Transaktioanalyysi on psykologian teoria ja menetelmä, jonka psykiatri Eric Berne kehitti 1950 - 1960 luvuilla. Nimi viittaa ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.
Berne tunnisti ihmisessä kolme erilaista minätilaa. Minätila sisältää tunteet, ajattelun ja toiminnan. Ollessaan vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, toimii ihminen tästä tilasta käsin. Minätilat: Vanhempi, Aikuinen ja Lapsi ja näistä tiloista käsin tapahtuva vuorovaikutus ovat perusta transaktioanalyysin teorialle. Kyseinen malli on tehnyt monet vaikeasti tulkittavat tilanteet helpommin ymmärrettäviksi ja malli lienee transaktioanalyysin tunnetuin ja sovelletuin osa.
Sivelyt, huomionosoitukset
Ihminen tarvitsee huomionosoituksia huomatuksi tulemista. Ihmiset antavat toisilleen huomion osoituksia, ottavat niitä vastaa tai kieltäytyvät niistä. Ja tekevät sen itsensä tai ihmissuhteensa kannalta terveesti tai vahingollisesti. Oman sivelytoiminnan tarkastelulla ja sen muuttamisella voi olla suuri merkitys.
Pelit vastaan aito ja avoin toisen ihmisen kohtaaminen
Berne määritteli ihmissuhdetta vahingoittavan, epäaidon vuorovaikutuksen peliksi. Tavoite on hankkia huomiota, mutta epärehellisin keinoin. Pelissä jotain ( tunne, ajatus ) on naamioitu, se noudattaa vakiintunutta kaavaa ja päättyy kielteisiin tunteisiin ja ajatuksiin molemmin puolin. Bernen innovatiivinen mieli nimesi pelit kuvaavasti, kuten: sainpas sinut, kyllä mutta, minähän vain yritin auttaa, jne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transaktioanalyysi
Hänen kirjansa Games People Play ( suom. Kanssakäymisen kuviot ) oli 60-luvulla myyntitilastoissa korkealla.