vanhemman naisen seksuaalinen haluttavuus

  • Viestiketjun aloittaja dolores
  • Ensimmäinen viesti
Piacere
Monenlaista kokemusta ja kokemattomuutta meiltä löytyy. Makunsa kullakin, ja kullillakin:) mutta ensinnäkin; kaikki fantasiat eivät ole parhaimmillaan toteutettuina. Varmaan joku on kokeillut jopa tuota "mies kummassakin aukossa samaan aikaan"-hommaa... mutta tuntuisi haastavalta järjestää asentoja kohdilleen:). Ajatus ja sen jakaminen kumppanin kanssa voi silti kiihottaa ja siis rikastuttaa nautintoa. Toisekseen, eipä tässä ketjussa edelleenkään mitään kovin järkyttäviä perversioita ole mainittu, joten siitä vaan, jos huvittaa! Omat mielitekoni menevät parilta osin ristiin edellä kirjoittaneiden kanssa: arveltiin, ettei nainen voisi pitää suuseksin antamisesta tai spermasuihkuista suuhun, kasvoille, rinnoille jne. Tai anaaliyhdynnästä... Voihan joku myös vain suostua näihin toista miellyttääkseen, mutta itse kyllä nimenomaan nautin suuresti mainituista "tempuista"! Tietenkin suuri osa nautinnosta on aina myös toisen nautintoon eläytymistä, muutenhan voi viihtyä pelkkien fantasioiden seurassa yksin!
 
Muisto
Nuorena minulla oli upea kokemus vanhemman naisen kanssa sillä laivalla joka romutettiin vähän aikaa sitten kaukomailla. Olin 24 ja käytiin opiskelijaekskursiolla Länsi-Euroopassa. Sinä keväänä Suomella oli reggae-biisi Euroviisuissa. Sitä soitettiin laivalla useaan kertaan, ja siitä tulee vieläkin mieleen hyvät muistot. Matka toiseen suuntaan kesti kaksi yötä, mikä olikin kiva juttu. Ensimmäisenä iltana laivan diskossa tanssitin ahkerasti upeaa kaunotarta, joka sitten osoittautui yli nelikymppiseksi. Alettiin käydä kuumana ja pääsinkin hänen hyttiinsä. Minun hyttini ei ollutkaan vaihtoehto, koska siellä alakannella oli kolme muutakin poikaa. Olisin voinut nussia vaikka ne pari päivää putkeen, mutta kai siinä välillä muutakin tehtiin. Vieläkin muistan tuoksut ja äänet, ihon maun ja hikiset liimautuneet hiukset. Ei vaihdettu kuin etunimet, mutta muuten muistan kaiken tuosta naisesta.
 
dolores

Sinulla on ihana muisto loppuiäksi, ja tuntui kivalta kuulla miten naisen ikä ei tuonut asiaan kummallisia lisärivouksia vaan seksi oli hyvää ja se kelpasi.
Olen itse 46 ja arvostan ihan sitä perushuomioimista nuoreltakin mieheltä, en ole sen kummempi nainen vaikka elämää jo takana.
Kiusaannun jos minun arvellaan nauttivan rajuista otteista tai anaaliseksistä ikäni vuoksi.
Jotkut niistä tykkää ja saahan sitä ehdotella, toinen juttu miten niihin suhtaudun, että jääkö sen vuoksi saamatta.
On vielä varaa plokatakin ettei siinä mielessä.
Lady-like-osasto ei ihan vielä ole minua varten, ehkä 10 v päästä sitten olen rivo ja rietas puuma, joka popsii miehet suuhunsa:=
 
Viimeksi muokattu:
Toinen pojista
Kyllä herkulliseen seksiin kuuluu kivat pikku erikoisuudet. Pojat 20v ja 20v sekä kypsä nainen 40+ tekemässä kolmistaan toisilleen hyvää. Todella kiihottava ajatus.
 
Halu vei
Ilman muuta vanhempi nainen voi olla haluttava. 34-vuotiaana olin kiihkeässä haluun perustuvassa seksisuhteessa 57-vuotiaan naisen kanssa. Kaikki alkoi siitä kun näin hänet virka-asussa, tiukka musta minihame ja upeat sääret.
 
xxnnxx
Alkuperäinen kirjoittaja Huulet törröllään;10315801:
Parikymppisestä lähtien olen kiihottunut kun näen 4/5-kymppisen naisen farkuissa pilluvaon. Etsin katseellani sitä edelleen upeista kypsistä naisista.
missä myydään läpinäkyviä farkkuja?
haluisin myös nähdä pilluvaon farkkujen läpi.
 
hra
Lady-like-osasto ei ihan vielä ole minua varten, ehkä 10 v päästä sitten olen rivo ja rietas puuma, joka popsii miehet suuhunsa:=
Puumanaisista on alettu puhua vasta, kun ilmiö on huomattu jossain ameriikassa. Suomessa puumanaisia on aina ollut.
Naisten ja miesten seksitarpeet ovat parikymppisenä mahdollisimman erilaiset. Naiset etsivät pidempiaikaista kumppania ja miehet pikahelpotusta. Ei ole ihme, että parikymppisen miehen ja nelikymppisen naisen seksihalut vastaavat melko hyvin toisiaan. Itse ainakin kärsin ennenaikaisesta erektiosta, joka tuntui loukkaavan ikäistäni naista, mutta neli- viisikymppinen oli imarreltu, kun huomasi penikseni jäykistyneen jo hänen rintojaan tuijottamalla.
Kannattaa myös sanoa olevansa kokematon, koska se tuntui innostavan joitakin naisia ihan erikoisesti. Kiihottuuko dolores fantasioimalla opettajan roolista. Miehillähän tämä taitaa olla yksi yleisemmistä fantasioista.
 
Viimeksi muokattu:
Kuuma
Upeat alusvaatteet ovat parhaimmillaan kypsien naisten päällä, jotenkin ne eivät oikein samalla tavalla kiihota nuorilla naisilla. Ja entäs sellainen edestä kokonaan napitettu pitkä ja ohut kesämekko. Nappeja runsaasti auki ylhäältä ja alhaalta. Istuessa reisi esillä aivan kokonaan. Ai ai! Aivan pakko halata takaapäin lujasti, painaa kova kalu pakaralle ja nuuhkaista parfyymin tuoksua kaulalta. Tuollainen uros 20+ ja naaras 40+ toimii. Vaan kumpi on se saalistaja!?
 
Kuumatar

Tiedät itsekin kumpi on saalistaja, kumpi saalistettava. Riittäähän aimo annos hyvinmuodostunutta ruskeaa reittä
 
Viimeksi muokattu:
dolores
Puumanaisista on alettu puhua vasta, kun ilmiö on huomattu jossain ameriikassa. Suomessa puumanaisia on aina ollut.
Naisten ja miesten seksitarpeet ovat parikymppisenä mahdollisimman erilaiset. Naiset etsivät pidempiaikaista kumppania ja miehet pikahelpotusta. Ei ole ihme, että parikymppisen miehen ja nelikymppisen naisen seksihalut vastaavat melko hyvin toisiaan. Itse ainakin kärsin ennenaikaisesta erektiosta, joka tuntui loukkaavan ikäistäni naista, mutta neli- viisikymppinen oli imarreltu, kun huomasi penikseni jäykistyneen jo hänen rintojaan tuijottamalla.
Kannattaa myös sanoa olevansa kokematon, koska se tuntui innostavan joitakin naisia ihan erikoisesti. Kiihottuuko dolores fantasioimalla opettajan roolista. Miehillähän tämä taitaa olla yksi yleisemmistä fantasioista.

Luulin pystyväni opettamaan miestäni seksissä, mutta niin kokematon mieheni ei ole, että olisin onnistunut. Tuskin olen muuta opettanut kuin sen, miten g-pisteorgasmi syntyy. Onhan sekin aika paljon silti.
Itseäni ei kiihota opettajateema, olisin mieluummin roolileikissä kokematon koulutyttö.
Kiihotun lähinnä ajatuksesta kaksi nuorempaa miestä ja minä. Ja olen sitä kokeillutkin.
Ja ehkä kannattaa sanoa naiselle olevansa kokematon jos todella on sitä. Suuseksitekniikka ja pitkään kestävä yhdyntä paljastaa kyllä että mies on kaikkea muuta kuin kokematon.
 
Viimeksi muokattu:
Juoni
Lukiossa, olinko 18 vai 19, en tarkkaan muista, rakastuin yhden kaverin äitiin. Kun olin nuori enkä löytänyt sanoja, laadin juonen rakkaudentunnustustani varten. Järjestin tilanteen jossa jäin tahallani kiinni itse teossa. Katselin tuon ihanan äipän valokuvaa ja samalla runkkasin nuuhkien hänen käytettyjä pikkuhousujaan, jotka olin käynyt pihistämässä pyykkikorista. Äiti ei voinut vastustaa nuoren pojan ihastusta, ja niinpä...

Arvasitte oikein, ei noin oikeasti tapahtunut. Ehkä olisi pitänyt kokeilla. Tuskin siinä olisi kovin huonosti käynyt, kun ilman häntä joutui olemaan siihenkin saakka.
 
dolores
Tosi nautinnollista kehrätä ja nauttia...avattuna ja paljaana. kynnet teroitettuina
Sopiihan palsta fantasioiden jalostukseen, mutta ajattelin kysyä täältä kelpaanko sellaisenaan ilman että olen tuhma puuma/pantteri avattuna, teroitettuna..
En oikein viihdy tuollaisessa roolissa, meillä on hyviä ja huonoja päiviä seksissä, eikä aina jaksa olla niin kovin halukas ja kokenut.
Ilmeisesti vanhempaan naiseen liitetään lisäväreilyä, mikä johtuu kokemuksesta ja osaavuudesta.

Olen kokenut nuorten miesten kanssa ja tiedän että heilläkin on omat inhimilliset heikkoutensa eikä pelkkää fyysistä suorituskykyä. Kummia stereotypioita luodaan kaikille osapuolille.

Uskon että palstan jotkut ns. kokeneet naaraat ovat edelleen fantasia-asteella?
 
Viimeksi muokattu:
anonyymi
Sopiihan palsta fantasioiden jalostukseen, mutta ajattelin kysyä täältä kelpaanko sellaisenaan
Kelpaako sellaisenaan voi tarkoittaa niin monenlaista. Normaali seksi vaihtelee todella paljon eri ihmisten välillä. Vanhempi ei automaattisesti ole kokeneempi tai estottomampi kuin nuorempi. Pitkään parisuhteessa ollut voi kasvattaa estoisuuttaan, koska puoliso pikkuhiljaa tottuu isompiin ja isompiin rajoituksiin. Lopulta seksiä ei ole ollenkaan. Sinkkuna seksikokemukset ovat aina erilaisia, koska seksipartneri vaihtuu. Lopulta voi etsiä vain jotenkin erikoista kokemusta. Erikoinen kokemus taas on siitä riippuva mitä on aiemmin kokenut.
 
Yritän juuri tätä kertoa, meillä on erilainen kokemustausta iästä huolimatta, eikä kaikki naiset tule vanhemmiten vampeiksi.
Miesten fantasiat kokeneesta opettajasta ymmärtää kyllä, mutta haluan edelleen suhtautumista aikuiseen, tavalliseen naiseen, joka ei halua esittää mitään muuta kuin sen hetkistä olotilaansa.
Tätä tarkoitan sillä että sellaisenaan kelpaava, välillä farkuissa, välillä korkkareissa tai verkkareissa.

Aina ei voi haluttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mour!
Kypsän puuman kynnet ovat niin tehokkaat. Kauniin punaisina nuoren varteni ympärillä - edes takaisin, edes takaisin. Kohta kynnet tiukoissa pakaroissani, taitava, syvä nielu ja imu, osaava, kaiken löytävä kieli. Ja nyt, kynnet painuivat nopeasti syvälle, pieni kipu, suuri nautinto, nyt!, taas!, taas! Voi miten paljon, rihmat suupielistä valuvat upeille rinnoille, kasvot niin kauniit ja tietävät. Olen taas jo aivan kova. Nuori kolli tietää mitä haluaa.
 
anonyymi
Yritän juuri tätä kertoa, meillä on erilainen kokemustausta iästä huolimatta, eikä kaikki naiset tule vanhemmiten vampeiksi.
Erilainen kokemustausta johtaa siihen, että jompikumpi ei lopulta pidä siitä, että toinen on kokeneempi tai kokemattomampi. Parhaiten toisen kokemustaustan hyväksyy, jos se vastaa omaansa.

Puumanaisella on sama ongelma kuin nuorella ja kokemattomalla naisella: halu testata viehätysvoimaansa ja tulla hyväksytyksi mahdollisimman monen mielestä. Eronnuthan harrastaa yleensä paljon irtoseksiä, koska haluaa vakuuttaa itsensä uudestaan, että vielä kelpaa.

Itse olin nuorena pelokas seksin suhteen ja siksi vanhempi nainen oli parasta lääkettä tekemään seksistä luontevaa ja luonnollista. Valitettavan usein vanhempi nainen etsi jotain erikoista. Minun seksifantasiani oli silloin vain, että voisi olla yhdynnässä niin paljon kuin jaksaa.
 
Kyse ei ole siitä, että toinen on kokeneempi kuin itse. Harva nainen kertoo leuhkien kokemuksistaan, vaan saattaa asettaa kokemusmäärän miehen tasolle ettei loukkaisi tätä tai aiheuttaisi paineita. Eli pienentää lukua. Todellisia kokemuksia en edes halua tietää kumppanistani, vaan mieluummin ajatella niitä olevan omiani vähemmän.

Ja viehätysvoiman testaamisessa vanhempi nainen ei ilahdu miesten määrästä, varsinkin jos nuorten miesten vaikuttimet ovat luokkaa tiikerinainen-fantasia. Yksi ihana mies riittää eronneelle naiselle, kunhan suhde on oikein perustettu. Erottaakseen helmet täytyy tietenkin kokeilla useampaa.

Mutta viimeinen lause on totta. Yhdyntää niin paljon kuin kumpikin jaksaa ja haluaa, siinä toiveet menevät yksiin. Ei se niin vaikeaa ole.
 
Viimeksi muokattu:
meikäläinen
itse olen 41v mies niin pakko kyllä sanoa että
a) en haaveile kokemattomasti 18v tytöstä, mitä sillä tekisin? Ei mitään yhteistä!
b) en kyllä haaveile mistään "kypsästä ja rehevästä" 60v naisestakaan. Joku raja sentään!

mutta eikö ole hassua että usein haaveillaan juuri jostain mukamas niin erilaisesta.
Oman ikäinen on tylsä mutta 20v +/- on tosi kiihoittava???

Nuorille miehille on todettava että tosi elämässä ei kyllä kohtaa näitä "aitoja" puumia,
Demi Moorea, Courteney Coxia tai Madonnaa vaan jotain ihan muuta :/
 
Yhteistyössä