Rakkaus vs. järki miljoonannen kerran

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vanha Noita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vanha Noita

Vieras
Mulla, epäkypsällä naisella, on tapana jäädä koukkuun lauseisiin ja mielikuviin - siksi jäin miettimään tätä "eräsperään" ajatusta toisessa ketjussa lisää:
"Kypsä ihminen nimenomaan ei rakenna suhdetta pelkälle rakastamiselle tai rakastumiselle. Myös se punnitseminen onko suhde järkevä ja molempia osapuolia palveleva, on ihan järkevää."

Rakastumisen tärkeyttä rakastamisen aikaan saamiseen mietin.

Jos olisin sokea ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni on visualisti. Hän näkee maailman asiat värikkäinä ja osaa tulkita minulle tarkkoja yksityiskohtia tunnelmoiden. Mielessäni puolisoani valitessa olisi ensisijaisesti nämä järkevyysnäkökohdat.

Jos olisin kuuro ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni on absoluuttisen äänikorvan omaava ihminen. Kuuntelisin hänen kauttaan kaikki maailman laulut ja sanat ja äänet ja pääsisin tunnelmaan mukaan.

Jos olisin rampa ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni olisi mahdollisimman voimakas fyysisesti. Hän voisi kuljettaa minua reppuselässä vuorien laille katselemaan sumuisia laaksoja ja kantaisi minut hissittömien talojen neljänsiin kerroksiin...

Mutta, jos rakastuisin, rakastuisin ihmiseen, joka saattaisi olla laillani sokea/kuuro/rampa eikä siinä olisi mitään järkeä. Rakastaisin ja oppisimme yhdessä sokeina/kuuroina/rampoina ja tekisimme kompromisseja. Minun ei tarvitsisi päästä vuorien laille, sillä rakkaus kompensoisi sen.

Minusta tästä on kyse.
 
"Mutta, jos rakastuisin, rakastuisin ihmiseen, joka saattaisi olla laillani sokea/kuuro/rampa eikä siinä olisi mitään järkeä. Rakastaisin ja oppisimme yhdessä sokeina/kuuroina/rampoina ja tekisimme kompromisseja. Minun ei tarvitsisi päästä vuorien laille, sillä rakkaus kompensoisi sen.

Minusta tästä on kyse."

Lueskelin ellit ketjuja. Mietin tätä samaa asiaa. Johtuu kai siitä, että kuuntelin eilen kansaradiosta ihanan naisen haastattelua. Hän elää kuuron ja sokea miehen kanssa syrjäkylällä mökissä.
Vaikka nainen kertoi olevansa köyhä niin hän vaikutti suunnattoman onnelliselta.

Tilasin 90-luvun lopulla ison kasan kirjoja. Vasta nyt olen alkanut lueskelemaan niitä.
Niissä on yksinkertaisia ohjeita elämän kaikille osa-alueille. Tavallaan pärjäisin noiden kirjojen
avulla, mutta elleissä on niin mukava kuluttaa aikaa töiden lomassa. Täällä on vuosien
varrella tullut niin monen kanssa tutuksi.

Jin ja jang. Kyllä kai kiinalaisessa viisaudessakin on perää. Ihminen tarvitsee peilin ajatuksilleen.
Peilinä voi olla ihan mika tahansa asia. Ei aina välttämättä vierellä oleva puoliso.

Ehkä minäkin elän jäähdyttelyvaihetta. En enää haali elämääni uusia ihmissuhteita, tavaraa tai
uutta työuraa. Opettelen nauttimaan siitä mitä on ja karsimaan siitäkin vielä turhia rönsyjä pois.

Kirjoitin aamulla ellit 50+ palstalle aamun lööpistä. Löysin hakemani jutun.
Ehkä televisiosta olisi sittenkin jotain hyötyä. Haluaisin kovasti nähdä Maarit Tastulan uusimman
ohjelman Seitsemäs taivas. Tästä netistä äsken katselin Miitta-tätiä ilman ääntä. Tälle koneelle ei ole ääntä. Miitta asuu samoilla kulmilla kuin minä. Huristelu poliisiautolla oli hupaisaa.
 
Mulla, epäkypsällä naisella, on tapana jäädä koukkuun lauseisiin ja mielikuviin - siksi jäin miettimään tätä "eräsperään" ajatusta toisessa ketjussa lisää:
"Kypsä ihminen nimenomaan ei rakenna suhdetta pelkälle rakastamiselle tai rakastumiselle. Myös se punnitseminen onko suhde järkevä ja molempia osapuolia palveleva, on ihan järkevää."

Rakastumisen tärkeyttä rakastamisen aikaan saamiseen mietin.

Jos olisin sokea ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni on visualisti. Hän näkee maailman asiat värikkäinä ja osaa tulkita minulle tarkkoja yksityiskohtia tunnelmoiden. Mielessäni puolisoani valitessa olisi ensisijaisesti nämä järkevyysnäkökohdat.

Jos olisin kuuro ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni on absoluuttisen äänikorvan omaava ihminen. Kuuntelisin hänen kauttaan kaikki maailman laulut ja sanat ja äänet ja pääsisin tunnelmaan mukaan.

Jos olisin rampa ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni olisi mahdollisimman voimakas fyysisesti. Hän voisi kuljettaa minua reppuselässä vuorien laille katselemaan sumuisia laaksoja ja kantaisi minut hissittömien talojen neljänsiin kerroksiin...

Mutta, jos rakastuisin, rakastuisin ihmiseen, joka saattaisi olla laillani sokea/kuuro/rampa eikä siinä olisi mitään järkeä. Rakastaisin ja oppisimme yhdessä sokeina/kuuroina/rampoina ja tekisimme kompromisseja. Minun ei tarvitsisi päästä vuorien laille, sillä rakkaus kompensoisi sen.

Minusta tästä on kyse.
Minäkin mietin---jos valitsen ramman---olenko itsekäs?
 
Viimeksi muokattu:
Mites sinä nyt katkeruuden sait ympättyä tähän mukaan?

Olen joskus joutunut asettamaan vastakkain järjen ja tunteet -järki voitti. Kun se rakkaus ei aina todellakaan riitä.

Katkeruudesta. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi suhteen päätyttyä "pitäisi" olla katkera jostakin. Vaikka joutuisi petetyksi, jätetyksi, höynäytetyksi, niin mitäs sitten? Miksi pitäisi myrkyttää itsensä kääriytymällä katkeruuteen ja pahimmassa tapauksessa tuoda vanhan suhteen negat uuteen suhteeseen?
Sanoinkin kerran yhdelle miehelle, joka epäili jatkuvasti naistaan milloin mistäkin, että vaikka ex olikin pas*a, niin ei se ole kaikkien eevojen syy, jos yksi otti kielletyn omenan. Kollektiivinen vastuu ei päde suhdekiemuroissa.
 
Mites sinä nyt katkeruuden sait ympättyä tähän mukaan?



Katkeruudesta. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi suhteen päätyttyä "pitäisi" olla katkera jostakin. Vaikka joutuisi petetyksi, jätetyksi, höynäytetyksi, niin mitäs sitten? Miksi pitäisi myrkyttää itsensä kääriytymällä katkeruuteen ja pahimmassa tapauksessa tuoda vanhan suhteen negat uuteen suhteeseen?
QUOTE]


Ei kai sille katkeruuden tunteelle mitään mahda jos siltä tuntuu. Ja jos on ihastunut vaikka tietää ettei jutusta mitään tule, niin minkäs sillekään mahtaa.

Ei PITÄISI jne jne. No ei kai.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai sille katkeruuden tunteelle mitään mahda jos siltä tuntuu. Ja jos on ihastunut vaikka tietää ettei jutusta mitään tule, niin minkäs sillekään mahtaa.

Itseään voi kasvattaa pois katkeruuden tunteista. Tahdon asia.
Ihastukselle ei voi muuta, kai, kun olla ruokkimatta sitä. Tahdon asia.
 
Itseään voi kasvattaa pois katkeruuden tunteista. Tahdon asia.
Ihastukselle ei voi muuta, kai, kun olla ruokkimatta sitä. Tahdon asia.

"Jin ja Jang muodostavat yhdessä tao:n. Näitä toisiaan täydentäviä kuvaillaan yleensä vastakohdilla. Jin on feministinen eli naispuolinen, kun taas Jang on päinvastaisesti maskuliininen eli miespuolinen. Naispuolista Jiniä kuvaillaan pimeänä ja miespuolista Jangia valoisana. Jin kuvaillaan myös sanoilla myös kuu, pehmeä, ruumis, passiivinen ja pahat henget, kun taas Jang on aurinko, kova, henki, aktiivinen ja hyvät henget. Jin on musta ja Jang valkoinen.

Taolaisessa ajattelutavassa pyritään sopusointuun ja harmoniaan yhdessä maailmankaikkeuden kanssa ja sen voi saavuttaa kun sopeutuu jatkuvaan muutokseen. Laotse kehotti, että ihmisten tulisi elää yksinkertaista elämää ilman kunnianhimoa ja sopeutumista luonnonlakeihin, niin ihminen voisi päästä sopusointuun ja alistumaan luonnonjärjestykseen. Taolaiset ihannoivat yksinkertaista maalaiselämää ja rakkaus luontoon oli hyvin tavanomaista taolaisuudessa. Ihmisen perimmäinen olemus on taolaisen opin mukaan Te, mikä tarkoittaa hyvettä. Ihmisen tulisi saada käyttää sitä vapaasti."

Itämainen filosofia korostaa yksinkertaisen elämän merkitystä. Vaikka olenkin kristitty näen idän uskonnoissa paljon yhtäläisyyksiä kristinuskoon.

Tiedän mitä on olla katkera. Se on syövyttävä tunne kuin pahin kemiallinen happo.
Mutta katkeruudesta pääsee eroon. Kerron esimerkin. Viime viikolla tyttäreni kävi kotimaassaan.
Edellisenä yönä heräsin aamulla omituiseen uneen. Lapsen isä nukkui nykyisen vaimonsa vieressä. Sitten nostin hänet kauniiden lakanoiden välistä ylös. Nainen oli kuin nukke ja ihmeen kevyt. Sanoin ääneen, että hän on yhtä kevyt ja pieni kuin lapsuuteni nukke.

Tuon unen jälkeen totesin, että en ole enää katkera. Tunnen suurta myötätuntoa ja sympatiaa tuosta kovia kokenutta naista kohtaan. Olen nähnyt vuosien varrella hänestä erikoisia unia.

Uskon siihen, että kaikilla ihmissuhteilla on merkitys. Ne kasvattavat meitä monella tavalla.
Helppo elämä ei olisi sopinut minulle.

Luin eilen vuonna 1999 painettua hyvän olon kirjaa. Sain sieltä muutaman käytännön vinkin.
Kristityt ovat melko vastahakoisia itämaisia elämäntapaohjeita kohtaan. Ainakin kotiseurakunnassani ollaan. Se ihmetyttää minua. En näe noissa ohjeissa mitään pahaa.
Ympärilleen kannattaa luoda harmoniaa. Vaikka elää millaisen kaaoksen keskellä kaikki sujuu
kuin japanilaisessa geishatalossa teehetkellä. Hallitusti ja tyylikkäästi.

Tykkäsin aikoinaan lasten piirretystä elokuvasta Tao. Siinä pandaäiti keräsi ison lauman ympärilleen satuhetkeksi. Sellainen minäkin olen. Kerään aina ellit kuuntelemaan pieniä viisauksia.

Nyt ulkona sataa. Käyn selvittämässä yhden asian, laitan repun selkään ja kipitän kuntosalille.
Tykkään Capri-sarjasta. Teen kuntopyörässä nojatuolimatkan Italiaan. En ole yhtään katkera etten kirjoittele Italiassa. Voin milloin tahansa ostaa lentolipun sinne mieli tekee.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla, epäkypsällä naisella, on tapana jäädä koukkuun lauseisiin ja mielikuviin - siksi jäin miettimään tätä "eräsperään" ajatusta toisessa ketjussa lisää:
"Kypsä ihminen nimenomaan ei rakenna suhdetta pelkälle rakastamiselle tai rakastumiselle. Myös se punnitseminen onko suhde järkevä ja molempia osapuolia palveleva, on ihan järkevää."

Rakastumisen tärkeyttä rakastamisen aikaan saamiseen mietin.

On todella epäkypsää kuvitella, etteivät rakkaus ja järki mahdu samaan ihmiseen yhtäaikaa. Kypsä ihminen jo tietää, että onnistuneeseen suhteeseen tarvitaan molempia.

Samassa viestissä, jossa tämä pohdintaa aiheuttava lainauksesi oli, eräsperäs kirjoitti myös näin:
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;10317256:
Rakkaus on suhteen kulmakivi. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan yksinään riitä pitämään suhdetta pystyssä.

Ilman tuota, viestin ensimmäistä osaa, voi todella epäkypsästi kuvitella, että eräsperäs sulkisi pois rakkauden järjen tieltä.
Samalla tavalla voisi karrikoida tätä 'elämä kantaa ja rakkaus voittaa-filosofiaa':

Lapset ovat nälkäisiä, mitä heille ruuaksi? - Mitähän se elämä nyt tänään pöytään kantaa...
Laskut pitää maksaa, rahat eivät riitä kaikkeen, mitä tehdä? - Laita puuttuva osa rakkautena menemään.

Rakkauden yksi osa parisuhteessa on nimenomaan ottaa osa vastuusta, kaikesta siitä, mitä joka päiväinen elämä tarvitsee. Rakkaus on tekoja, eikä pelkkiä murrosikäisen epäkypsiä latteuksia.

Jos heittäytyy pelkästään elämän kannateltavaksi, käy niin, että joku sen vastuun joutuu hoitamaan ja tekemään ne käytännön toimet; esimerkiksi varmistamaan, ettei lapsiluku lisäänny holtittomasti eri siittäjille, jos rakkaus sattuu voittamaan kyvyn pitää housuja jalassaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla, epäkypsällä naisella, on tapana jäädä koukkuun lauseisiin ja mielikuviin - siksi jäin miettimään tätä "eräsperään" ajatusta toisessa ketjussa lisää:
"Kypsä ihminen nimenomaan ei rakenna suhdetta pelkälle rakastamiselle tai rakastumiselle. Myös se punnitseminen onko suhde järkevä ja molempia osapuolia palveleva, on ihan järkevää."

Rakastumisen tärkeyttä rakastamisen aikaan saamiseen mietin.

Jos olisin sokea ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni on visualisti. Hän näkee maailman asiat värikkäinä ja osaa tulkita minulle tarkkoja yksityiskohtia tunnelmoiden. Mielessäni puolisoani valitessa olisi ensisijaisesti nämä järkevyysnäkökohdat.

Jos olisin kuuro ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni on absoluuttisen äänikorvan omaava ihminen. Kuuntelisin hänen kauttaan kaikki maailman laulut ja sanat ja äänet ja pääsisin tunnelmaan mukaan.

Jos olisin rampa ja lähtisin valitsemaan puolisoani siten, että tuleva suhteeni on mahdollisimman "järkevä", valitsisin tietenkin järkevästi siten, että tuleva puolisoni olisi mahdollisimman voimakas fyysisesti. Hän voisi kuljettaa minua reppuselässä vuorien laille katselemaan sumuisia laaksoja ja kantaisi minut hissittömien talojen neljänsiin kerroksiin...

Mutta, jos rakastuisin, rakastuisin ihmiseen, joka saattaisi olla laillani sokea/kuuro/rampa eikä siinä olisi mitään järkeä. Rakastaisin ja oppisimme yhdessä sokeina/kuuroina/rampoina ja tekisimme kompromisseja. Minun ei tarvitsisi päästä vuorien laille, sillä rakkaus kompensoisi sen.

Minusta tästä on kyse.

Hienoa pohdintaa jopa Noidalta.
 
Viimeksi muokattu:
Samaa mieltä "Been There, Done That":n kanssa. Ei kai kukaan yli 13-vuotias oikeasti usko, että pelkkä rakkaus kantaa? Ei se rakkaus yksin riitä, esimerkkejä on tuhansia. Jos esim. arvot eivät kohtaa tai elämältä halutaan eri asioita, ei se riitä että rakastaa.

Minä en voi olla esimerkiksi yhdessä miehen kanssa joka haluaa lapsia, koska minä en missään nimessä lapsia halua. Ei se auta vaikka kuinka rakastaisin miestä. Tietyistä asioista on vaan vaikea tehdä kompromisseja.
 
Samaa mieltä "Been There, Done That":n kanssa. Ei kai kukaan yli 13-vuotias oikeasti usko, että pelkkä rakkaus kantaa? Ei se rakkaus yksin riitä, esimerkkejä on tuhansia. Jos esim. arvot eivät kohtaa tai elämältä halutaan eri asioita, ei se riitä että rakastaa.

Minä en voi olla esimerkiksi yhdessä miehen kanssa joka haluaa lapsia, koska minä en missään nimessä lapsia halua. Ei se auta vaikka kuinka rakastaisin miestä. Tietyistä asioista on vaan vaikea tehdä kompromisseja.

Lapsethan ovat asia joista monet kuitenkin tekevät kompromisseja, eli ne tehdään ns "naisen projekteina" kun uskotaan että kyllä se mieskin vielä oppii niistä ajan kanssa tykkäämään. Lapset ovat kuitenkin niitä asioita joista nimenomaan ei saisi koskaan tehdä kompromisseja, niitä halutaan ja hankitaan tai ei haluta ja ei hankita. Mieluiten yhden ja saman ihmisen ihmisen kanssa ja sellaisen kanssa joka jaksaa ne lapset kasvattaa aikuisiksi asti

Ylipäätään ihmetyttää tämän aloituksen minun nimiini kirjattu vastakkainasettelu,. Aloittaja on napsinut pari lausetta, ehkä ainoat ymmärtämänsä, ja rakentanut sitten tunteen palossa aloituksen niiden ympärille.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai kukaan yli 13-vuotias oikeasti usko, että pelkkä rakkaus kantaa? Ei se rakkaus yksin riitä, esimerkkejä on tuhansia. Jos esim. arvot eivät kohtaa tai elämältä halutaan eri asioita, ei se riitä että rakastaa.

Ei riitä, ei, eikä myöskään se 'elämä kanna' ihan itsestään, vaan tarvitaan tosiaan aivan käytännön tasolle ulottuvia toimia. Mutta onko näiden käytännön toimien suorittaja itse 'elämä kantaa'-filosofi, vai hänen kumppaninsa, perheensä, vanhempansa, viranomainen... se onkin sitten ihan eri kysymys.

Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;10320595:
Lapset ovat kuitenkin niitä asioita joista nimenomaan ei saisi koskaan tehdä kompromisseja, niitä halutaan ja hankitaan tai ei haluta ja ei hankita. Mieluiten yhden ja saman ihmisen ihmisen kanssa ja sellaisen kanssa joka jaksaa ne lapset kasvattaa aikuisiksi asti

Kyllä, ja vain täysin vanhemmuuteen kypsymätön laittaa alulle lapsia pelkän toiveen perusteella, että toinenkin vanhemmista kypsyy ajan myötä vastuulliseksi ja rakastavaksi jälkeläisen vaalijaksi, vaikka toinen ei mitenkään ilmaise edes haluaan siihen. Edes lemmikkiä ei pitäisi perheeseen hankkia, jollei kaikki perheenjäsenet ole asiaan sitoutuneita ja halukkaita.

Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;10320595:
Ylipäätään ihmetyttää tämän aloituksen minun nimiini kirjattu vastakkainasettelu,. Aloittaja on napsinut pari lausetta, ehkä ainoat ymmärtämänsä, ja rakentanut sitten tunteen palossa aloituksen niiden ympärille.

Se kai on tyypillistä 'elämä kantaa, rakkaus voittaa'-filosofialle; poimitaan vain niitä asioita, jotka sattuvat vahvistamaan tätä omaa näkemystä ja jätetään huoletta ne ikävämmät arkielämän realiteetit jollekin muulle.
Sellaisessa boheemissa 60-luvun kukkaislapsi hengessä. Tosin heillä oli edes aikanaan puolustuksenaan tajuntaa laajentava 'lääkitys'.
 
Viimeksi muokattu:
Jos en nyt ihan väärin muista, niin aloittajalla "rakkaus" on kantanut jo monta liittoa ja monen miehen kanssa lapsia. Taitaa olla näitä naisia: "rakkaus on ikuista, vain kohteet vaihtuvat". Jos ja kun taas on uusi rakkaus kuvioissa, voi vanhan pyyhkiä pois toteamalla: "olen vain tällainen epäkypsä lunnonlapsi ja teen valinnat intuitioni mukaan". Tällä menee lapsi pesuveden mukana.
 
Minä en ole missään kohdassa väittänyt, etteikö rakkaus ja järki sovi samaan suhteeseen. Sen sijaan olen väittänyt, että onnellisen ja kestävän suhteen pitää alkaa rakastumisesta eikä järjen valinnoista. Tai ok, järjenkin valinnasta, jos suhteeseen sen jälkeen tulee huimaava rakastuminen.

"Lapsi pesuveden mukana" on erään vakinikin vakiolausahdus. Kirjoita edes omalla nikilläsi, jos alat kertoa elämän tarinaani täällä uudelleen sinun versionasi.

Lapsista en lapsettomien kanssa keskustele. Emme ole samalla viivalla.

"Eräsperäs" kirjoitti, että hänen nimiinsä. Miten niin "eräsperään" NIMIIN? En ole kirjoittanut mitään kenenkään nimiin, vaan aloin pohtia aloistukseni aihetta "eräsperään" kirjoituksista. Eikä ollut mitään tarkoitusta arvostella kenenkään arvomaailmaa, vain pohtia asiaa omalta näkökannaltani.

Minusta on muuten, eräsperäs, erittäin tyhmää, ala-arvoista ja kysymätöntä alkaa arvostella minun tai kenenkään muunkaan ymmärryskykyä tai älykkyyttä - eli yrittää aloittaa riitaa tai vääntöä henkilökohtaisista ominaisuuksista. Jos en nousisi yläpuolellesi nyt, minun ehtymättömästä varastostani löytyisi muhevia vastineita sinulle.

Mutta alkuperäisestä aiheesta keskustelen kyllä lisää mielelläni aina, kun ehdin. Ja sitä haluan tarkentaa/korostaa aloituksestani, että ihminen joka valitsee järjen perusteella, taktikoi mielestäni. Taktikon valitsee kumppanikseen toinen taktikko; minä en osaa taktikoida ihmissuhteissani. Siksi suhtaudun tähän asiaan erilailla kuin "btdt" ja "eräsperäs".
 
Omanlainen taitolajinsa on itsenä alentamalla ylentää itsensä. Jos toteaa jo alkuteksteissään, omat puutteelisuutensa, se antaanee valtuudet painavaan sanaan? "Saatan olla epäkypsä, muta kuinka epäkpsä sinä sitten oletkaan..?".

Tässä ketjussa on yksi ihminen kertonut olevansa lapseton, muiden lapsettomuudesta sinulle ei tietoa ole. Sinulla on toki oikeus kuvitella tietäväsi muiden lapsitilanne ihan sellaiseksi kuin se sinun ajatusmaailmaasi sattuu sopimaan ja päättää ettet näiden ihmisten kanssa asiasta keskustele.

Jospas nyt tähän tuo sinut inspiroinut kommenttini ihan kokonaisuudessaan.

http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/1812700/mita-mielta-olette/
 
Minä en ole missään kohdassa väittänyt, etteikö rakkaus ja järki sovi samaan suhteeseen. Sen sijaan olen väittänyt, että onnellisen ja kestävän suhteen pitää alkaa rakastumisesta eikä järjen valinnoista. Tai ok, järjenkin valinnasta, jos suhteeseen sen jälkeen tulee huimaava rakastuminen.

Ei pitäisi yleistää, kun et voi millään mitata kenenkään tunnetiloja suhteen alussa. Monet suhteet jäävät myös alkamatta vain siksi, että järki sanoo etukäteen, ettei suhde voi toimia millään tasolla, vaikka hurmaavaa ja 'kaiken voittavaa rakastumista' olisikin.
Kaikki suhteet eivät ala suurella kuohulla ja myrskyllä, puolituntemattoman kanssa heittäytyen 'elämän kannettavaksi', vaan vastuullisella aikuisella ihmisellä on aina harkintaa mukana, mitä hänen tekemänsä valinnat tarkoittavat jatkossa hänen omalle ja mahdollisesti muiden elämille.

"Lapsi pesuveden mukana" on erään vakinikin vakiolausahdus. Kirjoita edes omalla nikilläsi, jos alat kertoa elämän tarinaani täällä uudelleen sinun versionasi.

Eipä tuo nyt ole niin yksilöllinen lausahdus, etteikö se voisi kuulua kenen tahansa vanhojen latteuksien varastoon. Ehkä voisit suunnata energiasi rakentavammin kuin miettiä jokaisen kirjoituksen taakse kätkeytyvää? Et sinä niitä niin varmasti voi kehenkään tiettyyn yhdistää, jollei hän tosiaan kirjoita omalla rekisteröidyllä tunnuksellaan. Arvailusi herättävät enemmän hilpeyttä, kuin tuovat vakuuttavuutta 'tiedoistasi'.

Lapsista en lapsettomien kanssa keskustele. Emme ole samalla viivalla.

Mistä voit tietää, kenellä kirjoittajalla lapsia on ja kenellä ei? Tämä on parisuhdepalsta, vanhemmille tietääkseni on täällä ihan oma osionsa, jossa voi luetella paljonko niitä lapsia on ja kuinka monen eri suhteen jäljiltä.


Mutta alkuperäisestä aiheesta keskustelen kyllä lisää mielelläni aina, kun ehdin. Ja sitä haluan tarkentaa/korostaa aloituksestani, että ihminen joka valitsee järjen perusteella, taktikoi mielestäni. Taktikon valitsee kumppanikseen toinen taktikko; minä en osaa taktikoida ihmissuhteissani. Siksi suhtaudun tähän asiaan erilailla kuin "btdt" ja "eräsperäs".

Sinun mielestäsi taktikointia, toisen mielestä valintaa. Minäkään en taktikoi ihmissuhteissani; en vaihda seksiä kotitöihin, enkä harrasta seksiä kalliiden lahjojen toivossa.
Sen sijaan en aloita ihmissuhteita ihan kenen kanssa vain, enkä varsinkaan tee lapsia ihan kenen kanssa tahansa.

Ettei mene lapsi pesuveden mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Jos en olisi heittäytynyt elämän kannateltavaksi silloinkin, kun tapasin nykyisen mieheni, minulla ei nyt olisi vastuuntuntoisinta, kunnollisinta, ahkerinta ja rakastavinta miestä, jonka koskaan olen tavannut tai jollaisesta olisin kuullut edes. En minä hänen kanssaan järkeilemällä olisi treffeille lähtenyt.

Joo, välillä on heittäytyen mennyt pieleen, mutta, ellen olisi kulkenut just niitä polkuja, joita olen kulkenut, ei polkumme mieheni kanssa olisi koskaan ristenneet eikä minulla nyt olisi häntä.

En keskustele lapsettomien kanssa lapsista edelleenkään, mutta, koska "btdt" katsoi aiheelliseksi kertoa, ettei tee lapsia "ihan kenen kanssa vaan", kerron, että minulla on ollut elämäni aikana puoli vuotta - kuusi vuotta kestäneitä suhteita (nyt pitää tehdä pikalaskenta sormin --- hetki) kahdeksan. Jokaisen muun paitsi viimeimpien kahden (jossa vaihdoin lennossa) välillä olen pitänyt vuoden tauon seurustelusta ja näiden vuosien aikana lyhyempiä tapaamissuhteita on ollut (nyt en enää osaa laskea) ainakin 15. Lapsia olen tehnyt näistä kaikista miehistä kahden kanssa. Eli suhteellisen harkitusti sentään, mutta niin en toki tulkinnutkaan, että "btdt" olisi väittänyt minunkaan tehneen lapsia kenen kanssa vaan. Mutta en ymmärrä lapsista keskustelun aloitusyritystä tässä ketjussa.
 
Ei pitäisi yleistää...

Minäkään en taktikoi ihmissuhteissani; en vaihda seksiä kotitöihin, enkä harrasta seksiä kalliiden lahjojen toivossa.

Missä yleistin? Nimenomaan väitin, että olemme erilaisia. Ennemminkin sinä väität, että vain järkeilemällä voi onnistua yleisestikin.

Minusta tuo seksin vaihto kotitöihin ja kalliisiin lahjoihin on turvallisessa ja erittäin lämpimässä suhteessa eläville enemmänkin leikki kuin vakavasti otettava ihmissuhdevalinta, jollaiseksi sinä sen nyt väännät.

Onnellisessa parisuhteessa "vaihdellaan", koska halutaan olla vastavuoroisia. Minä tarvin jotain asioita, joista kerron miehelleni. Mieheni tarvii jotain asioita minulta, joista kertoo minulle. Ja sitten me vaihdellaan. Minä annan ja saan ja, koska ollaan puhuttu kaikesta, kumpikin tietää, mitä pitäisi antaa, jotta toinen on onnellinen ja tyytyväinen.

Mutta ilman sitä suurta rakkautta mistään ei tulisi mitään. Me olemme toisillemme "SE suuri rakkaus". Ja SE suuri rakkaus on saanut meidät ponnistelemaan SEN suuren rakkauden eteen uskomattomasti. Vuoria siirrellen.
 
Jäin muistelemaan tapaamistani nykyisen mieheni kanssa hymyillen...

Jos olisin järkeillyt, en olisi valinnut miestä, joka oli eronnut useammasta avioliitosta ja joka asui rähjäisessä mummonmökissä vuokralla eikä siinä ollut edes sisävessaa, jolla oli tilillä rahaa 50 euroa ja velkaa kymmeniä kertoja enemmän, jolla ei ollut ainuttakaan omaa huonekalua tai astiaa, joka ajoi autolla, josta tipahteli ruosteisia pellinkappaleita valoristeyksissä ja jolla puun oksista roikkui kajareita, joista kuului täysillä raskasta heviä. Ja kaikki tämä yli nelikymppisellä!
 

Yhteistyössä