Joulukuiset 2020

Äääh, vahingossa poistin ekan viestin...


Mutta siis kävin viikko sitten ma ultrassa. Siellä kaikki hyvin, iso kysta yhä munasarjoissa ja vaatii seurailua. Pikkuisella sydän sykki ja löysinkin ne viikko sitten dopplerilla. Vastasi 9+1 eli la näinollen 6.12. Neuvolan mukaan tosin 12.12.
1.6. taas ultra, niin katotaan siirtävätkö laskettua, siihen asti meen ultran laskujen mukaan. :)


Ite oon voinut tosi hyvin, ihan kun en raskaana olisikaan! Nyt se kamala väsymyskin on väistynyt, mikä oli tyyliin ainoa raskausoire. :)

10+2
 
Hei! Liitynpä joukkoon myös. Tänään pyörähti 11+0 viikot ja Vointi on normaali. Ensimmäistä odotellaan joten välillä hieman ahdistuksissa ettei juuri oireita ole. Äitillä ollut myös melko oireettomia raskauksia niin pitää nyt sitten yrittää vain nauttia eikä haaveilla aamupahoinvoinneista...
Haluaisin kans liittyä fb- ryhmään. Jos se ei tosissaan näy kenellekään että siihen liittyy niin saisinko myös linkin siihen? Ei olla hirveästi vielä uskallettu huudella asiasta.

Ihanaa odotusaikaa kaikille!
 
Hei! Liitynpä joukkoon myös. Tänään pyörähti 11+0 viikot ja Vointi on normaali. Ensimmäistä odotellaan joten välillä hieman ahdistuksissa ettei juuri oireita ole. Äitillä ollut myös melko oireettomia raskauksia niin pitää nyt sitten yrittää vain nauttia eikä haaveilla aamupahoinvoinneista...
Haluaisin kans liittyä fb- ryhmään. Jos se ei tosissaan näy kenellekään että siihen liittyy niin saisinko myös linkin siihen? Ei olla hirveästi vielä uskallettu huudella asiasta.

Ihanaa odotusaikaa kaikille!
Tervetuloa! Laita säkin mulle viestinä se sähköpostiosoite millä käytät facea, niin lisäilen, kun ehdin koneelle asti. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kamnu
Aurinkoista keskiviikko päivää kaikille! en ole jaksanut kirjoittaa edellis viikon ultran jälkeen mitään, kun ei sieltä sitten niin iloisia uutisia tullutkaan. Alkio oli liian pieni viikkoihin nähden, ja kaksi muutakin syytä ultraaja löysi mutta, kun ne meni vähän ohi itsellä..Vaikka koitin kysellä, mutten oikein ymmärtänyt.. sain uuden ajan tälle viikolle ja se on huomenna. SInne asti täytyisi odottaa. Viime ja tää viikko on mennyt vähän niin ja näin ja oon koittanu rauhoitella itseäni mutta ei se ultraaja hirveesti toivoa antanut. Huomenna siis selviää mikä on tilanne. Sykkeen kyllä löysi muttei sekään hirveän vahva ollut. Sanoi kyllä, että elät niinkuin raskaana edelleen olet. Ei lohduttanut. :( vuoto ei ainakaan ole alkanut, että en tiedä miten näissä tilanteissa sitte toimitaan. Katsellaan. Anteeksi omanapainen kirjoitus. Olen aika maassa tällä hetkellä.
 
Moi kaikille! kävin 14.5 uudelleen ultrassa ja niinkuin edellisellä viikolla niin raskaus oli mennyt siis kesken niinkuin olin varautunut. Sain lähetteen naistenpolille ja menin jo heti perjantaina. Viikkoja oli siis 6+5, kun pienen sydän oli lopettanut lyömästä. Sain polilta lääkkeet tyhjennykseen ja ohjeet ja tein sen siis eilen..
MInä toivotan kaikille oikein hyvää jatkoa ja vointia ja tarrasukkia pienille <3
 
Moi kaikille! kävin 14.5 uudelleen ultrassa ja niinkuin edellisellä viikolla niin raskaus oli mennyt siis kesken niinkuin olin varautunut. Sain lähetteen naistenpolille ja menin jo heti perjantaina. Viikkoja oli siis 6+5, kun pienen sydän oli lopettanut lyömästä. Sain polilta lääkkeet tyhjennykseen ja ohjeet ja tein sen siis eilen..
MInä toivotan kaikille oikein hyvää jatkoa ja vointia ja tarrasukkia pienille <3
Voimia! Täällä myös vuoto alkoi viikko sitten ja testi alkanut haalistua. Nyt odottelen vuodon loppumista ja ensi viikon lopulla pitäisi tehdä virallinen uusi testi.
 
Muistuttelen, että viikko aikaa liittyä mukaan fb-ryhmään. :) Meitä on nyt 37, mukavan kokoinen (ja mukava!) pieni ryhmä siis.

Oon nukkunut nyt pari viikkoa tosi huonosti, herään noin neljän aikaan ja torkun loppuyön, jos torkun. Pimennysverhot on, mutta en tiedä johtuisiko silti valoisuudesta, kun ollaan ihan auringonnousun puolella. Toissayönä valvoessani olin tuntevinani liikkeitä. :love: 12+5 nyt, eli ei se kai ihan sula mahdottomuus näin toisessa raskaudessa ole, kun tietää millaista pientä hipsutusta kuulostella.
 
  • Tykkää
Reactions: EEE90
Taateli123
Hei, miten kaikilla menee? Millaisia uutisia on tullut nt-ultrasta niillä, jotka siellä ovat jo käyneet? Itsellä tuli seulonnan suhteen normaalitulos. Kaikki näytti masussa niin ok:lta kuin tässä vaiheessa voi nähdä. Se oli tietysti huojentavaa, mutta nyt jo (alle 2vk ultran jälkeen) jännittää että onkohan siellä edelleen kaikki hyvin. Tuntuu että mahan pahin turvotus on vähentynyt, nyt kun syöminen on normalisoitunut pahoinvoinnin helpottamisen myötä. Tämä oireiden ja vatsan katoaminen tietysti aiheuttaa hieman pelkoa. Onko muilla jo selkeästi maha kasvanut? Tuntuuko peräti jotain liikkeitä jo? Itsellä nyt 14+2 ja ei vielä mitään selkeää näkyvissä. Kuinka paljon teillä on tullut painoa alkuraskauden aikana? Itsehän olen kerännyt v i i s i kiloa, tosin moneen viikkoon ei ole onneksi tullut yhtään lisää, kun syömishimot ovat nyt loppuneet. Järkyttävä lukema kuitenkin, kun kuulee naisista joilla tulee 6-7kg koko raskauden aikana :D se oli omakin tavoite, sillä paino oli lievästi ylipainon puolella jo lähtötilanteessa.
 
Mulla myös nt-ultrassa kaikki hyvin ja riskiluvut pienet. Tyyppi oli vähän odotettua isompi, joten laskettu aika on nyt 2.12. ja nyt 14+3. ❤ Mahaa on ennestään, joten vatsan kasvu on ehkä lähinnä turvotusta iltaisin. Kohtua nipistelee ja vihloo joka päivä ja välillä dopplerilla kuuntelen sydänääniä, niin pysyy mieli kohtuullisen rauhallisena. :D Painoa on tullu pari kiloa, onneks ei enempää kun lähtöpaino on reilusti liian korkea.
 
Täälläkin nt-ultrassa kaikki kunnossa. :) Vähän on vatsa jo kasvanut, muttei kyllä tuolta mahaläskien alta minnekään näy, omiin käsiin vain tuntuu. Nyt on 14+4 ja parina päivänä on ollut harjoitussupistuksia. Liikkeitä ei kyllä vielä tunnu, kovasti yritän niitä pitkin päivää kuulostella, mutta vielä antavat odottaa itseään.

Tämä on kyllä jotenkin niin tylsä vaihe raskaudessa. Mulla on reilun viikon päästä seuraava neuvola, eikä yhtään kiinnostaisi sinnekään mennä. Toki on kiva et kuunnellaan sykettä, mutta muuten mulla ei ole mitään kysyttävää, ei mitään kerrottavaa, en tarvitse mitään tietoa. Ja sitten ei oo montaa viikkoa varmaan kun on taas uusi neuvola, kun tulee lääkärineuvolan aika.

Kiloja on kyllä tullut, mutten voi yhtään syyttää raskautta. Tuntuu, että oon nyt noin 3 kk tehnyt etätöitä toinen käsi jääkaapin ovessa roikkuen, ja liikuttua ei oo tullut melkeinpä yhtään. Jotain ryhtiliikettä pitäisi tehdä, ettei vaan radi-diagnoosi napsahda sitten myöhemmin.
 
Hei.

Voisinkohan liittyä teän ryhmään keskustelemaan, vaikka virallisesti marraskuun puolelle kuulunki? Siellä vain ei ole mitään elämää enää, kun kaikki siirtyivät faceen.

Mulla siis laskettu aika 30.11, mutta eiköhän se joulukuun puolelle mene. Mie olen 32v ja mies 37v, ensimmäinen yhteinen lapsi tulossa ja mulla ennestään 10 ja 14 vuotiaat edellisestä liitosta. Lapsettomuushoitojen kautta saatiin kolmen vuoden yrittämisen jälkeen tämä vauveli kyytiin.

Nt-ultrassa on käyty ja siellä kaikki kunnossa. Hieman tylsää tämä kohta raskaudesta, kun tosiaan mullakaan ei vielä mahaa näy tuolta omien makkaroiden alta. Vauvan liikkeet olen kyllä tuntenut jo parin viikon ajan. Tosin erittäin hennosti, mutta kuitenkin. Kotidoppler ollu myös kovassa käytössä. Painoa on täälläki tullu ihan liikaa (+5kg), kun bmi sen verran korkea että mielellään ei yhtään tarvis tulla. Sokerirasitukseen jouduinkin jo tällä viikolla, mutta siellä arvot onneksi tosi hyvät!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Jonxu rv 14+5
 
Taateli123
Tervetuloa tänne vaan, melko samoilla päivillä mennään! Täälläkin toki keskustelu hiljentynyt, mutta varmaan johtuu osittain siitä kun on tosiaan aika tylsä vaihe menossa. Itsellä kans sellainen olo että onko sitä nyt edes raskaana. Iltaisin joo turvottaa, mutta aamulla ei taas mitään huomaa. Ja mulla ei oo edelleenkään mitään vatsatuntemuksia, jännää et ihan harjoitussuppareitakin Korallikalalla! Hyvä että jotain tuntuu :) voi alkaispa jo liikkeet tuntumaan ja masu vois myös kunnolla pullahtaa esiin. Ootteko ajatelleet mennä ylimääräiseen ultraan tässä ennen rakenneultraa? Tytterö oliko teillä joku syy, miksi pääsette ylimääräiseen ultraan? Itse kyllä varmaan menen, kun seuraava on vasta heinäkuun lopulla. Arvon tässä että menenkö edulliseen kätilön ultraan vai ihan lääkärille alustavaan rakenneultraan esim 17-18 viikoilla.
 
Meillä on niin hyvä tilanne, että neuvolassa on ultra, tosin vanha eikä näkyvyys ole maailman paras, mutta joka neuvola käynnillä saa pikkusen nähä halutessaan. Itsellä vielä sellainen työsuhde etu, että voin käyä periaatteessa siellä neuvolassa koska vain. :giggle:
 
Meillä ei ole neuvolassa ultrausmahdollisuutta, enkä ehkä nää syytä hakeutuakaan ylimääräiseen ultraan ellei jotain poikkeavaa ilmene. Mulla on kuitenkin kotidoppleri, niin saan kuunneltua sydänääniä milloin vain. :)
 
Mekään ei tässä välissä olla menossa mihinkään ultraan. Toki niitä on jo kolme takana, kun oli varhaisultra km:n takia ja ennen nt-ultraa hurja verenvuoto, jota tutkittiin myös ultralla. Kotidoppler on, mutta en oo nyt jostain syystä sitäkään kamalasti käyttänyt. Mies ei oo halunnut kuulla sykettä kertaakaan, tai siis ei oo kieltäytynyt, mutta ei oo myöskään innostunut, niin en oo sitten pakottanut. :LOL:

Hassua kyllä, että vaikkei liikkeitä tunnu, niin kohtu tuntuu jo. Selkeä paine ja sellainen painava tunne, joissain asennoissa yllättävän voimakas. En olisi odottanut ihan noin alussa vielä, kun ei kai kohtukaan ole paljoa nyrkkiä isompi vielä. Virtsarakkoakin muka painaa, ärsyttää juosta koko ajan vessassa, vaikkei ole kunnon hätä. Nousisi nyt pian vähän ylemmäs, niin loppuisi hetkeksi tääkin vaiva.
 
Juuri sanoin, etten oo doppleria paljoa käyttänyt. Heti perään oon kahtena päivänä kokeillut, mutta sykettä ei löydy ollenkaan. :confused: Toisaalta ihan hyvä, että ensiviikolla on se neuvola, olikohan ma tai ti. Melko kurjaa, jos on sydän sammunut heti nt-ultran jälkeen... No, neuvolaa odotellessa.
 
Juuri sanoin, etten oo doppleria paljoa käyttänyt. Heti perään oon kahtena päivänä kokeillut, mutta sykettä ei löydy ollenkaan. Toisaalta ihan hyvä, että ensiviikolla on se neuvola, olikohan ma tai ti. Melko kurjaa, jos on sydän sammunut heti nt-ultran jälkeen... No, neuvolaa odotellessa.
Mulla on edelleen välillä ihan työn ja tuskan takana se sykkeen löytyminen ja sit taas jonain päivänä paukuttaa tosi kovaa heti kun saa anturin mahalle. Jospa hän nyt olis vaa huonossa asennossa ja hyvä, että pääset neuvolaan. ❤
 
@Hypsy Jospa se olisi vain sitä. :confused: Viimeksi, kun oon sykkeen kuullut, niin kuului heti kun sain anturin edes iholle. Nyt tuntuu että molempina päivinä kävin koko alavatsan läpi sentti sentiltä, eikä vain löydy. Itseltäni kyllä löysin tosi symmetrisesti jotkut verisuonet alavatsan molemmin puolin. :D Mutta voi kun se minikin olisi sieltä löytynyt. En tiedä miten pitkälle tän raskauden pitää mennä, että uskaltaisi alkaa luottaa, että ehkä tällä kertaa ei mene kesken.
 
@Hypsy Jospa se olisi vain sitä. Viimeksi, kun oon sykkeen kuullut, niin kuului heti kun sain anturin edes iholle. Nyt tuntuu että molempina päivinä kävin koko alavatsan läpi sentti sentiltä, eikä vain löydy. Itseltäni kyllä löysin tosi symmetrisesti jotkut verisuonet alavatsan molemmin puolin. Mutta voi kun se minikin olisi sieltä löytynyt. En tiedä miten pitkälle tän raskauden pitää mennä, että uskaltaisi alkaa luottaa, että ehkä tällä kertaa ei mene kesken.
Ootko painanu kunnolla sitä anturia sinne häpyluun "alle"? Tai painanu kunnolla ylipäätään vatsalihakset rentona? Siellä tosi alhaalla se syke mulla edelleen välillä piilottelee, kun taas joskus kuuluu paljon ylempää pinnasta.
 
Taateli123
Joko olet Korallikala saanut sykkeen kuulumaan? Tämän takia on kyllä hyvä etten omista doppleria - voi sitä huolen määrää, jos ääniä ei löytyisikään. Kuitenkin nt-ultran jälkeen tapahtuva keskenmeno on _äärimmäisen_ harvinaista, mutta tietenkin sitä olisi ensimmäisenä pelkäämässä.
 
Joo, kyllä se sieltä löytyi kun vielä kerran kokeilin. Voi kun nyt pian alkaisi tuntua liikkeet! Pitäisi olla mahdollista jo ihan näillä hetkillä, kun on rv 15+2, ei ole ensimmäinen raskaus ja istukkakin takaseinämässä. Toisaalta nyt on jo vielä niin paljon turvotusta ja koko ajan vatsassa menee ties mitä kuplia, että ehkä en vaan taas erota liikkeitä, vaikka ne tunnenkin. :LOL:
 

Yhteistyössä