A
anonyymi elli
Vieras
"Kävin 2 vuotta Al-Anonissa ja petyin siihen ryhmään pahan kerran. Olin siellä ainoa juovan vaimo, muut olivat lopettaneet juomisen vuosia tai vuosikymmeniä sitten ja jauhoivat yhtä ja samaa illasta toiseen.
Viime aikoina olen vähän avautunut, mutta se selvästi ahdistaa niitä joille olen kertonut ja yritän nyt tuntea yksin sitä mitä tunnen."
Ymmärrän täysin ap. tilanteesi. Olet hakenut apua, kertonut tilanteestasi lähipiirissä ja nyt tunnet suurta yksinäisyyttä ja huonoa oloa juhlapyhinä.
Muista heti alkuun ja varmasti sen jo tiedätkin. Ketään ihmistä ei voi raitistaa. Halu lähtee omasta itsestä. Vaikka pidät millaisia juhlapuheita miehellesi hän ei muuta tapojaan.
Minulla on tästä valtavan paljon kokemusta.
Olen kertonut elleissä elämästäni tämän palstan alkuajoista lähtien. Yritän päästä eroon nettirupattelusta vaikka tämän niin terapeuttista onkin.
Olet varmasti ottanut etäisyyttä mieheesi ja otan vastakin. On täysin samantekevää asutko miehesi kanssa saman katon alla vai eri taloudessa.
Kävin eilen kirpputorilla ja sain yhdellä lantilla uusimman Anna-lehden. Luin lehdestä uutta kirjaa viimeistelevästä naiskirjailijasta. Hän on onnelisessa parisuhteessa ja eri kahdessa eli taloudessa. Nainen ei puhu uusiperheestä vaan yhdessä viihtyvästä porukasta. Hienosti oivallettu.
Täällä pääkaupunkiseudulla ihmiset eivät ole niin kiinnostuneita naapureiden sosiaalisesta elämästä kuin muualla päin Suomea. Ehkä vain et uskalla repäistä ja tehdä muutoksia.
Pelkäät jotain jossa ei ole mitään pelkäämistä.
Lasteni isä sairastui vakavasti lähiaikoina. Olen huolesta suunnillani. Ei auta vaikka avioerosimme jo kauan sinne. Kuuntelin aamulla Maaritin biisin. Siinä kerrotaan mitä rakkaus on.
Rakasta ihmistä ei halua koskaan jättää. Mutta ei huolehtijan tarvitse itseään näännyttää.
Maailma on täynnä muita ihmisiä. Jätän hoitovastuun asiantuntijoille.
On taitolaji kirjoittaa netissä anonyyminä. Olen melko varma että joskus perässähiihtäjäni taas löytää viestini ja käy sivaltamassa ilkeästi.
Luin eilen vuonna 1990 kirjoittamani tekstin valokuva-albumiin. Käsialani oli huikean kaunista ja teksti kuin runo. Silloin en tiennyt miten taitava kirjoittaja olen.
Arkailen juttujeni julkaisemista.
Kuuntelin eilen radiosta jutun Kuopin synnytysosastolta. Kätilö kertoi olleensa 30 vuotta kutsumusammatissa. Kotipitäjästäni tuotiin äiti synnyttämään osastolle. Joku vauva pääsi muutaman minuutin vanhana radiolähetykseen.
Kun ajattelen ihmisen elämää syntymää ja kuolemaa niin kaikki on sujut. Rakastan vain elämää, ihmisiä ja kaikkea kauneutta. Tekisi mieli lähettää tuolle kätilölle terveisiä. Minulle aina nuorena sanottiin, että käteni ovat pienet kuin kätilön kädet. Ehkä tuossa ammatissa olisi suurin rikkaus.
Mutta näitä kätilöiden maailmaan päästämiä ihmisiäkin pitää kannatella näillä käsillä.
Jos jutuistani on vähänkin apua ja tulee kevyempi olo hengittää niin kyllä minä joskus julkaisen jotain painettuna tekstinä.
Viime aikoina olen vähän avautunut, mutta se selvästi ahdistaa niitä joille olen kertonut ja yritän nyt tuntea yksin sitä mitä tunnen."
Ymmärrän täysin ap. tilanteesi. Olet hakenut apua, kertonut tilanteestasi lähipiirissä ja nyt tunnet suurta yksinäisyyttä ja huonoa oloa juhlapyhinä.
Muista heti alkuun ja varmasti sen jo tiedätkin. Ketään ihmistä ei voi raitistaa. Halu lähtee omasta itsestä. Vaikka pidät millaisia juhlapuheita miehellesi hän ei muuta tapojaan.
Minulla on tästä valtavan paljon kokemusta.
Olen kertonut elleissä elämästäni tämän palstan alkuajoista lähtien. Yritän päästä eroon nettirupattelusta vaikka tämän niin terapeuttista onkin.
Olet varmasti ottanut etäisyyttä mieheesi ja otan vastakin. On täysin samantekevää asutko miehesi kanssa saman katon alla vai eri taloudessa.
Kävin eilen kirpputorilla ja sain yhdellä lantilla uusimman Anna-lehden. Luin lehdestä uutta kirjaa viimeistelevästä naiskirjailijasta. Hän on onnelisessa parisuhteessa ja eri kahdessa eli taloudessa. Nainen ei puhu uusiperheestä vaan yhdessä viihtyvästä porukasta. Hienosti oivallettu.
Täällä pääkaupunkiseudulla ihmiset eivät ole niin kiinnostuneita naapureiden sosiaalisesta elämästä kuin muualla päin Suomea. Ehkä vain et uskalla repäistä ja tehdä muutoksia.
Pelkäät jotain jossa ei ole mitään pelkäämistä.
Lasteni isä sairastui vakavasti lähiaikoina. Olen huolesta suunnillani. Ei auta vaikka avioerosimme jo kauan sinne. Kuuntelin aamulla Maaritin biisin. Siinä kerrotaan mitä rakkaus on.
Rakasta ihmistä ei halua koskaan jättää. Mutta ei huolehtijan tarvitse itseään näännyttää.
Maailma on täynnä muita ihmisiä. Jätän hoitovastuun asiantuntijoille.
On taitolaji kirjoittaa netissä anonyyminä. Olen melko varma että joskus perässähiihtäjäni taas löytää viestini ja käy sivaltamassa ilkeästi.
Luin eilen vuonna 1990 kirjoittamani tekstin valokuva-albumiin. Käsialani oli huikean kaunista ja teksti kuin runo. Silloin en tiennyt miten taitava kirjoittaja olen.
Arkailen juttujeni julkaisemista.
Kuuntelin eilen radiosta jutun Kuopin synnytysosastolta. Kätilö kertoi olleensa 30 vuotta kutsumusammatissa. Kotipitäjästäni tuotiin äiti synnyttämään osastolle. Joku vauva pääsi muutaman minuutin vanhana radiolähetykseen.
Kun ajattelen ihmisen elämää syntymää ja kuolemaa niin kaikki on sujut. Rakastan vain elämää, ihmisiä ja kaikkea kauneutta. Tekisi mieli lähettää tuolle kätilölle terveisiä. Minulle aina nuorena sanottiin, että käteni ovat pienet kuin kätilön kädet. Ehkä tuossa ammatissa olisi suurin rikkaus.
Mutta näitä kätilöiden maailmaan päästämiä ihmisiäkin pitää kannatella näillä käsillä.
Jos jutuistani on vähänkin apua ja tulee kevyempi olo hengittää niin kyllä minä joskus julkaisen jotain painettuna tekstinä.