IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Minulle siirrettiin Pas blasto ja luget aloitin kp 14 ja siirto oli kp 19.
Mulla tosiaan aiemmissa siirroissa ollut terolut, mutta vuoto alkanut läpi niillä. Nyt kokeiltiin lugeilla, jos ne sopisi paremmin ja vielä toistaiseksi on ainakin pysynyt vuoto poissa. Nyt kp 28 ja pari päivää viralliseen testipäivään.
Kiitos! Aikaisemmin sinullakin sitten aloitettiin. Toivon että nyt tässä PASissa aloitetaan lääke minullakin vähän aikaisemmin.

Rankat viimeiset piinapäivät vielä edessä. Pidän peukut pystyssä <3
 
@Mikkis pistin Ovitrelleä yhteensä kolme kertaa. Ekan kerran siirtopäivänä ja siitä sit joka toinen päivä. 6 naksua kerralla. Juurikin tuon Ovitrellen takia lääkäri sanoi, ettei kannata testata yhtään aiemmin.

@vauvameille kun mulle siirrettiin blasto viime marraskuussa niin luget alkoi kp 14 ja 5-päiväisen blaston siirto kp 19. Tuo raskaus meni kesken, tehtiin Era ja todettiin että luget pitää aloittaa 12h myöhemmin. Nyt sitten aloitettiin luget ja terolut yhdessä kp 14 illalla ja kp17 3d alkionsiirto.

Tänä aamuna oli ihan sellainen olo että kuukautiset alkaa, kun alavatsa ja selkä kramppasi niin kovaa. Helpotti sitten kuitenkin eikä ole vuotoa näkynyt eikä edes kierronpäivä ole sellainen että pitäis kuukautiset alkaa. Liekö taas Luge+Terolut tepposia.
 
@Mikkis pistin Ovitrelleä yhteensä kolme kertaa. Ekan kerran siirtopäivänä ja siitä sit joka toinen päivä. 6 naksua kerralla. Juurikin tuon Ovitrellen takia lääkäri sanoi, ettei kannata testata yhtään aiemmin.

@vauvameille kun mulle siirrettiin blasto viime marraskuussa niin luget alkoi kp 14 ja 5-päiväisen blaston siirto kp 19. Tuo raskaus meni kesken, tehtiin Era ja todettiin että luget pitää aloittaa 12h myöhemmin. Nyt sitten aloitettiin luget ja terolut yhdessä kp 14 illalla ja kp17 3d alkionsiirto.

Tänä aamuna oli ihan sellainen olo että kuukautiset alkaa, kun alavatsa ja selkä kramppasi niin kovaa. Helpotti sitten kuitenkin eikä ole vuotoa näkynyt eikä edes kierronpäivä ole sellainen että pitäis kuukautiset alkaa. Liekö taas Luge+Terolut tepposia.
Tai jospa oli kiinnittymistä!
voi kun olisi!! <3

Toi ERA-testi on kyllä sellainen, tai kuulostaa sellaiselta, että miksei sitä suositella kaikille vaan heti alkuun..! Minä en edes aiemmin tiennyt siitä ja nyt vasta ehdotettiin sitä, kun tämä viimeinen pakkas-alkio on käytetty.
 
  • Rakkaus
Reactions: odotuksenodotus
@Mikkis musta nuo sun oireet kyllä kuulostaa ihan raskaudelta..! Kyllä mullakin Luget ja Pregnyl tekee närästystä ja lievää huonoa oloa, mutta tuo voimakas oksetus kyllä viittais alkaneeseen raskauteen! Pidetään peukut pystyssä, että siellä olis joku pieni kehittymässä <3

Mulla alkoi luget vasta neljäntenä päivänä ovisplussasta ja siirto siitä kahden päivän päästä, 5 päiväinen blasto siirrettiin. Laadusta en kysynyt, en jaksa sitä nyt stressaamaan alkaa, mulle riittää se, että sulatuksesta selvisi ja on hengissä <3 Ja vielä kaksi pakkasessa, huikean hyvä tilanne, jos tästä ei tärppää niin pääsee vielä piinailemaan. Harmittaa vaan, kun on kesäkiloja tullut pari kappaletta, vaikka piti pikemminkin laihduttaa nyt kesän aikana viimeiset pari ylimääräistä kiloa :ROFLMAO: ! No en jaksa sitäkään stressata, nämä on pieniä harmeja ja näillä kiloilla raskauduin viimeksikin..

Tsemppiä muillekin piinailijoille <3 Käynnistetään nyt plussajuna loppukesälle! <3
 
  • Tykkää
Reactions: Mikkis
Tsemppiä piinailijoille, toivottavasti saadaan pian plussia!

Mulla alkaa menkat todennäköisesti ma-ke ja siitä sitten alkaa meidän eka ivf! Soittelin maanantaina oysiin kun kotiin tulleessa kirjeessä oli alkuperäinen ajoitus ihan pielessä, että saanhan alkaa pistämään kun kuukautiset alkaa ja vihreää valoa näytettiin! Eli tosi toimiin siis ensi viikolla.

Kuinka monta päivää alkioita yleensä kasvatellaan ennen tuoresiirtoa?
 
Heissan! Varoitus, tästä tulee piiitkä kirjoitus. :):coffee:

Olen pitkään seurannut tätä palstaa, mutta aiemmin ei ole oikein ollut fiilistä kirjoitella mitään. Ajattelin nyt sitten vihdoin varovaisesti aktivoitua. Pientä esittelyä tähän alkuun. Olen 34-v ja mies 45-v. Miehellä on aikuiset lapset jotka asuneet jo vuosia omillaan. Ollaan noin 3-4 vuotta yritetty saada tulosta luonnollisesti, mutta tässä sitä nyt ollaan. Kaksi vuotta sitten tapahtui ihme ja tein postiivisen raskaustestin. Olin juuri samalla viikolla ottanut ensimmäisen kerran yhteyttä kunnalliseen terveyskeskukseen ja kysellyt mahdollisuuksista päästä tutkimuksiin. Sain silloin ohjeeksi ottaa yhteyttä syksymmällä kun gynekologi oli kesätauolla.

Syksyllä 2018 otin yhteyttä ja siitä alkoi meidän lapsettomuushoitojen tarina. Sain vihdoin ajan gynelle 11/2018. Gyne pyysi odottamaan 07/2019 asti sponttaania raskautta ja ottaamaan yhteyttä tämän jälkeen mikäli raskautta ei ole kuulunut. Raskautta ei kuulunut ja odotin elokuun 2019 alkua kun kuuta nousevaa. Miehen sperma tutkittiin tässä vaiheessa. Minulla on kierto säännöllinen ja miehen spermatutkimuksesta ei selvinnyt mitään ihmeellistä. Diagnoosiksi saimme selittämättömän lapsettomuuden. Sain letrot käyttöön syksyllä 2019 ja ihmettelinkin, että miksi koska kk-kierto on säännöllinen. Letrojen käyttöä seurattiin yhden kierron ajan. Seuraavan kierron jälkeen lopetin letrot niiden sivuoireiden takia. Soitin uudestaan terkalle ja pyysin päästä tarkempiin tutkimuksiin. Tässä vaiheessa gyne oli jäänyt sairaslomalle ja sain lähetteen yksityiselle. Yksityiseltä sain hoitosuositukseksi suoraan IVF hoidot. Päätöksen hoitoonpääsystä teki kuitenkin kunnallinen ylilääkäri gynen ollessa sairaslomalla. AH tätä julkisen puolen kankeutta.

Saatiin vihdoin aika Taysiin 02/2020. No. Käytiin Thaimaassa lomalla ennen tätä ja matka aiheuttikin sitten 4kk karenssin, sillä alueella on havaittu Zika-virusta eikä ne tee kunnallisella puolella hoitoja ilman karenssia. Sitten tulikin korona. :D Suunnittelukäynti sovittiin helmikuun käynnillä huhtikuulle, kun koronasta ei ollut vielä tietoa. Kuvittelin, että ne peruvat sen ajan, mutta olivat unohtaneet peruuttaa. Sovittiin silloin, että aloitetaan pitkällä kaavalla sitten kun on sen aika. Eivät osanneet silloin sanoa muuta kun, että odotelkaa rauhassa soittoa. Toukokuussa oli uutinen, että Tays jatkaa kevyemmillä hoidoilla ja kysyin, että voidaanko kokeilla inseminaatiota.EIvät lähteneet sitä kokeilemaan vaan pyysivät odottamaan IVF hoitojen alkuja. Pyysivät kuitenkin ilmoittamaan koska kuukautiset alkaa kesäkuussa. Sain soiton 23.6. että nyt jatkavat hoitoja ja meidän vuoro olisi syyskuussa. Parahdin ääneen että vasta silloin! Kerroin, että olin saanut toukokuussa käskyn ilmoittaa koska kk alkaa kesäkuussa. Tästä soittajalla ei ollut tietoa joten suostui sitten siihen, että ilmoittelen jos ne alkaa ennen kesätaukoa. Tekevät sen perusteella päätöksen, että aloitanko heinäkuussa vai vasta elokuussa. Kuukautiset alkoivat seuraavana päivänä. Sain luvan aloittaa Synarelan suihkuttelut kp 19. Nyt olen käyttänyt sumutetta 2 viikkoa ja 4 päivää. Perjantaina on nollaultra ja piikitykset aloitan loppu viikosta. Mistään lääkemerkeistä ei ole mitään hajua, ehkä perjantaina kuulen lisää.

Synarelan käytöstä on havaittu sivuoireina armoton väsymys ja välillä havaittu myös pientä hermojen kiristystä.:ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: vauvameille
Kiitos paljon vastauksistanne. Enpä ollut aikaisemmin edes kuullut era-testistä. On toi kyllä tarkkaa hommaa ja ihan mahtavaa että on tuollainen testi, millä saa noin tarkkaa lisätietoa.

Edelleen kyllä nyt häiritsee, että oikeastaan kaikilla on tuntunut luget alkaneen 5 päivää ennen siirtoa. Täytyy toivoa, että nyt osuu vielä paremmin
 
  • Tykkää
Reactions: odotuksenodotus
@vauvameille jotenkin mä aina haluaisin uskoa, että ne lääkärit tietää mitä tekee ja olis joku syy aina siellä takana, että miksi tehdään tietyllä tavalla. Ja tässä vuosien mittaan oon huomannut, että ihan hoitolinjoilla on jopa lääkärien välillä eroa. Yksi mun gyne sanoikin kerran, että tää hedelmällisyyslääketiede on moneen muuhun lääketieteen haaraan nähden niin nuori ala, että tietoa tulee hirveällä vauhdilla lisää ja toisaalta kaikesta ei vielä ole niin paljon kokemusta, tutkimusta ja näyttöä.

Ja tuosta lugesta vielä; mun klinikalla tosiaan aina tuo 5 pvä ennen siirtoa ja ovat todella, todella painokkaasti aina tähdentäneet että se pitää ehdottomasti olla noin. Sanoivat kerran jopa että jos unohdan aloittaa luget aikataulun mukaan, niin siirtoa ei kannata edes tehdä. Mutta ei tää tarkoita, että sun kohdalla olisi välttämättä sama juttu. Mutta kannattaahan tuo ottaa puheeksi!
 
@vauvameille mullakin aloitettiin luget kp 12 ja blaston siirto oli kp16. Eli ihan samanlailla kuin sulla. Ja negahan siitä tosiaan tuli. Täytyy varmaan ens kerralla kysyä, voisko jotain tehdä toisin...

On tässä tullut mieleen, että olikohan vähän turhan aikaisin siirtopäivä, kun oma kierto on yleensä pitkä ja ovulaatio tulee normaalissa kierrossa myöhään (ko 17-18). Tosin lääkkeellisessä siirrossahan ei mitään ovulaatioita ole ja koko kierto muutenkin keinotekoinen, mutta silti ajatuksissa on käynyt että oisko mun kohtu ollut "valmiimpi" myöhemmin... ERA-testi sen kertois, jos vaan raaskisi siihen mennä.

@Mikkis ja @odotuksenodotus tsemppiä teille piinailuun! Hirveän tutun kuuloisia oireita, itselläkin oli pahoinvointia, vatsakipua, turvotusta jne. Rinnat aivan järkyttävän paisuneet ja piinapäivien edetessä vatsakin turposi. Mutta nestettähän se vaan sitten oli. Tosiaan, jos ei ois tiennyt ettei raskausoireet vielä voi olla kyseessä niin ois hyvin voinut kuvitella että sitä se on... enkä tosiaan valitettavasti ollut sitten raskaana.

Tässä tätä välikiertoa vietellään, oon käynyt lukemassa teidän juttuja, mutta kun ei ole mitään ihmeempää nyt tapahtunut niin ei oo jaksanut kommentoida :) Menkat pitäis alkaa ensi viikolla, sit taas voi ilmoittautua uuteen alkionsiirtoon. Toivottavasti tulee menkat ajallaan....
 
@Coconutt tervetuloa keskustelemaan! Ja kylläpä siellä on vaikeaa ollut hoitoonpääsy! :rolleyes: Odottelua tää kyllä tuntuu olevan enimmäkseen, lapsettomuushoidoissa oleminen siis. Välillä jotain tapahtuu ja sitten taas odotellaan... kärsivällisyyttä kyllä kysyy tämä taival.

Käsitinkö siis oikein, että teit positiivisen raskaustestin mutta raskaus ei siis jatkunut pidemmälle enää..? :(
Tsemppiä kuitenkin hoitoihin, toivottavasti kaikki menee hyvin!
 
  • Tykkää
Reactions: Coconutt
@MyMa kyllähän lääkärit tietävät tietysti paljon paremmin kuin minä, joka ei ole alaa opiskellut, mutta tuntuu, että julkisella puolella herkästi noudetetaan tiettyä "kaavaa" ja hoito ei ole kovin räätälöityä.
Ja se mikä tässä vaivaa erityisesti on se, että kun kävin viimeksi kp 12 ultrassa niin alkion siirtoajanhan saa vasta jälkikäteen kun biologi päättää ultran perusteella sopivan ajan. Sainkin sitten samana päivänä viestin, että aloita luget VÄLITTÖMÄSTI ja ota ehdottomasti 3 tablettia päivän aikana. Päivähän oli tässä kohdassa jo melko pitkällä. Niin jäi sellainen olo, että lääkkeen aloituksen kanssa tuli liian kiire ja siirto haluttiin pois alta ennen viikonloppua.

Tavallaan tämä luo vähän nyt toivoa, että ensi kerralla on mahdollista tehdä jotain eri tavalla, jos se olisi se meidän puuttuva palanen. Ja kyllähän se särähtää korvaan, että kaikilla tuntuu olevan tuo aloitus 5 päivää ennen siirtoa.

Nyt onneksi kp14 tulee osumaan perjantaille, joten en usko, että yrittävät niin aikaisin siirtoa. Näin ollen
siirto olisi aikaisintaan kp17, jolloin lääke myös ehditään aloittaa aikaisemmin. :) Jännä nähdä määräävätkö lääkkeet aloitettavaksi aikaisemmin.

@Tuutikki84 toivottavasti tulee menkat ajallaan. Itselläni päättyi juuri välikierto ja tuo odottelu oli
todella tympeää. Varmasti sinunkin kannattaa ottaa puheeksi tuo lugen aloitus ajankohta. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikki84
vierailija
@Coconutt tervetuloa keskustelemaan! Ja kylläpä siellä on vaikeaa ollut hoitoonpääsy! Odottelua tää kyllä tuntuu olevan enimmäkseen, lapsettomuushoidoissa oleminen siis. Välillä jotain tapahtuu ja sitten taas odotellaan... kärsivällisyyttä kyllä kysyy tämä taival.

Käsitinkö siis oikein, että teit positiivisen raskaustestin mutta raskaus ei siis jatkunut pidemmälle enää..?
Tsemppiä kuitenkin hoitoihin, toivottavasti kaikki menee hyvin!
Kiitos tsempeistä. Tein positiivisen testin heinäkuussa 2018. Olin soittanut saman viikon maanantaina terveyskeskukseen että päästäänkö hoitoihin ja perjantaina tajusin, että menkat on 8 päivää myöhässä. Lauantaina oli yhdet pippalot ja tein varmuuden vuoksi testin. Se olikin sitten positiivinen. Lähdettiin seuraavalla viikolla Norjaan lomareissulle ja siellä alkoi hirveä mahakipu ja se meni sitten kesken sielä.
 
  • Surullinen
Reactions: Tuutikki84
Kiitos tsempeistä. Tein positiivisen testin heinäkuussa 2018. Olin soittanut saman viikon maanantaina terveyskeskukseen että päästäänkö hoitoihin ja perjantaina tajusin, että menkat on 8 päivää myöhässä. Lauantaina oli yhdet pippalot ja tein varmuuden vuoksi testin. Se olikin sitten positiivinen. Lähdettiin seuraavalla viikolla Norjaan lomareissulle ja siellä alkoi hirveä mahakipu ja se meni sitten kesken sielä.
@Tuutikki84

Tämä oli siis vastaus Coconuttilta
 
Täällähän on keskusteltu paljon parina päivänä, kun en ole käynyt lukemassa. Ollaan oltu aktiivilomalla ja hoidot mukavasti unohtuneet. Teki kyllä hyvää! Vaikkakin Synarela-sumuttelut alkoivat tiistaina. Oikeasti olisi pitänyt aloittaa vasta keskiviikkona mutta näin lomalla päivät meni vähän sekaisin.. :D No, toisaalta sumuttelu piti aloittaa kp21 ja se oli minulla joko tiistai tai keskiviikko, kun edellisen hoitokierroksen jälkeen oli vaikeaa tietää mikä se kp1 on. Menkat alkoivat niin ”hivuttamalla”. @Coconutt aloitit sumuttelut kp19, joten ei varmaan haittaa, että ehkä aloitin vähän ajoissa. Ja tsemppiä ekaan hoitoon! Minulla sumut aieheuttaa unettomuutta, yöllä ei mitenkään meinaa saada nukuttua ja uni ei meinaa tulla. Olen muutenkin huono nukkuja, joten saa sitten pyöriä sängyssä urakalla.

Ollaan yksityisellä ja minua ihmetyttää, että kun jo neljä hoitoa on mennyt niin huonosti niin mistään Era-testeistä tms. ei ole puhuttu. Myöskään minulla ei ole ollut mitään ”ylimääräisiä” ovitrelle tms. pistoksia. Vasta-ainetestit tein ja ne oli ok. Niihinkin lääkäri totesi, että ei niistä ole mitään tutkimusnäyttöä mutta voihan ne varmuuden vuoksi tehdä. Kun kysyin Dhea-hormonista, lääkäri sanoi, että senkään hyödystä ei ole tutkimusnäyttöä. Ja minusta jossain toisissa hoitopaikoissa sitä käytetään paljon.

Toivottavati @Mikkis hurjat oireesi johtuu raskautumisesta. Nyt tuntuu, että otan kyllä kaikki maailman oireet, jos raskautuminen vain onnistuis. Ja olen maailman onnellisin jokaisesta pahoinvoinnin tunteesta.. Voi olla, että ääni kellossa muuttuis, jos se toteutuis.

Tsempit vielä ihan kaikille!
 
Tervetuloa uusille ❤❤❤ Mitenköhän mun luget sitten, 5-päiväinen blasto siirrettiin ja vasta 3 vrk ovisplussasta aloitin luget eli 2 vrk ennen siirtoa? Mulla kyllä luonnollinen kierto, joten ehkä selitys on siinä, kun siirron yhteydessä näkyi "oikein hyvän näköinen keltarauhanen", eli Lugesteronit tuli vain oman keltarauhasen tueksi.

Pystyttekö @Lumitalvi vaihtamaan klinikkaa? Kyllä minusta yksityispuolella pitäisi saada kaikki konstit käyttöön. Ovitrelle on samaa kuin Pregnyl, eli hcg:a, yleensä jompaa kumpaa määrätään tukemaan kiinnittymistä. Gonapeptylin merkitystä en tiedä, jokin kohdun tuki kai sekin on, pistin tänään kaupan vessassa kun unohdin, että on jääkaappisäilytettävä ja kävin ostamassa vahingossa ostosreissun aluksi :D

Minäkin olen miettinyt tuota kohdun vastaamottavuutta, sen merkitystä. Joillakin sillä varmasti on iso merkitys ja ERA onneksi voi antaa siitä osviittaa. Minulla ei varmaan ole sen suhteen isoa merkitystä, koska olen pitkän viljelyn tuoresiirroista raskautunut, molemmilla kerroilla Synarela aiheutti kierron alkamisen viivästyksen viikolla, ja munasolut kasvaneet hitaasti, joten siirto osunut vasta reilusti kolmannelle kiertoviikolle ja myös molemmilla kerroilla kasvattelulääkkeet aiheuttaneet vähän ennen punktiota vielä ylimääräistä tiputteluvuotoa. Mutta niin vain kaikista jännitysefekteista huolimatta raskaus alkanut.

Täällä siis pp1, kp 20 ja dpo 6... Piinailu alkanut ja samalla iso remppa kotiin, ollaan rakentamassa uutta ok ja myymässä nykyistä ja fiksataan paikkoja, puoliso saa olla nyt maalarimestari kun en viitsi haistella nyt maaleja ja minä ravaan kaupoissa hakemassa tarvikkeita. Onpahan muuta ajateltavaa, meinas tosiaan Gonapeptyl unohtua kokonaan. Luget muistan laittaa kun ne on vessassa pöydällä nenän edessä :D

Tsemppiä kaikille kanssasisarille hoitoihin ja piinailuun ❤❤❤
 
Tsemppiä piinailuun @Tupsuli ! Mulla menossa dpo 9, pp 6. Oon jo ihan lyömässä hanskat tiskiin kun ei ole MITÄÄN tuntemuksia, paitsi arat rinnat, joka tuli Luge+terolut -setin takia aroiksi jo ennen siirtoa. Tiedän ettei tässä vaiheessa monilla ole mitään tuntemuksia mut jotenkin tuntuu että jotain pitäis jo olla tai ainakin että olis sellanen tunne että nyt tärppäs. Pelkään että tää tunne ettei tää onnistunut onkin totta. Ei oo turhaan piinapäivillä piinapäivien nimi.
 
Noniin. Tänään oli nollaultra ja sain ohjeeksi aloittaa huomenna piikitykset. Onko muilla ollut pitkässä kaavassa Fostimon nimistä lääkettä? Ollut kuulemma jonkin aikaa pois markkinoilta/käytöstä ja nyt alettu taas käyttämään. Lääkäri ei sanonut ollenkaan että miksi just tämä lääke. Lääke pitää itse sekoittaa. Saapa nähdä miten onnistun piikkikammoisena.
 
@Mikkis joko sulla oli testipäivä?
Kyllä oli tänään! Arvo oli vaan 4,9 eli kyllä meni tämäkin siirto pieleen. Osasin kyllä sitä odottaakin, eli ei nyt silleen mitenkään erityisen synkät tunnelmat. Toki harmittaa sinäänsä lähteä nyt ihan uudelle kierrokselle ja munasoluja kasvattelemaan taas. Raha stressaa.
Mulla ei oikeestaan oo enää eilen ja tänään ollut mitään kummempia oireitakaan edes lugeista. Ihan kevyesti on rinnat vielä kipeät, mutta ei enää onneksi niin kuin välillä oli. Pahoinvointikin poistui ovitrellen hävitessä tavallaan onneksi. Se oli aika kurjaa. Siitä aloin kyllä tosin miettiä, että olisinkohan mä niitä naisia, joilla tulee raskaudessa ihan kauhea pahoinvointi..? Kuitenkin ei kai tuo yksi pistos nosta tasoja niin korkeaksi, etteikö jos raskaus alkaisi, olisi arvot sen myötä nopeastikkin samoilla tasoilla.
Nyt soittelen varmaan maanantaina klinikalle ja katsotaan mitä aikataulua suunnitellaan jatkolle. Voikohan ihan heti aloittaa munisten kasvatuksen, vai pitääköhän pitää välikierto. Nyt kun on taas tottunut popsimaan pillereitä, niin olisi ehkä ihan ok tästä heti jatkaa piikittelyjen kanssakin. :D
 
Kyllä oli tänään! Arvo oli vaan 4,9 eli kyllä meni tämäkin siirto pieleen. Osasin kyllä sitä odottaakin, eli ei nyt silleen mitenkään erityisen synkät tunnelmat. Toki harmittaa sinäänsä lähteä nyt ihan uudelle kierrokselle ja munasoluja kasvattelemaan taas. Raha stressaa.
Mulla ei oikeestaan oo enää eilen ja tänään ollut mitään kummempia oireitakaan edes lugeista. Ihan kevyesti on rinnat vielä kipeät, mutta ei enää onneksi niin kuin välillä oli. Pahoinvointikin poistui ovitrellen hävitessä tavallaan onneksi. Se oli aika kurjaa. Siitä aloin kyllä tosin miettiä, että olisinkohan mä niitä naisia, joilla tulee raskaudessa ihan kauhea pahoinvointi..? Kuitenkin ei kai tuo yksi pistos nosta tasoja niin korkeaksi, etteikö jos raskaus alkaisi, olisi arvot sen myötä nopeastikkin samoilla tasoilla.
Nyt soittelen varmaan maanantaina klinikalle ja katsotaan mitä aikataulua suunnitellaan jatkolle. Voikohan ihan heti aloittaa munisten kasvatuksen, vai pitääköhän pitää välikierto. Nyt kun on taas tottunut popsimaan pillereitä, niin olisi ehkä ihan ok tästä heti jatkaa piikittelyjen kanssakin.
Voi kurjuus, oon tosi pahoillani! Olin ihan varma että olisit plussannut. Kuulosti oireetkin niin siltä. Mutta kiva jos itse jaksat suunnata ennemmin katsetta tulevaisuuteen. Mulla on sellanen käsitys, että vois suoraan alkaa kasvattelee munasoluja tuosta mut en kyllä ihan varma ole. Riippuen varmaan millaisella ohjelmalla tarkoitus mennä. Tsemppiä tulevaan <3 Ymmärrän hyvin tuon rahastressin, sitä samaa täällä podetaan :(
 
  • Rakkaus
Reactions: Mikkis
Pahoittelut @Mikkis! Mutta tsemppiä uuteen yritykseen. Se on aina uusi mahdollisuus!

@Coconutt, minulle lääkkeesi ei ole tuttu. Olen käyttänyt kolmea eri lääkettä mutta en tuota. Piikiittely menee varmasti hyvin ja siihen kyllä tottuu!

@Tupsuli, sitä on kyllä tullut piikiteltyä monissa paikoissa.. Kerran jouduin piikittelemään kesken kaverin lapsen ristiäisten. Pelkäsin, että itken koko toimituksen mutta jotenkin osasin ryhdistäytyä. Felicitaksella ollaan ja täälläpäin ei ole oikein muita mahdollisuuksia järkevän etäisyyden päässä. Sinnekin on jo ihan riittävästi matkaa. Monissa asioissa olisi helpompaa, että asuisi pääkaupunkiseudulla.
 
@Mikkis pahoittelut negasta! Oli sulla kyllä lupaavat oireet. Oisko jotain kiinnittymisyritystä kuitenkin? Mulla on aina negakierroissa hcg ollut <2 eli mittaamaton, sulla kuitenkin pieni hipsahdus vielä, 4,9? oisko ollut kemiallinen sitten? Testasitko liuskalla nyt ennen verikoetta? Mulla tekee kans pienikin hcg määrä kovaa pahoivointia, se alkanutkin aina tosi aikaisin 4+6 - 5+1 tienoilla.

Me kans Felicitaksella, mutta meillä on ihan huikean hyvä lääkäri, todellinen helmi ja ammattilainen, kyseessä entinen Väestöliitto ja henkilökunta sen aikaista, todella empaattista ja kokenutta, ei ole monikansallisen terveyspörssiyhtiön meininkiä siellä juurikaan havaittavissa, onneksi. Toki hinnat nousseet varmasti enemmän, mitä ehkä Väestöliiton aikana, mutta nousseehan ne toki joka puolella.

Testasin tänä aamuna dpo 8 pp2 (!) PC:lla pienen harmahtavan viivanpaikan, johon saattoi kuvitella hieman punertavaa väriäkin. Lienee vielä Pregnylin häntiä, koska eihän se alkio vielä taida erittää edes hcg:a, mikäli on kiinnittynyt :D Viimeksi multa hävis Pregnyl viimeistään 9.-10. päivänä testistä ja alkoi näyttää blankoa, nyt on siis 9 vrk pistoksesta. No parin päivän sisällä olen viisaampi, ajattelin nyt alkaa aamuisin testaamaan, mikäli vahvistuu niin vahvistuu tai tod. näköisemmin häviää viivanpaikatkin, en ole niitä yleensä negassa saanut.

Milloin @odotuksenodotus aiot testata? Mulla oli toisessa raskaudessa todella oireeton alku, alamahalla ei mitään oireita, rinnoissa niinkin, ekassa raskaudessa. Tokassa rinnat oli ihan luttanat, mutta alamahalla jatkuva menkkamainen olotila, kuten nytkin. Oireista en voi omasta puolesta päätellä mitään, koska mulla ollut kahdessa raskaudessa täysin päinvastaiset oireet..! Yksi oire, mikä mulla on ollut molemmissa raskauksissa, on ihan järkyttävä liikuttumisen herkkyys, ja nyt kyllä itse asiassa hieman sitä on ollut ilmassa. Mietin voiko olla kuvittelua vielä tässä vaiheessa, silmät kostuu tosi herkästi, ihan älyttömistä asioista. Tosi mielenkiintoista nähdä onko jokin ennakko-oire vai tekeekö tukilääkkeet tätäkin!

@Lumitalvi samaa oon miettinyt, että pääkaupunkiseudulla riittää valinnanvaraa, täällä (isohkossa kaupungissa) ei hirveesti valinnanvaraa ole.

Mahtavaa @Coconutt että pääset pistelemään! Kohta ootkin jo piinailemassa, pari hassua viikkoa! Onnea matkaan ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Lumitalvi ja Mikkis
@Mikkis pahoittelut negasta! Oli sulla kyllä lupaavat oireet. Oisko jotain kiinnittymisyritystä kuitenkin? Mulla on aina negakierroissa hcg ollut <2 eli mittaamaton, sulla kuitenkin pieni hipsahdus vielä, 4,9? oisko ollut kemiallinen sitten? Testasitko liuskalla nyt ennen verikoetta? Mulla tekee kans pienikin hcg määrä kovaa pahoivointia, se alkanutkin aina tosi aikaisin 4+6 - 5+1 tienoilla.

Me kans Felicitaksella, mutta meillä on ihan huikean hyvä lääkäri, todellinen helmi ja ammattilainen, kyseessä entinen Väestöliitto ja henkilökunta sen aikaista, todella empaattista ja kokenutta, ei ole monikansallisen terveyspörssiyhtiön meininkiä siellä juurikaan havaittavissa, onneksi. Toki hinnat nousseet varmasti enemmän, mitä ehkä Väestöliiton aikana, mutta nousseehan ne toki joka puolella.

Testasin tänä aamuna dpo 8 pp2 (!) PC:lla pienen harmahtavan viivanpaikan, johon saattoi kuvitella hieman punertavaa väriäkin. Lienee vielä Pregnylin häntiä, koska eihän se alkio vielä taida erittää edes hcg:a, mikäli on kiinnittynyt Viimeksi multa hävis Pregnyl viimeistään 9.-10. päivänä testistä ja alkoi näyttää blankoa, nyt on siis 9 vrk pistoksesta. No parin päivän sisällä olen viisaampi, ajattelin nyt alkaa aamuisin testaamaan, mikäli vahvistuu niin vahvistuu tai tod. näköisemmin häviää viivanpaikatkin, en ole niitä yleensä negassa saanut.

Milloin @odotuksenodotus aiot testata? Mulla oli toisessa raskaudessa todella oireeton alku, alamahalla ei mitään oireita, rinnoissa niinkin, ekassa raskaudessa. Tokassa rinnat oli ihan luttanat, mutta alamahalla jatkuva menkkamainen olotila, kuten nytkin. Oireista en voi omasta puolesta päätellä mitään, koska mulla ollut kahdessa raskaudessa täysin päinvastaiset oireet..! Yksi oire, mikä mulla on ollut molemmissa raskauksissa, on ihan järkyttävä liikuttumisen herkkyys, ja nyt kyllä itse asiassa hieman sitä on ollut ilmassa. Mietin voiko olla kuvittelua vielä tässä vaiheessa, silmät kostuu tosi herkästi, ihan älyttömistä asioista. Tosi mielenkiintoista nähdä onko jokin ennakko-oire vai tekeekö tukilääkkeet tätäkin!

@Lumitalvi samaa oon miettinyt, että pääkaupunkiseudulla riittää valinnanvaraa, täällä (isohkossa kaupungissa) ei hirveesti valinnanvaraa ole.

Mahtavaa @Coconutt että pääset pistelemään! Kohta ootkin jo piinailemassa, pari hassua viikkoa! Onnea matkaan
Mulla on 7.8. testipäivä, enkä viitsi testata ennen sitä, kun lääkäri sanoi että Ovitrelle näkyy siihen. Oon onneksi työmatkalla 5.8. asti enkä pääse edes testiä ostamaan :D Mulla oli viimeksi ihan hyvin alkaneesta raskaudesta (meni myöhemmin kesken) kans liikuttumista, väsymyspiikkejä ja jatkuvaa vatsan jomotusta mut nyt ei oikein mitään. Ja saan tosiaan nyt ekan kerran sekö Lugesteronia että Terolutia niin en tiedä että mitä näiden yhdistelmä saa aikaiseksi. Huh, kyllä on piinallista odottaa. Jännitän tuleeko huomenna kiinnittymisvuotoa kun kahdessa aiemmin alkaneessa ja myöhemmin kesken menneessä raskaudessa on juuri dpo 12 tullut vuotoa molemmissa. Pelottaa että jos nyt ei tuu niin peli on menetetty vaikka pitäs muistaa että juuri eri raskauksissa voi olla hyvin eri oireet.
 

Yhteistyössä