Äitien syyllistämisestä

[Minttu-Emilia]

Mua vähän harmittaa joten kerron täällä murheeni. Kun kovasti puhutaan tästä, että toiset äidit syyllistää, niin kerronpa sitten toisenalaisen tarinan.

Minä olen aina syönyt terveesti, on siis luonnollista, että meillä jatketaan samaa elämää edelleen. Siis lapsi syö luomukotiruokaa. Minulle on ihan se ja sama mitä muut syö.
Olemme kestovaippailleet. Ihan huviski, vaipat oli niin söpöjä että niihin hurahti. Käytetään kyllä ajoittain pelkkiä kertiksiäkin. Minulle on aivan sama, mitä vaippoja muut käyttää, kunhan toimivat.
Minä imetin vuotiaaksi asti, koska se onnistui ongelmitta.
Meillä vauva on ollut tähän asti terve.
Meillä lapsi pääsääntöisesti nukkuu hyvin.
Meillä lapsi on kehittynyt ihan kivasti.
Minä käyn kuntosalilla välillä ja huolehdin kunnostani.

Mutta meidänkin perheessä on murheita ja huolia, siinä missä muillakin. Minäkin olen päivisin yksinäinen, kaipaan seuraa. Minäkin haluaisin jutella lapsista, mutta en enää uskalla. Mikä sitten risoo. No se, että kun menen johonkin vauvakerhoon, tuntuu että saan selitellä, jos vauvani osaa tehdä pissat pottaan. Saan selitellä, jos käytetään kestoja, että joo kyllä me usein kertiksiäkin. Ettei vaan joku pahota mieltään. Jos syötän omaa sosetta, pitää muistaa mainita ettei vaan joka päivä jaksa niitä tehdä, että olinpa nyt erikoisen reipas - ettei joku syyllisty ja suutu kun meillä on kotiruokaa. Pitää muistaa vähätellä lapsen terveyttä ja olla kertomatta edistyksestä, ettei joku koe huonommuutta.

Hemmetti, en voi missään olla oma itseni, ettei joku tule kateelliseksi tai kuvittele että syyllistän. Minulle on ihan sama miten muut hoitaa lapsena. Olen kaukana täydellisestä minäkin. Mutta pitääkö minun valehdella ja piilotella meidän arkielämää ja luomuruokia, ettei joku syyllisyyttä pilttipurkistaa kokeva äiti ota minulle herneitä nenään, ja kuvittele että yritän syyllistää.

Oikeasti, mä peittelen meidän elämää. En kerro jumpistani, tai jos kerron niin vähättelen. Pidän vauvakerhoissa aina valmisruokaa purkissa ja kertisvaipat, ettei tarvitse muiden ottaa syyllisyyttä turhaan.

Joten te syyllisyyttä tuntevat, miettikää vähän itse että syytättekö kenties viattomia syyllistämisestä ihan vain siksi että itse koette syyllisyyttä. Kumoatteko turhia pahoja päiviänne niiden niskaan, joille olette ehkä kateellisia? Muistakaa ettei ketään kannata kadehtia. Jos jollain on asiat monessa suhteessa hyvin, on ihan varma että jotain muita huolia on. Ei elämässä ilman huolia vaan selviä.

En aio ruveta syöttämään suklaapuurojauhetta ja keksejä ja pilttiruokia lapselleni siksi että pelkään mitä muut ajattelevat. En aio lopettaa jumppaakaan. Mutta missä on niin kypsät ihmiset, että voisin jossain olla ihan oma itseni, ettei tarvii piilotella näitä asioita.

Halusimpa vain tuoda toisen näkökulman teille syyllisyyttä kokeville. Tämä on minun elämää. Ei minua huvita ketään syyllistää mutta haluaisin ystäviä muista äideistä, ilman että joudun pelkäämään jatkvasti että minut käsitetään väärin. Että joku luulee että minä syyllistän, kun kokkaan itse luomupöperöt.

Eipä muuta. Kiitos ja heippa!

 

[Mary]

No tuskimpa kukaan turhaan syyllistyy jos olet ihan tavallinen oma itsesi. Tuossa aiemmassa keskustelussa tätä puitiin, mutta itse ainakin käsitin niin, että kyseessä onkin juuri sellaiset äidit jotka ikään kuin tekevät numeron esim. siitä, että käyttävät kestovaippoja tai tekevät itse soseet jne jne.. on sellaisia, jotka nimen omaan haluavat saada kehuja ja ihmettelyjä muilta, että kuinka on reipas kun jaksaa niin paljon. Minä itse taas kuulun niihin äiteihin jotka jaksavat aika vähän (en jaksa esim käydä jumpissa tai pestä kestovaippoja), mutta en todellakaan syyllisty jos joku ihan tavallisesti ja normaalisti kertoo niin tekevänsä. Ei noita asioita tarvitse mielestäni peitellä. Niin kuin olen aina sanonut, kyse on siitä, miten ilmaisee asiat! ihan tavallisen ystävällisesti voi kertoa, että no meillä tehdään näin ja näin, en usko että kukaan syyllistyy normaalista keskustelusta.

Meillä oli juuri yhdessä mammakerhossa juttua imetyksestä. Yksi porukassa oli osaimettäjä, kolme muuta täysimettäjiä. Ja tosi avoiemsti pystyttiin keskustella, yhdessä naureskeltiin imetysfanaatikoille ja kerroimme omia kokemuksiamme. Kukaan täysimettäjä ei todellakaan korostanut omaa paremmuuttaan tms, enemmänkin ilmaisimme vain, että ei siinä kovin paljon ollut omaa ansioita, kun vauva osasi homman tms. Eikä tämä osaimettäjäkään varmasti syyllistynyt, ihan iloisella mielellä oli mukana keskustelussa.. Yhdessä totesimme, että on sitä lehmänmaidosta tehdyllä puolimaidolla meidän omia äitejäkin ruokittu jo vauvana, ja ihan hyvin on silläkin kasvettu. Vaikea myös uskoa, että siinä joku olisi voinut loukkaantua.

Itse kuulun myös niihin, jotka kokevat toisinaan syyllisyytta monenlaisista asioista. Mutta jos keskustelisin kanssasi, tuskin kokisin sinut syyllistävänä, koska vaikutat mukavalta ja fiksulta tyypiltä, etkä pidä itsäsi parmpana muita.

 

[tavallaan]

asia on kuten ap sanoi. Itsellä on se vaikeampi vauva, ja alkutaival on ollut tosi raskas. Lapsi sairastaa, itkee, valvoo, ja molemmat vanhemmat olivat jo aivan finaalissa, kun 4 kk päivä koitti. Siitä eteenpäin on kuitenkin vähitellen helpottanut, ja joka päivä jaksaa enemmän. Huomaa esim. villakoirat lapsen huoneen nurkassa jo ennen kun ne ovat olleet siellä kuukauden...

Mutta minäkinkäytän kestoja ja teen itse paljon soseita - periaatteenani on, että koska en itsekään viihtyisi kertavaipoissa enkä söisi pelkkää pilttiä, niin ei lapsenikaan tarvitse. Toki välillä hänkin saa purkista, samoin kuin itsekin syön välillä eineksiä, mutta eivätpä ne herkkua ole.

Vauva on kuitenkin kasvanut korvikkeella, koska imetys ei onnistunut. Siihen en sen kummempia viitsi paneutua...

Mutta pointtini on tämä: äiti-vauvakerhossa olemme todellakin ongelmaisimmasta päästä, vauva yleensä huutaa siellä suurimman osan ja minua säälitään selvästi. Mutta: toisaalta ihmetellään (ehkä hiukan kateellisena, ehkä vain ihmeissään) kestovaippojen käyttöä, vauvan ruokia ja sitä, että emme käytä autoa ilmastosyistä. En tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, kun itse en mitään niin kadehdi, kuin noita tyytyväisiä vauvoja! Eli siis, kaikilla on omat ongelmansa ja kaikki ovat kateellisia eri asioista - ja syyllistyvät eri asioista. En tiedä, käytänkö termiä kateellinen nyt ihan oikein... En siis tarkoita kateudesta vihreänä -tyyppistä kateutta, vaan ihan sitä, että toivoisi itselle samaa mitä toisella näkee olevan.

Ja ehkä koen, että koska voin lapselleni tarjota edes ne itsetehdyt soseet, niin ne tarjoan - rintamaitoa kun en pystynyt. Eli ehkä yritän itsekin "päteä" lapselleni - en tiedä.

Menipäs sekavaksi sepustukseksi. Kuitenkin mielestäni olisi tärkeää, että kaikenlaiset äidit voisivat keskustella keskenään kenenkään syyllistymättä, koska yhdistäviä asioita on kuitenkin niin paljon enemmän kuin erottavia. Vaikka välillä tuntuukin, että se toinen äiti elää jollain aivan eri planeetalla - esim. sellaisella, missä vauva ei koskaan itke.

 

[Jerrylee]

Joskus kyllä koen syyllisyyttä jostain asioista ja usein tämän tunteen saa aikaan juuri joku toinen äiti. Ei lähinnäkään sillä , että mitä sanoo, vaan se tapa millä se sanotaan. Ja juuri kuten joku jo sanoikin, niin toiset vaan tekee kauhean numeron niistä omista käytännöistään. Aloittaja taas ei vaikuta sellaiselta ihmiseltä.
Esikoisen ollessa vauva, kävin yhdessä äiti-vauva-kerhossa. Meitä oli siellä noin kymmenen sellaista vakituista kävijää, mutta ainoastaan kolme äitiä joille lapsi oli ensimmäinen. Oikein mukavia juttutuokioita oli monesti ja monta oikein kivaa tyyppiä, mutta sitten oli pari sellaista joiden päätehtävä oli kertoa meille ensikertalaisille että pieleen menee.

Minun poikani oli se porukan rääkyjä. Olin ekaa kertaa kerhossa ja otin kahvia, kun yksi äiti tuli siihen ja kysyi imetänkö vielä. Vastasin että joo, niin hän sitten jähmettyi paikoilleen tuijottamaan ja tuhahti että "siis sää imetät ja silti vaan vedät tota kahvia? No eipä mikään ihme että vauva huutaa. Ei oo mun lasten tarvinu kahvin takia itkeä."

Yhden kerran puhuttiin vauvojen kehityksestä ja ihmettelin kuinka yhden äidin vauva jo istui ilman tukea ja konttasi, vaikka oli nuorempi kuin omani, joka vasta ryömi ja istui vain tuettuna. Tämä äiti sitten kysyi että onko mulla sitteri ja kun sanoin että on, niin hän sitten sanoi että "joo no ilmankos. Ei ne kuule siinä sitterissä mitään opikaan ja ovat kaikessa kehityksessä myöhässä. Meillä on pidetty alusta asti vauvoja vaan sylissä ja lattialla ja ihan eri tavalla ovat alkaneet liikkumaan kuin nuo joita sitterissä istutetaan. Täysin turhia vehkeitä." Illalla luin netistä vauvojen kehityksestä ja mietin että olinko nyt aiheuttanut jotain vahinkoa, kun poika siinä sitterissä välillä saattoi istua tunninkin kun itse siivosin.

Jonkun aikaa urheasti kerhossa kävin, mutta kun näitä piikittelyjä sai kuulla milloin mistäkin asiasta, jos en minä niin joku muu, niin kyllästyin sitten kuuntelemaan. Nyt kun noita lapsia on jo kaksi, niin ymmärtää sen ettei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa, vaan jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee eikä se muille kuulu. Joskus sitä vaan kuitenkin loukkaantuu ja pahoittaa mielensä. Ei sille mitään voi.

 

[yks äiti kans]

Mulla on sellainen kokemus että me äidit itse syyllistymme hyvin herkästi eikä siinä oikein muita edes tarvita. Minä ainakin olen aina ollut tähän taipuvainen. Vaikka teen parhaani ja joskus enemmänkin! Ehkä se oma vaatimustaso on niin kova ja yliminäkin vaatii aina vaan parempaa että joskus tulkitaan liiankin herkästi muiden kommentit jotka voisi vain ohittaa kepeästi.

 

[Out]

Jerrylee - tuosta syystä kierrän kaikenmaailman mamma-lapsikerhot mahdollisimman kaukaa...en kestä sitä ihme ilmapiiriä, joka niissä vallitsee! Oltaisiin vaan rentoja toistemme juttuja kohtaan. Mua ei pätkääkään edes kiinnosta toisten kestovaippajutut tai ruokahommat. Me suomalaiset äidit ollaan liiankin hyviä ja otetaan paineita ihan kummallisista asioista. Pääasia, että muksut saa ruokaa ja vaippoja - loppu on hifistelyä.

Toiset lapset on tempperamenttisia, ne huutaa vaikka niitä olisi kasvattanut päällään seisoen. Vasta toisen lapsen saatuni älysin lopettaa itseni syyllistämisen siitä, että esikoinen oli koliikkivauva ja vieläkin kiljuu toisinaan pää punaisena.

Mammat ottaa itsensä ja lapsiasiat ihan liian tosissaan, siksi pysyn todella kaukana kaikenlaisista mammapiireistä. En kestä sitä syyllistymisen ja syyllistämisen nyrhähtänyttä henkeä, joka niissä vallitsee. Äitiys imee voimat, oltais edes lojaaleja toisillemme, mutta kun ei.

 

[Out]

Jerrylee - tuosta syystä kierrän kaikenmaailman mamma-lapsikerhot mahdollisimman kaukaa...en kestä sitä ihme ilmapiiriä, joka niissä vallitsee! Oltaisiin vaan rentoja toistemme juttuja kohtaan. Mua ei pätkääkään edes kiinnosta toisten kestovaippajutut tai ruokahommat. Me suomalaiset äidit ollaan liiankin hyviä ja otetaan paineita ihan kummallisista asioista. Pääasia, että muksut saa ruokaa ja vaippoja - loppu on hifistelyä.

Toiset lapset on tempperamenttisia, ne huutaa vaikka niitä olisi kasvattanut päällään seisoen. Vasta toisen lapsen saatuni älysin lopettaa itseni syyllistämisen siitä, että esikoinen oli koliikkivauva ja vieläkin kiljuu toisinaan pää punaisena.

Mammat ottaa itsensä ja lapsiasiat ihan liian tosissaan, siksi pysyn todella kaukana kaikenlaisista mammapiireistä. En kestä sitä syyllistymisen ja syyllistämisen nyrhähtänyttä henkeä, joka niissä vallitsee. Äitiys imee voimat, oltais edes lojaaleja toisillemme, mutta kun ei.

 

[Out]

Vieläpä tuli mieleeni. Ehkäpä tässä äitiyden alkutaipaleella aivoissa naksahtaa ja maailmankuva kapeutuu. Mielessä ei muuta liikukaan kuin kakat ja vaipat ja piltit. Kun vuodet tässä soljuvat, alkaa elämään tulla muitakin mieluisia asioita.

Mulle antaa valtavasti voimaa ihan omat harrastukset, kaukana äitimaailmoista. Harrastusryhmässäni on äitejä, mutta lapset vilahtavat sopuisasti sivulauseessa. Keskitytään täysillä siihen harrastukseen ja se on ihan taivaallista.

Äitiys on tärkeää mutta on elämää äitiyden ulkopuolellakin!

Kahvin juomisesta kritisointi on törkeää ja merkki sosiaalisen älyn puutteesta, samoin kuin sitterikritiikit. Ehkä ne myös osaltaa kertovat siitä, että maailma on muuttunut kovin kovin suppeaksi ja sen täyttää vaan ja ainostaan lapset.

Ihan hyvä juttuhan sekin, että tavallaan "harrastaa" äitiyttä intohimoisesti, mutta mulle se ei sovi. Pimahdan ja tulen hulluksi ja mulla ei ole mitään äitiyden ulkopuolella. Ehkä en ole sitten sit klassista "äitityyppiä".

 

[Jerrylee]

Jerrylee - tuosta syystä kierrän kaikenmaailman mamma-lapsikerhot mahdollisimman kaukaa...en kestä sitä ihme ilmapiiriä, joka niissä vallitsee! Oltaisiin vaan rentoja toistemme juttuja kohtaan. Mua ei pätkääkään edes kiinnosta toisten kestovaippajutut tai ruokahommat. Me suomalaiset äidit ollaan liiankin hyviä ja otetaan paineita ihan kummallisista asioista. Pääasia, että muksut saa ruokaa ja vaippoja - loppu on hifistelyä.

Toiset lapset on tempperamenttisia, ne huutaa vaikka niitä olisi kasvattanut päällään seisoen. Vasta toisen lapsen saatuni älysin lopettaa itseni syyllistämisen siitä, että esikoinen oli koliikkivauva ja vieläkin kiljuu toisinaan pää punaisena.

Mammat ottaa itsensä ja lapsiasiat ihan liian tosissaan, siksi pysyn todella kaukana kaikenlaisista mammapiireistä. En kestä sitä syyllistymisen ja syyllistämisen nyrhähtänyttä henkeä, joka niissä vallitsee. Äitiys imee voimat, oltais edes lojaaleja toisillemme, mutta kun ei.

Niinpä. Kyllä mullekin joku jo etukäteen sanoi ettei sinne kannata mennä, etenkään kun on jo valmiiksi väsynyt ja lopussa, mutta ajattelin kuitenkin että olis kiva tavata muita äitejä joilla on suunnilleen samanikäisiä lapsia.

Sitäkin ihmeteltiin siellä että miten mä olen niin väsynyt, kun sillä yhdellä naisellakin oli kolme alle kouluikäistä ja se oli ihan elämänsä kunnossa. Sitten kun selvisi että vauva nukkuu mun vieressä, niin sekin oli väärin ja vaarallista ja vaikka mitä. Yritin varovaisesti selittää että kun se kätilö siellä sairaalassa ihan neuvoi ottamaan vauvan viereen nukkumaan kun se oli alusta asti tosi levoton. Vastaus oli että "mikähän ihme tyyppi sekin on ollu kun on tommosia menny neuvomaan. Ikinä ei tuo vauva opi nukkumaan omassa sängyssä, muuta kuin huudattamalla." Ja taas alkoi hirvittää, että eikö se ihan oikeesti nyt sitte opi sinne omaan sänkyyn. No oppi se, eikä tarvinut huudattaa.

Nyt oikeesti jo vähän huvittaa kun muistelee minkälainen lapanen sitä silloin oli. Vaikka sitä tiesi että ei se nyt ihan niinkään ole vaikka toinen väittääkin, niin kuitenkin vähän mietitytti että jos se kuitenkin on. Mulla kuitenkin eka lapsi ja näillä muilla jo useampia.

 

[piukula]

Tämä on hyvä keskustelun aihe, mutta jäi tuo aloittajan teksti vähän vaivaamaan. Kaikilla meillä on oikeus olla omia itsiämme. Minä en muuttaisi omia tapojani toisten takia... Aloittajan viestistä kaikui selvä katkeruus mutta mitä kohtaan? Ai niitä humpuuki mammoja jotka ei millään kestä katsoa kun vaihdat lapsellesi kestovaippoja kertisten sijaan? En usko. Ole rohkeasti oma itsesi ja tee kuten olet oppinut tekemään. Olkoot muut vaan kateellisia. meidän lapsella on kertikset käytössä ja kun olen nähnyt jonkun energisen äidin laittavan hänelle kestoja tai antavan omatekoista ruokaa niin en minä ainakaan huonommuutta tunne. Ihailen tätä äitiä ja mietin että mitä voisin tehdä itse toisin että jaksaisin myös. Ja se on tärkeää että meitä on erilaisia äitejä! Ei kaikki muottiin mahdu.
Myönnän että olen itse tavismamman muotissa. Ja se jos mikä on välillä ahdistavaa.

Perhekerhoja minäkin vältän viime tinkaan asti. Älyvapaat neuvot lapseni hoitoon liittyen on kuin paskapommeja päin naamaa. Niistä jää pahamaku. Itse pidän suuni supussa muiden asioista ja toivon vilpittömästi että kaikki niin tekisivät. Ne äidit jotka laukovat päättömiä "oman minän korotus"- neuvoja eivät varmasti osaa kuvitella sitä kun joku sanoisi heille saman.

 

[piukula]

ja kun olen nähnyt jonkun energisen äidin laittavan hänelle kestoja tai antavan omatekoista ruokaa niin en minä ainakaan huonommuutta tunne.

Korjaus: HÄNEN lapselleen.

 

[ap]

Tottakai voin olla oma itseni, mutta kun haluan että lapseni voi tavata muita ihan mukavissa tunnelmissa. Ei kaikki ole niin kypsiä kuin esim kirjottaja Piukula, että osaisi suhtautua asioihin noin. Ei kukaan huonommuutta kokeva äiti halua olla minun kaveri, jos muistutan kaikessa sitä, mitä itse ei jaksanut. Se ahdistaa, sillä kaipaan minäkin ystäviä toisista äideistä.
Mitä tulee tyyliin sanoa asioista, niin en todellakaan välitä siitä, miten toiset toimivat. En varmasti ole sitä ikinä kommentoinut, en ainakaan pahalla.
Ehkä vähän kärjistin tahallani tekstiä, kun halusin tuoda tähän keskusteluun tämän toisenkin näkökulman esiin. Sen, että unohdetaan että ne "muka täydelliset" äidit kaipaavat ystäviä siinä missä muutkin. Eikä ole kivaa jos jää ulkopuolelle siksi, että lapsi on hyvin kehittynyt ja syö kotiruokaa....
Nyt meillä on kavereita, mutta osin siksi, etten jumppailtojani mainosta, enkä muutakaan.

 

[Nalle Puh]

Tottakai voin olla oma itseni, mutta kun haluan että lapseni voi tavata muita ihan mukavissa tunnelmissa. Ei kaikki ole niin kypsiä kuin esim kirjottaja Piukula, että osaisi suhtautua asioihin noin. Ei kukaan huonommuutta kokeva äiti halua olla minun kaveri, jos muistutan kaikessa sitä, mitä itse ei jaksanut. Se ahdistaa, sillä kaipaan minäkin ystäviä toisista äideistä.
Mitä tulee tyyliin sanoa asioista, niin en todellakaan välitä siitä, miten toiset toimivat. En varmasti ole sitä ikinä kommentoinut, en ainakaan pahalla.
Ehkä vähän kärjistin tahallani tekstiä, kun halusin tuoda tähän keskusteluun tämän toisenkin näkökulman esiin. Sen, että unohdetaan että ne "muka täydelliset" äidit kaipaavat ystäviä siinä missä muutkin. Eikä ole kivaa jos jää ulkopuolelle siksi, että lapsi on hyvin kehittynyt ja syö kotiruokaa....
Nyt meillä on kavereita, mutta osin siksi, etten jumppailtojani mainosta, enkä muutakaan.

Pöh sanon minä. Mitäs turhia mietit miten muut ahdistuvat asioista mitä teet. Sanoit ettet edes niitä mitenkään mainosta niin minusta on jokaisen oma asia jos sinun jutuista ahdistuu. Itse en ole edes moista ajatellut (ehkä olen itsekäs mutta toki puhun esim. imetyksen onnistumisesta hyvin varauksellisesti jos en entuudestaan tiedä onko juttukaverini imetys mennyt hyvin/huonosti. Mutta en missään nimessä yritä vältellä asiaa tai vähätellä tai peitellä elämääni vaikka minäkin teen lapsilleni itse ruokaa, imetin pitkään, lapseni ovat helpommasta päästä, nukkuvat yönsä jne...

Ota rennosti ja oma itsesi, elä turhia murehdi mitä muut elämästäsi miettivät. Ehkä kukaan ei niin mietikään..

 

[Huono tuuri ap!]

Mä en oikein tiedä miten kommentoida ap:n kirjoitusta koska en ole vastaavaan missään törmännyt. Käyn joka päivä jossain kerhossa ja mammapiirissä, ja IKINÄ en ole kuullut, että toisten valintoja ois noin törkeästi arvosteltu. Totta kai on ihmisiä, jotka on olleet törttöjä ennen lapsia ja törttöjä lapsensaamisen jälkeen ja hekin noissa piireissä pyörii, mut ap:n kirjoituksesta sai sen käsityksen, että suurinpiirtein kaikkien kanssa on jotain hankaluutta.

En ole imettänyt lastani päivääkään. Kukaan ei ole kommentoinut. Lapseni osasi välillä tehdä pissansa pönttöön ja sitten taas unohti sen ja sitten taas osasi. Kukaan ei kommentoinut, mikä on hyvä koska mun mielestä toi on aivan triviaali asia eikä mua kiinnosta mihin kenenkin muksut pissailee. Ruuasta on joskus vaihdettu sananen ihan vaan rupattelumielessä. Mä tiedän jo ne äidit, jotka inkuttaa ja jankkaa ja möykkää jossain nurkassa suureen ääneen jostain sukupuolineutraalista kasvatuksesta tai muusta intohimostaan, enkä mä osallistu noihin keskusteluihin. Mä olen jo työssäni tottunut varsin värikkääseen työtoveriporukkaan, jossa osa ei mieti ollenkaan mitä suustaan päästää ja toimin noiden kanssa kuten toimisin töissä kahvitunnilla työkavereitten kanssa.

Koskaan en myöskään ole ajatellut, että joku syyllistyisi minun valinnoistani, mä en jaksa uskoa et näin ois oikeasti käynyt. Aina välillä joku uusi äiti voivottelee kun ei ole jaksanut/pystynyt jotain tekemään, mut hän useimmiten vaan kokeilee kepillä jäätä ja muiden reaktioita. Mä koen ton tilanteen näin, et hän on lukenut liian paljon vauvalehtiä ja roikkunut netissä, ja luulee että äidit tosiaan haluavat keskustella vaipoista ja vauvanruuasta noin pääsääntöisesti. Hän ei ole vielä tajunnut, että kunhan se alun hässäkkä laantuu niin kukaan ei jaksa ottaa asioita kovin vakavasti. Ja että ei ketään oikeasti kiinnosta kuinka monta kertaa joku keittää lapsen tutteja tai mitä vaatetta lapsi käyttää, vaan kaikkia kiinnostaa se äidin persoona, hänen tapansa ajatella, kaikki se muu mitä hän on äitiyden lisäksi. Äiti, joka tavallaan piiloutuu sen äitiytensä taakse ja juttelee vain lapsenhoidosta kieltäytyy antamasta mitään oikeaa itsestään, ja se on kieltämättä aika hämmentävä ja ärsyttäväkin. Silloin myös joutuu aika nopeasti vähän porukoista sivummalle, koska muut ei yksinkertaisesti pääse selville, et kukas toi oikein on. Se on harmi, koska useinhan tuollainen johtuu vaan siitä, että tää ihminen on ujo ja haluaa vaan olla kaikille mieliksi.

Mä olen pahoillani että ap on törmännyt tuollaiseen kohteluun. Sulla on huono tuuri tai sitten sun paikkakunnalla on jotenkin vinksahtanut tapa suhtautua kanssaihmisiin ylipäänsä. Älä anna periksi, oot vaan oma itsesi niin joskus löydät sen oman kaveripiirisi jonka kanssa viettää aikaa!