HENKISESTI HAKATTU

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taas kerran muserrettu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

taas kerran muserrettu

Vieras
Mieheni selitti minulle tavallista asiaa ja sanoi sitten lopuksi täysin normaalilla äänensävyllä "joko nyt tajusit vai pitääkö se takoa sun päähän hakkaamalla sitä lattiaan". No, tuo ei yllättänyt kun ei ollut ensimmäinen kerta kun vastaavaa häneltä kuulen. Sitten kun hän tälläisia sanoo niin seuraavana päivänä pitäisi olla niin kun ei mitään, ettei mieheni vaan loukkaannu.

Pitäisikö tällaisen käytöksen olla hyväksyttävää..?
 
Mieheni selitti minulle tavallista asiaa ja sanoi sitten lopuksi täysin normaalilla äänensävyllä "joko nyt tajusit vai pitääkö se takoa sun päähän hakkaamalla sitä lattiaan".
Jotain ristiriitaisuuksia tuossa on. Normaali äänensävy viittaa sanomisen olevan vitsi, eli ei niin tosissaan sanottu.

Mutta asiana ihan liian raju. Joten ei oikein tilanteeseen sopiva.

Joskushan noita voi ihan vahingossa päästä suusta, mutta silloin pitäisi löytyä taito sanomisensa perumiseen.
 
Jotain ristiriitaisuuksia tuossa on. Normaali äänensävy viittaa sanomisen olevan vitsi, eli ei niin tosissaan sanottu.

Mutta asiana ihan liian raju. Joten ei oikein tilanteeseen sopiva.

Joskushan noita voi ihan vahingossa päästä suusta, mutta silloin pitäisi löytyä taito sanomisensa perumiseen.

Kyllä se useinkin suustaan päästää vastaavaa, sitten pahoittelee myöhemmin että se oli vaan vitsi. Kummallinen huumorintaju jos vitsit on tollaset.
 
Viimeksi muokattu:
No joskus meillä miehillä on omituinen huumorintaju.

Mutta sitä ei kuitenkaan ole aikomustakaan tehdä kirjaimellisesti mitä sanotaan.

Siinähän mies haluaa saada jonkin muun asian menemään perille, kuten kerroitte.

Ja se epämielyttävä lause on väline millä asia saadaan menemään perille.

Tuollaisen tavan käyttämisessä myös pitää olla tarkkana, ettei sanojen kohde loukkaannu.

Tuossa tavassa on tosisuuret riskit epäonnistua, joten sitä ei pitäisi käyttää.
Kuten teidän tapauksessa on käynyt. Olette niihin sanomisiin loukkaantunut. Ehdottomasti miehenne pitäisi lopettaa niiden käytön.

Halikaa ja suukotelkaa sekä samalla puhukaa tuo asia pois sekoittamasta mielialanne.
 
Miksi tarvitset muiden mielipiteitä asiaan? Etkö itse tiedä miten sinua saa kohdella? Itse en suostuisi väkivallalla uhkailtavaksi. Uhkaushan tuo on, itselleni ei tulisi ikinä mieleenkään ladella suustanu tuollaista, kun en tuollaisia ajattelekkaan. Miehesi selvästikin ajattelee tuollaisia.
 
tavallista asiaa

"Pitäisikö tällaisen käytöksen olla hyväksyttävää..?"
Kyllä ilmanmuuta tietenkään ei.

Tilanne on se että sitä ei yleisesti hyväksytä, vaikka se on yleisesti hyväksyttyä. Asia on vielä ristiriitainen, päinvastoin kuin ristiriidaton päinvastaiseen ristiriitainen.


"Sitten kun hän tälläisia sanoo"
Hän on silloin peruuttamattomasti epäonnistunut, mutta ei tajua sitä!

"taas kerran muserrettu"
Sinua ei ole muserrettu, mutta olet musertunut!


"seuraavana päivänä pitäisi olla niin kun ei mitään"
EI KOSKAAN MISSÄÄN TAPAUKSESSA! Se ei ole yhtään tarkoitus. Se on pahin mahdollinen virhe mitä voi tehdä! Kysy vaikka häneltä! Hän ei halua sitä! EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA KOSKAAN!

Olet huomannut että jotain kauheaa hänessä tapahtuu. Sitä ei tapahtuisi jos hän olisi tarkoittanut täyttä totta. Se ei siis ollut ihan totta, muttei valettakaan. Mitä se on? Huumoria.

Näkymättömiä rajoja, mistä kukaan ei tiedä missä ne kulkevat tai tulevat vastaan ja saatamme mennä liian pitkälle. Voidaan narrata, juksata, jekuttaa, höpäyttää jne. eikä kukaan syytä epärehellisyydestä, paitsi ne jotka ottavat sen vakavasti.

"ettei mieheni vaan loukkaannu."
Hän EI loukkaannu, vaan vasta tajuaa loukanneensa Sinua. Ja HÄNKIN MUSERTUU!
Hän TAJUAA epäonnistuneensa, ja NYT hän tajuaa MUSERTANEENSA Sinut.

Huumori täytyy sovittaa vastaanottajan mukaan, muuten se ei toimi ollenkaan ja sen sovittaminen on sen vaikeus. Uskomattoman vaikeaa.

Hän katuu ja samalla tietää epäonnistumisensa peruuttamattomaksi. Tunne on musertava, ei loukkaava, siinä mielessä että Sinä häntä voisitkaan loukata, (ellet ala sättiä häntä epäonnistumisestaan). Hän tajuaa kuinka pitkään olet ollut musertuneena ja se musertaa musretuneen. Lopulta jos hän tajuaa että OIKEASTI pidit sitä MAHDOLLISENA, että ajattelit hänen voivan tehdä sen mitä hän sanoi, hän murtuu.

Hän on murheen murtama, siksi ettei itse olisi koskaan voinut kyetä sellaiseen!

Se on totta, että vitsi oli huono. Se oli huono siksi että voisi olla tottakin!


"Kummallinen huumorintaju jos vitsit on tollaset."
Asia on päinvastoin! Vitsi oli huono siksi kun se ei ollut kummallinen ja siksi se oli uskottava! Se uskottiin! Täysin kummallinen ei voi olla totta, koska se on uskomaton. Tästä on kysymys, ristiriidasta todellisuuden kanssa. Kun ristiriita on suurimmillaan on riski 'ottaa se todesta' pienimmillään (ja vitsi jälleen huonoimmillaan).


Hei, juttele sinä vaan, kyllä sua kuunnellaan, ja vaikka sen valheeksi vannotkin niin aina sua uskotaan.

Fakta ei naurata, eikä fiktiokaan. Ilo voidaan irrottaa tai se voidaan pilata. Vahingossa voi syntyä komiikkaa, minkä yrityksellä voi tappaa.

Sanoisin että todellisuuteen tarvitaan virheellisiä vääristymiä, jotta toden totisuus vaikuttaa hassunkuriselta tai hassahtaneen kurittomalta, virheen määrän vaihdellessa huomattavasta kyltymättömään.


Kyseessä oleva kuulemasi vitsi on ehkä yksi laajimminlevinneistä, riskialtteimmista, eniten muunnelluista, huonoista vitseistä kauimmin säilyviä, joille eniten kerrottuina harvimmin enää nauretaan.

Nyppiminen on elämys, sano Ali-Pertti Ainstailinki.


Missä se vitsi piilee? Hyvässä vitsissä se on jossainmäärin piilossa. Sen äkkääminen ilahdutaa ja hoksaaminen hauskuuttaa Ahaa!-elämyksenä! Ei ihan äkkiä, vaan hetken päästä hoksattu juju on kivempi ilo ja hauskemmin kekattu.

Hölmöläiset nauraa vitseille kolme kertaa. Kun se kerrotan, kun selitetään ja sitten kun tajuavat.

Britanniassa on tehty tutkimuksia vitseillä ja maailman paras vitsi on selvillä. Se naurattaa suurimpaa osaa ihmisistä. Kaikki kenelle olen sen kertonut ovat kaikki sen ymmärtäneet ja joko nauraneet tai iloisina hymyilleet leveästi.

Juoni on brutaali: Kaveri ammutaan kuoliaaksi. Se tapahtuu peruuttamattomasti.
Silti vitsi on kenen tahansa mielestä hyvin hauska. Haudanvakavaan asiaan lisätyt pikkuseikat irrottavat kertomuksen lopuksi todellisuudesta, ja se tajutaan helposti. Ajatus ei ahdista, se vapauttaa.

Ei riitä että sen ymmärtää oikein jääden väärään käsitykseen (aha!). Se on ymmärrettävä myös väärin saaden lisäksi oikean käsityksen (ahaa!). Ja vielä kerran se on ymmärrettävä oikein, jotta voi tajuta sen todellisuudessa olevankin väärin (ah-haaa!) Mielikuva ei jää rasittamaan todellisuudentajua, ja se unohtuukin heti. Vapautuu nauramaan jutun jujulle. (ahhahhaa!)
 
Viimeksi muokattu:
On tosi helppo kiekaista täältä, ettei missään nimessä saa mennä kellekään sanomaan tuollaista ja kuitenkin kyse on aika yleisestäkin puhetyylistä, jossa puhuja käyttää voimallista ilmaisua saadakseen painoa sanoilleen. Että voihan juttua spekuloida niinkin, että mitä varten miehesi joutuu käyttämään voimallista ilmaisua: ei usko itse sanoihinsa???

Puhetavat ovat myös opittuja: kotikasvatus, työpaikat, harrastuspiirit sunmuut ihmisverkostot, joissa tietynlaiset ilmaisut vakiintuvat kenenkään kiinnittämättä enää mitään huomiota siihen "montako kertaa täytyy hakata pää lattiaan ennen kuin juttu menee perille".

Voithan sinä miehesi kielenkäytöstä antaa palautetta, mutta kannattaisi ottaa kyselevä linja ja pyytää tarkennusta, miksi hän uskoo pään hakkaamiseen lattiaan auttavan asian perille menoa? Laita miettimään, mitä ilmaisu oikeasti tarkoittaa ja jos saat miehesi miettimään, niin se on aina parempi kuin ryhtyä julistamaan tuomiota sekä vaatimaan omia ihmisoikeuksiaan. Jos siis ajattelit vielä suhdettanne jatkaa, mutta tietysti voi nostaa kytkintä ja pitää huolta samoin tein omista oikeuksistaan.
 
Tee miehelle samoin! Keksi joku vaikea aihe jostain, selitä sitä, kun mies ei tajua, sano samoin. Mutta mieti jo vastaus aiheeseen etukäteen, että osaat sen selittää.
 
Nyt kun vitseistä puhutaan, niin mitäpä olet mieltä tästä;
Mies haluaa mollata minua vitsin varjolla, joskus ihan törkeästinkin. Kun sanon vaikka että kyllä olet törkeä, niin hän vain naureskelee ; " hyvänen aika sehän oli vain vitsi ". Miehen "huumori" on aina jonkinasteita pilkkaa oli vastapuolena minä tai kuka tahansa muu. Heikon itsetunnonpönkitystä tietenkin mutta jotain muutakin siinä on.....
 
tosi helppo kiekaista

NYT MENEE OIKEESTI IHAN VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! STOP! STOP! STOP!

"kyse on aika yleisestäkin puhetyylistä"
Kansainvälinen, yleismaailmallinen, globaali.

Eri kielissä on ziljoonia fraaseja, käytettäväksi eri tarkoituksiin. Jutustelu, small talk, slangi, murre, paikalliset sanonnat jne.
Monet ovat triviaaleja, tyhjänpäiväisiä, joutavia, merkityksettömiä

Älkää nyt hyvät ihmiset alkako haastamaan mitään. SE on oikeesti pelottavaa!


"jossa puhuja käyttää voimallista ilmaisua saadakseen painoa sanoilleen." EI - EI - EI

Ei voimaa eikä painoa! Ne on KEVENNYKSIÄ! Ei sillä ole väliä mitä sanotaan eli mitkä sanat tälläkertaa valitaan. Sanoilla ei ole samaa yleiskäyttöistä merkitystä, silloin kun niitä käytetään MERKITYKSETTÖMISSÄ fraaseissa. Niillä on vain TARKOITUS!

"tietynlaiset ilmaisut vakiintuvat kenenkään kiinnittämättä enää mitään huomiota"
Oikein! Juuri näin! Niihin ei pidä kiinnittää huomiota. Ne ovat tyhjänpäiväisyyksiä! Joutavuuksia, millä on TARKOITUS KEVENTÄÄ sosiaalista tilannetta.

On vain tarkoitus ja tarkoitus on aina jokseenkin sama TUNNELMAN KEVENTÄMINEN!

Sanoilla ei ole niiden alkuperäistä merkitystä!
Lauseellakaan ei ole sanoista muodostuvaa merkitystä!
Fraaseilla voi tyypillisesti humoristinen SISÄLTÖ tai SANOMA, mikä usein on PÄINVASTAINEN sanojen tai lauseen arkikieliselle merkitykselle tai tarkoitukselle.

Esimerkkejä:

Turkulainen tervehtii: Vieläks sääkin elät!. Hän ei ihmettele sitä miksi emme ole jo kuolleet tai halua tappaa meitä.

Kysymme ruokavieraaltaa maistuuko: Kyllähän tätä syö ennekuin selkäänsä ottaa! Hän ei pelkää meitä, eikä vihjaa mitenkään ruoan makuun.

Kysymme kuulumisia: Siinähän tuo menee niinkuin jäitä polttelis! Hän ei ole mielisairas ja tietää tarpeeksi ollakseen tekemättä oikeasti niin.

Mitä kuuluu kukkuluuruu!

Yhteistä on fraasien MITÄÄNSANOMATTOMUUS! Pelkkiä sutkauksia, sutasuja, heittoja. Niitä on totuttu käyttämään, siinä kaikki. Kehonkieli ilmoittaa kyllä hyväntahtoisuuden tai pahantahtoisuuden.
On karkea virhe yrittääkään tulkita niitä sanojen merkityksen pohjalta. Kulttuurissamme on tämä ilmiö, eikä se ole kenenkään muutettavissa. Jos ei osaa, voi kysyä neutraalisti mitä joku tarkoitti.

Mitä asiaa kissa pissas rasiaan.

Tässä meinaa käydä huonosti. Jos hyväntahtoisen viestintään reagoidaan tavalla mitä hän ei osaa odottaa muuttuu ilmapiiri kiusalliseksi, jännittyneeksi, ahdistavaksi, syyllisyydentuntoiseksi jne.

Fraaseista EI KOSKAAN kannata etsiä henkilökohtaisiksi tulkittavia viestejä, koska niitä EI KOSKAAN ole sellaisiksi tarkoitettu. Kaikkein vähiten loukkauksiksi. Poikkeuksena vihan ilmentäminen.

Jos alkaa puolustaa jotain oikeuksiaan fraasien käytössä, taistelee luultavasti olematonta vastaan ja siitä seuraa vakavaa haittaa ihmissuhteelle. Ei aloittajaa ole kukaan hakannut, eikä tullut edes mieleen. Pelkkää väärää suhtautumista fraasien käyttöön.


"joko nyt tajusit vai pitääkö se takoa sun päähän hakkaamalla sitä lattiaan".

Suomeksi: Tässä oli asiani, haluatko puhua vielä jostain?
Turha etsiä sata vuotta vanhojen sanontojen muunteluista mitään hekilökohtaista.


Saiko tästä nyt oikean käsityksen vai tehdäänkö rautalangasta malli?
 
Viimeksi muokattu:
Noin se menee hyvin kerrottu.

Niillä saa myös selville kuulijan huumorin ymmärtämisen tason.

Kertojan vaan pitää olla tarkkana, ymmärretäänkö ne oikein. Jos kuulija loukkaantuu, niin ei niitä jatkossa pidä käyttää.
 
Eli tämä on siis yhtä normaalia kuin se miten mieheni puhuu joskus miten olisi hauskaa tappaa kaikki koulukaverit. Tai kun hän eräällä automatkalla sanoi minulle että odota vaan kun päästään kotiin niin sulle käy huonosti (ja tiedän että hän oli tosissaan koska samana iltana juoksin häntä pimeässä ulkona karkuun). Ja eräänkin kerran olen juossut karkuun häntä vaikka autoa ympäri.

Kerran aivan odottamatta huitaisi kädellänsä niin että seuraavana päivänä oli silmä mustana. Sitten sanoi että ei ollut tarkoitus osua, että oli ihan vahinko vaan.

Ja on joskus kehoittanut etukäteen että huomaat kyllä kun kannattaa juosta karkuun.
 
kyse ei ole huumorista, eikä puhetyylistä, vaan luonneviasta, joka voi joissain olosuhteissa myös toteutua. Aggressiivisesta suhteesta maailmaan, jossa toista ei hetken tullen enää ihmisenä kunnioiteta. Pois kokonaan tuosta suhteesta, ja äkkiä! Yksi karkuunjuoksutilanne on jo liikaa. Seuraava voi olla mitä vaan ilmankin tuollaisia puhevaroituksia.
 
No ei ole normaalia! Ei myöskään se, että olet vielä suhteessa. Nuo jutut menee jo lähemmäksi laitonta uhkaamista, kuin huumoria. Hanki tyypille lähestymiskielto ja sano, että tää on ihan saman tason vitsi kuin nuo sinun ovat.
 

Kiitän!

Saat sen näyttämään helpolta ja minä vaikealta.

"Niillä saa myös selville kuulijan huumorin ymmärtämisen tason."
1 huumorin ymmärtäminen 2 fraasien ymmärtäminen 3 huumorin ymmärtäminen fraaseissa

Kertojan vaan pitää olla tarkkana,
huumorin kerronta
fraasien kerronta
huumorin kerronta fraaseissa

ymmärretäänkö ne oikein.
huumorini ymmärtäminen
fraasieni ymmärtäminen
huumorini ymmärtäminen fraaseissani

Jos kuulija loukkaantuu,
huumorini palautteen ymmärtäminen
fraasieni palautteen ymmärtäminen
huumorini fraaseissani palautteen ymmärtäminen

niin ei niitä jatkossa pidä käyttää.
huumorini palautteen muistaminen ja soveltaminen
fraasieni palautteen muistaminen ja soveltaminen
huumorini fraaseissani palautteen muistaminen ja soveltaminen

Kestämän kehitys. Minulla on niitä heikkoja kohtia. Uudishuumorituotto mm.
Asiat mutkistuu moninkertaisiksi omassa päässä jos ei tulla yhtään vastaan.
Jokunen lisäpointti tuohon niin lähtee käsistä, jos nyt tuohon asti ensin pääsee.
 
Viimeksi muokattu:
Eli tämä on siis yhtä normaalia kuin se miten mieheni puhuu joskus miten olisi hauskaa tappaa kaikki koulukaverit. Tai kun hän eräällä automatkalla sanoi minulle että odota vaan kun päästään kotiin niin sulle käy huonosti (ja tiedän että hän oli tosissaan koska samana iltana juoksin häntä pimeässä ulkona karkuun). Ja eräänkin kerran olen juossut karkuun häntä vaikka autoa ympäri.

Kerran aivan odottamatta huitaisi kädellänsä niin että seuraavana päivänä oli silmä mustana. Sitten sanoi että ei ollut tarkoitus osua, että oli ihan vahinko vaan.

Ja on joskus kehoittanut etukäteen että huomaat kyllä kun kannattaa juosta karkuun.
No ei ole enää huumoria tuo.

Häneltä on nyt karannut mopo käsistä.

Huumorin nimissä jos jotain rajua sanotaan, niin sitä ei missään tapauksessa saa alkaa toteuttamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eli tämä on siis yhtä

"Eli tämä on siis yhtä normaalia kuin se miten mieheni puhuu joskus miten olisi hauskaa tappaa kaikki koulukaverit."
Huomaamme siis fraasien tarkoituksen olevan sama. Ehkä epähedelmällistä pohtia normaaliutta kun juokseminen on todettu tarkoitukselliseksi.

"Ja on joskus kehoittanut etukäteen että huomaat kyllä kun kannattaa juosta karkuun."
Ffaasien tarkoitus on tietenkin teille molemmille sama, mutta halusit ilmeisesti vielä tätä tukevaa tietoa netin kautta.

Langattoman läppärin lisäksi sitä tukevat valjaat kai auttaisivat pääsemään vauhtiin kirjoitellessa.

"Tai kun hän eräällä automatkalla sanoi minulle että odota vaan kun päästään kotiin niin sulle käy huonosti "
Samaa mieltä energiataloudellista vaikka vaan odottaessa kotonakin.

Olet ehkä sopeutunut pitkälti oloihin. Ei silti ole pahitteeksi tarkistaa mahdollisuuksia siirtyä fraseologisesti itsenäisempään rooliin ja ympäristöön jo ihan elämisentapansa vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

"kun vitseistä puhutaan, niin mitäpä olet mieltä tästä;"

Saanen huomauttaa etten ollenkaan osaa aavistaa minkälaisia hirviöitä nurkissanne hyörii.
Koitan selvittää tätä asiaa kulttuuri-ilmiönä, mihinkä olisi hyvä suhtautua harmivapaana tapana.


"Mies haluaa mollata minua vitsin varjolla, joskus ihan törkeästinkin."

Vähäisten, ehkä joskus sosiaalisenakin pidettävien, näköetäisyydeltä tehtyjen kuulohavaintojeni perusteella, olen ollut huomaavinani, että joku ehkä saattaa joskus harvoin tulkita mollaukseksi jotain, minkä sanasisältö voi olla yhteneväinen törkeän kielenkäytön kanssa, vaikka puhujan tarkoitus on ollut jotain muuta.


"Kun sanon vaikka että kyllä olet törkeä, niin hän vain naureskelee ; " hyvänen aika sehän oli vain vitsi ". Miehen "huumori" on aina jonkinasteita pilkkaa oli vastapuolena minä tai kuka tahansa muu."
Heikon itsetunnonpönkitystä tietenkin mutta jotain muutakin siinä on..... "

Myönnän että huomattavan usein, tai sanotaan reilusti että yleisesti, miehillä on huono huumorintaju, mihin en minäkään keksi juuri parempaa syytä kuin erittäin hyvin huono itsetunto tai sitten se on jotain muuta.

Petojen moraaliin, tai niiden kidasta kuuluviin korskahteluihin en ole tutustunut, kuin myöskään miehestäsi en kykene tämän perusteella tekemään summittaistakaan arviota.
 
Viimeksi muokattu:
Mieheni selitti minulle tavallista asiaa ja sanoi sitten lopuksi täysin normaalilla äänensävyllä "joko nyt tajusit vai pitääkö se takoa sun päähän hakkaamalla sitä lattiaan". No, tuo ei yllättänyt kun ei ollut ensimmäinen kerta kun vastaavaa häneltä kuulen. Sitten kun hän tälläisia sanoo niin seuraavana päivänä pitäisi olla niin kun ei mitään, ettei mieheni vaan loukkaannu.

Pitäisikö tällaisen käytöksen olla hyväksyttävää..?

Hei, nyt herätys!

Älä kuuntele keittiöanalyyseja omasta tilanteestasi, vaan tiedosta se itse ja toimi sen mukaan. Ei kukaan täältä kirjoittajista osaa neuvoa sinua oikeaan suuntaan, kyllä sinun pitää se itse löytää. Olet ainoa, joka sen tilanteen kokee ja pitää myös sen mukaan toimia.
 
Viimeksi muokattu:
Eli tämä on siis yhtä normaalia kuin se miten mieheni puhuu joskus miten olisi hauskaa tappaa kaikki koulukaverit. Tai kun hän eräällä automatkalla sanoi minulle että odota vaan kun päästään kotiin niin sulle käy huonosti (ja tiedän että hän oli tosissaan koska samana iltana juoksin häntä pimeässä ulkona karkuun). Ja eräänkin kerran olen juossut karkuun häntä vaikka autoa ympäri.

Kerran aivan odottamatta huitaisi kädellänsä niin että seuraavana päivänä oli silmä mustana. Sitten sanoi että ei ollut tarkoitus osua, että oli ihan vahinko vaan.

Ja on joskus kehoittanut etukäteen että huomaat kyllä kun kannattaa juosta karkuun.

Jos nää asiat on totta, niin miehesi tarvitsee hoitoa, vakavasti ja äkkiä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä