Miten käsittelet loukkaukset?

[Ihan esimerkkinä]

Nimimerkki Johanna tarkoitti kait että ei ole merkitystä sillä tajuaako vai ei, anteeksiantamisen kannalta.

On vain asioita, joita ei voi antaa anteeksi, varsinkin jos se ajaa ihmisen pahempaan syöksykierteeseen. Vähän kuin loukkaaja antaisi vauhtia jyrkänteeltä. Ehkä on vain olemassa pahoja ihmisiä, edelleen olen sitä mieltä, että anteeksianto on näille ihmisille sama kuin karhunpalvelus.

 

[Johanna]

On vain asioita, joita ei voi antaa anteeksi, varsinkin jos se ajaa ihmisen pahempaan syöksykierteeseen. Vähän kuin loukkaaja antaisi vauhtia jyrkänteeltä. Ehkä on vain olemassa pahoja ihmisiä, edelleen olen sitä mieltä, että anteeksianto on näille ihmisille sama kuin karhunpalvelus.

Eino Leino on runoillut: "Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."

Kumpi on heikompi? Sinä, joka annat anteeksi vai loukkaaja, joka ei tajua loukkaavansa?

Haluatko tehdä palveluksen itsellesi vai loukkaajallesi? Haluatko tehdä karhunpalveluksen itsellesi vai loukkaajallesi?

Sitä paitsi, jos joku huutaa sinulle, että olet maho lehmä, taustalla on kyllä jotain muutakin skismaa ja oletan, että huutaja tuntee itsensä loukatuksi sinun taholtasi jostain syystä. Tai sitten hän on aivan erityisen heikko ihminen.

 

[Johanna]

Eino Leino on runoillut: "Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."

Kumpi on heikompi? Sinä, joka annat anteeksi vai loukkaaja, joka ei tajua loukkaavansa?

Haluatko tehdä palveluksen itsellesi vai loukkaajallesi? Haluatko tehdä karhunpalveluksen itsellesi vai loukkaajallesi?

Sitä paitsi, jos joku huutaa sinulle, että olet maho lehmä, taustalla on kyllä jotain muutakin skismaa ja oletan, että huutaja tuntee itsensä loukatuksi sinun taholtasi jostain syystä. Tai sitten hän on aivan erityisen heikko ihminen, jolle niin suuri heikkous on annettava anteeksi. Hän on vammainen.

 

[Maria Magdalena]

Jos Johannan oppien mukaisesti antaisi kaiken kaikille "anteeksi", niin kyse ei ole varsinaisesta anteeksiannosta, vaan siitä, että nousee ylimielisesti loukkaajan yläpuolelle eikä noteeraa häntä millän tavoin. Mitätöinti ja anteeksi anto eivät ole synonyymeja keskenään! Tässähän ei ole mitään huonoa tai pahaa, mutta turha väittää antavansa anteeksi, kun kyseessä on asian ohittaminen.

Johanna kuulostaa vähän joltakin tekopyhältä Jeesuksen morsiamelta, joka hokee tuota anteeksi antamistaan kaikille. Sädekehä vaan puuttuu päästänsä. Lisäksi hänelle saattaa käydä niin, kun hän mitätöi, mukamas, kaiken, niin loukkaukset jäävät alitajuntaan ja jokin asia ne sieltä laukaisee jossain vaiheessa.

 

[Johanna]

Jos Johannan oppien mukaisesti antaisi kaiken kaikille "anteeksi", niin kyse ei ole varsinaisesta anteeksiannosta, vaan siitä, että nousee ylimielisesti loukkaajan yläpuolelle eikä noteeraa häntä millän tavoin. Mitätöinti ja anteeksi anto eivät ole synonyymeja keskenään! Tässähän ei ole mitään huonoa tai pahaa, mutta turha väittää antavansa anteeksi, kun kyseessä on asian ohittaminen.

Johanna kuulostaa vähän joltakin tekopyhältä Jeesuksen morsiamelta, joka hokee tuota anteeksi antamistaan kaikille. Sädekehä vaan puuttuu päästänsä. Lisäksi hänelle saattaa käydä niin, kun hän mitätöi, mukamas, kaiken, niin loukkaukset jäävät alitajuntaan ja jokin asia ne sieltä laukaisee jossain vaiheessa.

Olet enimmäkseen oikeassa.
Mitätöiminen ei todellakaan ole sama asia kuin anteeksianto.

Tämä ketju koskee anteeksiantoa ja siitä tässä ketjussa keskustelen. Siksi hoen sitä.

Jokin asia laukaisi jossain vaiheessa sen, että lopetin mitätöimisen ja annoin aidosti anteeksi.

Minulla ei ole tarvetta loukata ketään eikä minua loukata. Miksi sinulla on tarve mitätöidä?

 

[väärinkäsityksiä]

Meillä oli heti suhteen alussa isohko väärinkäsitys, jonka jälkeen keskustelimme ja teimme sopimuksen, että koskaan IKINÄ ei "oleteta" toisen sanomisista mitään - eikä missään tapauksessa kuvitella ensimmäiseksi, että rakkain ihminen sanoisi ikäviä asioita tarkoituksenaan loukata. Jos tältä tuntuu, pitää kysyä heti ja suoraan selvennystä asiaan. Eipä ole hirveästi onneksi tullut tarvettakaan.

Minullakin oli suhteen alussa muutamia kokemuksia jolloin sekä mieheni että minä käsitimme toisemme väärin ja loukkaannuimme. Se johtui ihan siitä, että emme tunteneet toisiamme tarpeeksi hyvin. Esim. mieheni loukkaantuu tietyistä asioista johtuen hänen aiemmista kokemuksistaan elämässä, joista en tuolloin vielä tiennyt. Hän on esim. ollut pulska lapsena ja sen vuoksi kiusattu lapsuudessaan, minkä vuoksi kommentit pyöreydestä (vaikka leikkimielellä heitetyt sen jälkeen kun on syöty paljon) loukkaavat häntä enemmän kuin muita. Ja hän ei siis ole lihava tai edes pyöreä.

Sekä hänellä että minulla on siis heikkoja kohtia joihin sohaisu saa loukkaantumaan, vaikkei joku muu siitä loukkaantuisi. Tällaiset tapaukset minusta voi helposti antaa anteeksi, johtuuhan se vain kokemattomuudesta. Eri asia sitten jos tahallaan myöhemmin sohii herkkiin kohtiin koska tietää että sillä tavalla saa loukattua. Sitä en antaisi anteeksi.

Myös eri keskustelutavat ovat aiheuttaneet alussa riidan suhteessani, minä kun olen sellainen keskusteleva ihminen joka tykkää pohtia asioita monesta näkökulmasta. Kerran puhuimme jotain rasismiin liittyen ja pohdin sitten asiaa rasistin näkökulmasta (tyyliin, ehkä he ajattelevat näin). Mieheni suuttui ja sanoi ettei hän voi olla rasistin kanssa yhdessä, vaikka kyseessä ei siis ollut minun mielipiteeni vaan ihan yleisesti pohdin asiaa rasistin näkökulmasta. Tässä oli kyse juuri siitä, että mieheni oletti jotain mikä ei ollut totta.

Nyt onneksi tiedetään toistemme tavat keskustella sekä menneisyyskin sen verran hyvin että ymmärretään miksi tietyt asiat loukkaavat. Harvemmin riidellään nykyään, enemmän nahistellaan toisinaan arkisista asioista ja ehkä kerran tai kaksi vuodessa saadaan oikea riita aikaiseksi jostain.

 

[Tuli vaan mieleeni]

Niin, tuli vain mielleni eräs tapaus jo todella kaukaiselta ajalta. Erään vanhempieni ystävän appiukko jäi kiinni siitä, että oli käyttänyt hyväkseen lapsenlastaan, jo pitemmän aikaa. Asia selviteltiin suvun kesken koska silloin oli niin suuri häpeä tuoda tällaisia asioita esiin, eikä kaikki edes uskoneet näin tapahtuneen, vaikka oikeasti kyllä tapahtui. Tämä ihminen miehineen laittoi kaikki siteet poikki miehensä isään loppuiäkseen ja sanoi, ettei ikinä anna anteeksi. En antaisi minäkään. Mitenkähän tämä pyhimys Johanna tässä tapauksessa toimisi, vapauttaisi appiukkonsa syyllisyydestä vai?

 

[Johanna]

Niin, tuli vain mielleni eräs tapaus jo todella kaukaiselta ajalta. Erään vanhempieni ystävän appiukko jäi kiinni siitä, että oli käyttänyt hyväkseen lapsenlastaan, jo pitemmän aikaa. Asia selviteltiin suvun kesken koska silloin oli niin suuri häpeä tuoda tällaisia asioita esiin, eikä kaikki edes uskoneet näin tapahtuneen, vaikka oikeasti kyllä tapahtui. Tämä ihminen miehineen laittoi kaikki siteet poikki miehensä isään loppuiäkseen ja sanoi, ettei ikinä anna anteeksi. En antaisi minäkään. Mitenkähän tämä pyhimys Johanna tässä tapauksessa toimisi, vapauttaisi appiukkonsa syyllisyydestä vai?

Olen antanut anteeksi. Se oli ainoa tie vapauteen. Minun vapauteeni. Siihen, ettei koskaan tarvi pelätä enää mitään. Niin Johanna toimi. Vapautti itsensä samalla.

 

[Ihan esimerkkinä]

Eino Leino on runoillut: "Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."

Kumpi on heikompi? Sinä, joka annat anteeksi vai loukkaaja, joka ei tajua loukkaavansa?

Haluatko tehdä palveluksen itsellesi vai loukkaajallesi? Haluatko tehdä karhunpalveluksen itsellesi vai loukkaajallesi?

Sitä paitsi, jos joku huutaa sinulle, että olet maho lehmä, taustalla on kyllä jotain muutakin skismaa ja oletan, että huutaja tuntee itsensä loukatuksi sinun taholtasi jostain syystä. Tai sitten hän on aivan erityisen heikko ihminen.

Siis laitat sen minun syykseni, kun joku loukkaa päin naamaa? Aika uskomatonta.Paljastetaan sen verran, että en edes kyseisessä riitatilanteessa ollut osapuolena, ainoastaan yritin rauhoitella ja sain paskaa naamalleni.Se mitä ajan takaa on se, että ihminen, jolle on uskottu jotain ehkä luottamuksellista tietoa käyttää sitä hyväkseen loukatakseen toista. Mielestäni kyse on silloin jo jostain muustakin kuin pelkästä loukkaamisesta.

Toinen juttu mitä haluaisin tietää on loukkaajan kommentit. Joskus kouluaikoina jo ihmettelin miten jotkut arvostelivat julmasti päin naamaa toisten ulkonäköä. Kasvoiko näistä ulkonäön arvostelijoista aikuisena niitä todellisia kusipäitä vai lähtikö juna väärään suuntaan vasta myöhemmin.

 

[Tuli vaan mieleeni]

Niin mutta minä kyselinkin, mitä sinä ko. tapauksessa tekisit? Jos nimittäin olisit sen hyväksikäytetyn lapsen äiti?

Jatkaisitko kanssakäymistä hyväksikäyttäjän kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

 

[Tuli vaan mieleeni]

Niin ja tuo kysymys oli siis Johannalle.

 

[Pirre Pippuri]

Tuo on kyllä jo varsinainen loukkaus tuo "senkin maho lehmä" jos toinen on luottamuksellisesti uskoutunut lapsettomuudestaan ja kärsii siitä. Ei voi muuta todeta kuin että eipä sitä kaikista ihmisistä tiedä, mitä paskiaisia he sisimmässään loppujen lopuksi on, ei sitten yhtään luottamuksen arvoisia eikä empatiakykyisiä. Voin kuvitella miten kauheasti tuo koski.

Kai se on niin ettei juuri kenellekään pitäiskään uskoutua kun ei tiedä milloin joku käyttää tietoaan hyväkseen tai laulaa sen pitkin mäkiä. Ehkä tuossakin enemmän vielä koski juuri se, että toinen petti luottamuksen, kuin se että huusi sen julki ja noin rumalla tavalla vielä.

En kykenis unohtamaan, vaikka tietenkään en sitä kaikenaikaa miettisi. Mutta en vois ryhtyä kaveriksi enää. Onko se sitten sitä anteeksiantamattomuutta vai mitä, olkoon mitä on, mutta hylkäisin heti tollasen "ystävän." Sanaakaan en enää hälle sanoisi.

 

[Johanna]

Niin mutta minä kyselinkin, mitä sinä ko. tapauksessa tekisit? Jos nimittäin olisit sen hyväksikäytetyn lapsen äiti?

Jatkaisitko kanssakäymistä hyväksikäyttäjän kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

En jatkaisi kanssakäymistä. Passittaisin hyväksikäyttäjän vankilaan kaikilla voiman rippeillänikin. Se ei kuitenkaan estäisi minua antamasta anteeksi.

Jos sen sijaan olisin väkivaltaisen/mielenvikaisen/hyväksikäyttäjän vanhemman lapsi, antaisin vain anteeksi. Antaisin vain anteeksi ja lakkaisin pelkäämästä.

 

[Voi...]

Antaisin vain anteeksi ja lakkaisin pelkäämästä.

Voi kuinka naivia! Voi kuinka tyhmää! Ja just... "antaisin anteeksi enkä pelkäisi." Et. vaikka se tapahtuisi aina uudestaan...uudestaan... Ihan varmasti pelkäisit. Jos et, niin olet mielen köyhä. Tai tyhmä. Tai molempia.

 

[hei...]

Voi kuinka naivia! Voi kuinka tyhmää! Ja just... "antaisin anteeksi enkä pelkäisi." Et. vaikka se tapahtuisi aina uudestaan...uudestaan... Ihan varmasti pelkäisit. Jos et, niin olet mielen köyhä. Tai tyhmä. Tai molempia.

Rauhoitu, Johannan vastaus oli täysi kymppi; sinun ei ollut.

 

[Mielipide tämäkin]

Kylläpäs täällä nyt pliisuillaan. Kamaan, kunnon kosto se vasta poikaa on! Nyhveröt eivät vaan uskalla antaa häijyille pottuilijoille samalla mitalla takaisin, ja siinähän sitten ei jääkään muuta vaihtoehtoa kuin mulistella silmiään ja laupiaasti antaa anteeksi. Harkitsemattomasti ja summamutikassa ei kannata toki kostaa, mutta tositarpeeseen tuhti kosto kyllä hakkaa nysvät anteeksiannot mennen tullen. Raakaa peliä, mutta liian kiltiksi minua ei olekaan ikinä haukuttu.

Alkuperäinen kysymys oli kuitenkin että miten käsitellä loukkaukset. On eri asia loukkaantua jostain puolison ajattelemattomasta lausahduksesta kuin ottaa vastaa todellisia harkittuja loukkauksia. Edellisiin sanoisin että kysy heti oliko tarkoitus loukata ja että näin kyllä nyt kävi. Jälkimmäiseen kysyisin samaa kuin eräs aikaisempi kommentaattori eli että miksi loukkauksia, siis tahallisia, edes pitäisi mitenkään käsitellä. Jos huomaa olevansa suhteessa jossa tämän tästä kuulee tahallisia loukkauksia, on otettava vastuu elämästään ja lopetettava moinen suhteen irvikuva.

 

[humanum est]

Johannan lähtökohta ja idealismi on ihailtavaa, mutta aika epärealistista siinä mielessä, että pelkoa ei voi noin vain päätöksellä lopettaa. Tietysti voi kovasti ponnistelemalla kyetä olemaan näyttämättä pelkoaan (ja ehkä kieltääkseen myös itseltään tuntevansa sitä), mutta pelko on kaikkein tärkein ja primitiivisin tunne hengissäsäilymisen kannalta, joten se ei käskemällä katoa.

 

[kasvoton]

Johannan lähtökohta ja idealismi on ihailtavaa, mutta aika epärealistista siinä mielessä, että pelkoa ei voi noin vain päätöksellä lopettaa. Tietysti voi kovasti ponnistelemalla kyetä olemaan näyttämättä pelkoaan (ja ehkä kieltääkseen myös itseltään tuntevansa sitä), mutta pelko on kaikkein tärkein ja primitiivisin tunne hengissäsäilymisen kannalta, joten se ei käskemällä katoa.

Totta. Eikä pelkästään päättämällä pysty antamaan anteeksi. Mä olen pari vuotta kärvistellyt vaikean avioeron herättämissä tunteissa (mies petti ja jätti ja pakotti ulos yhteisestä kodista). Tiedän, että hänellä on taipumus pantata tunteitaan ja tehdä äkisti kenellekään etukäteen puhumatta päätöksiä-> tässä oli yksi sellainen tilanne, hän siis toimi niin kuin kykeni. Mutta entä sitten? Minua loukkasi se, miten hän toimi. Valmisteli kaiken itsekseen ja totesi "heippa erotaan", ei antanut mulle mahdollisuutta sanoa mitään tai edes sulatella asiaa. Jätti mun vastuulleni ihmisille kertomisen - ei kertonut edes niille, joita oli itse kutsunut meidän häihin. Valehteli edellisinä kuukausina ja piti yllä illuusiota meidän yhteisestä elämästä, vaikka oli rakastunut toiseen ja teki taustavalmisteluja eroon.

Eron seurauksena olen epäluuloinen. Pelkään tulevani petetyksi ja huijatuksi. Olen katkera siitä, että kulutin aikaani suhteessa, joka loppuessaan haavoitti vielä enemmän kuin liiton aikana. Tiedän, että parempi nyt kuin ei koskaan ja tiedän, että itsepä valitsin liiton hänen kanssaan, mutta eivät nämä järkeilyt auta, kun on tunteista kysymys.

Olisi minustakin kivaa, jos voisin vain antaa anteeksi ja jatkaa elämääni niin, etten enää mielessäni riitelisi ex-puolison kanssa tai vaihtoehtoisesti joinain iltoina itkisi itseäni väsyksiin. Annan anteeksi, mutta miten? Päättämällä, etten enää ajattele eroa? Päättämällä, että lakkaan olemasta pelokas? Päättämällä, etten enää ole hänelle vihainen? Mutta olen jo lukemattomia kertoja päättänyt, että mennyt on mennyttä, elän vain tätä päivää - ja sitten jokin asia (toisen lausuma huomautus, vanhan kodin likeltä kulkeminen, jokin musiikki, juhlapyhä, tietyt paikat kaupungilla ym.) tuo mieleen vanhan, ja olen taas se katkera raivoava keski-ikäinen akka.

 

[järki&tunne]

Olisi minustakin kivaa, jos voisin vain antaa anteeksi ja jatkaa elämääni niin, etten enää mielessäni riitelisi ex-puolison kanssa tai vaihtoehtoisesti joinain iltoina itkisi itseäni väsyksiin. Annan anteeksi, mutta miten? Päättämällä, etten enää ajattele eroa? Päättämällä, että lakkaan olemasta pelokas? Päättämällä, etten enää ole hänelle vihainen? Mutta olen jo lukemattomia kertoja päättänyt, että mennyt on mennyttä, elän vain tätä päivää - ja sitten jokin asia (toisen lausuma huomautus, vanhan kodin likeltä kulkeminen, jokin musiikki, juhlapyhä, tietyt paikat kaupungilla ym.) tuo mieleen vanhan, ja olen taas se katkera raivoava keski-ikäinen akka.

Kaikkeen kehitellään tekniikoita. Anteeksiantamisestakin olen lukenut että pelkkä halu riittää: "haluaisin antaa anteeksi ------:lle, että hän teki-----" (nimi ja mitä on tehnyt väärin)
Tätä pitäisi toistella mielessään vaikkapa nukkumaan mennessä. Vaikka tuntuu ettei v...tutus helpota niin jatkaa silti vaan. Mieli (kuulemma) lopulta vähitellen hyväksyy uuden ohjelmoinnin totena ja vatvominen vähenee.

Aika sinnikäs ja pitkämielinen pitää vissiin olla jotta onnistuu! Mutta itsellehän sitä hallaa tuottaa katkeruudella, ei niinkään sille väärintekijälle. Ei ole helppoja asioita nämä, neuvominen paljon simppelimpää.

P.S. nyt on sellanenkin kirja ilmestynyt kuin "Tunnekartalle; tietoisempaan tunne-elämään"(Siira, Saarinen) Vois liittyä tähän aihepiiriin?

 

[Johanna]

Johannan lähtökohta ja idealismi on ihailtavaa, mutta aika epärealistista siinä mielessä, että pelkoa ei voi noin vain päätöksellä lopettaa. Tietysti voi kovasti ponnistelemalla kyetä olemaan näyttämättä pelkoaan (ja ehkä kieltääkseen myös itseltään tuntevansa sitä), mutta pelko on kaikkein tärkein ja primitiivisin tunne hengissäsäilymisen kannalta, joten se ei käskemällä katoa.

En tarkoittanutkaan sellaista pelkoa, jota esiintyy esimerkiksi sillan kaiteella kävellessä... Pelkäisin aivan varmasti ja pelkän tutinan takia putoaisin. Karhun kohtaamista olen miettinyt - pelkäisinkö siinä tilanteessa? Asun susialueella, jossa sudet liikkuu jopa taajaman pihoilla. Sitä olen tarkoituksella testannut; mennyt yksin syvälle susimetsään ja se sujui ihan hyvin, paljon paremmin kuin ennen. Pystyin jopa nattimaan, keskittymään luonnon ääniin ja muotoihin pelkäämättä suden kohtaamista

En päättänyt lopettaa pelkäämistä, se oli seuraus anteeksiannostani. Olin siitä hyvin yllättynyt ja myös äärettömän onnellinen. Kuten olin myös kyvystäni antaa anteeksi vihdoin.

Mutta nyt taitaa rönsyillä pohdintani eikä vastaa ehkä alkuperäisen intresseihin. Toisaalta voihan tämän sivujuonteen jättää väliinkin...

 

[Johannalle]

Niin mitä itse asiassa lakkaisit pelkäämästä? Pimeää? Käärmeitä? Väkivaltaista ihmistä, joka tulisi sua kohti puukko kädessä? Syöpää? Sitä, että lapsesi jäisi auton alle? Heikkoja jäitä? Sotaa ja anarkiaa?

Aikas hienoa olla täysin peloton ihminen. Sut voisi laittaa vaikka rintamalle miinansyötiksi ja etulinjaan lähetiksi. Et pelkäisi mitään, joten sellaista ihmistä kyllä kannattaisi jotenkin yhteiskunnan hyödyntää.

 

[et ole valmis]

Niin mitä itse asiassa lakkaisit pelkäämästä? Pimeää? Käärmeitä? Väkivaltaista ihmistä, joka tulisi sua kohti puukko kädessä? Syöpää? Sitä, että lapsesi jäisi auton alle? Heikkoja jäitä? Sotaa ja anarkiaa?

Aikas hienoa olla täysin peloton ihminen. Sut voisi laittaa vaikka rintamalle miinansyötiksi ja etulinjaan lähetiksi. Et pelkäisi mitään, joten sellaista ihmistä kyllä kannattaisi jotenkin yhteiskunnan hyödyntää.

Opettaja saapuu paikalle, kun oppilas on valmis, sinunkin aikasi vielä jonain päivänä voi tulla.

 

[ainokainen]

Juu, kyllä se Jeesus vielä tulee sinunkin elämääsi, odota vaan...
(On nää vaan niin huvittavia, ei voi mitään!)

 

[Teknik]

Heh, Johannalla on besserwisser-mielipiteet, mutta ainakin ne herättää keskustelua. Anteeksipyyntö-tekniikka muuten toimii hyvin myös niissä tapauksissa, missä tekijällä herää syyllisyydentunteet, mutta syystä tai toisesta ei kykene pyytämään anteeksi suoraan kohteelta. En tarkoita mitään raadollisia tapauksia, vaan sellaisia, mitkä ehkä iän ja henkisen kypsyyden myötä tajuaa toisen loukkaamiseksi/väärin kohteluksi, ja (käsittämättömät) syyllisyydentuneet heräävät. Kannattaa testata.

 

[Johanna]

Heh, Johannalla on besserwisser-mielipiteet...

Voiko mielipide olla "besserwisser"? Selittäisitkö, mitä tarkoitat tuolla?