää. Haluaisin sielunkumppanin, jonkun johon uskallan turvautua aina. Mieheeni voin turvautua vain joskus, silloin, kun hän on selvin päin ja hyvällä tuulella.
Nyt tämän kirjoitettuani tajuan, kuinka säälittävältä ja surkuhupaisalta tilanteeni kuulostaa. Tsempit, vinkit ja omakohtaiset tarinat olisivat kuitenkin nyt enemmän kuin tarpeen!