Ero - Ex-kumppani ei päästä irti

[xena]

Erosimme vajaan vuoden mittaisen suhteen jälkeen ex-kumppanini kanssa. Olemme molemmat alle kolmekymppisiä, emmekä asuneet yhdessä. Suhde oli kuitenkin erittäin läheinen ja rakastimme toisiamme, välitän hänestä vieläkin paljon. Olimme molemmat toistemme ensirakkaus - ihastuksia ja seurustelua toki on ollut kummallakin aiemmin.

Minulle kuitenkin kehittyi suhteen loppuaikoina vahva tunne, etten halua enää olla parisuhteessa, en ole "valmis" siihen. Minulla on menneisyydessä paljon rankkoja selvittämättömiä asioita, joita en ole käynyt läpi läheskään riittävän hyvin. Se oli yksi iso syy siihen, miksi suhteeseen panostaminen ei onnistunut minulta sataprosenttisesti. Minun on yksinkertaisesti saatava oma pääni kuntoon. Lisäksi suhde ei vain tuntunut enää oikealta, enkä nähnyt tarpeeksi kirkkaasti yhteistä tulevaisuutta. Asioita pohdittuani tulin lopulta tulokseen, että huijaan sekä itseäni että kumppaniani, jos jatkan suhdettamme pohjalta, joka on omasta puolestani hatara. Tiedän että jos olisin päättänyt jatkaa, olisin vain siirtänyt eroa hieman eteenpäin ja tehnyt siitä ehkä vielä pahemman.

Minä siis olin jättäjä. Kuvioissa ei ole ollut mukana kolmatta osapuolta, äkillistä halua elää villiä sinkkuelämää tai muuta vastaavaa. Koska yhtä konkreettista syytä eroon ei ole, on ollut todella vaikea yrittää avata jättämisen syitä exälleni. Olen yrittänyt parhaani, mutta hän ei ymmärrä - tai välillä tuntuu, ettei halua ymmärtää. Hän elättelee edelleen toiveita jatkamisesta, eikä koe yrittäneensä minua takaisin tarpeeksi paljon. En ole missään vaiheessa antanut hänelle pienintäkään toivetta jatkamisesta, vaan sanonut hyvin selkeästi ja monta kertaa, etten halua suhteen jatkoa. Hän kuitenkin on sitä mieltä, etten vain anna hänelle/itselleni/meille mahdollisuutta. Kuulin häneltä pian eron jälkeen todella rumaa syyttelyä, hän on kyllä pyytänyt anteeksi. Ymmärrän toki hänen suuttumuksensa, pettymyksensä ja jopa vihansa. Koska olen itse jättänyt hänet ja aiheuttanut pettymyksen, olen ottanut syyt niskoilleni ja itsekin syytän itseäni kaikesta. Syyllinen ja ahdistunut olo ajaa minut hulluuden partaalle.

Voinko mitenkään yrittää ohjata tilannetta eteenpäin? Kun yritämme keskustella, kierrämme vain kehää. Exäni ei todella halua ymmärtää, että olemme eronneet ja hänen yleisin syytös minua kohtaan on, että olen vain leikkinyt hänen kanssaan ja heitän kaiken hukkaan liian helposti. Itse taas tiedän, ettei minusta kerta kaikkiaan ole suhteeseen nyt tai pitkään aikaan, enkä halua jatkaa hänen kanssaan tai elätellä minkäänlaisia toiveita. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Sekä minulla että exällä tuntuu menevän koko elämä sekaisin tämän takia - palan kohta loppuun niin henkisesti kuin fyysisestikin. Umpikujassa ollaan.

 

[ainokainen]

Olisikohan yksinkertaisinta, jos vain ette olisi enää ollenkaan tekemisissä?
Miksi muuten ylipäänsä olette yhteyksissä?

Kokemukseni mukaan nuo ex-kumppanien väliset "ystävyydet" ovat vain synonyymi roikkumiselle, jomman kumman puolelta.
Toki tunnen myös monia, jotka ovat ihan oikeasti ystäviä ex-kumppanin kanssa. Itse en siihen pystyisi. Minä en pidä mitään yhteyttä kehenkään ex-poikaystävään. En keksi mitään syytä, miksi pitäisi.

Onkohan niin, että exäsi ei pääse sinusta irti, ennen kuin katkaiset siteen kerta kaikkiaan?

Sinulla on oikeus elää elämääsi kuten haluat. Eihän se exällesi kuulu, miksi teit kuten teit. Toki asia koskee häntäkin, mutta kyse on kuitenkin nyt sinun elämästäsi.
Jos exäsi ei pääse yli erosta, se on hänen ongelmansa, ei sinun!

 

[-Tuula-]

Aivan samaa ajattelen minäkin, on turha jatkaa keskutelua aiheesta enää kun päätös on tehty ja asiasta moneen kertaankeskusteltu. Kerro varmasti ja tiukasti, että et asiaa osaa sen paremmin selittää ja tämä on nyt tässä. Älä vastaa puheluihin sitten enää, äläkä sähköposteihin tai viesteihin. Vaikka se sinusta pahalta tuntuu mutta muuten et tule pääsemään irti eikä toinen ymmärrä irrottaa. Varaudu kuukausienkin "pommitukseen" miehen taholta mutta kyllä se aikanaan lakkaa kun olet täysin välinpitämätön, älä siis vastaa mitään.

 

[Asiasta ja sivusta]

Olisikohan yksinkertaisinta, jos vain ette olisi enää ollenkaan tekemisissä?
Miksi muuten ylipäänsä olette yhteyksissä?

Kokemukseni mukaan nuo ex-kumppanien väliset "ystävyydet" ovat vain synonyymi roikkumiselle, jomman kumman puolelta.
Toki tunnen myös monia, jotka ovat ihan oikeasti ystäviä ex-kumppanin kanssa. Itse en siihen pystyisi. Minä en pidä mitään yhteyttä kehenkään ex-poikaystävään. En keksi mitään syytä, miksi pitäisi.

Exän kanssa on paljon muitakin syitä pitää yhteyttä kuin roikkuminen, esimerkiksi yhteiset lapset, kummilapset jne. Kun on yhdessä oltu vuositolkulla, tulee myös monista exän sukulaisista ystäviä, ja esimerkiksi heidän juhlissa näkee exää väkisinkin. Esim. minulla ja exällä viimeiset pari vuotta olivat sellaisia, ettemme enää olleet oikein muita kuin ystäviä, mutta jotenkaan ei vain osannut heti sitä avioeroa ottaa, kun yhteisiä vuosia oli kuitenkin lähes 15. Erostamme on nyt 10 vuotta ja minä olen ollut nykyisen mieheni kanssa 9 vuotta ja exäni nykyisensä kanssa pari, kolme vuotta, eli kummallakaan ei taatusti ole mitään roikkumisia mielessä, ja pidämme yhteyttä muutaman kerran vuodessa. Meillä ei siis ole lapsia, jos olisi, niin sitten pitäisi toki pitää yhteyttä viikottain.

Mutta asiaan. Olen samaa mieltä kuin muutkin vastaajat, älkää pitäkö yhteyttä ollenkaan. Kirjoita entiselle seurustelukumppanillesi vaikka sähköpostiin tai "vanhanaikaiseen" kirjeeseen nämä samat asiat kuin mitä kerroit täällä ja tee selväksi, että se on viimeinen yhteydenotto välillänne. Se on aikaa myöten reiluinta myös entiselle seurustelukumppanillesi.

 

[ainokainen]

Kun on yhdessä oltu vuositolkulla, tulee myös monista exän sukulaisista ystäviä, ja esimerkiksi heidän juhlissa näkee exää väkisinkin.

Hyvä kirjoitus muuten, mutta tästä olen eri mieltä. Mielestäni suhteen päätyttyä on tosi mautonta tunkea itsensä ex-seurustelukumppanin suku- tai kaveripiirin juhliin. Usein sukulaiset /yhteiset ystävät eivät kehtaa olla kutsumatta, tai eivät ehkä tule ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, keitä on sopivaa kutsua juhliin.

Itse kutsuisin juhliin joko sukulaisen, tai tämän ex-puolison, mutta en missään tapauksessa kumpaakin yhtä aikaa. Kyllähän tuo ilmentää aika huonoa pelisilmää juhlien emännältä, jos tuollainen yhteentörmäys pääsisi sattumaan.

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että veri on vettä sakeampaa. Ystävät tulevat ja menevät, mutta sukulaisia ei voi valita. Ystävä vs. sukulainen -tilanteessa olen todennäköisemmin lojaali sukulaiselle. Esim. jos jommankumman sisarukseni puoliso olisi hyvä ystäväni, mutta sitten he eroaisivat ja sisarukseni ilmaisisi ettei halua kuulla ex-puolisosta enää mitään, kunnioittaisin hänen toivettaan. En pitäisi yhteyttä ex-puolisoon. Asiaa tietysti mutkistaa se, jos on lapsia.

Jos itse eroaisin ja sukulaiset kuitenkin väen vängällä pitäisivät yhteyttä ex-kumppaniini, pitäisin tätä todella loukkaavana ja jättäisin pitämättä yhteyttä kyseisiin sukulaisiin. Joskus on tilanteita, joissa pitää osata valita puolensa.

Omakohtainen kokemus tästä on vanhempieni avioero. Jostain ihmeen syystä äitini tunkeutuu usein isän puoleisen sukuni sukujuhliin. Hän on mennyt jopa juhliin, joissa kukaan meistä lapsista ei ole ollut läsnä. Pidän tätä todella kiusallisena. En ymmärrä, miksi hän tekee noin. Olen jopa sanonut hänelle suoraan asiasta, mutta hän vain inttää pitävänsä sukulaisistamme -ikään kuin he olisivat hänen sukulaisiaan, vaikka tosiasiassa hän ei ole heille mitään sukua! Ja kukaan ei tietenkään kehtaa sanoa hänelle, että mitä helvettiä teet täällä... kaikki luulevat, että hän on tullut paikalle meidän lasten vanavedessä.

 

[Wiltsu]

Asiaa tietysti mutkistaa se, jos on lapsia.

Sinulla, ainokainen, ei liene lapsia ja olet melko nuori?

Koska se, että on lapsia, todellakin mutkistaa - tai miten sen nyt ottaa, suoristaa - asioita. Minulla on lapsia ja miehelläni lapsia, molemmilla erikseen. Meillä kummallakin on myös expuolisoiden lapsia (jotka siis eivät ole kummankaan meidän oikeasti omia), jotka ovat kuuluneet elämäämme tietyn ajan ja jotka ovat olleet meille tärkeitä ja me heille. Joten olemme molemmat olleet tilanteessa, jossa olemme olleet todistamassa jopa expuolison lapsen (tai jo aikuisen) tärkeää tilaisuutta, koska on ollut lapselle tärkeää, että entinen tärkeä isä- tai äitipuoli on ollut paikalla, joten, koska olemme aina ja kaikkialla kuitenkin nykyään "me", olemme olleet paikalla yhdessä ja jopa kuvion täysin ulkopuolisten lastemme kanssa.

Tärkeää on muistaa, että ei sotke lapsia aikuisten kuiviohin ja, että päästää irti omasta suhteestaan toiseen aikuiseen, kun sen aika on tullut. Sitten voi olla kaikenmoisille lapsille tuki, turva, ilo ja onni kaikenlaisissa tilanteissa.

 

[asiaan]

Tässä nyt kuitenkin oli aloittajalla kyseessä vajaan vuoden seurustelu eikä edes yhdessä asumista.

 

[jaffa]

Erosimme vajaan vuoden mittaisen suhteen jälkeen ex-kumppanini kanssa.

--

Asioita pohdittuani tulin lopulta tulokseen, että huijaan sekä itseäni että kumppaniani, jos jatkan suhdettamme pohjalta, joka on omasta puolestani hatara.

Milloin tuo ero tapahtui? Vuosi sitten? Kuukausi sitten? Ap:n kertoma kuulostaa aivan siltä, että hän itsekseen on pähkinyt eropäätöksen valmiiksi ja kertonut vasta sen lopputuloksen toiselle "ääneen". Suhteessa tällainen päätös voi tulla toiselle osapuolelle arvaamatta. Sulatteluun kuluu aikaa vähintään yhtä paljon kuin ap:n omiin päänsisäisiin mietteisiin erosta.

Itse tulin jätetyksi niin, että puoliso vain ilmoitti "pitää erota" ja lähti muovikassiin hätävarat kerättyään pois. Tilanne oli kyllä siinä mielessä eri, että asuimme yhdessä, suhdetta oli takana useita vuosia ja naimisissakin olimme pari vuotta olleet. Mutta edelleen vuosien takaa muistan sen hirveän jälkytyksen ja loukkaantumisen: miten toinen voi olla puhumatta mulle ääneen epäilyjään suhteesta, miten voi huijata niin täysin uskomaan, että kaikki on ookoo (vaikka ei ollutkaan, ilmeisesti).

 

[Asiasta ja sivusta]

Hyvä kirjoitus muuten, mutta tästä olen eri mieltä. Mielestäni suhteen päätyttyä on tosi mautonta tunkea itsensä ex-seurustelukumppanin suku- tai kaveripiirin juhliin. Usein sukulaiset /yhteiset ystävät eivät kehtaa olla kutsumatta, tai eivät ehkä tule ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, keitä on sopivaa kutsua juhliin.

Itse kutsuisin juhliin joko sukulaisen, tai tämän ex-puolison, mutta en missään tapauksessa kumpaakin yhtä aikaa. Kyllähän tuo ilmentää aika huonoa pelisilmää juhlien emännältä, jos tuollainen yhteentörmäys pääsisi sattumaan.
---
. Esim. jos jommankumman sisarukseni puoliso olisi hyvä ystäväni, mutta sitten he eroaisivat ja sisarukseni ilmaisisi ettei halua kuulla ex-puolisosta enää mitään, kunnioittaisin hänen toivettaan. En pitäisi yhteyttä ex-puolisoon. Asiaa tietysti mutkistaa se, jos on lapsia.

Meillä on esimerkiksi ex-miehen kanssa yhteisiä kummilapsia ja omasta mielestäni olisi puolestaan outoa, jos avioeron jälkeen pitäisi "ottaa ero" kummistakin. Lisäksi olen ollut ex-puolison sisaren ja serkun ystävä jo vuosia ennen kuin aloin seurustella exäni kanssa ja minua on pyydetty serkun lapsen kummiksi avioeromme jälkeen. Jälleen olisi outoa, jos minun olisi pitänyt "erota" ystävästä, jonka olen tuntenut 2-vuotiaasta asti ja olla menemättä kummilapseni tilaisuuksiin. Puhumattakaan sitten siitä, jos meillä olisi omia lapsia.

Eri juttu olisi se, että jos 15-vuotisesta avioliitosta erottua exän sukulaiset eivät enää haluaisi tavatakaan minua tai omat sukulaiset, siis ne kummilapset mukaan lukien, exääni, niin sitten sitä toivetta pitäisi tietysti kunnioittaa. Onneksi näin ei ole käynyt. Tai jos joko minä tai exäni sanoisimme, ettemme halua kuulla ex-puolisosta mitään, niin sitten sitäkin toivetta pitäisi kunnioittaa, mutta meidän tapauksessa näin ei ole käynyt. Kuten totesin, olimme viimeiset pari vuotta "vain" ystäviä, eikä mitään rakkauteen vivahtavaakaan tunnetta ole ollut jäljellä vuosikausiin.

 

[Asiasta ja sivusta]

Hyvä kirjoitus muuten, mutta tästä olen eri mieltä. Mielestäni suhteen päätyttyä on tosi mautonta tunkea itsensä ex-seurustelukumppanin suku- tai kaveripiirin juhliin.

Niin, puhutkin tässä ex-seurustelukumppanista. En minäkään ole tekemisissä sellaisten kanssa, joiden kanssa joskus teini-iässä seurustelin muutamasta kuukaudesta max. vuoteen, mutta pitkästä avio/avoliitosta puhuttaessa asia on ihan eri. Siis minun mielestäni.

Ja kuten totesin, ap:n kannattaa nimen omaan olla pitämättä mitään yhteyttä entiseen kumppaniinsa, kyseessähän ei ole ollut pitkä avo/avioliitto, vaan ainoastaan seurustelu.

 

[siiruli]

Minustakin ongelma on pääasiassa siinä, että tapaatte ja vänkäätte asiasta ilmeisen usein. Sinun puoleltasi kaikki on selvitetty, joten ole nyt lujatahtoinen ja tosiaan häivy hänen elämästään päästäen hänetkin elämään omaa elämäänsä ja tekemään erotyötään. Ei se pääse alkuun, jos hänen mielestään ette ole eronneetkaan, mikä tavallaan on totta, koska käytte noita keskusteluja ja tapaatte toisianne jatkuvasti. Ota nyt päättäväinen pesäero exästäsi ja vaihda maisemaa. Älä ole enää hänen käytettävissään näijhin loputtomiin erokeskusteluihin, kun kaikki on jo moneen kertaan sanottu. Tuo voi olla jotain väsyttämistaktiikkaakin exältäsi, hän jauha aja jauhaa siinä toivossa, että saa pääsi käännettyä. Älä päästä tilannetta eipäs-juupas-tasolle, vaan tee kypsä ratkaisu ja pysy siinä.

Itselläni ero 6-vuotisesta suhteesta onnistui vain kun tosiaan emme enää tavanneet. Emme itse asiassa ole koskaan enää edes sattumalta törmänneet sen jälkeen. Aikaa erosta on nyt yli 10 vuotta.

 

[ainokainen]

Sinulla, ainokainen, ei liene lapsia ja olet melko nuori?

Lapsia ei ole, mutta olen "jo" 35 eli keski-ikä lähestyy, apua!
Teidän kuulostavani tosi jyrkältä tuossa edeltävässä kirjoituksessani ja varmasti siksi kuulostin ikäistäni nuoremmalta ihmiseltä.
Mutta kuten viestissäni sanoin, jos lapsia on, se on eri juttu. Ap:n tapauksessahan niin ei ollut.

Ja on se joissain tapauksissa niinkin, että vaikka niitä lapsia olisikin, niin silti pitää vähän jokaisen osapuolen miettiä, mihin voi osallistua ja mihin ei. Kuten tuossa oman äitini tapauksessa.

Monella eronneella on nykyään sellainen ongelma, että ei kestetä mitään menetyksiä. Vaikka parisuhde on ohi, halutaan silti ne kaikki kivat jutut siitä suhteesta, kuten vaikkapa ne sukulaisuussuhteet. Mielestäni eron myötä pitäisi osata päästää asioista irti.

Näissä asioissa ei varmaankaan ole mitään oikeita ei vääriä vastauksia, vain erilaisia käsityksiä. Kerroinpahan nyt vaan omani.

 

[Asiasta ja sivusta]

Monella eronneella on nykyään sellainen ongelma, että ei kestetä mitään menetyksiä. Vaikka parisuhde on ohi, halutaan silti ne kaikki kivat jutut siitä suhteesta, kuten vaikkapa ne sukulaisuussuhteet. Mielestäni eron myötä pitäisi osata päästää asioista irti.

Näissä asioissa ei varmaankaan ole mitään oikeita ei vääriä vastauksia, vain erilaisia käsityksiä. Kerroinpahan nyt vaan omani.

Olet oikeassa, ei ole oikeita tai vääriä vastauksia ja jokainen tapaus on omanlaisensa. Esimerkiksi meidän tapauksessa minun mielestäni olisi väärin jo kummilapsiakin kohtaan, jos heistä pitäisi päästää irti. Itse olen nelikymppinen ja olen edelleen säännöllisesti tekemisissä 65-vuotiaan kummitätini kanssa, joten en edes osaa ajatella, että kummilapsista pitäisi "päästää irti".