Pitääks MUN erota?

[Sallamaarit]

Miten ja millä sanoilla saan miehen ymmärtämään, että en tykkää asua hänen kodissaan, vaan haluan oman? Ei ymmärrä, vaikka olen useaan kertaan kertonut. Ihmettelee, että mikä tässä kauniissa talossa ja tilassa on vikana!

Talo on miehen vanhempien rakentama, hän on asunut siinä entisen vaimonsa ja entisen kihlattunsa kanssa. Kaikki naiset ovat jättäneet sinne jälkensä, istutuksia, tapetteja, huonekaluja.
Toki voisin raivata pois ne, mutta se ei auttaisi mitään, se on silti minulle kummitusluola, jossa en tunne oloani hyväksi. Tai siis en voisi kaikkea raivatakaan, anoppi varmaan loukkaantuisi, jos hänen luomuksensa tuhoaisin.

Kertokaa, miten saan miehen päähän tämän asian vai onko ainoa vaihtoehto lähteä yksin etsimään omaa paikkaa?

 

[Jätä]

Miten ja millä sanoilla saan miehen ymmärtämään, että en tykkää asua hänen kodissaan, vaan haluan oman? Ei ymmärrä, vaikka olen useaan kertaan kertonut. Ihmettelee, että mikä tässä kauniissa talossa ja tilassa on vikana!

Talo on miehen vanhempien rakentama, hän on asunut siinä entisen vaimonsa ja entisen kihlattunsa kanssa. Kaikki naiset ovat jättäneet sinne jälkensä, istutuksia, tapetteja, huonekaluja.
Toki voisin raivata pois ne, mutta se ei auttaisi mitään, se on silti minulle kummitusluola, jossa en tunne oloani hyväksi. Tai siis en voisi kaikkea raivatakaan, anoppi varmaan loukkaantuisi, jos hänen luomuksensa tuhoaisin.

Kertokaa, miten saan miehen päähän tämän asian vai onko ainoa vaihtoehto lähteä yksin etsimään omaa paikkaa?

Eihän tuommosessa museossa voi kunnon elli asua....

 

[Ei taida ymmärtää]

Miten ja millä sanoilla saan miehen ymmärtämään, että en tykkää asua hänen kodissaan, vaan haluan oman? Ei ymmärrä, vaikka olen useaan kertaan kertonut. Ihmettelee, että mikä tässä kauniissa talossa ja tilassa on vikana!

Talo on miehen vanhempien rakentama, hän on asunut siinä entisen vaimonsa ja entisen kihlattunsa kanssa. Kaikki naiset ovat jättäneet sinne jälkensä, istutuksia, tapetteja, huonekaluja.
Toki voisin raivata pois ne, mutta se ei auttaisi mitään, se on silti minulle kummitusluola, jossa en tunne oloani hyväksi. Tai siis en voisi kaikkea raivatakaan, anoppi varmaan loukkaantuisi, jos hänen luomuksensa tuhoaisin.

Kertokaa, miten saan miehen päähän tämän asian vai onko ainoa vaihtoehto lähteä yksin etsimään omaa paikkaa?

Mul vähän sama tilanne. Muutin kylläkin miehen luo pakkotilanteessa kun omassa kämpässä päätty vuokrasopimus ja uutta ei löytynyt siihen mennessä. Yhteenmuutosta oli ollu puhetta jo sitä ennen. Itse en olisi vielä ollut valmis muuttamaan saman katon alle. Mies on kuulemma tykänny asua yhdessä ja sanonu, että mun ei tarvi etsiä enää omaa kämppää. Olen sanonut hänelle, ettäen tunne oloani kotoisaksi vaan tuntuu, että olen vaan jossain. Johtuen siitä, että kämppä on pieni pidemmän päälle kahdelle enkä ole saanut omia tavaroita mahtumaan mihinkään ja ne on kasseissa vieläkin, mua ei noi exät kyllä kauheasti mielessä kummittele tai hoidot mitä hänellä nyt siellä ollutkin. Olen miehen luona nyt ollut parisen kuukautta. Mies tietää, että haluan oman asunnon tai, että etsitään yhteinen. On hän jotain asiaan sanonut,mutta luulenpa, että hän ei ole valmis tuosta asunnosta muuttamaan pois. Hän siinä sen verran monta vuotta asunut ja tykkää asua siinä paikalla. Mä luulen, että miehesi ei tule sitä ymmärtämään, että haluat oman kodin vaikka kuinka siitä hänelle sanoisit. Jos joku niin paljon jossain tykkää asua niin ei siinä muiden mielipiteillä ole väliä. Jos mies oikeasti susta tykkää ja haluaa kanssasi olla ja elää saman katon alla niin hän on valmis siihen, että etsitte oman yhteisen asunnon. Jokaisen pitää kuitenkin tuntea olevansa kotona.

 

[no]

Ette voi antaa tuollaisten asioiden ohjata käyttäytymistänne; se on materiaa, sen historia on mikä on. Toinenkin asunto on joskus ollut toisen oma ja rakentama. Puhtaasti asennekysymys.

 

[Sallamaarit]

Ette voi antaa tuollaisten asioiden ohjata käyttäytymistänne; se on materiaa, sen historia on mikä on. Toinenkin asunto on joskus ollut toisen oma ja rakentama. Puhtaasti asennekysymys.

Että siis ongelma onkin yksin minun? Kerropa nyt sitten miten se asenne muutetaan, kun ns. kotiin ei ole kiva mennä ja olo on erittäin viera ja ulkopuolinen? Ajattelemallako mukavia?

 

[no]

Että siis ongelma onkin yksin minun? Kerropa nyt sitten miten se asenne muutetaan, kun ns. kotiin ei ole kiva mennä ja olo on erittäin viera ja ulkopuolinen? Ajattelemallako mukavia?

Juuri niin, ajattelemalla mukavia! ja se tapahtuu niin, että hyväksyy tapahtuneet ja irrottaa itsensä toisen ihmisen historiasta. Alkaa elämään tulevaisuutta ja nykyhetkeä. Kaikkein tärkeintä on arvostaa sitä, mikä on olemassa ja on hyvää.

Ok, se on vaikea alkaa ajattelemaan uudella tavalla, mutta anna itsellesi anteeksi ja ennen kaikkea anna itsellesi aikaa muuttua. Ajatukset menevät aina tiettyjä opittuja ratoja. Ne radat muodostuvat jo lapsuudessa ja sinun käyttäytymisestä voi päätellä, että olet kohdannut lapsuudessa pettymyksiä, turvallisuus ei olekaan ollut pysyvää. Luota itseesi, toivon sitä sinulle....

 

[Sallamaarit]

Juuri niin, ajattelemalla mukavia! ja se tapahtuu niin, että hyväksyy tapahtuneet ja irrottaa itsensä toisen ihmisen historiasta. Alkaa elämään tulevaisuutta ja nykyhetkeä. Kaikkein tärkeintä on arvostaa sitä, mikä on olemassa ja on hyvää.

Ok, se on vaikea alkaa ajattelemaan uudella tavalla, mutta anna itsellesi anteeksi ja ennen kaikkea anna itsellesi aikaa muuttua. Ajatukset menevät aina tiettyjä opittuja ratoja. Ne radat muodostuvat jo lapsuudessa ja sinun käyttäytymisestä voi päätellä, että olet kohdannut lapsuudessa pettymyksiä, turvallisuus ei olekaan ollut pysyvää. Luota itseesi, toivon sitä sinulle....

Pettymyksiltä ei kai ole säästynyt kukaan, mutta mitään hirveän isoja en muista kokeneeni.
Turvattomuutta varmastikin.
Yritän elää tätä päivää ja tulevaisuutta ja ihmettelen, että miksi vain minä sopeudun. Mies ei halua pois omalta mukavuusalueeltaan. Tottakai ne entisten jäljet joskus harmittaa, mutta en sitä ajattele päivittäin.
Totuus on kuitenkin se, että mies on kiinni siinä talossa, minä en. Minulle se on vaan joku talo, eikä mitenkään kovin viihtyisä ja käytännöllinenkään. Liian iso, liian kallis ylläpitää, liian kolkko, liian kaukana kaikesta. Jos ostamaan lähtisin, en sitä valitsisi.
Käsityksemme kodikkuudesta on kaukana toisistaan, enkä usko niiden edes kohtaavan.

 

[Ei pitäs]

Jos ukolla seisoo...

 

[no]

Pettymyksiltä ei kai ole säästynyt kukaan, mutta mitään hirveän isoja en muista kokeneeni.
Turvattomuutta varmastikin.
Yritän elää tätä päivää ja tulevaisuutta ja ihmettelen, että miksi vain minä sopeudun. Mies ei halua pois omalta mukavuusalueeltaan. Tottakai ne entisten jäljet joskus harmittaa, mutta en sitä ajattele päivittäin.
Totuus on kuitenkin se, että mies on kiinni siinä talossa, minä en. Minulle se on vaan joku talo, eikä mitenkään kovin viihtyisä ja käytännöllinenkään. Liian iso, liian kallis ylläpitää, liian kolkko, liian kaukana kaikesta. Jos ostamaan lähtisin, en sitä valitsisi.
Käsityksemme kodikkuudesta on kaukana toisistaan, enkä usko niiden edes kohtaavan.

Ala sisustamaan sitä itsellesi ja tee siitä lämmin. Ota vaikka huoneita pois käytöstä. Tuo elektroniikkaa uusiin kohteisiin. Ota paikkasi miehen rinnalla. Muuta istutuksia, terassi, pihagrilli...

 

[Ei kelpaa museoksi]

Ajatelkaapa vähän kulttuurihistorian näkökulmaa. Jos kaikki aina uudistetaan jokaisessa erossa, jotka todella ovat nykypäivää. Perinnetalo rempataan aina perusteellisesti uuden siipan mielen mukaan, niin ei edes historian kerrostumia säily.

Museotaloistahan löytyy aina monta tapettikerrosta, joista voi päätellä yhtä sun toista aikakaudesta ja mausta. Nykyään vanha tapetti aina poistetaan entisen tieltä. Exä saa mennä! Lattiapinnat ja jalanjäljet höylätään veks ja kalusteen pannaan kierrätykseen. Turha muistella, missä mummo aina istui. Muutosvauhti sen kuin kiihtyy. Lopulta koko talo puretaan ihan sen vuoksi, että siihen liittyy niin paljon ikäviä muistoja.

Mutta mitä jää museoiksi nykysukupolvilta? Ei ehkä mitään arvokasta.

 

[Samis]

Miten ja millä sanoilla saan miehen ymmärtämään, että en tykkää asua hänen kodissaan, vaan haluan oman? Ei ymmärrä, vaikka olen useaan kertaan kertonut. Ihmettelee, että mikä tässä kauniissa talossa ja tilassa on vikana!

Talo on miehen vanhempien rakentama, hän on asunut siinä entisen vaimonsa ja entisen kihlattunsa kanssa. Kaikki naiset ovat jättäneet sinne jälkensä, istutuksia, tapetteja, huonekaluja.
Toki voisin raivata pois ne, mutta se ei auttaisi mitään, se on silti minulle kummitusluola, jossa en tunne oloani hyväksi. Tai siis en voisi kaikkea raivatakaan, anoppi varmaan loukkaantuisi, jos hänen luomuksensa tuhoaisin.

Kertokaa, miten saan miehen päähän tämän asian vai onko ainoa vaihtoehto lähteä yksin etsimään omaa paikkaa?

Oletko kertonut miehelle vain, että haluat oman kodin, vai oletko tosiaan kertonut hänelle kaiken tuon minkä meillekin: että sinua häiritsee sijainti, suuruus, kalleus ja entisten naisten jättämät merkit? Jos olet kertonut kaiken, eikä mies siltikään tajua, hän on aikamoinen pahvi, ja minusta teillä on suurempiakin ongelmia kuin itse talo. Parisuhteessa pitää välittää toisen tunteista ja toiveista, ja jos miehesi ei sitä tee, niin voit ruveta etsimään omaa paikkaa. Ehkä viesti sitten menisi perille... jos ei, niin sitten mies jääköön jälkeesi.

Toinen lähestymistapa: jos kuitenkin jäätte siihen asumaan, niin tee kaikkesi muuttaaksesi talo itsellesi mieluisammaksi. Tapetit voi repiä, istutukset vaihtaa, huonekalut myydä, ja turhat huoneet tosiaan poistaa käytöstä, kuten joku ehdotti. Entä ovatko välisi anoppiin sellaiset, että voisit kertoa tunnoistasi hänelle? Ja varovasti tunnustella, että loukkaantuisiko hän sittenkään, jos teet muutoksia hänen jättämiinsä asioihin? Hänhän ei kuitenkaan asu siellä enää, joten hän ei voi odottaa, että talo pysyisi ikuisesti hänen museonaan. (Ehkä hän on kuitenkin iloisempi siitä, että sinä asut siellä hänen poikansa kanssa, vaikka sitten teettekin muutoksia, kuin jos myisitte talon jollekin ihan vieraalle ihmiselle.)

Ja vielä: miehen on osallistuttava muutostöihin. Jos ei osallistu, niin se on suunnillen sama kuin vastustaisi sinun tekemiäsi, eikä kuulu kypsään suhteeseen.

 

[Sallamaarit]

Oletko kertonut miehelle vain, että haluat oman kodin, vai oletko tosiaan kertonut hänelle kaiken tuon minkä meillekin: että sinua häiritsee sijainti, suuruus, kalleus ja entisten naisten jättämät merkit? Jos olet kertonut kaiken, eikä mies siltikään tajua, hän on aikamoinen pahvi, ja minusta teillä on suurempiakin ongelmia kuin itse talo. Parisuhteessa pitää välittää toisen tunteista ja toiveista, ja jos miehesi ei sitä tee, niin voit ruveta etsimään omaa paikkaa. Ehkä viesti sitten menisi perille... jos ei, niin sitten mies jääköön jälkeesi.

Toinen lähestymistapa: jos kuitenkin jäätte siihen asumaan, niin tee kaikkesi muuttaaksesi talo itsellesi mieluisammaksi. Tapetit voi repiä, istutukset vaihtaa, huonekalut myydä, ja turhat huoneet tosiaan poistaa käytöstä, kuten joku ehdotti. Entä ovatko välisi anoppiin sellaiset, että voisit kertoa tunnoistasi hänelle? Ja varovasti tunnustella, että loukkaantuisiko hän sittenkään, jos teet muutoksia hänen jättämiinsä asioihin? Hänhän ei kuitenkaan asu siellä enää, joten hän ei voi odottaa, että talo pysyisi ikuisesti hänen museonaan. (Ehkä hän on kuitenkin iloisempi siitä, että sinä asut siellä hänen poikansa kanssa, vaikka sitten teettekin muutoksia, kuin jos myisitte talon jollekin ihan vieraalle ihmiselle.)

Ja vielä: miehen on osallistuttava muutostöihin. Jos ei osallistu, niin se on suunnillen sama kuin vastustaisi sinun tekemiäsi, eikä kuulu kypsään suhteeseen.

Olen kertonut asian miehelleni kaikilla mahdollisilla tavoilla, ei ymmärrä tai sitten ei vaan välitä ja odottaa, että paha mieli menee ohi. Ja meneehän se aina vähäksi aikaa, palatakseen taas.

Anopille on viety hänen tavaroitaan, mutta hän ei halua enää mitään. Sanoi, että heittäkää vaikka roskiin, hänellä on riittävästi roinaa. Toisaalta taas sanoi, että ei ymmärrä muutosta muutoksen vuoksi eli kaiken pitäisi olla kuin ennen.

Miksi minun pitäisi arvostaa miehen historiaa ja elää sen kanssa? Enhän minäkään ole mistään kuusta tänne tipahtanut. On minullakin muistot ja oma historia, yhtä arvokkaat kuin hänenkin. Nyt ne on vaan mitätöity ja piilotettu laatikoihin.

 

[Omansa luonut]

Sisustuksella oma tila luodaan. Alapa siis jutella miehen kanssa ongelmastasi ja keinoista sen vieraudentunteen poistamiseksi. Seinät ovat seiniä joka paikassa, koti tulee omanlaisesta sisustuksella ja omilla tavaroilla. Jokunen huonekalu ja matto, ryijy, verhoja, taulu yms. omistasi ja omalla maulla ostettuja, omat kaappitilat, kasvit yms. Maalaamalla voi muuttaa värejä ja yhdistää erilaisia, sen jälkeen kaikki näyttää ihan uudelta. Mööpelit liikkuvat, ei niitä lattiaan ole naulattu. Ei se sen kummoisempaa vaadi, mielikuvitusta ja uutta ilmettä vaan.

Pese ja puunaa paikat. Niin minä olen aina tehnyt, muutimpa sitten siistiin tai siistimättömään asuntoon. Se putsaa pois sekä konkreettisesti että mielestäsi aiempien asukkien leiman ja "ominaishajun". Ainahan asunnot ovat jonkun toisen jäljiltä. Ihan sama, onko se ollut edellinen vuokralainen tai entinen akka.

Anopille ei oikeastaan kuulu pätkääkään teidän kotinne sisustus. Antaa hänen itkaista muutoksia, ei se ole vaarallista. Kerrot itse ennenkuin hän ehtii kommentoimaan, jotta muuttelitte vähän entistä, jotta sinullekin tulee kotoisempi olo. Toinen hyvä syy on tietysti se, jotta muutitte tätä enemmän teidän tarpeitanne vastaavaksi, niinkuin jokainen omaa kotiansa muokkaa. Sellaisesta ei voi pahastua. -Ja kun olette kodin sieväksi ja siistiksi laittaneet, kutsutte anopin kakkukahville ja kehut, miten kiva oli laittaa näin mukavaa taloa sieväksi ja laittaa uutta.

Voi olla, jotta anoppi ja miehesikin ihastuu tulosta.

 

[Oma tontti]

Ymmärrän tuntemuksiasi erittäin hyvin.
Mikään ei stressaan minua niin paljon, kuin jonkun toisen tavarat minun kodissani tai minun tavarat jonkun toisen kodissa. Ihminen tarvitsee oman reviirinsä, oman pikku tilkkunsa jossa hän on emäntä.

Jos et pidä paikasta, niin ei kai sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä. Talo on kuitenkin paljon muutakin kuin sen sisustus. Ehkä voisit hankkia itsellesi oman kodin jostain läheltä ja vierailla joskus miehesi luona? Tämmönen kevytetäsuhde.
Tai sitten muutatte molemmat pois sieltä ja etsitte talon joka sopii molemmille.
Tai sitten valtaat talosta yhden huoneen ja pihalta pienen pläntin jonne luot oman valtakuntasi ja jonne muilla ei ole asiaa. Paitsi tietysti kutsuttuna.

Oletko varma, että olet aivan täysin tervetullut miehesi elämään? Siis kyllä kai kun kerran naimisissa olette mutta jotenkin tuntuu ettei miehesi oikein panosta sinun hyvinvointiisi. Ihan kuin olisit vain joku sivupolku miehesi elämässä, et keskeisellä sijalla.

 

[joku vaan]

Että siis ongelma onkin yksin minun? Kerropa nyt sitten miten se asenne muutetaan, kun ns. kotiin ei ole kiva mennä ja olo on erittäin viera ja ulkopuolinen? Ajattelemallako mukavia?

Ymmärtämällä että kysymys on vain rakennuksesta. Omaa suhtautumista voi muuttaa jos on tahtoa, jota sinulle ei selvästi tässä asiassa ole.

 

[samma här]

nimenomaan rakennus on sinulle vain rakennus mutta miehellesi se talo on ilmeisesti lapsuudenkoti. Hänen oma isänsä ja äitinsä ovat sen rakentaneet. Paikka jossa hän on asunut ilmeisesti koko ikänsä.
Vaikka siellä on hänen äitinsä ja entisten puolisoidensa kädenjälkeä, niin mitä siitä.
Nehän ovat vaan tavaroita ja kasveja. Mitä väliä sillä on kuka sen tavaran on ostanut tai kasvin pistäyt maahan kasvamaan. Ne ovat vain tavaroita.

Miehesi aivan varmasti antaa sinun tehdä muutoksia sisustukseen ja kodistanne oman näköisesi.
Olisit voinut tuoda jo muuttaessasi omia tavaroitasi, järjestellä, maalata, tapetoida uutta kotiasi oman näköiseksesi. Mutta kun sulla ei ole minkäänlaista halua.

Ja se johtuu siitä ettei talo, tai sen sijainti, ole se ongelma.

Perusongelma on se, että olet mustasukkainen miehesi entiselle elämälle. Kaikki tavarat talossa muistuttavat sinua miehesi existä. Jopa hänen äidistään. Mutta kun sinä haluaisitkin olla ainoa nainen miehesi elämässä. Se ei vaan ole mahdollista. Hänellä on äiti, hänellä on ne kaksi naista jotka ovat olleet ennen sinua. Et sinä voi pyyhkiä niitä muistoja pois miehesi päästä tavaroita hävittämällä, vaikka kuinka haluaisit. Eikä se asia ei muutu vaikka asuisitte missä tahansa.

Minusta sinä olet lapsellinen, mustasukkainen ja suoraan sanottuna haluat rypeä itsesäälissä sen sijaan, että voisit elää ihanaa elämää miehesi kanssa ja ihanaa tulevaisuutta.
Ole onnellinen niin miehesikin olisi onnellinen. Nyt hukkaat yhteisen ajan lapselliseen kitisemiseen ja tahallasi tuotat itsellesi vaan ikävän olon.

Tavarat ovat vaan tavaroita. Ihmiset tekevät parisuhteen. Ihmiset ja heidän käytöksensä ja tekonsa. Eivät tavarat.

 

[Näkökulma]

Että siis ongelma onkin yksin minun? Kerropa nyt sitten miten se asenne muutetaan, kun ns. kotiin ei ole kiva mennä ja olo on erittäin viera ja ulkopuolinen? Ajattelemallako mukavia?

Samaa mieltä. Yhteisen kodin pitäisi olla paikka, missä MOLEMMAT viihtyvät.

 

[Wiltsu]

Samaa mieltä. Yhteisen kodin pitäisi olla paikka, missä MOLEMMAT viihtyvät.

Viihtyminen on ihan omassa päänupissa. "Siellon koti, mis sänkyki", sano mun viisas mummuni vielä eläessään.

 

[Sallamaarit]

Vaikka siellä on hänen äitinsä ja entisten puolisoidensa kädenjälkeä, niin mitä siitä.
Nehän ovat vaan tavaroita ja kasveja. Mitä väliä sillä on kuka sen tavaran on ostanut tai kasvin pistäyt maahan kasvamaan. Ne ovat vain tavaroita.

Miehesi aivan varmasti antaa sinun tehdä muutoksia sisustukseen ja kodistanne oman näköisesi.
Olisit voinut tuoda jo muuttaessasi omia tavaroitasi, järjestellä, maalata, tapetoida uutta kotiasi oman näköiseksesi. Mutta kun sulla ei ole minkäänlaista halua.

Ja se johtuu siitä ettei talo, tai sen sijainti, ole se ongelma.

Perusongelma on se, että olet mustasukkainen miehesi entiselle elämälle. Kaikki tavarat talossa muistuttavat sinua miehesi existä. Jopa hänen äidistään. Mutta kun sinä haluaisitkin olla ainoa nainen miehesi elämässä. Se ei vaan ole mahdollista. Hänellä on äiti, hänellä on ne kaksi naista jotka ovat olleet ennen sinua. Et sinä voi pyyhkiä niitä muistoja pois miehesi päästä tavaroita hävittämällä, vaikka kuinka haluaisit. Eikä se asia ei muutu vaikka asuisitte missä tahansa.

Minusta sinä olet lapsellinen, mustasukkainen ja suoraan sanottuna haluat rypeä itsesäälissä sen sijaan, että voisit elää ihanaa elämää miehesi kanssa ja ihanaa tulevaisuutta.
Ole onnellinen niin miehesikin olisi onnellinen. Nyt hukkaat yhteisen ajan lapselliseen kitisemiseen ja tahallasi tuotat itsellesi vaan ikävän olon.

Tavarat ovat vaan tavaroita. Ihmiset tekevät parisuhteen. Ihmiset ja heidän käytöksensä ja tekonsa. Eivät tavarat.

No jopas tuli täysi laidallinen.
Tottakai toin omia tavaroitani, ne vaan eivät sovi talon entiseen sisustukseen ja ovat mikä missäkin laatikossa ja aitassa säilössä. Eli pääosassa siellä ovat entiset ja minä, vaimo, olen varastossa. Se talo on kuitenkin miehen, en minä voi siellä alkaa huseeraamaan. Hänen tehtävänsä olisi ollut tehdä tilaa ja jos ei sitä tee, ei halua tehdä tilaa minulle ihmisenäkään.
Vaikka olen tästä hänelle sanonut useamman kerran ja kertonut kärsiväni.

Mustasukkainen? No ehkäpä vähän sitäkin, kun hän kuitenkin raahaa mukanaan paria muutakin naista koko ajan.

Kodin tavarat eivät ole vain tavaroita. Jokainen muistaa tilanteen kun olimme ostamassa tuota sohvaa, mattoa, lamppua, tapettia. Useimpiin niistä liittyy joku tarina, muisto. Toki joitakin on hankittu kiireessä puhtaasti tarpeeseen, mutta ainakin isommat harkiten.
Joistakin tavaroista ei henno luopua juuri sen muiston vuoksi, vaikka ne ei mihinkään sopisi eivätkä olisi minkään arvoisia. Nämä miehen tavarat ovat ilmeisesti kaikki juuri niitä, joista ei voi luopua.

Miksi haluaisin kitistä ja tehdä itselleni ikävän olon? Joku syy siihenkin varmaan sitten on, en vaan ole vielä sitä oivaltanut.

 

[voihan ....arrrggghhhh!]

Miksi haluaisin kitistä ja tehdä itselleni ikävän olon? Joku syy siihenkin varmaan sitten on, en vaan ole vielä sitä oivaltanut.

sitä pohtiessasi,,, moni muu on.

 

[Sallamaarit]

sitä pohtiessasi,,, moni muu on.

Olipas rakentavaa. Ilkeyksiä ja halventavia heittoja osaa jokainen tehdä. Joskus voi olla sokeita pisteitä ja silloin on hyvä, että joku ystävällisesti tuo ne silmien eteen.

 

[samma här]

kuule ap, sä taidat tykätä oikeesti tuosta marttyyrinä olemisesta. Oikein piehtaroit siinä.

Jos teillä kummallakin on tarkoitus asua yhdessä ja miehesi ei halua lapsuudenkodistaan pois muuttaa.. niin vaihtoehdot ovat vähissä. Joko sinä sopeudut tai lopetat suhteen.

Ilmeisesti olet ajatellut kuitenkin olla yhdessä kun hänen luokseen olet muuttanut.. joten
Aiotko sinä olla loppuelämäsi tämän miehen kanssa parisuhteessa?
Jos aiot, koska meinasit asettua taloksi "miehesi kotiin"?
Sehän on ilmeisesti ainoa paikka jossa miehesi suostuu asumaan?

Mietipä vähän itseäsi, ajatusmaailmaasi ja nykyistä käyttäytymistäsi.
Miksi sinä haluat pyyhkiä entisistä vaimoista tulevia mielleyhtymiä pois miehesi muistoista?
Ei ne sieltä lähde vaikka kantaisit kaikki eksien kanssa hankitut tavarat nuotioon.

Otetaan esimerkkinä valokuvat...
Poltatko kaikki vanhat valokuvatkin, ettei vaan miehelle tule mieleen mitään kivoja mielleyhtymiä. Niitä pahuksen valokuvia löytyy varmasti myös miehen sukulaisilta. Varmaan revit kaikki ne kuvat sukulaisten albumeista pois joissa mies on jonkun toisen naisen kanssa.

Mitä siitä jos sohva/kaappi/muu tavara on ostettu eksän kanssa tai ne on vanhempien peruja.
Miksi hyviä tavaroita pitäisi heittää pois vain sen takia, että sinä et ole niitä ostanut.
Sinä niissä istut nyt, sinä niitä käytät nyt, sinä yhdessä miehesi kanssa.
Sinä teet niitä uusia muistoja miehesi päähän joka ikinen päivä, omilla teoillasi, omalla käytökselläsi. Sinä, sinä, sinä, tässä ja nyt!!!!! Ei eksät eikä äiti. Ymmärrätkö?

Sinä itse määrität sen miten suhtaudut miehesi menneisyyteen, teidän yhteiseen kotiin juuri nyt.

Jos haluat miehesi muistavan yhteisen aikanne marisemisesta ja jatkuvasta kitinästä hänen kotonaan iänkaiken olleista tavaroista.. niin hyvää päivää...

 

[Sallamaarit]

Nyt menee jo vähän liiallisuuksiin, ei kaikki ole mustasukkaisuuttaa mikä mättää.

On siellä talossa myös vanhoja valokuvia, hääkirja hänen ekoista häistään yms. mutta (voi kauheeta, miten niuhoa) ne ovat kaapissa. Taidankin osoittaa "suvaitsevaisuuttani" ja naulata niitä hääkuvia meidän makkarin seinät täyteen. Se kun on oikeastaan ainoa huone, joka on edes vähän kotoinen, kun sen yhdessä remppasimme. Ja voinhan sinne sekaan pistää myös omat entiset kuvani. Ne sieltä ihan varmasti lentäisi pihalle ennen hänen kuviaan.

No joo, on lapsellista ajatuksenjuoksua.
En tietenkään yritä pyyhkiä pois muistoja häneltä sen enempää kuin itseltänikään.
Mutta taitaa olla niin, että olen erehdyksessä majoittunut jumittuneen peräkammarinpojan kanssa, joka rakastaa enemmän nurkkiaan kuin ketään naisistaan. Siinä kai syy entistenkin suhteiden kariutumiseen.

Hän haluaakin olla niskan päällä ja herra talossa ja jos hankkisimme yhteisen kodin, hänen pitäisi olla tasaveroinen kumppani.

 

[Oma tontti]

Kuules, samma här,

oletko koskaan miettinyt miksi ihmiset kuluttavat niin hirveästi rahaa sisustamiseen? Ja aikaa.
Pitkään miettivät tapetteja ja kalusteita ja etsimällä etsivät juuri sitä oikeaa.
Miksiköhän näin kun sinun mielestäsi tavarat ovat vain tavaroita?
Helpommalla pääsisi kun ostaisi sen ensimmäisen eteen sattuvan sohvan ja verhot kirpparilta.
Talonsakin voisivat maalata sillä halvimmalla maalilla.

Voisiko johtua siitä, että meillä on kaikilla oma makumme ja viihdymme paikoissa jotka ovat silmää miellyttävät. En minä viihdy toisten kodeissa koska ne ovat rumia. Enkä pidä edes siitä, että minulle ostetaan lahjaksi jotain roinaa. Haluan itse valita koska kukaan muu ei tiedä mikä minua miellyttää.

Jos ihmiset olisivat sellaisia kuin sinä kuvittelet, niin voisimme kaikki pukeutua samoin ja kaikilla olisi täsmälleen samanlaiset kodit. Eläisimme kuin Pohjois-Koreassa. Sitäkö sinä haluat?

Ehkä sinä voit asua missä tahansa mauttomassa läävässä mutta yritä nyt käsittää, että meillä muilla on asia nimeltään estetiikan taju.

 

[Tiia]

Olen ollut kutakuinkin vastaavassa tilanteessa, ja voin sanoa, että ei tuo olotila ainakaan helpota. Minua kaiveli joka päivä se tunne, että minun elämäni, valokuvat sun muut, eivät mahtuneet mihinkään, mutta exän "ne, nämä ja nuo" piti roikuttaa paikoillaan, koska ne vaan oli aina olleet siellä.

Minulla oli jo alussa aavistus siitä, että tällaisessa kuviossa mies haluaa vain olla se joka päättää, omistaa kaiken yksin ja yrittää sillä tavoin hallita myös toisen elämää. Ja kun aikaa kului, huomasin olevani oikeassa.

Älä suostu tuollaiseen. Kerro suoraan miehellesi mitä haluat ja kysy, miten hän voi tulla sinua vastaan. Jos vastaus on, että hän ei halua tehdä mitään muutoksia, usko sitten sitä ja vaihda maisemaa. Ei tuollaisen luonteen omaavat miehet muutu yhtäkkiä empaattisiksi ja laajemman katsantakannan omaaviksi. Aina kannattaa antaa mahdollisuus, mutta jos niitä on annettu riittävän monta, jossain vaiheessa on vain myönnettävä että homma ei toimi.

Meillä on vain yksi elämä elettävänä ja sitä ei kannata tuhlata sen odottamiseen, että toinen muuttuisi. Sinun tarpeesi ja toiveesi ovat arvokkaita, kuuntele ja toteuta niitä!