Bathmate Peniksensuurennin

  • Viestiketjun aloittaja Jauzaaa
  • Ensimmäinen viesti
Hra 48
eikä todellakaan toimi niin kuin luvataan. Taitaa olla markkinamiesten ajatus jolla huijataan rahat hyväuskoisilta miehiltä.[/QUOTE]

eikä todellakaan toimi niin kuin luvataan. Taitaa olla markkinamiesten ajatus jolla huijataan rahat hyväuskoisilta miehiltä.[/QUOTE]

Ehkä tai sitten ei, 33 vuotta sitten hain uudella mopollani suuresti häpeillen pornolehden tilauskupongilla tilaamani peenispumpun naapurikylän postista ja siitä se sitten lähti. Silloinen pituuteni oli 15 cm ja kropassa mittaa 185 cm eli olin aika kookas rippikoululainen ja muutoinkin urheilullinen jopa lihaksikas maalaispoju. Enpä voi tietää mihin moloni mitta olisi venynyt ilman jatkuvaa treeniä, kroppani venyi inttiin mennessä kuitenkin 190 senttiin ja molo ite pumppailun avustuksella 20 senttiin. Suomen armyn 11 kk keskeytti kehittelyn täysin satunnaiseksi, mutta sinä aikana saivat monet Haminan ja Lahden neitoset kokea kovia, mutta kirjeistä päätellen mukavia hetkiä suurehkon sotilaan seurassa.
Intin jälkeen tapasin nykyisen rakkaani, joka ymmärsi kaikin puolin nämäkin harrastukseni varsin tyytyväisenä vaikkakaan suurempaa kehitystä ei ole sen koommin tapahtunut ja mikä tärkeintä: vehkeet on kunnossa ja jälkikasvukin täysijärkistä vaikka faija on tämmöinen sekopää. Nykyiset mitat jo hieman selkäleikkauksen rankaa kutistaessa ovat 189/22 eli enpä ossoo sannoo, mukavia hetkiä on koettu !
 
Se miten mittaa
eikä todellakaan toimi niin kuin luvataan. Taitaa olla markkinamiesten ajatus jolla huijataan rahat hyväuskoisilta miehiltä.
eikä todellakaan toimi niin kuin luvataan. Taitaa olla markkinamiesten ajatus jolla huijataan rahat hyväuskoisilta miehiltä.[/QUOTE]

Ehkä tai sitten ei, 33 vuotta sitten hain uudella mopollani suuresti häpeillen pornolehden tilauskupongilla tilaamani peenispumpun naapurikylän postista ja siitä se sitten lähti. Silloinen pituuteni oli 15 cm ja kropassa mittaa 185 cm eli olin aika kookas rippikoululainen ja muutoinkin urheilullinen jopa lihaksikas maalaispoju. Enpä voi tietää mihin moloni mitta olisi venynyt ilman jatkuvaa treeniä, kroppani venyi inttiin mennessä kuitenkin 190 senttiin ja molo ite pumppailun avustuksella 20 senttiin. Suomen armyn 11 kk keskeytti kehittelyn täysin satunnaiseksi, mutta sinä aikana saivat monet Haminan ja Lahden neitoset kokea kovia, mutta kirjeistä päätellen mukavia hetkiä suurehkon sotilaan seurassa.
Intin jälkeen tapasin nykyisen rakkaani, joka ymmärsi kaikin puolin nämäkin harrastukseni varsin tyytyväisenä vaikkakaan suurempaa kehitystä ei ole sen koommin tapahtunut ja mikä tärkeintä: vehkeet on kunnossa ja jälkikasvukin täysijärkistä vaikka faija on tämmöinen sekopää. Nykyiset mitat jo hieman selkäleikkauksen rankaa kutistaessa ovat 189/22 eli enpä ossoo sannoo, mukavia hetkiä on koettu ![/QUOTE]

on oleellista, mittaustapa voi hyvinkin tuoda sen "2cm" lisää .Oletko varma että mittasit täsmälleen samalla tavoin ,samassa erektiossa kalusi pituuden?
 
Viimeksi muokattu:
Järkeen ei käy
Hei vaan!
Kaikkia kommentteja en lukenut mutta jokin tässä nyt vain ei täsmää. En millään voi uskoa että noilla pumpuilla voisi jotenkin kalua kasvattaa. Ihmetyttää erityisesti että saataisiin sekä pituutta että paksuutta lisää. Mistä sitä "massaa" siihen kaluun lisää tulee ( hetkellistä turvotusta ei kaiketi voida kasvuksi määritellä )? Jos sitä tankoa tai mitä tahansa patukkaa venytetään, niin tokihan se vain ohenee väliltä, ei se massa siitä mihinkään lisäänny.
Kalu ei mielestäni ole myöskään lihas ( vaan muodostuu muutamasta paisuvaiskudoksesta ), joten ei sitä voi pumppaamalla kasvattaa. Nuo myyntipuheet eivät ainakaan minuun uppoa. Ahkera, asiallinen käyttö sen sijaan pitää pelit kunnossa puolin ja toisin.
 
moalais tollo
Alkuperäinen kirjoittaja Järkeen ei käy;10727913:

Vaikka en ymmärrä yhtään mittään tuosta kasvusta ,että miten se tapahtuu. Käsitän vaan sen, että verrattaessa kalun kokoa ennen kasvatusta ja sen jälkeen, niin jos kasvua on tapahtunut täytyy vehkeen olla suurempi kuin mitä se oli alkuvaiheessa. Näinhän tapahtuu kun kullia kasvatellaan pumpulla. Massa lisääntyy ja kalun koko kasvaa.On pakko uskoa, jos itselle on näin tapahtunut. Kaluni on pysyvästi pidempi kuin ennen ja myös paksuus on lisääntynyt huomattavasti. Yrittäkööt Fakiirit selitellä asiaa ja todistella muuta. Minä uskon vain sen, kun totean sen tapahtuneen itselleni. Tarvitsee katsoa vain peilistä ja todiste on siinä. Verisuonet kasvaa pituutta ja paksuutta ja hermosolut kasvaa ja solutasolla tapahtuu kasvua muutenkin. Kyrpä on todella isompi ja paksumpi ja näyttää myös siltä niin levossa kuin stondiksessakin. Muuta todistetta ei varmaan tarvitakaan.
 
Bigger-John
Moro kaikille!
Ajattelin raportoida tänne, kun aloitin "tieteellisen testin" Bathmatella. Peniksen kehitys on aina kiinnostanut, mutta en ole aiemmin mitään laitteita tai pillereitä hommannut. Nyt kun näin Bathmaten 59eurolla, niin päätin, että kokeillaan nyt sitten.
Kiinnostus asiaan on siis hyvin pitkälti akateeminen. Jos jortikka kasvaa siinä samalla, niin eipä tuo haittaa yhtään, päinvastoin.
Minun on hyvin vaikea uskoa, että tämä toisi pysyvää kasvua. Mutta kirjoitukset netissä ovat hyvin ristiriitaisia, varmasti yliampuvia ja raflaaviakin, että eipä sitä totuutta saa selville kuin kokeilemalla.

Siispä tuumasta (tai noin seitsemästä) toimeen!

Lähtötilanne on perustanakka, erektiossa 17cm pitkä kulli. Lepopituuksia en jaksa mitata ollenkaan, koska se vaihtelee niin paljon lämpö- ja mielentilan mukaan. Käsitteenä se on niin epämääräinen, että siitä on ihan turha puhua minusta. Paksuudenkin mittaus on vähän niin ja näin, yritän sitäkin seurailla.

Ensituntuma laitteesta on hyvä. Se on hyvin yksinkertainen toimintaperiaatteeltaan ja rikkimeneviä osia on hyvin vähän. Oikeastaan venttiili on ainoa, mikä voi alkaa vuotaa, jolloin paine ei pysy. Venttiilikin on rakenteeltaan simppeli ja helppo puhdistaa.
Paikalleen laittaminen on helppoa, ja pienikin paine tuntuu jo mukavalle. Paineen lisääminen lisää painetta myös häpyluun alueella, mutta kipurajalle asti tuota ei saa pumpattua.
Käyttö on helppoa ja ihan miellyttävääkin. Kulli on käytön jälkeen turpea joka suuntaan, mutta mistään "monsteriefektistä" en puhuisi. Ennemminkin se näyttää "juuri lopahtaneelta erektiolta", ja palautuu pian normaaliksi. Tunne on kuitenkin miellyttävä heti käytön jälkeen.

Käyttöä on takana nyt 5 päivää, olen käyttänyt laitetta alkuhuumassa 1-2 x 20min/vrk. Putken asteikolla terska yltää tuonne 18cm kohdalle. Jatkossa varmaan 1 kerta päivässä saa riittää.

Seurailen tilannetta ja mittaustuloksia sekä muita mahdollisia havaintoja raportoin tänne.
 
Aikoo Aloittaa!
Voisko joku vaihtaa mun kanssa vähän tietoa bathmatesta!! ite oon varmaan alottamassa että miten tämä toimii ja toimiiko oikeesti, pistäkää vaikka sähköposti osote otan yhteyttä!
 
Venytyskoulukuntalainen
Jotenkin, kun tämä kestovenytys toimii biologisilla perusteilla, ihmettelen, miten Bathmatella voi pitää tarpeeksi pitkän venytyksen.

Olen itse käyttänyt aluksi Andropenistä ja nyt Male Edgeä. Ekakin toimi hyvin, mutta varaosia ei saa oikeasti mistäään. Sillä sain erektioon yli 2cm ja ympärykseen reilut puoli senttiä puolessa vuodessa. Olen tarkaa näissä mitoissa. Mittaan häpyluusta (heitto ei ole suuri, kuntoillut läskit pois), jotta tulos on vertailukelpoinen. Pientä tauko pitelin ja hankin tämän Male edgen, joka on kevyempi ja tukevammin paikoillaan. Pitelen puoli vuotta nyt ja katselen sitten.

Seksi on aina sujunut ihanan vaimoni kanssa hienosti ja potenssi ollut mainio. Teen tätä puhtaasti omaksi ilokseni. En usko, että vaimoa liikuttaa, naureskelee hyväntahtoisesti. Se yleensä on tullut jo kerran ennen sisääntuloa. Luulisin, että olen jotenkin viehättynyt peniksestäni ja siksi keskityn siihen. Jotain alitajunnasta kumpuavaa, ehkä haluan olla tapreeksi iso pukuhuoneessa tai uimahallissa. Itseasiassa aika järjetöntä puuhaa:) Ei liity naisiin ja miehiin en tunne vetoa. Joku fallistinen fiksaatio;)

Häpyluusta 19,5 cm ja kärjen ympäri 14cm ja muuten keskimäärin 13 cm ympäri. Vaimonikin liikkuu monipuolisesti, joten luulen että hänen simpukkansa olisi ok vaikka penis olisi selvästi pienempi, sillä kun hän on kiihottunut ja puuhastelen tuon ihanan simpukan kanssa, sinne on vaikea aluksi saada sormeakaan sisään. On muuten tosi hottis gimuli edelleen (yli 40 v).

Eli, kun täällä on olllut ilmeisen heikkoitsetunoitsa naisia uhoamssa nauravansa pienille pileille, niin koettakaa laittaa sormi sisäänne ja puristaa, jos ette tunne mitään kasokaa peiliin.

Toisten pilkaaminen on aina oman heikon egon heijastus. Se on maailman tosi. Voisin kehua, että olemme kaunis pariskunta ja rumat naiset saavat minut itkemään ja nauramaan ja lihavat vasta, mutta ei. Ystävissäni on kaikenlaisia ihmisiä ja moni pullea lyydia ja vähemmän kaunis kelpaisi oikein hyvin, jos vaimo jotenkin häviäisi (MITÄ EN TOIVO!). Heillä on katsokaa terve itsetunto ja mieletön huumori, sisältä tulevaa valoa ja sateilyä.
 
Bigger-John
Moro kaikille!
Ajattelin raportoida tänne, kun aloitin "tieteellisen testin" Bathmatella.
Seurailen tilannetta ja mittaustuloksia sekä muita mahdollisia havaintoja raportoin tänne.
Nyt on aktiivista Bathmaten käyttöä pari viikkoa takana. Ihmeitä ei ole tapahtunut, eli penis ei ole venähtänyt roikkumaan polvissa jne, mutta mittaustarkkuuden rajoissa, kasvua on ehkä hiukan tullut (nimenomaan erektiopituuteen ja -paksuuteen).
Lepopituudessa on sellaista mukavaa jykevyyttä ja roikkuvuutta, mikä tuntuu ja näyttää hyvältä.
Merkittävintä on, että vaimo tuossa totesi puuhastellessamme, että "tuntuu isolta". Ja siinä kun itse sitten käsipelillä viimeistelin loppuhuipennuksen, niin jorma tuntui kyllä isommalta. Jopa niin, että en olisi pimeässä välttämättä omakseni tunnistanut.
Eli hyvillä fiiliksillä eteenpäin. Tämä on hieno harrastus!
 
Viimeksi muokattu:
Narsismia
Onko kyseessä jokin narsistinen juttu? En oikein ymmärrä, että jos penis on holtittoman pitkä, niin eihän mies voi työtyä naiseen kokonaisuudessaan. Emättimen syvyys on normaalitilassa 8 - 10 cm ja että se venyy yhdynnän aikana, mutta ei määräänsä enempää. Haastattelussa pornostara, jolla oli aivan suhteettoman pitkä vehje valitti juuri sitä, ettei saa kunnolla tyydytystä, koska ei voi työntää penistään naisiin kun ei se mahdu. Niinpä tämä mies sai nautintoa metrimunalleen käymällä painamassa miehiä anukseen. Ilmeisesti kyseessä on ilmiö, jolla ei todellisuudessa olekkaan mitään tekemistä nautinnollisen seksin kanssa vaan narsismin. Onhan naisiakin, jotka haluavat aina vaan suuremmat rinnat, enää välittämättä siitä, miltä vartalo näyttää. Jos ei ole mitään muuta niin onhan ainakin massiiviset vehkeet.
 
On siinä varmasti narsismiakin. Mutta kirjoitatko samaa myös jossain bodauskeskusteluissa tai kuntoilukeskusteluissa? Eihän siinä ole mitään järkeä, että jollakin on järjettömän suuret lihakset, tai että pystyy juoksemaan maratonin.
Toteatko naisen narsistiksi, jos hän käy parturissa tai manikyyrissä?
Kyse on kai siitä, että kun kehittää /parantelee itsessään jotain haluamaansa ominaisuutta, siitä tulee itselle hyvä olo. Ei sen kummempaa. Minä olen alkanut mielessäni pitää peniksen kehittämistä em. asioihin verrattavana juttuna. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, perverssiä tai sairasta.
Kannattaa myös muistaa se, että jollakulla penis voi oikeasti olla liian pieni, eli se ei riitä naisen tyydyttämiseen. Ja myös se, että keskikokoisen pippelin saa kehitettyä ison puolelle, voi olla juuri se itseluottamuksen lisäys, jota tarvitaan tyydyttävämpään (seksi)elämään.
Suuri penis (ja naisten suuret rinnat) ovat toki aina olleet symbolina hedelmällisyydelle. Se on melko syvälle ihmiskunnan ajatteluun iskostunut juttu. Yksikään mies ei varmasti halua kuitenkaan niin isoa penistä, että seksin harrastaminen kärsii.
Minusta iso siitin näyttää paremmalta, kuin pieni. Ei sille voi mitään, että niin on.
 
Viimeksi muokattu:
Eikka

Peniksen koko on kyllä tärkeä juttu kaikille miehille. Jos kysytään asiaa miehiltä itseltään niin kaikki joilla on pieni (alle 15 cm) haluaisivat ,että se olisi isompi. Tämä tuntuu luonnolliselta, kun 15 cm penis on lepomitaltaan alle 10 cm , eikä se ole kummasen näkönen aikamiehellä. Toista on , kun haaroissa roikkuu 15- 19cm penis lepopituudeltaan. Jokainen voi mielessään kuvitella, että paljonko se on stondiksessa. Toisilla se kasvaa 4cm toisilla voi kasvaa 7cm, aika iso siitä tulee paisuneena joka tapauksessa. Kyllä tieto leviää kylillä jos jollakin on poikkeavan iso, ne miehet tunnetaan ja niistä puhutaan. Naiset ainakin on hyvin kiinnostuneita tietämään kenellä on todella iso ja mies on haluttua saalista.
Turhaanhan sitä kärsii peniksen pienuudesta, kun sitä voi kasvattaa muutaman sentin isommaksi jos vain on kiinnostunut asiasta. konsteja on nykyään monenlaisia ja kulli kasvaa. Meikäläiselle ei riittänyt 17,5 cm ja kasvattelun tuloksena se on nyt 23 cm , lepomittakin 19cm. Kehtaa mennä uimahalliinkin ja siellä saunaan. Nuoret miehet kasvattakaa itsellenne komea kulli ja itsetuntokin on rautaa ja pääsette naisten suosioon. On totta, että nainen jos saa suurta, niin ei päästä sitä miestä helposti karkuun, vaan haluaa taatusti omakseen.
 
Viimeksi muokattu:
Jäykkä Janne
Kai tänne on vähän omaakin kokemusta laitettava.
Olen noin nelikymppinen mies.
Ostin Bathmaten marras-joulukuun vaihteessa, kunnäin ilmoituksen ja laite sattui vielä olemaan tarjouksessa. Alkuun pumppailin muutaman päivän noin 20min /pvä, mutta tuo esinahka on hieman toista mieltä, se nimittäin turpoaa tuossa ajassa niin paljon, että sitä on hankala saada paikoilleen ja se "turvotus" ei ota laskeakseen, ellei nahka ole terskan päällä. Tämän vuoksi pumppailen nyt 15min päivässä ja viikossa pidän yleensä yhden vapaan.

Mitään varsinaisia mittauksia en suorittanut alussa, vaan olen tuijotellut Bathmaten asteikkoa, joka taitaa heittää muutaman sentin ja sekin heitto riippuu paineesta, onko putki pumpattu pohjaan.
Oletan, että alussa pumpun mittari näytti jotain 13-15, koska jossain vaiheessa huomasin sen näyttävän 16. Lisäksi olen tarkkaillut sitä, mihin kohtaa putken tekstejä kullinpää ylettää.
Tuon 16 mitan jälkeen, tähtäimessä on viime päivinä ollut putken Warning teksti ja seuraavaksi 17. Tänään tuo Warning teksti saavutettiin.

Pysyvistä mitoista on vaikea sanoa, mutta jos kalu pumpatessa jatkuvasti kasvaa, niin luulisi sen kasvavan myös velttona. Itsellä velton ja erektion välinen erotus on huomattava, joten tämäkin vaikeuttaa tarkkailua.

Yleisesti pumppaamisen jälkeen kalu on mukavan turpea, tuntuu kädessä huomattavasti paksummalta ja kyllä emäntäkin on paksuudesta maininnut, että sen huomaa.
Henkilökohtaisesti kaipaisin enemmän pituutta velttoon kulliin, joka toisinaan tunnetaan myös nimellä katkarapu, pieni ja ryppyinen ;)

Koosteena: Pumppailua takana nelisen viikkoa ja varmaan sen pari senttiä pumppauspituutta saavutettu.
 
Bigger-John
Mukava lukea muiden käyttäjien kokemuksia, sekä niiden jotka ovat saaneet tuloksia että niiden jotka kokevat itsensä huijatuiksi.
Kertokaahan lisää.
Varsinkin Eikan tulokset kuulostavat upeilta. Pystyisitkö uppaamaan johonkin kuvia?
Jatketaan pumppailuja!
 
rma
Kiitos Bigger-John:lle asiallisista viesteistä ja kommenteista (välillä keskustelun taso tällä foorumilla on häpeällisen matala).

Itsellä on ollut taukoa pumppailuista nyt reilun kuukauden verran, lähinnä kiireen ja matkailun
vuoksi. Nyt olen suunnitellut palaavani ruotuun. Jos kokeilisi ihan realistista lähestymistapaa ja
aloittaisi kerran päivässä 20min. Sitten ajattelin, että penispainon voisi yhdistää treeniin.
Mitä olen ymmärtänyt, niin juuri tuollaisen venyttävän painon pitäminen 1-2h/vrk olisi hyvä teholisä harjoitteluun.
 
Millaisia tuloksia saavutit aktiiviurallasi? Ja onko valineena juuri bathmate ?
 
Viimeksi muokattu:
kmis
Tämä vekotin on alkanut jonkin verran kiinnostaa. Ei välttämättä sen takia, että kokoa kaipaisi lisää, vaikka kyllä sekin voisi olla ihan mukava bonus. Enemmän kiinnostaisi se erektion parantaminen, kun tuo kalu ei enää ota 100% seisokkia ainakaan niin usein kun sitä kaipaisi. 90% toki tekee tehtävänsä, mutta ei ole yhtä edustava.
Eli onko niin, että tällä saa sen kivikovan seisokin, niinkuin on mainostettu?

Epäröin lähinnä siksi, että ilmeisesti paksuuden puolesta pitäisi sitten ostaa tuo Goliath ja se on huomattavasti hintavampi.
 
Nuorempi yksilö
Kuinkas nuorena tätä uskaltaisi käyttää? Meinaan on intti vielä käymättä.. ;(
Sellasta vielä, että onko kellekkään tullut suonikohjuja yms. patteja tai muita kummallisuuksia?

T: 15cm
 
-tietoa kaipaava-
Eli semmoista kyselisin, että mikähän on vialla kun muiden kirjoituksista päättelin että huomattavaa eroa näkyy ennen/jälkeen bathmaten käytössä, puhun siis siitä kun kerran käytät bathmatea niin heti kasvaa hetkeksi aikaa kyrpä joillain jopa senttejä... ja itsellä ainakin mitan mukaan ihan samat lukemat, näyttää toki vähän muhkeammalta mutta ihan samat lukemat antaa mitta ennen ja jälkeen! Entäs muilla? Noin 20 min pumppaan kovalla paineella per kerta. (siinä eka kysymys)

Ja toinen mihin vastausta ei löydykkään luultavasti, mutta kysyn silti! Olen nyt noin 1,5 kuukautta pumppaillut suht säännöllisesti 5-7 kertaa viikossa eikä oikeen minkäänlaista kehitystä näy, että kuinkahan kauan pitää säännöllisesti pumppailla että edes millin verran kasvaisi pituus tai paksuus :D (tarkat mitat otettu)

Sitten vielä yksi kysymys: Pumppaatteko kun kalu on puolikova, löysä, täysi stondis vai miten? Ja onko sillä merkitystä?

Sitten vielä haluaisin muilta juuri aloittaneilta (alle puoli vuotta) kertomuksia kuinka on kasvua tullut.

Kiitos kaikille vastanneille!
 
Bigger-John
Terve taas!

Täällä on esitetty joitain kysymyksiä. En esitä olevani mikään asiantuntija tai pumppaamisen ammattilainen, mutta jotain voi aina kommentoida. Bathmaten käyttöä on minulla takana viitisen viikkoa.
-Vaikutuksesta erektioon: Vähän ehkä vaikea arvella tämän laitteen vaikutusta tässä suhteessa, koska samaan aikaan aloitin myös säännöllisen kegel-lihasten harjoittamisen, jolla sanotaan olevan myös erektiota parantava vaikutus. Mutta kyllä on vähintään normaali stondis vaimon kanssa touhutessa ollut, ehkä jopa kovempi. Eli kulli sojottaa kyllä pystymmässä kulmassa kuin aiemmin, ja on kova. Sanoisin, että kevyesti erektiota parantava vaikutus havaittu.
-Muhkurat, suonikohjut, vauriot: Ei ole. Esinahan alueelle kertyy kovimmilla paineilla pumpatessa nestettä, joka voi säikäyttää ensimmäisellä kerralla. Turvotus kuitenkin normalisoituu ja on lukemani mukaan aivan tavallista ja vaaratonta näissä pumppuhommissa.
Peniksen iho on ehkä tummentunut hiukan, mutta sekin kuulemma normalisoituu ja efektiä voi vähentää alipaineen hitaammalla lisäämisellä ja jälkihieronnalla.
-Suuri kysymys: No, onko se isompi? Sanoisin, että vielä on liian aikaista sanoa mitään varmaa. Tein sellaisen pienen virheen aloittaessani, että pituuden mittausta en (muistaakseni) tehnyt tiukasti painamalla mitan pään häpyluuhun kiinni asti. Tuolloin mittasin n. 16,5-17cm mittaiseksi tuon kaluni. Nyt, kun painan tuon mukana tulleen mitan alkupään kiinni häpyluuhun, saan maksimissaan18- 18,5cm:n tuloksen. Vaikuttaa isolta erolta, mutta kuten sanoin, alussa ei mittaamistapani ollut vielä standardi!
Tästä huolimatta, aistinvarainen havainto on, että kulli näyttää himpun verran pidemmältä. Mutta sitten, jos pääsen mitoissa tuonne 19-20cm tienoille, niin voin sanoa varmaksi sen, että kasvua on tullut. Jatkan tutkimusta mielenkiinnolla ja hyvällä mielellä.
Ainiin, aiemmin kritisoimastani lepomitasta: se on kasvanut. Lämpimänä ja vapaasti roikkuessaan kalu näyttää pidemmälle ja paksummalle. Tämäkin on aistinvarainen havainto, mutta olen siitä vakuuttunut.
 
rma
Millaisia tuloksia saavutit aktiiviurallasi? Ja onko valineena juuri bathmate ?
Joo bathmatella juuri. Tuo mittaaminen ei ollut standardia, mutta olisiko puoli senttiä tullut silloin kuin mittailin. Täytyy koittaa nyt aloittaa kerran päivässä 10-20min, kun se on realistista totetuttaa suihkussa käynnin yhteydessä. Voisi nuo mitatkin uudestaan ottaa standardisti ja katsoa tuleeko kehitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Harrastelijaurologi
Kuulkaa hyvät herrat,
ei se kalu siitä pumppailemalla kasva. Hetkellistä turvotusta varmasti esiintyy ja vaihteleehan tuo puheenaiheen koko jopa vallitsevan säätyypin mukaan.
Käyttäkää tuo aika mieluummin sen naisellisen vastinkappaleen kanssa sovitteluun.
 
Monet puhuvat ja kirjoittavat että kyllä se kasvaa. Pysyvästi, jopa. Ja siksipä minäkin aloin tätä hommaa testaamaan. On noita ihmeellisempiäkin asioita maailmassa, kuin venyvä kulli.
Tietysti, jos olet oikeaoppisesti pumppaillut kaluasi puoli vuotta ilman mitään tulosta, niin olet oikeutettu tuohon komennttiisi. Liekö niin?
 
Viimeksi muokattu:
Moro

Yhteistyössä