Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – Testaa, ovatko tähdet rakkautenne puolella!

Ajatus on parhaimmillaan tietoisuutta, kiitos siitä. On todellakin ongelma, miten oma vajavaisuus voi estää ajattelun. Aina palaa siihen samaan pisteeseen, joka värittynyt omassa historiassa. Kirjoitit toisessa ketjussa mustasukkaisuudesta:
"Mustasukkaisuuden kokeminen on aina merkki siitä, että ei osaa kokea itseään rakastamisen arvoiseksi, että muut menevät kuitenkin aina edelle. Pettämisen julkituleminen on asia erikseen, silloin ei enää ole kyse mustasukkaisuudesta. Mustasukkaisuutta on nimenomaan jatkuva epäileminen."
Jollakin tavalla ihmisen latistaminen ja epävarmuuden luominen tuottavat mustasukkaisuutta. Oli niin merkityksellinen asia, että poimin sen muualta, myös tähän yhteyteen.

Kirjoitit puolisoiden tasa-arvoisuudesta ja silloin tapahtuvasta sujuvasta kommunikoinnista. Tiedän, että ajattelit oikein, mutta haluan vielä tarkentaa, että tasa-arvoa voi olla monella tasolla. Puolisot ovat tasan yhtä hukassa, toki tiedän, että tämä voi olla saivartelua, mutta ei siitäkään keskustelusta mitään tule. Korostan sitä, että puolisoiden tulisi olla vapaita ajatusmaailmoiltaan, jotta he pystyisivät neutraalisti ymmärtämään kumppaninsa tarpeet ja toiveet. Usein keskustelu pysähtyy siihen, että puolison toive on jollakin tavalla käsittämätön vaatimus minulle. Vaikka kyseessä olisikin vain puolison tunne siitä, miten hän kokee oman tilanteensa, joka on mahdollisesti myös värittynyt omassa todellisuudessaan. Onpas vaikeaa. Sanoitkin muuten: itse osana samaa sotkua.

Kahvi voi olla väkevää toiselle, mutta minulle juuri sopivaa. Samasta keittimestä saa monenlaista kahvia, jos vain tippalukko pelaa. Väkevän kahvin ystävä ottaa keittämisen puolivälissä kupillisen, seuraava ottaa keittämisen lopussa ja laimean kahvin ystävä, lisää vielä tilkan vettä keittimeen. Miksi tyytyä epätyydyttävään, kun samasta hetkestä voi saada poimittua itselleen juuri oikean nautinnon. Se on huomioimista. Samalla hetkellä syntyneet ovat sitten horoskoopin mukaan saman merkkistä kahvia, mutta eri väkevyydellä kasvaneita.

Se on kai kuitenkin tosiasia, että maailmamme on niin vaikeaselkoinen monella tapaa, että ihmismieli ei siitä ihan ongelmitta selviä.

Entä rehellisyys? Jos olet kasvanut suomalaisessa rehellisyydessä, niin oikeudentuntosi voi saada sinut ottamaan kontollesi asioita, jotka eivät sinun painolastiksesi kuulu. Liian voimakas vastuuntunto, voi luoda tarpeetonta syyllisyyttä?

Entä ihmisen halu hyvyyteen? Joka päivä törmäämme ihmiseen, joka ei ollutkaan sellainen, kuin näimme. Hetken tsemppaus tuo esille parhaimmat puolemme; olemme fiksuja ja filmaattisia, mutta sitten alkaa vanha minä nostamaan päätään. Hyväuskoinen ei muutosta edes tajua.

 

Onko Suomalainen rehellisyys syyllisyyden tuntoa? Vai onko vastuuntunto välttämättä aina tai ollenkaan syyllisyyttä?

Luulen, että vastuuntunto on ihmisen kyvykkyyttä henkisesti kantaa teon tai tapahtuman seuraukset, kun taas syyllisyydentunto on häpeää siitä, ettei kykene siitä vastuuseen. En tosin koskaan ole ihan onnistunut tarkentamaan häpeän ja syyllisyyden hiuksenhienoa eroa, häpeän tunnustaa tämän, vaikken koe siitä syyllisyyttä (ja siinähän se ero juuri onkin?).

Olemme niin tottuneita kantamaan myötähäpeää ja syyllisyyttäkin toistemme puolesta, tai paremminkin häpeämättä syyllistämään toisiamme, ettemme aina ymmärrä, että monasti syyllistämme itsemme ja häpeämme ihan turhaan.

Sanoit, että ihmisen latistaminen ja epävarmuuden luominen tuottavat mustasukkaisuutta. Näin minäkin sen olen ymmärtänyt. Jos en osaa kokea itseäni rakastetuksi, en myöskään osaa luottaa siihen, että joku todella jaksaisi rakastaa minua. Jos minua ei koskaan ole oikeasti rakastettu, en tiedä miltä se tuntuu, vaikka sitä kaipaankin. Välinpitämättömät, vihamieliset tai tunne-elämältään latistetut vanhemmat ovat mustasukkaisten ihmisten kasvattajia. Kumppanimme vain ottaa haltuunsa tämän valmiin luomuksen, kukin taitonsa mukaan. Luottamusta harva kuitenkaan osaa rakentaa ihmiseen, joka valmiiksi osaa vain epäillä.

Kiitos että lukemalla, lainaamalla ja ymmärtämällä annat kirjoituksilleni merkitystä!

Voi olla, että maailma on vaikeaselkoinen. Toisaalta meillä yleensä on onni ja autuus valita maailmastamme vain se, mitä itse kykenemme käsittämään, ja jättämään vaikeammat asiat niille, jotka niistä selviävät. Olemme toisaalta kyllä mestareita itse hankaloittamaan oman ja läheistemme elämän, ihan kuin saisimme siitä elämää suuremman tyydytyksen.

Oma vajavaisuus voi toki estää ajattelun, mutta ehkä ajattelukin voi estää oman vajavaisuuden? Täytyy vain uskaltaa päästää irti siitä "kahlitsevasta pisteestä", joka kaikessa ahdistavuudessaankin on tuttuudessaan mielen epätoivoinen turva (mikäli käsitin asian oikein?).

Tasa-arvoa voi olla usealla tasolla, ja pitääkin olla: tasa-arvo on tasa-arvoa vasta, jos se esiintyy samanaikaisesti kaikilla tasoilla. Jos kumpikin on tasa-arvoisesti yhtä hukassa, parilla on toivoa, sillä silloin kummatkin voivat hyvällä omallatunnolla myöntää olevansa yhtä eksyksissä. Vaikeampi tilanne on, jos toinen kokee olevansa toista vahvemmalla, sillä silloin hän väkisinkin joutuu siihen epätoivottuun auktoriteettiasemaan, mikä ei hänelle itselleen ole mikään ongelma, mutta alakynnessä itsensä kokevalle kumppanille sitä enemmän.

Niin, on sekä hämmentävää että surullista, että niin moni ihminen ei vain osaa tulla kumppanin toiveita vastaan, olivat ne kuinka yksinkertaisia tahansa. Kuka tahansa osaa poimia sukkansa ja löytää pyykkikoriin, kuka tahansa osaa laittaa vessanpytyn kannen kiinni tai auki. Jos oikeasti välittää kumppanistaan, häntä haluaa tulla vastaan.

Ja silti vaikuttaa, kuin kukaan ei haluaisi antautua toisen tahdoille, alistua ja nöyrtyä toisen edessä. Samalla hetkellä kun toive ilmestyy kumppanin suusta, arjen mitättömästä pikkuseikasta, jokaisen leikiten selvitettävästä asiasta tulee hallitsematon valtataistelu.

Olemme naurettavia ylpistelevässä itsetärkeydessämme.

 

Mutta totuuden nimissä täytyy lisätä, että harvoin tuollaiset elämän pikkuasiat ovat kuitenkaan itsessään se varsinainen parisuhteen kriisitekijä. Pitkään kasaantunut ärtymys ja turhautuneisuus siinä vain saa kanavan purkautumiselleen.

Kumpikin yleensä tajunnee, että tässä tapellaan epäolennaisuudesta, mutta kun sisällä velloo suuri tunne, homma vain riistäytyy käsistä. Jälleen kerran moisesta pikkumaisuudesta. Kun sitä isoa ongelmaa ei osata tai edes haluta nähdä.

 

Kiitos, kirjoittamaasi on helppo ymmärtää. Tehdään tämä analysointi, niin muut voivat sitten vain elää.

Tuo syyllisyys jaksaa minua kiinnostaa, kun jollakin tapaa tuntuu sille, että siinä ei ole vielä kaikkia kiviä käännetty. Varsinkin parisuhteessa syyllisyydelle on tilaus. Miksi ei myös syyllistämisellekin. Sukka lattialla, voi olla aihe molempiin. Se on ainakin todennettavissa. Mutta syyllisyys tunteiden näyttämisestä tai näyttämättömyydestä, onkin jo vaikeampi kysymys ja sen ratkaisemiseen tarvitaankin koko elämänkirjon ymmärtäminen? Miksi esim. mies vaikuttaa niin vahvalta, että hänen läheisyydenkaipuunsa tuntuu naisesta kylmyydeltä tai tukahtuneisuudelta. Miksi syyllisyydentunto putkahtaa esiin asiassa, jossa itse tuntee olevansa ihan ok ?

"Luottamusta harva kuitenkaan osaa rakentaa ihmiseen, joka valmiiksi osaa vain epäillä."

Konflikti toimii juuri päinvastaiseen suuntaan, jolloin epäilykset vain kasvavat. On varmaan aika vaikea pitää hermonsa kurissa, mutta se kai on ainoa keino, jolla voidaan edetä luottamuksen puutteessa. Epäilijä joutuu yksin toistamaan epäilystään ja parhaassa tapuksessa hän joutuu toteamaan olleensa väärässä. Ei ole voittajia , eikä taputuksia, kun on kysymys perääntymisestä. Häh häh, mitä minä sanoin, on typeryyttä sekin. Pitää olla kunniallinen tapa perääntyä. Epäilijä on aina saanut taitonsa epäillä muualta. Anteeksianto vahvistaa luottamusta.

Vaikeaselkoisuus on kaikenlaista tulvaa, joka vyöryy ylitsemme. Tarkoitan informaatiota, vaatimuksia, osallistumista, valintoja. Maailma on siinä suhteessa muuttunut radikaalisti hyvin nopeasti. Se on luomassa sitä kuormaa, joka hajottaa keskittymistä ja kykyä hallita mielensä. Tämä luo "kahlitsevan pisteen", josta ei olekaan niin helppo päästää irti ja alkaa ajatella vapaasti.

Hyvin toit esille tasa-arvon merkityksen. Voittajia ei saa olla kanssakäymisessä.

Monet viisaat sanalaskut kuvaavat oikeaa käytöstä. "Näe metsä puilta", "tee toiselle niin, kuin haluaisit itsellesi tehtävän"
Jotkut ihmiset tykkäävät pyykkien viikkailusta ja jopa silittämisestä, mutta voi olla, että he eivät halua eteensä kasaa, jossa on tunnereaktioita.

 

Syyllisyydentunteen pitäisi aina olla kiinteästi yhteydessä todelliseen syyllisyyteen, mikä vuorostaan tarkoittaa sitä, että tiedostaen on tehnyt jotakin "väärää" (mikä sinänsä on hyvin subjektiivinen määre, parempi olisi puhua vaikka vahingosta tai kärsimyksestä, jota myös voisi kutsua "pahuudeksi").

Se, että ei osaa näyttää tunteita, tai jättää sukat lojumaan lattialle, ovat sinänsä neutraaleja asioita, mutta niilläkin on seurauksensa, jotka voivat olla arvolatautuneita ja siksi herättää tunnereaktioita. Eli käytännössä saattavat aiheuttaa kärsimystä.

Jos joku ilmoittaa sinulle, että sinun täytyy poimia sukkasi, voit valita jos tottelet tai et. Mutta jos joku kertoo sinulle, että hän ei aina jaksa poimia sukkiasi, ja on pahoillaan siitä, että ne lojuvat jatkuvasti lattialla, aiheutat tietoisesti kärsimystä, ellet poimi niitä nyt ja jatkossa pois.

Toivottavasti osasin selittää tämän olennaisen eron selkeästi.

Sama koskee tunteiden näyttämättä jättämistä. Jos parisuhde kärsii siitä, että näyttää tunteitaan väärin tai ei ollenkaan näytä niitä, on jokainen suhdetta jo kumppaniaan arvostava velvollinen tekemään asialle jotakin. Kaikkea ei kuitenkaan voi kaikilta vaatia, joten yrityksen on riitettävä melko pitkälle. Jokainen sitten osaltaan ratkaisee, voiko sellaisen "tunnerajoittuneen" kanssa elää tyydyttävää elämää.

Syyllistämisen ei pitäisi koskaan olla itsetarkoitus, sillä se palvelee vain omia patoutumiaan. Jos todella kokee kumppaninsa syyllistämisen arvoiseksi, täytyy olla varma siitä, että kumppani oikeasti on syyllinen, eli toimii tahallaan. Sittenkin asian voi mieluummin esittää neuvottelevasti kuin hyökkäävästi. Hyökkääminen on myös aina omien tunnepaineiden haitallista levittelemistä.

Konfliktin luonteeseen kuuluu eskaloituminen eli jännitteen kasvaminen. Konfliktin käynnistymisellä on kuitenkin ihan oma mekaniikkansa, joka on paljolti kytköksissä juuri näihin tunnelatautumiimme. Ne olisivat aina vältettävissä, sillä konflikti on aina aktiivinen valinta.

Jos konflikti kuitenkin käynnistyy (sillä kumppanimmekin tekee valintoja), kriisin etenemistäkin voidaan älyllisesti ohjata, elleivät tunteet ohjaa meitä. On aina tilaisuus ja mahdollisuus vetäytyä tyylikkäästi, ellei muuten pysty pitämään konfliktia aisoissa (eli keskustelun tasolla) - elleivät omat tunteet vie meitä mennessämme.

Tunteemme saattavat tosiaan olla meille pelottavia vieraita, sen sijaan että olisivat hyödyllisiä ystäviämme. Tästä meidän on kiittäminen kasvuympäristöämme. Se on tosiaan myös ahdettu nykyään niin täyteen ylenmääräistä pöperöä, että ihminen on tyystiin hukkunut sen joukkoon.

 

Hienosti selvitit syyllisyyttä. Minullekin selvisi, miksi sitä niin haluan tutkia. Kun nyt on tiedossa, että ihmisen elämä voi olla kuin vuoristorataa ja kaikenlaisia virikkeitä pitäisi olla, kuten sitä ajattelimmekaan, tätä aikaa. Silloin ihan oikeasti voi olla väsynyt, masentunut, poissa tolaltaan. Jos siihen yhdistää toteutumattoman tasa-arvon, niin arkinen keskustelu puolisoiden välillä voidaan kokea syyllisyytenä. Olen väsynyt, voin olla sairaskin, en millään pysty täyttämään kaikkia toiveita tai edes normaaliin elämään kuuluvia, parisuhteeseen liittyviä asioita, siksi voin tuntea syyllisyyttä.

"Jos konflikti kuitenkin käynnistyy (sillä kumppanimmekin tekee valintoja), kriisin etenemistäkin voidaan älyllisesti ohjata, elleivät tunteet ohjaa meitä. On aina tilaisuus ja mahdollisuus vetäytyä tyylikkäästi, ellei muuten pysty pitämään konfliktia aisoissa (eli keskustelun tasolla) - elleivät omat tunteet vie meitä mennessämme."

Tuosta asiasta varmaan järjestetään sellaisia vihanhallintakursseja. Kyllä sellainen kurssitus on erittäin aiheellista, mutta en tiedä auttaako ne mitään? Murhamiehet ovat vankilassa, täällä joukossamme kuitenkin vaeltaa ihmisiä, jotka kokevat oman oikeutuksensa niin suureksi, että kiilaavat toisen ulos moottoritieltä, tai katselevat leipäveistä muussa tarkoitukisessa. En tiedä, onko siinä sama mekanismi, mutta tunteidenhallinta ei pelaa ja lautasia rikkuu. Toivon niin, että olen totaalisen väärässä, mutta myös parisuhdeväkivalta on tosiasia.

 

Kiitos ystävällisestä palautteesta! Valitettavasti olet kyllä totaalisen oikeassa: ihminen on enemmän kuin keskimäärin tunteittensa vietävänä, ja järki jossakin kaukana takana seisoo katsomassa, kuinka elämä pirstaloituu tunteiden temmellyksessä. Mekanismi on pohjimmiltaan aina sama, vihan lähde on sisäisessä kivussa.

Voimattomuudesta ei kannata potea syyllisyyttä, sillä se ei ole omaehtoinen valinta. Kukaan ei päätä olla sairas, väsynyt ja voimaton. Yleensä tässä tilassa olemme parhaamme yrittäneet, ja useammankin edestä pinnistelleet, kunnes voimamme ovat loppuneet ja terveytemme järkkyy.

Pitää olla itselleen armollinen, ja tunnustaa oman rajallisuutensa (sitähän se armo on!). Samalla voimme vain toivoa, että kumppanimmekin on kyvyllinen ymmärtämään armon merkityksen. Se ei ole (ainakaan välttämättä) jumalallista alkuperää, vaan lopulta ihan inhimillinen ominaisuus.

Voisi melkein sanoa, että armon vastakohta on kaikkivoipaisuuden kuvitelma: vasta kun ihminen hellittää otteensa perfektionistisesta grandiositeetistaan (eli suuruudenhullusta täydellisyydentavoittelustaan), hän osaa nähdä ja kohdata todellisen itsensä. Armo tulee nöyryyden kautta. Nöyryys ei ole alistumista vaan totuuden hyväksymistä, ja nöyryyttä itseään kohtaan on myöntää olevansa kyvyllinen myös heikkouteen ja epäonnistumisiin. Silloin siitä ei enää tarvitse kokea syyllisyyttä.

Vihan todellinen hallinta edellyttää sisäisten haavojen parantamista. En tiedä ehtiikö tällaisilla kursseilla todella niin pitkälle. Toki uuden hallintamekanisminkin oppiminen voi olla iso edistysaskel tunteidensa riepottelussa aiemmin olleelle ihmiselle.

 

Kiitos ystävällisestä palautteesta! Valitettavasti olet kyllä totaalisen oikeassa: ihminen on enemmän kuin keskimäärin tunteittensa vietävänä, ja järki jossakin kaukana takana seisoo katsomassa, kuinka elämä pirstaloituu tunteiden temmellyksessä. Mekanismi on pohjimmiltaan aina sama, vihan lähde on sisäisessä kivussa.

Voimattomuudesta ei kannata potea syyllisyyttä, sillä se ei ole omaehtoinen valinta. Kukaan ei päätä olla sairas, väsynyt ja voimaton. Yleensä tässä tilassa olemme parhaamme yrittäneet, ja useammankin edestä pinnistelleet, kunnes voimamme ovat loppuneet ja terveytemme järkkyy.

Pitää olla itselleen armollinen, ja tunnustaa oman rajallisuutensa (sitähän se armo on!). Samalla voimme vain toivoa, että kumppanimmekin on kyvyllinen ymmärtämään armon merkityksen. Se ei ole (ainakaan välttämättä) jumalallista alkuperää, vaan lopulta ihan inhimillinen ominaisuus.

Voisi melkein sanoa, että armon vastakohta on kaikkivoipaisuuden kuvitelma: vasta kun ihminen hellittää otteensa perfektionistisesta grandiositeetistaan (eli suuruudenhullusta täydellisyydentavoittelustaan), hän osaa nähdä ja kohdata todellisen itsensä. Armo tulee nöyryyden kautta. Nöyryys ei ole alistumista vaan totuuden hyväksymistä, ja nöyryyttä itseään kohtaan on myöntää olevansa kyvyllinen myös heikkouteen ja epäonnistumisiin. Silloin siitä ei enää tarvitse kokea syyllisyyttä.

Vihan todellinen hallinta edellyttää sisäisten haavojen parantamista. En tiedä ehtiikö tällaisilla kursseilla todella niin pitkälle. Toki uuden hallintamekanisminkin oppiminen voi olla iso edistysaskel tunteidensa riepottelussa aiemmin olleelle ihmiselle.

Sivistyssanoilla ja kirjoittaa sama kahteen kertaan? Tekosivistystä?

 

Sivistyssanoilla ja kirjoittaa sama kahteen kertaan? Tekosivistystä?

Kohteliaisuussyistä. En halua yleisöpalstalle kirjoittaessani olettaa tai vaatia, että kaikkien olisi hallittava psykologisia termejä tai pitäisi joutua googlaamaan niitä.

Miksi sitten yleensäkään käytän "sivistyssanoja"? Voi toki olla, että haluan "esittää pätevää", mutta on myös mahdollista, että tiettyyn asiatermiin kiteytyy enemmän kuin sen vastaavaan suomennokseen. Esimerkiksi psykologian käsite "grandiositeetti" pitää sisällään enemmän kuin mitä adjektiivi "suuruudenhullu" (ominaisuus) antaa ymmärtää. Asiatermiä käyttäessäni haluan suoraan viitata tähän asian psykologiseen katsantokantaan, ja lisään termin käännöksen vain helpottaakseni asiayhteyden löytämistä.

Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytännössä on myös koulutuksellinen aspekti. Toivon mukaan erheeni korjataan, jos olen sattunut käyttämään vääriä sanoja tai sanoja väärin.

 

Kiitos ystävällisestä palautteesta! Valitettavasti olet kyllä totaalisen oikeassa: ihminen on enemmän kuin keskimäärin tunteittensa vietävänä, ja järki jossakin kaukana takana seisoo katsomassa, kuinka elämä pirstaloituu tunteiden temmellyksessä. Mekanismi on pohjimmiltaan aina sama, vihan lähde on sisäisessä kivussa.

Voimattomuudesta ei kannata potea syyllisyyttä, sillä se ei ole omaehtoinen valinta. Kukaan ei päätä olla sairas, väsynyt ja voimaton. Yleensä tässä tilassa olemme parhaamme yrittäneet, ja useammankin edestä pinnistelleet, kunnes voimamme ovat loppuneet ja terveytemme järkkyy.

Pitää olla itselleen armollinen, ja tunnustaa oman rajallisuutensa (sitähän se armo on!). Samalla voimme vain toivoa, että kumppanimmekin on kyvyllinen ymmärtämään armon merkityksen. Se ei ole (ainakaan välttämättä) jumalallista alkuperää, vaan lopulta ihan inhimillinen ominaisuus.

Voisi melkein sanoa, että armon vastakohta on kaikkivoipaisuuden kuvitelma: vasta kun ihminen hellittää otteensa perfektionistisesta grandiositeetistaan (eli suuruudenhullusta täydellisyydentavoittelustaan), hän osaa nähdä ja kohdata todellisen itsensä. Armo tulee nöyryyden kautta. Nöyryys ei ole alistumista vaan totuuden hyväksymistä, ja nöyryyttä itseään kohtaan on myöntää olevansa kyvyllinen myös heikkouteen ja epäonnistumisiin. Silloin siitä ei enää tarvitse kokea syyllisyyttä.

Vihan todellinen hallinta edellyttää sisäisten haavojen parantamista. En tiedä ehtiikö tällaisilla kursseilla todella niin pitkälle. Toki uuden hallintamekanisminkin oppiminen voi olla iso edistysaskel tunteidensa riepottelussa aiemmin olleelle ihmiselle.

Tällä kohdallako on juuri se amerikkalaisten bisnesidea, jossa erilaisilla terapeuttisilla avuilla ihmisiä opetetaan sitomaan kengännauhoja? Kurssi alkaa siitä, miksi meillä on kengät ja miksi niissä on nauhat. Toisaalta yhtä vahvasti uskon, että apuja tarvitaan. Ihmiselle, joka on elänyt metsästäjäkeräilijänä voi nykyinen elämänmeno olla nopeampaa kuin hänen kykynsä elää kehittämässään ympäristössä. Pahoinvointi tuleekin kyvyttömyydestä sopeutua.
Kasvaa perheeksi, on kai luonnollisinta kokea vakautta? Parisuhde, uusine kumppanaineen ja kuvioineen, tulee usein oman rasittuneen elämän päälle, jossa ollaankin pian tilanteessa, missä tie nousee pystyyn.
Armon kokeminen, itsensä hyväksyminen, onkin avain moneen ongelmaan. Tarpeidensa hyväksyminen ja itselleen anteeksiantaminen antaa voimaa. Se vapauttaa energiaa. Usein tässä kohdassa sanotaan, että hyvä ihmissuhde antaa energiaa. Itse en haluaisi allekirjoittaa sitä, että ihmisen energianlähde voisi olla jokin toiminto toisen ihmsen kanssa, koska silloin mielestäni luovutamme oikeuden energiaan toiselle ja voimme kokea energisyyttä vain hänen kauttaan. Perusvoima voisi olla seesteinen elämä, joka luo energiaa ja ihmisuhde on bonus, joka on saavutettavissa hänen kanssaan?

 

Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytännössä on myös koulutuksellinen aspekti.

Häh????

 

Vähän piti vielä hassutella "sivistyssanoilla", kun niiden käytöstä kerran oli puhe.

Oli siinä tosin ajatuskin piilossa: jos käyttää sivistyssanaa ja sen kansankileistä käännöstä korrektisti (eli oikein, virheettömästi) rinnakkain, joku saa mahdollisuuden oppia siitä itselleen uuden sanan. Tässä on siis koulutuksellinen aspekti (eli näkökulma), vielä aiempien mainittujen aspektien lisäksi.

 

Vähän piti vielä hassutella "sivistyssanoilla", kun niiden käytöstä kerran oli puhe.

Oli siinä tosin ajatuskin piilossa: jos käyttää sivistyssanaa ja sen kansankileistä käännöstä korrektisti (eli oikein, virheettömästi) rinnakkain, joku saa mahdollisuuden oppia siitä itselleen uuden sanan. Tässä on siis koulutuksellinen aspekti (eli näkökulma), vielä aiempien mainittujen aspektien lisäksi.

"Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytännössä on myös koulutuksellinen aspekti." by K.Westerlund.

Toi koko lauserakenne on perseestä.

Mistä sä oikeen lainailet näitä tekstejäsi?

Ja, ketäs ajattelit kouluttaa? Ja, miksi?

 

"Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytännössä on myös koulutuksellinen aspekti." by K.Westerlund.

Toi koko lauserakenne on perseestä.

Mistä sä oikeen lainailet näitä tekstejäsi?

Ja, ketäs ajattelit kouluttaa? Ja, miksi?

Pöksyissään , mutta se ei seiso...Huvittava pelle koko ukko.

 

Pöksyissään , mutta se ei seiso...Huvittava pelle koko ukko.

Aaaaa...tällanen Wiltsun vonkaamiskuvio.

Mistä muuten tiedät, että K.Westerlund on mies?

 

Vähän piti vielä hassutella "sivistyssanoilla", kun niiden käytöstä kerran oli puhe.

Oli siinä tosin ajatuskin piilossa: jos käyttää sivistyssanaa ja sen kansankileistä käännöstä korrektisti (eli oikein, virheettömästi) rinnakkain, joku saa mahdollisuuden oppia siitä itselleen uuden sanan. Tässä on siis koulutuksellinen aspekti (eli näkökulma), vielä aiempien mainittujen aspektien lisäksi.

Huomasin kyllä. että nyt en tajua ja sitten olin kiitollinen, että suomensit. On ollut kivaa ja antoisaa keskustella kanssasi, kiitos siitä. Mielelläni jatkan, vaikka sitten kritiikin seassa

 

Huomasin kyllä. että nyt en tajua ja sitten olin kiitollinen, että suomensit. On ollut kivaa ja antoisaa keskustella kanssasi, kiitos siitä. Mielelläni jatkan, vaikka sitten kritiikin seassa

Voi vittu! Mikä helvetin ääliö.

 

Tällä kohdallako on juuri se amerikkalaisten bisnesidea, jossa erilaisilla terapeuttisilla avuilla ihmisiä opetetaan sitomaan kengännauhoja? Kurssi alkaa siitä, miksi meillä on kengät ja miksi niissä on nauhat. Toisaalta yhtä vahvasti uskon, että apuja tarvitaan. Ihmiselle, joka on elänyt metsästäjäkeräilijänä voi nykyinen elämänmeno olla nopeampaa kuin hänen kykynsä elää kehittämässään ympäristössä. Pahoinvointi tuleekin kyvyttömyydestä sopeutua.

Enpä ole moisesta bisneksestä edes kuullut. No, valloissa kaikki on suurempaa, kai sitten myös uusavuttomuus? Toisaalta arvostan itse perusteellisuutta, sillä jonkun näennäisesti mitättömän vaiheen tai näkökulman ymmärtämättä jääminen voi vaikeuttaa tai vaarantaa koko oppimisprosessin ja asian todellisen syvällisen ymmärtämisen. Tiedä sitten jos kengän sitomisen kanssa tällaista syvällisyyttä kaivattaisiin? Mukafilosofistako ehkä?

Jep, ihminen ei kerkeä enää roikkua itsensä mukana omassa tahdissaan. Ei tällaiseen pakkotahtisuuteen edes ole mahdollista sopeutua, paitsi hyperaktiivisten, jotka tarvitsisivat hoitoa muutenkin levottomuuteensa. Yhteiskuntamme on sairas, koska sillä on sairaat arvot. Ja mitä sitä kiertelemään: yhteiskunta koostuu meistä ihmisistä, ja jos me ihmiset voimme hyvin, yhteiskuntakin voi, ja päinvastoin. Nyt kummatkin oireilevat, ja syy on ihan meissä ihmisissä. Ei syyllistäen "syy", vaan "reason" (eli mistä se on aiheutunut siis).

Hassua ja ehkä kuvaavaakin, että suomalaiset käyttävät tähän samaa sanaa (vrt. ruots. "orsak" ja "skuld"). Ehkä me olemme syyllistävää kansaa, jotka automaattisesti yhdistämme tekemisen syyllisyyteen: tee vain, ei siitä hyvää kuitenkaan seuraa.

Hyvin kiteytetty: "pahoinvointi tulee kyvyttömyydestä sopeutua".

Kasvaa perheeksi, on kai luonnollisinta kokea vakautta? Parisuhde, uusine kumppanaineen ja kuvioineen, tulee usein oman rasittuneen elämän päälle, jossa ollaankin pian tilanteessa, missä tie nousee pystyyn.

Perhe on toimiessaan tehokas yksikkö. Mutta kuten sanot, siitä tulee uusi ongelma muiden päälle, kun kaksi ongelmaista lyövät hynttyynsä yhteen. Parisuhteeseen ei oikastaan koskaan pitäisi sitoutua, ennen kuin on sujut ja tulee toimeen itsensä kanssa. Pitäisihän sen ymmärtää, että ellei näin ole, ei ole mitään mahdollisuutta ottaa vielä "uutta palloa" heiteltäväksi (ja tähän mielikuva stressaantuneesta jonglööristä liian monen pallon kanssa, kiitos!).

Varmasti moni ajattelee toiveissaan, että kumppani tulee eheyttämään keskeneräisyyteni, ja antaa minulle sen, mitä kaipaan ja tarvitsen. Mutta valitettavasti uusi kumppanimme ajattelee ihan samoin, ja siinä sitten kaksi keskeneräistä yrittävät leikkiä eheätä suhdetta. Arvaahan sen miten siinä sitten käy.

Parisuhdeneuvo parhaasta päästä: parisuhteeseen ruvetaan vasta, kun osataan elää yksin. Kun ollaan itsenäisiä. Vasta silloin parisuhteenkin saa toimimaan - kunhan kumppanikin on itsenäinen.

Armon kokeminen, itsensä hyväksyminen, onkin avain moneen ongelmaan. Tarpeidensa hyväksyminen ja itselleen anteeksiantaminen antaa voimaa. Se vapauttaa energiaa. Usein tässä kohdassa sanotaan, että hyvä ihmissuhde antaa energiaa. Itse en haluaisi allekirjoittaa sitä, että ihmisen energianlähde voisi olla jokin toiminto toisen ihmsen kanssa, koska silloin mielestäni luovutamme oikeuden energiaan toiselle ja voimme kokea energisyyttä vain hänen kauttaan. Perusvoima voisi olla seesteinen elämä, joka luo energiaa ja ihmisuhde on bonus, joka on saavutettavissa hänen kanssaan?

Toisen ihmisen turvallinen läheisyys on parhaita henkisen energian lähteitä, luonnon, rauhan ja positiivisten kokemusten lisäksi. Se ei mielestäni edellytä minkäänlaista "toimintoa", läheisyys on se juju. Toisen ihmisen (tai luonnon) henkinen kohtaaminen, vaikka sanatonkin. Vaikka netin kautta, toiselta puolelta maapalloa.

Tietenkin, jos minun odotukseni ovat muualla, en saa energiaa mistään mainitusta. Jos esimerkiksi odottaa suhteen olevan jotakin "actionia", tai jos kokee luonnon epämukavana ja sotkuisena, nämä eivät tietenkään anna energiaa. Pitää olla oikea viritys, jotta energia liikkuisi. Tai en tiedä, liikkuuko sittenkään, mutta positiivisesta kokemuksesta energiatasomme kuitenkin jotenkin nousee, aivan kuin negatiivisesta kokemuksesta laskee.

Luulen, että yleisajatuksena voidaan sanoa, että energiaa saa siitä mistä pitää. Miksei sitten vaikka kumppanistaan? Se ei ole häneltä pois (edelliseen viitaten!), vaan todennäköisesti lisää hänenkin varastojaan.

Taitaa olla kyse samasta asiasta kuin tuolla muualla kirjoitin muistijäljistä ja negatiivisesta energian "generoinnista" (eli muistijäljet huonoista kokemuksistamme "ärsyttävät" tunnekoneistoamme tuottamaan negatiivisia tuntemuksia, kun ne palautetaan mieleen). Ajattelen positiivisen puolen toimivan ihan samalla tavalla. Energiaa ei siis oikeasti ammenneta ulkoapäin, se syntyy sisällämme kokemustemme kautta. Muistijälkemme kulloisestakin kokemuksesta ratkaisee, saammeko siitä positiivista vai negatiivista energiaa, vai jättääkö se meidät ihan neutraaliksi.

 

Huomasin kyllä. että nyt en tajua ja sitten olin kiitollinen, että suomensit. On ollut kivaa ja antoisaa keskustella kanssasi, kiitos siitä. Mielelläni jatkan, vaikka sitten kritiikin seassa

Kai tänne mukaan vielä mahtuu, tulee vain pitempi ketju.

Kuten myös, kiitos itsellesi!

 

Kai tänne mukaan vielä mahtuu, tulee vain pitempi ketju.

Kuten myös, kiitos itsellesi!

Luuseri...

 

"Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytännössä on myös koulutuksellinen aspekti." by K.Westerlund.
Toi koko lauserakenne on perseestä.

Voi hyvin olla, kielioppi ei kuulunut lemppareihini koulussa. Alkuosa lienee kuitenkin ihan kelvollinen, joten selvitelläänpä sitä pilkunjälkeistä osaa.

"käytännössä on" voidaan korvata "tässä käytännössä on", "käytännöstä löytyy" tai "käytäntöön liittyy", josta ehkä ainakin viimeinen olisi parempaa kieltä? Käytännössä tämä "käytännössä" tarkoittaa tässä tätä käytäntöä, jossa sivistyssanaa ja sen kansankielistä vastaavuutta käytetään rinnakkain, eli se viittaa suoraan lauseen ensimmäiseen puoliskoon.

Mahdollisesti parempi versio siis: "Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytäntöön liittyy myös koulutuksellinen aspekti".

Ehkä kannattaisi vielä vaihtaa lauseiden paikkaa, jotta kieliasusta tulisi mahdollisimman sujuva: "Käytäntöön liittyy myös koulutuksellinen aspekti, jos (kunhan vain) käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti".

Mistä sä oikeen lainailet näitä tekstejäsi? Ja, ketäs ajattelit kouluttaa? Ja, miksi?

Jokainen elämys on koulutusta, jokainen kokemus oppimista. Ilmoitan yleensä lähteen, jos lainailen. Muu teksti on vapaata sovellusta olemassaolevasta kielellisestä kanssakäynnistä.

Kiitos mielenkiinnon osoituksesta!

 

Tuo oli mielenkiintoinen juttu, että sanoit positiivisen energian tarttuvan ihmiseen, joka tavallaan haluaa ottaa sitä vastaan. Laajennankin sitä niin, että on mahdollista kokea positiivisia tunteita missä vain, jos vain on itse sille tasolle virittynyt. Vrt. alkukantaiset asukkaat jossakin maassa; eivät he tarvitse sitä kaikkea ympärilleen ollakseen positiivisia, eli se juttu on siis todellakin ihmisen itsensä sisällä. Tässä olemme todistaneet, että kaikenlainen tunne-elämä on ihmisen sisällä ja juuri hän voi kaikkein eniten vaikuttaa elämäänsä. Siihenkin kyllä tehtiin poikkeus, että kaikkeen ei voi vaikuttaa; kuten toisten ihmisten käyttäytymiseen, onnettomuuksiin, perimäänsä, sairauksiinsa. Mutta kyllä valtaosaan tunne-elämästään voi vaikuttaa itse?

Itselleni pamahti kevätväsymys, se on todellinen, mutta mikähän sekin on?

 

Näinhän se menee. Meillä on omissa käsissämme oman elämämme valinnat ja ratkaisut. Valitettavan harva on vain tätä oman elämänsä hallintamahdollisuutta ymmärtänyt. On paljon helpompi syyttää elämän takkuilusta muita tahoja tai ihmisiä. "Muut" tekevät meidät vihaisiksi tai surullisiksi, "muut" hankaloittavat elämäämme, ja jos vain tarpeeksi nalkutamme ja rähjäämme, nämä "muut" muuttuvat mieleisiksemme. Näin luulemme, ja nautimme uhrina olemisestamme.

Olen silti valmis väittämään, että aikuisella ihmisellä jokaisen ongelman olennaisena osallisena on henkilö itse. Se, mitä hän valitsee tai on valitsematta, miten hän kokee, ajattelee ja toimii, ratkaisee millaista hänen elämänsä on.

Jos hän haluaa muutosta elämäänsä, hän voi muuttaa vain itseään ja suhtautumistaan. Sitä kautta olosuhteetkin muuttuvat. Jos hän näkee vain huonoja asioita, hänen elämänsä ON huono. Jos hän on jatkuvasti katkera, hänen elämänsä ON katkeraa.

Jos hän oppii ajattelemaan positiivisesti, elämäkin värittyy sellaiseksi. "Ajattelen, siis olen" toimii myös näin päin: olen mitä ajattelen.

Toki on asioita, joihin ihminen ei pysty vaikuttamaan edes itseään muuttamalla. Nämä täytyy sitten vain oppia hyväksymään, ja parhaansa mukaan asennoitua ja suhtautua niihin, ja elää niistä huolimatta, tai välttää niitä mahdollisuuksiensa mukaan.

Kevätväsymys VOI olla sellainen asia. Riippuu kai siitä, onko se fyysistä vai henkistä alkuperältään. Minulla "kevätväsymys" jatkuu vuoden ympäri, ja on yleensä pahimmillaan aina herättyäni, pitkin päivää ja iltaa kohti. Vaikken vielä tiedä, mistä se johtuu, yritän jatkuvasti pinnistellä syyn selvittämiseksi. Tällä hetkellä epäilen vahvimmin borrelioosia, mutta oireet ovat hämmästyttävästi kroonisen väsymysoireyhtymän mukaisia. Niin kuulemma borrelioosissa voikin olla.

Kevät on aina ollut lemppariaikaani, mutta viime vuosina ne ovat menneet melko huomaamatta ohitse. Suren sitä, mutta yritän kuitenkin elää ajatusteni mukaan, ja ajatusteni kautta. Ne sentään vielä onneksi jaksavat liikkua, toisin kuin se tomumaja, joihin ne ovat fyysisesti sidotut.

Väsymys ON todellista, ja aina uuvuttavaa, vaikkeivät lääkärit sitä testeissään aina pysty näkemään. Korvien väliin he eivät niinkään pysty kurkistamaan, voihan se toki piillä sielläkin. Mutta silloin luulisi olevan aivan toisin päin, mieli olisi maassa vaikka keho olisi kyvykäs lentämään?

Tuli turhan paljon painoa nyt tässä omille asioilleni, mutta tavallaan joudun arjessani käytännössä jatkuvasti testaamaan optimistisuuteni rajoja ja elämänkatsomukseni pätevyyttä. Olen mielestäni onnistunut siinä kelvollisesti, ainakin toistaiseksi, sillä vain suhteellisen harvoin liikkuu eteisessä sellainen epäuskon ja luovuttamisen hailakka haamu. Vielä olen ottanut sen vastaan hymyssä suin, mutten pyytänyt peremmälle ruokittavaksi. Onneksi on vapaus valita, kenen kanssa viettää aikaansa. Usko ja Toivo ovat mukavampaa seuraa.

 

Kiitos vastauksestasi. Hyvin käsittelit omaa osuutta.

Voisiko kevätväsymys olla sitä, että herää henkiin ja sitten alkaa touhuaminen ja sitten vain väsyy. Minä olen löytänyt ravinnelisän, joka kasvattaa hiuksia ja karvoja. Söin sitä koko talven ja nyt ne on loppu ja väsymys alkoi. Siinä aineessa oli viittä eri b-vitamiinia. Hiihdin hullun lailla koko talven. Taisi se kasvattaa lihaksiakin. Nyt aion suunnata kauppaan ja hakea sitä ainetta lisää, vaikka apina minusta tulisi. Suosittelen naisille, joilla hiukset eivät kasva toivottavasti.

 

Kiitos vastauksestasi. Hyvin käsittelit omaa osuutta.

Voisiko kevätväsymys olla sitä, että herää henkiin ja sitten alkaa touhuaminen ja sitten vain väsyy. Minä olen löytänyt ravinnelisän, joka kasvattaa hiuksia ja karvoja. Söin sitä koko talven ja nyt ne on loppu ja väsymys alkoi. Siinä aineessa oli viittä eri b-vitamiinia. Hiihdin hullun lailla koko talven. Taisi se kasvattaa lihaksiakin. Nyt aion suunnata kauppaan ja hakea sitä ainetta lisää, vaikka apina minusta tulisi. Suosittelen naisille, joilla hiukset eivät kasva toivottavasti.

Pipariinkin???