Sosiaalisesti aktiivinen vai huomionkipeä 'pikkupoika'

  • Viestiketjun aloittaja itse olen vainoharhainen erakko??
  • Ensimmäinen viesti
itse olen vainoharhainen erakko??
En tarkoita ollenkaan, ettei mieheni saisi pitää ystäviinsä yhteyttä. Enkä myöskään sitä, ettei hän sais tuoda ystäviään ja kavereitaan kylään. En ollenkaan.

Itse en ole kauhean sosiaalinen tapaus, mutten koe olevani mikään erakkokaan. Minulle yksinkertaisesti riittää, että näen kavereita kerran-kaksi viikossa ja aina yhden tai pari kerrallaan. Ne harvat ystävät, joita minulla on, ovat äärimmäisen rakkaita minulle.

Naapureita en pelkää, enkä koita erityisesti välttää, mutta lyhyt tervehdys minun osaltani riittää. Tervehdin kohteliaasti ja toisinaan vaihdan sanasen säästä tms, mutten jää juoruamaan pidemmäksi aikaa. Naapureita en henkilökohtaisesti tunne, eikä heidän yksityiselämä kiinnosta pätkääkään. Ovat ihmisiä, jotka sattuvat asumaan samassa talossa. Tietysti satunnaiset juhlat ovat eri asia. Nekin ovat hauskoja sillointällöin, eikä minulla ole mitään uusia tuttavuuksiakaan kohtaan.

Mieheni puolestaan on yltiösosiaalinen. Kaikkia, ihan kaikkia vähääkään tuttuja pitää morjestaa ja mennä kyselemään kuulumisia. Näin käy kaikkialla, pihalla, rappukäytävässä, kaupassa, kadulla, kun olemme olleet baarissa ja ihan kaikkialla. Joskus tuntuu, että eikö edes jonkun kohdalla riittäis pelkkä päännyökkäys tai muu lyhyt tervehdys.

Kavereihin hänen täytyy pitää kokoajan yhteys puhelimella tai kotona ollessa messengerillä. Kesällä ajoimme pahan kolarin ja vieläkin olemme sairaslomalla.. miehelläni on todella paljon aikaa tavata kavereitaan, mutta muutaman kerran olemme käyneet kaverien työpaikoillakin (tunsin tilanteen erittäin kiusalliseksi) sain mieheltäni noottia, kun en suostunut menemään työpaikalle sisään...

Mieheni puhelin pirisee taukoamatta. Puhelimeen hän vastaa lähes aina, paikasta ja tilanteesta, vuorokauden ajasta riippumatta. Viimeksi puhelin piris 3 aikaa aamuyöstä ja meille olis joku halunnut tulla kylään. Olen kuulemma hirviö-akka kun sanoin tiukasti, ettei nyt käy. Alkuaikoina jopa seksi jäi kesken muutamaan otteeseen kun esim. äiti soitti (ei ole kuolemansairas tai mitään) tai joku oikein hyvä kaveri. Tuosta tosin on päästy yli.

Aikaisemmin oli selvää, että jos ovikello soi, tuli oventakana olija aina sisään, tilanteesta ja vuorokauden ajasta riippumatta. Useasti kaverit tulevat yllättäin just ennenku alaovi menee lukkoon ja viipyvät myöhään, 1-3 yöllä. Tai sitten puhelin pirisee keskimäärin 10 aikaa yöllä ja vieraat viipyvät pitkälle aamuyöstä. (Olemme kolarin jäljiltä sairaslomalla joten ei tarvi mennä aamulla töihin...) Viikonloppuina oli aina kavereita kylässä + usein viikollakin, selvää oli, että ainakin viikonloppuna vieras jäi yöksi.


Sitten minulle riitti se 'ralli', että joka viikko, usean kerran viikossa meillä oli vieraita. Alkoi ahistaa ja masentaa ihan oikeasti. Aloin saada paniikki ja itkuraivari kohtauksia osittain tästäkin syystä. Minulta ei kukaan kysynyt mitään, korkeintaan ilmotti, että 'hei nyt meille tulee vieraita, ne käy saunassa meidän kanssa'. Ei ollut yhtään päivää, jolloin olisin voinut olla rennosti kotona, vaan tavallaan valmistauduin, että josko mieheni kaverit paukkaavat kylään.

Mulle kyllä sanottiin, että ei se mitään haittaa jos pyjama päällä olen tai 'vietän kalsarisiltee aikaa'..nii'i kuulostaa varmasti sille, että eihän se mitään, miksei omassa kotonaan vois olla kaverienkin saapuessa ihan silleen ku on... mutta kuinka moni hippaloi oikeasti alusasusilteen kaverien saapuessa?

Kun sanoin miehelleni, että joo, tulkoot vaan kaverit, niin mä menen makkariin lukemaan, hän loukkaantui. Kyllä, hän loukkaantui, antaa kuulemma huonon kuvan meistä, kun minä en ole emännöimässä.

Sitten pinnani paloi totaalisesti. 'Emännöin' oikein toden teolla ja sanoin, että ainakin muutama päivä viikossa niin, että tiedän varmasti ettei mieheni kaverit tule meille! Olin kuulemma pirttihirmu, tottakai. Mieheni leikki marttyyriä ihan heti, kertoi kavereilleen "ettei meille ole sitten enää KOSKAAN mitää asiaa. Eukko määrää!"


Vieläkin meillä käy paljon kavereita, muttei ihan niin paljon. Sentään, luojan kiitos, välillä saa olla ihan omassa rauhassa...vaan kun esim. tuo kaupassa käynti yhdessä... aina mieheni pitää selvittää kuulumisensa jokasen vähänkin tutun naaman kanssa... rappukäytävässä pitää juoruta jokasen vastaan sattuvan naapurin kanssa ellei ole totaalinen kiire... ja se taukoamaton puhelimen pirinä! (Niin en edelleenkää kiellä siihen koskaan vastaamasta, mutta jos edes joskus olis rauha, ellei sitten kaverit satu olemaan soittelematta)

Mieheni mielestä olen erakoitunut ja 'vaikutan vihamieliselle'! Olen kuulemma vainoharhainenkin, kun toisinaan 'välttelen' juttelemista vaan hyvänpäiväntutuille, enkä välitä aina puhelimeenkaan vastaa (jos haluan omaa rauhaa tai kello on paljon eli minun kohdallani tarkottaa yli 9 illalla. Ystäväni tietävät, että tekstarit luen.)
 
semi-erakko
Sivukommentti vain, että taidan itsekin olla erakko, kun tapaan ystäviäni vain kerran-pari viikossa tai jopa harvemminkin. Ennen kirjoitustasi en tosin pitänyt itseäni erakkona ollenkaan, vaikka sinkku olenkin ja enimmäkseen vietän vapaa-aikani yksikseen. Enpä jaksaisi olla joka päivä noin sosiaalinen kuin miehesi. Se olisi rasittavaa!
 
Kodin turva
Elätte parisuhteessa. Mies ei kunnioita sinun näkemyksiäsi ja tuntemuksiasi yhteisen kodin "reviirirajoista".

Suoraan sanottuna miehesi käytös ei ole "normaalia", siis mitä tulee tuohon kotikäytökseen. Vieraita saa tulla ovesta sisään kuin hotelliin ja mihin aikaan vaan ja sinun pitäisi heitä sitten olla vissiin passaamassa. Toihan on ihan turvallisuusriskiä! Joku voi varastaa jotain talosta, joku muiden mukana tullut "kuokkavieras" esimerkiksi tai tehdä jotain muuta.

Perimmältään kyse tuossa siitä, että teillä ei ole yhteisiä pelisääntöjä miehenne kanssa kodin reviiristä, mies käyttää omia suht hulluja "säääntöjään" ja sinun tulee sitten vain mukautua niihin tai olet hirviö, kuten itsekin totesit.

Nosta asia uudestaan esille ja puhu kunnolla miehen kanssa asiasta, sano että parisuhde on kompromissien tekoa ja että tässä vierasjutussa on tultava päätökseen, jossa Sinunkin mielipiteet otetaan huomioon, päätökseen joka on ok parisuhteen kannalta.

Henk koht en kestäisi elää kyseisen miehen kanssa. Olen ihan normaalissa määrin sosiaalinen persoona, mutta miehesi käytös menee reippaasti yli. Siihen kun vielä lisättäisiin alkoholilla läträäminen ja juoppokaverien kuleksinta kotona... Tuli vain mieleen, noin niinkuin kauhukuvana.

Koti on tarkoitettu yksityiseksi alueeksi, turvallisuuden sijaksi, ei drive-in-hotelliksi, elleivät molemmat sitten halua kodista rymymestaa.
 
ainokainen
Ap, miehesi kuulostaa siltä kuin hänellä olisi adhd tai jotain... Minusta tuo kuulostaa todella omituiselta touhulta! Eikö miehesi osaa olla sekunttiakaan yksin? Tai edes kaksin sinun kanssasi? Miksi ihmeessä pitää koko ajan olla jotain seuraa?

Ymmärrän kärsimyksesi todella hyvin. En itse pystyisi olemaan parisuhteessa tuollaisen ihmisen kanssa hetkeäkään. Tuollainen elämä kuulostaa hirveän stressaavalta.
 
alkuperänen
Kyllä tämä elämä stressaa.

Kun sanoin miehelleni, että jatkuva rumba vieraiden suhteen stressaa, hän ensin itse pyysi kavereitaan kylään, ja sitten sanoi kavereille, että "meille ei kyllä oikein sais tulla, kun eukko sanoi niin."

Stressini senkun kasvoi, kun tietyt ihmiset hokevat koko ajan "anteeksi nyt kauheasti, kun tulin kylään". Ei ollut enää sitäkään vähää omaa rauhaa, kun vähintää 15 minuutin välein joku pyyteli anteeksi ja sanoi lähtevänsä heti kun niin käsken. Vahinko oli jo tapahtunut, 'hän' kenties oli ollut jo tuntikausia meillä ja oma rauhani oli rikottu..

Sitten kun kyläilijöihin on oikein väsynyt, niin ei välttämättä enää jaksa omia ystäviäänkään kutsua kylään kovinkaan usein.

Monesta on outoa, kuinka jotkut elävät vuosikausia vaikeassa tai jopa aivan sairaassa parisuhteessa. Mutta joku ihmeen juttu siinä pitää kiinni. On helppoa ajatella lähtevänsä, mutta kun ero tulee eteen, niin jälleen kerran (ties kuinka monennen kymmenennen kerran) sitä päätetään yrittää vielä kerran ja vielä kerran.

Miehelläni on muuten keskittymiskyky aika huono, lyhyt pinna jne. Ompa mielessäni käynyt monesti, että miehelläni olisi lievä adhd.
 
Veltto-Iita
Enpä minäkään kestäisi miehesi kaltaista hemmoa. Tulisin alta aikayksikön hulluksi, jollen saisi olla kotonani rauhassa! Käykö miehesi näillä kavereillaan kylässä,vai änkevätkö kaikki aina teille? Ehdota, että mies menisi useammin kavereidensa luo, jos haluaa heidän kanssaan niin palavasti viettää aikaa. Vai onko heillä sama tilanne - emännät ovat jo kyllästyneet jatkuvaan ravaamiseen ja kieltäneet....?

Naurettavaa, etteivät aikuiset ihmiset ymmärrä, ettei toisen kotia voi käyttää jatkuvana oleskelutilana. Sinkkuna ollessa näin voi tehdä, jos toinen kylään pyytää, mutta parisuhteessa ei enää. Kompromissiin on päästävä, tai sinun on oikeasti alettava miettiä kassien pakkaamista.
 
red ribbon
Tulisin hulluksi jo kuukaudessa, jos joutuisin elämään tuollaisen miehen kanssa. Minulle koti on rentoutumispaikka, enkä kestäisi sitä, jos päivittäin olisi joku häiritsemässä kotirauhaa. Kai minäkin olen sitten erakko.

Minusta teidän täytyisi sopia, että mitkä päivät ovat vierailupäiviä (esim. joka toinen viikonloppu tai esim. ei enää klo 21 jälkeen). Toisaalta eikö miehesi voi itsekin mennä joskus kavereittensa luokse. Epäilen kylläkin, että avo- tai avioliitossa elävät miehet tuskin kovin kauan hekään saisivat kärrätä kavereita jatkuvalla syötöllä.

Se on hienoa, että teillä kummallakin on ystäviä. Mielestäni on jotenkin vähän keskenkasvuista, jos omien ystävien kanssa ollaan ihan päivittäin tekemisissä niin kuin jossain yläasteella tai lukiossa. Eikö se oma puoliso pitäisi aikuisella ihmisellä olla se tärkein ihmissuhde? Vietättekö aikaa ihan kahdestaan tekemättä mitään? Osaako miehesi rentoutua ja nauttia ajasta ihan vain tekemättä mitään?

Omissa miessuhteissani olen aina antanut miehen mennä harrastuksiin ja kavereille. Tosin kukaan miehistäni ei ole käyttänyt luottamustaan väärin, vaan ovat pysytelleet hyvin kohtuullisissa määrissä. Minusta on kivaa, että miehillä on esim. saunailtoja, mökkireissuja, laskettelureissuja tms, joissa saavat rauhassa jutella, mekastaa, saunoa ja juoda, kun vain minun ei tarvitse olla katselemassa. Tiedän myös porukoita, jotka käyvät vaikkapa MP-messuilla, American Car Showssa, bändikeikoilla, festareilla, prätkien kokoontumisajoissa jne, jolloin on hyvä yhdistää tapaamisissa harrastus sekä ystävien näkeminen.

Oletko miettinyt, mitä tapahtuu, jos miehesi kokee kompromissit liian rajoittaviksi?
 
hyi, mikä mies.
Sairas mies, vaihtoon vain jos tyyli ei muutu.

Sano sille, että tämä on sinunkin kotisi, ja tehkää selvät pelisäännöt, että mihin aikaan niitä vieraita saa tulla, ja yöllä puhelimet kiinni tai äänettömälle. Mä en tommosessa hullu-landiassa jaksais elää. Itekin oon semmonen että en kaipaa mitään ylimäärästä hälyä ja melua, haluan olla OMASSA KODISSANI RAUHASSA, ja ei niitä vieraita/kavereita jaksa tavata joka päivä, keskellä yötä, ja olla valmiudessa 24/7.
 
Kureliivi
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperänen:
Kyllä tämä elämä stressaa.

Kun sanoin miehelleni, että jatkuva rumba vieraiden suhteen stressaa, hän ensin itse pyysi kavereitaan kylään, ja sitten sanoi kavereille, että "meille ei kyllä oikein sais tulla, kun eukko sanoi niin."

Stressini senkun kasvoi, kun tietyt ihmiset hokevat koko ajan "anteeksi nyt kauheasti, kun tulin kylään".
Tuossa kohtaa miehesi petti sen luottamuksen, jonka pitäisi kuulua parisuhteeseen. Ei kavereille kerrota tuollaista. Nythän he ovat kaikki samalla puolella ja sinä toisella.

Vähän vastaavien juttujen kanssa mulle tuli väliaikainen ero miesystävästä. Sinä aikana hän joutui miettimään onko kaverit niin tärkeitä että mulla ei ole väliä. Mä jouduin itse myös tulemaan vastaan siinä, että välillä oikein kutsutaan ihmisiä meille ja saadaan ne viihtymään. Itse oon liian eristäytyvä . Asioista sovittiin ja yhdessä ollaan taas.

Mutta kyllä koen vieläkin, että mun pitää vahtia, ettei medän suhde valu siihen, että ollaan kuin "äiti ja hänen murrosikäinen poikansa". Ihan kuin miehen itsetunto olis siitä kiinni kuinka hyvänä jätkänä häntä kaverien piirissä pidetään. Ja mä olisin se Rajoittaja.

 
mies...
Kyllä vaikuttaa miehesi aivan maaniselta, siis on sairas. Tilaa hänelle aika psykiatrille, myös lääkitys olisi aiheellinen, ei tuollainen ole normaalia. Johan sinäkin kohta joudut hakemaan apua mielenterveysongelmiin vaikka vaikutat ihan fiksulta, ei tuollaista jaksa sairastumatta.

Jätä tuollainen mies, en muuta voi neuvoa.
 
ainakin puoliksi kohtalotoveri
Osaksi mulla on samanlaisia ajatuksia...luulin jo, että olen itsekäs/ilkeä/kauhea tyttöystävä... Ystävällisesti kerroin miesystävälleni ettei ole minusta mukavaa kun hänen kaverinsa ravaa miltei päivittäin meillä. Tietysti mieheni loukkaantui siitä, ja sanoi ettei oikein ymmärrä mun pointtia, ei ymmärrä miksi hänen paras kaverinsa ei saa viettää aikaa meillä.

Elämme tällä hetkellä kaukosuhteessa. Parin viikon päästä minun pitäisi muuttaa mieheni luokse asumaan. Olen ollut loma-ajat kotona (siis mieheni luona) asumassa, ja minua on ihan älyttömästi alkanut ärsyttämään se ettei kotona saa olla rauhassa, vaan yhtäkkiä ovikello aina soi ja kun kysyn, kuka sieltä nyt tulee niin vastaus on aina, että joo, no toi Juha tulee käymään. Ilta menee siten, että Juha on meillä koko illan, välillä lähtee vasta kun meillä on aika mennä nukkumaan. Joskus on jopa yötä. Noin joka toinen kerta tuo kaljaa mukanaan, ja niitä kaljatölkkejä sitten löytyy ympäri kämppää. Jos teen ruokaa hänelle ja miehelleni, niin Juha ei vaivaudu edes kiittämään. Voi luoja, että ärsyttää ja ahdistaa. Ja ainoa paikka, missä saan olla rauhassa, on kylppäri. Makkarissakin jos olen niin "pojat" ravaavat sitä kautta parvekkeelle tupakalle.

Jos mieheni ei pikkuhiljaa ala ymmärtämään ärtymystäni, tulen varmaan hulluksi... enkä tiedä, mitä meidän yhteiselosta tulee :( Ja tosiaan, kyse on meidän yhteisestä kodista, asun vain väliaikaisesti muualla opiskelujen takia...
 
voisiko nainkin
Alkuperäinen kirjoittaja ainakin puoliksi kohtalotoveri:
Osaksi mulla on samanlaisia ajatuksia...luulin jo, että olen itsekäs/ilkeä/kauhea tyttöystävä... Ystävällisesti kerroin miesystävälleni ettei ole minusta mukavaa kun hänen kaverinsa ravaa miltei päivittäin meillä. Tietysti mieheni loukkaantui siitä, ja sanoi ettei oikein ymmärrä mun pointtia, ei ymmärrä miksi hänen paras kaverinsa ei saa viettää aikaa meillä.

Elämme tällä hetkellä kaukosuhteessa. Parin viikon päästä minun pitäisi muuttaa mieheni luokse asumaan. Olen ollut loma-ajat kotona (siis mieheni luona) asumassa, ja minua on ihan älyttömästi alkanut ärsyttämään se ettei kotona saa olla rauhassa, vaan yhtäkkiä ovikello aina soi ja kun kysyn, kuka sieltä nyt tulee niin vastaus on aina, että joo, no toi Juha tulee käymään. Ilta menee siten, että Juha on meillä koko illan, välillä lähtee vasta kun meillä on aika mennä nukkumaan. Joskus on jopa yötä. Noin joka toinen kerta tuo kaljaa mukanaan, ja niitä kaljatölkkejä sitten löytyy ympäri kämppää. Jos teen ruokaa hänelle ja miehelleni, niin Juha ei vaivaudu edes kiittämään. Voi luoja, että ärsyttää ja ahdistaa. Ja ainoa paikka, missä saan olla rauhassa, on kylppäri. Makkarissakin jos olen niin "pojat" ravaavat sitä kautta parvekkeelle tupakalle.

Jos mieheni ei pikkuhiljaa ala ymmärtämään ärtymystäni, tulen varmaan hulluksi... enkä tiedä, mitä meidän yhteiselosta tulee :( Ja tosiaan, kyse on meidän yhteisestä kodista, asun vain väliaikaisesti muualla opiskelujen takia...

oletko muuten tullut ajatelleeksi, etta normaalisti rakkaasi on viettanyt paljon aikaa yksin? Tayttanyt sosiaaliset tarpeensa sitten juuri noin, kun sina et ole ollut paikalla? Luulen, etta tilanne rauhoittuu, kun oikeast muutat ja rakkaasi saa jo paljon sosiaalista kiintiotaan kauttasi tayteen!

 
Alkuperäiselle:
Kuvaus itsestäsi vastasi aika tarkkaan minua. En ole kovin sosiaalinen mutta muutamat kaverit ovat sitten sitäkin läheisempiä. Naapureille riittää lyhyt tervehdys ja puhelimeenkaan en aina välitä vastata jne...

Mieheni taas on sosiaalinen, tosin hän on hieman rauhoittunut "vanhemmiten" (on nyt kolmikymppinen). Ennen piti olla menossa koko ajan, ulkona tai jossain reissussa joka viikonloppu (kotona tylsistyi). Myös hänellä puhelin soi koko ajan. Vierailuja ei onneksi ole niin usein koska asumme aika syrjässä ja kaukana kavereista. Nykyään esim. jos mies tylsistyy viikonloppuna kotona ollessa hän paukkaa naapuriin. Minä en edes tunne kyseisiä naapureita kovin hyvin...

Mitäs tuohon nyt sitten voisi sanoa. Minun mieheni rauhoittui koska minä olin hänelle tärkeä. Menin siis kavereiden ja ulkona nuohaamisen edelle. Myös puhelinluettelosta häneltä on karsiutunut muutama "turha" ihminen jotka lähinnä olivat jotain ryyppykavereita ja joita ei koskaan muulloin ollut tapana nähdä. Nyt kun ei käy enää kovin usein ulkona ei ole mitään syytä pitää yhteyttä heihin eikä heilläkään mieheeni.

Jos miehesi ei osaa ottaa sinua huomioon voi vain miettiä millainen tulevaisuus teillä on? Sinun pitäisi minun mielestäni ehdottomasti mennä kavereiden edelle. Ja mielestäni on muuten mieheltä väärin "mustamaalata" sinua kavereilleen, syyttää sinua siitä ettei kaverit saa tulla kylään. Meillä jos minä olen sanonut että en halua meille tänään ketään, mies ilmoittaa mahdollisesti kylään tulemasa olevalle kaverille että tänään ME ollaan päätetty ihan vain katsella leffoja ja löhötä kaksistaan tms.
 
vierailija
En tarkoita ollenkaan, ettei mieheni saisi pitää ystäviinsä yhteyttä. Enkä myöskään sitä, ettei hän sais tuoda ystäviään ja kavereitaan kylään. En ollenkaan.

Itse en ole kauhean sosiaalinen tapaus, mutten koe olevani mikään erakkokaan. Minulle yksinkertaisesti riittää, että näen kavereita kerran-kaksi viikossa ja aina yhden tai pari kerrallaan. Ne harvat ystävät, joita minulla on, ovat äärimmäisen rakkaita minulle.

Naapureita en pelkää, enkä koita erityisesti välttää, mutta lyhyt tervehdys minun osaltani riittää. Tervehdin kohteliaasti ja toisinaan vaihdan sanasen säästä tms, mutten jää juoruamaan pidemmäksi aikaa. Naapureita en henkilökohtaisesti tunne, eikä heidän yksityiselämä kiinnosta pätkääkään. Ovat ihmisiä, jotka sattuvat asumaan samassa talossa. Tietysti satunnaiset juhlat ovat eri asia. Nekin ovat hauskoja sillointällöin, eikä minulla ole mitään uusia tuttavuuksiakaan kohtaan.

Mieheni puolestaan on yltiösosiaalinen. Kaikkia, ihan kaikkia vähääkään tuttuja pitää morjestaa ja mennä kyselemään kuulumisia. Näin käy kaikkialla, pihalla, rappukäytävässä, kaupassa, kadulla, kun olemme olleet baarissa ja ihan kaikkialla. Joskus tuntuu, että eikö edes jonkun kohdalla riittäis pelkkä päännyökkäys tai muu lyhyt tervehdys.

Kavereihin hänen täytyy pitää kokoajan yhteys puhelimella tai kotona ollessa messengerillä. Kesällä ajoimme pahan kolarin ja vieläkin olemme sairaslomalla.. miehelläni on todella paljon aikaa tavata kavereitaan, mutta muutaman kerran olemme käyneet kaverien työpaikoillakin (tunsin tilanteen erittäin kiusalliseksi) sain mieheltäni noottia, kun en suostunut menemään työpaikalle sisään...

Mieheni puhelin pirisee taukoamatta. Puhelimeen hän vastaa lähes aina, paikasta ja tilanteesta, vuorokauden ajasta riippumatta. Viimeksi puhelin piris 3 aikaa aamuyöstä ja meille olis joku halunnut tulla kylään. Olen kuulemma hirviö-akka kun sanoin tiukasti, ettei nyt käy. Alkuaikoina jopa seksi jäi kesken muutamaan otteeseen kun esim. äiti soitti (ei ole kuolemansairas tai mitään) tai joku oikein hyvä kaveri. Tuosta tosin on päästy yli.

Aikaisemmin oli selvää, että jos ovikello soi, tuli oventakana olija aina sisään, tilanteesta ja vuorokauden ajasta riippumatta. Useasti kaverit tulevat yllättäin just ennenku alaovi menee lukkoon ja viipyvät myöhään, 1-3 yöllä. Tai sitten puhelin pirisee keskimäärin 10 aikaa yöllä ja vieraat viipyvät pitkälle aamuyöstä. (Olemme kolarin jäljiltä sairaslomalla joten ei tarvi mennä aamulla töihin...) Viikonloppuina oli aina kavereita kylässä + usein viikollakin, selvää oli, että ainakin viikonloppuna vieras jäi yöksi.


Sitten minulle riitti se 'ralli', että joka viikko, usean kerran viikossa meillä oli vieraita. Alkoi ahistaa ja masentaa ihan oikeasti. Aloin saada paniikki ja itkuraivari kohtauksia osittain tästäkin syystä. Minulta ei kukaan kysynyt mitään, korkeintaan ilmotti, että 'hei nyt meille tulee vieraita, ne käy saunassa meidän kanssa'. Ei ollut yhtään päivää, jolloin olisin voinut olla rennosti kotona, vaan tavallaan valmistauduin, että josko mieheni kaverit paukkaavat kylään.

Mulle kyllä sanottiin, että ei se mitään haittaa jos pyjama päällä olen tai 'vietän kalsarisiltee aikaa'..nii'i kuulostaa varmasti sille, että eihän se mitään, miksei omassa kotonaan vois olla kaverienkin saapuessa ihan silleen ku on... mutta kuinka moni hippaloi oikeasti alusasusilteen kaverien saapuessa?

Kun sanoin miehelleni, että joo, tulkoot vaan kaverit, niin mä menen makkariin lukemaan, hän loukkaantui. Kyllä, hän loukkaantui, antaa kuulemma huonon kuvan meistä, kun minä en ole emännöimässä.

Sitten pinnani paloi totaalisesti. 'Emännöin' oikein toden teolla ja sanoin, että ainakin muutama päivä viikossa niin, että tiedän varmasti ettei mieheni kaverit tule meille! Olin kuulemma pirttihirmu, tottakai. Mieheni leikki marttyyriä ihan heti, kertoi kavereilleen "ettei meille ole sitten enää KOSKAAN mitää asiaa. Eukko määrää!"


Vieläkin meillä käy paljon kavereita, muttei ihan niin paljon. Sentään, luojan kiitos, välillä saa olla ihan omassa rauhassa...vaan kun esim. tuo kaupassa käynti yhdessä... aina mieheni pitää selvittää kuulumisensa jokasen vähänkin tutun naaman kanssa... rappukäytävässä pitää juoruta jokasen vastaan sattuvan naapurin kanssa ellei ole totaalinen kiire... ja se taukoamaton puhelimen pirinä! (Niin en edelleenkää kiellä siihen koskaan vastaamasta, mutta jos edes joskus olis rauha, ellei sitten kaverit satu olemaan soittelematta)

Mieheni mielestä olen erakoitunut ja 'vaikutan vihamieliselle'! Olen kuulemma vainoharhainenkin, kun toisinaan 'välttelen' juttelemista vaan hyvänpäiväntutuille, enkä välitä aina puhelimeenkaan vastaa (jos haluan omaa rauhaa tai kello on paljon eli minun kohdallani tarkottaa yli 9 illalla. Ystäväni tietävät, että tekstarit luen.)
Keskenkasvuinen, kuriton ja piloille hemmoteltu kakara tuo sun ukko. Lähde menemään, ellet jo ole tehnyt sitä.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
En tarkoita ollenkaan, ettei mieheni saisi pitää ystäviinsä yhteyttä. Enkä myöskään sitä, ettei hän sais tuoda ystäviään ja kavereitaan kylään. En ollenkaan.

Itse en ole kauhean sosiaalinen tapaus, mutten koe olevani mikään erakkokaan. Minulle yksinkertaisesti riittää, että näen kavereita kerran-kaksi viikossa ja aina yhden tai pari kerrallaan. Ne harvat ystävät, joita minulla on, ovat äärimmäisen rakkaita minulle.

Naapureita en pelkää, enkä koita erityisesti välttää, mutta lyhyt tervehdys minun osaltani riittää. Tervehdin kohteliaasti ja toisinaan vaihdan sanasen säästä tms, mutten jää juoruamaan pidemmäksi aikaa. Naapureita en henkilökohtaisesti tunne, eikä heidän yksityiselämä kiinnosta pätkääkään. Ovat ihmisiä, jotka sattuvat asumaan samassa talossa. Tietysti satunnaiset juhlat ovat eri asia. Nekin ovat hauskoja sillointällöin, eikä minulla ole mitään uusia tuttavuuksiakaan kohtaan.

Mieheni puolestaan on yltiösosiaalinen. Kaikkia, ihan kaikkia vähääkään tuttuja pitää morjestaa ja mennä kyselemään kuulumisia. Näin käy kaikkialla, pihalla, rappukäytävässä, kaupassa, kadulla, kun olemme olleet baarissa ja ihan kaikkialla. Joskus tuntuu, että eikö edes jonkun kohdalla riittäis pelkkä päännyökkäys tai muu lyhyt tervehdys.

Kavereihin hänen täytyy pitää kokoajan yhteys puhelimella tai kotona ollessa messengerillä. Kesällä ajoimme pahan kolarin ja vieläkin olemme sairaslomalla.. miehelläni on todella paljon aikaa tavata kavereitaan, mutta muutaman kerran olemme käyneet kaverien työpaikoillakin (tunsin tilanteen erittäin kiusalliseksi) sain mieheltäni noottia, kun en suostunut menemään työpaikalle sisään...

Mieheni puhelin pirisee taukoamatta. Puhelimeen hän vastaa lähes aina, paikasta ja tilanteesta, vuorokauden ajasta riippumatta. Viimeksi puhelin piris 3 aikaa aamuyöstä ja meille olis joku halunnut tulla kylään. Olen kuulemma hirviö-akka kun sanoin tiukasti, ettei nyt käy. Alkuaikoina jopa seksi jäi kesken muutamaan otteeseen kun esim. äiti soitti (ei ole kuolemansairas tai mitään) tai joku oikein hyvä kaveri. Tuosta tosin on päästy yli.

Aikaisemmin oli selvää, että jos ovikello soi, tuli oventakana olija aina sisään, tilanteesta ja vuorokauden ajasta riippumatta. Useasti kaverit tulevat yllättäin just ennenku alaovi menee lukkoon ja viipyvät myöhään, 1-3 yöllä. Tai sitten puhelin pirisee keskimäärin 10 aikaa yöllä ja vieraat viipyvät pitkälle aamuyöstä. (Olemme kolarin jäljiltä sairaslomalla joten ei tarvi mennä aamulla töihin...) Viikonloppuina oli aina kavereita kylässä + usein viikollakin, selvää oli, että ainakin viikonloppuna vieras jäi yöksi.


Sitten minulle riitti se 'ralli', että joka viikko, usean kerran viikossa meillä oli vieraita. Alkoi ahistaa ja masentaa ihan oikeasti. Aloin saada paniikki ja itkuraivari kohtauksia osittain tästäkin syystä. Minulta ei kukaan kysynyt mitään, korkeintaan ilmotti, että 'hei nyt meille tulee vieraita, ne käy saunassa meidän kanssa'. Ei ollut yhtään päivää, jolloin olisin voinut olla rennosti kotona, vaan tavallaan valmistauduin, että josko mieheni kaverit paukkaavat kylään.

Mulle kyllä sanottiin, että ei se mitään haittaa jos pyjama päällä olen tai 'vietän kalsarisiltee aikaa'..nii'i kuulostaa varmasti sille, että eihän se mitään, miksei omassa kotonaan vois olla kaverienkin saapuessa ihan silleen ku on... mutta kuinka moni hippaloi oikeasti alusasusilteen kaverien saapuessa?

Kun sanoin miehelleni, että joo, tulkoot vaan kaverit, niin mä menen makkariin lukemaan, hän loukkaantui. Kyllä, hän loukkaantui, antaa kuulemma huonon kuvan meistä, kun minä en ole emännöimässä.

Sitten pinnani paloi totaalisesti. 'Emännöin' oikein toden teolla ja sanoin, että ainakin muutama päivä viikossa niin, että tiedän varmasti ettei mieheni kaverit tule meille! Olin kuulemma pirttihirmu, tottakai. Mieheni leikki marttyyriä ihan heti, kertoi kavereilleen "ettei meille ole sitten enää KOSKAAN mitää asiaa. Eukko määrää!"


Vieläkin meillä käy paljon kavereita, muttei ihan niin paljon. Sentään, luojan kiitos, välillä saa olla ihan omassa rauhassa...vaan kun esim. tuo kaupassa käynti yhdessä... aina mieheni pitää selvittää kuulumisensa jokasen vähänkin tutun naaman kanssa... rappukäytävässä pitää juoruta jokasen vastaan sattuvan naapurin kanssa ellei ole totaalinen kiire... ja se taukoamaton puhelimen pirinä! (Niin en edelleenkää kiellä siihen koskaan vastaamasta, mutta jos edes joskus olis rauha, ellei sitten kaverit satu olemaan soittelematta)

Mieheni mielestä olen erakoitunut ja 'vaikutan vihamieliselle'! Olen kuulemma vainoharhainenkin, kun toisinaan 'välttelen' juttelemista vaan hyvänpäiväntutuille, enkä välitä aina puhelimeenkaan vastaa (jos haluan omaa rauhaa tai kello on paljon eli minun kohdallani tarkottaa yli 9 illalla. Ystäväni tietävät, että tekstarit luen.)
Keskenkasvuinen, kuriton ja piloille hemmoteltu kakara tuo sun ukko. Lähde menemään, ellet jo ole tehnyt sitä.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Keskenkasvuinen, kuriton ja piloille hemmoteltu kakara tuo sun ukko. Lähde menemään, ellet jo ole tehnyt sitä.
Miehesi on päinvastoin epäsosiaalinen ; jatkuva kavereiden kanssa oleminen ja heidän seuraansa etsivä, jatkuva tohotus päällä, liika on liikaa. Onko miehellä yhtään tosiystävää? Onko hänellä työ, jossa olla ihmisten kanssa?
Itse olen mielestäni sosiaalinen: 8h/päivässä keskustelen työkseni ihmisten kanssa, vapaalla haluan jutella jonkun ystävän kanssa tai olla yksin kotona. En ole mielestäni epäsosiaalinen. Kotona haluan olla omissa oloissani, rauhoittua ja latautua. Vierailut ja menot ovat etukäteen suunniteltuja, enkä halua yllätysvieraita.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä