Oon pahoillani että olet joutunut kokemaan noin monta keskenmenoa
Ihanaa kuitenkin että nyt tässä vaiheessa
Ja tuo yksinäisyyden tunne on tällä hetkellä todella vahva. Just tämä kun asiasta ei haluta tai uskalleta puhua, vaan lakastaan maton alle niin kuin mitään ei oo tapahtunutkaan.. Ihan tästä syystä oon miettiny, että pitäiskö puhua tästä ihan avoimesti esim omassa somessa. Kertoa ihmisille miten on käynyt, ihan vaan sen takia ettei kenenkään mun tutun tarvis olla yksin asian kanssa jos kävis samoin
Ehkä sais jopa itse vertaistukea ihmisiltä jotka uskaltais kertoa omasta kokemuksestaan sen jälkeen. Toki tässä olen kysynyt puolisolta mitä mieltä hän olisi tästä, mutta en ole saanut selkeää vastausta tähän vielä. Koska asia koskettaa tietenkin myös häntä, haluan kunnioittaa sitä jos ei hän halua tuoda tätä asiaa kaikkien tietoon
Olen myös harkinnut työpsykologille menemistä, se on ennenkin helpottanut jos on ollu tarve puhua ja purkaa ahdistusta. Mulla on myös maailman paras mies, joka on niin älyttömän tärkee tuki kun kuuntelee ja antaa itkeä niin paljon kun ikinä haluankaan