pakkoajatuksista kärsivät äidit

Minä myös olen kärsinyt pakkoajatuksista ihan lapsesta lähtien, ja olen huomannut, että aina kun on ollut mielekästä ja kehittävää tekemistä pitemmän aikaa tai "mukavampi" elämänvaihe, oireet ovat hävinneet tai vähentyneet huomattavasti.
Nyt olen raskauden ja synnytyksen jälkeen ollut hyvin masentunut, välillä ihan oikeasti "flippaa", ja olen huolestunut, itseni, vauvan ja koko perheemme takia. Mieheni on todella väsynyt, eikä ymmärrystä neuroottiselle raivoamiselleni enää tahdo löytyä, eikä häntä siitä voi syyttää, mutta tuntuu kauhealta, kun on itsellä välillä niin paha olo, että tuntuu ettei todella VOI MITÄÄN sille että raivostuu ja pyörii epätoivon partaalla. Yritän kovasti hoitaa itseäni, mutta tajuan etten pärjää yksin. Hain raskauden aikana apua terveyskeskuksesta ja sairaaloista, mutta petyin pahasti pelkästään ainaiseen lääkkeiden tyrkyttämiseen, ja "kontaktihenkilöihin", jotka olivat mielestäni hyvinkin vieraantuneita todellisuudesta, ja joiden tapaaminen oli vaivaantunutta ja turhauttavaa. :headwall:
Nyt olen päättänyt hakea apua uudestaan, mutta pelko vaanii taas; entä jos minut passitetaan suljetulle osastolle, ja joudun eroon vauvasta? Tuntuu etten uskalla rehellisesti kertoa tunteistani, koska olen todella kauhuissani ajatuksesta että vauva vietäisiin minulta, vaikka kai se hyvin epätodennäköistä on, mutta luottamukseni varsinkin psykiatrian lääkäreihin on huonojen kokemuksieni takia todella heikoilla. On myös kamalaa huomata, että jos alkaa puhua mielenterveysongelmistaan, yhtäkkiä kaikki mitä sanoo saatetaan kyseenalaistaa ja arvioidaan jotenkin "hullun puheena".
Tämä on rankkaa, ja tavallaan on lohduttavaa huomata etten ole ongelmani kanssa yksin, mutta tavallaan se myös kauhistuttaa; onko se todella näin yleistä; miksei siitä puhuta enemmän ja MIKSEI SILLE TEHDÄ JOTAIN ENEMMÄN??! (tällä tarkoitan muutakin kuin reseptien kirjoittamista, vaikken suinkaan millään tavalla tuomitse lääkeiden käyttöä, joillekin ne varmasti sopivat ja auttavat, tosin hieman mietityttää välillä kun tuntuu että taitaa kohta olla koko sukupolvi kemikaalien vaikutuksen alla masennuksen, paniikin tms. takia.)
Joka tapauksessa toivotan voimia kaikille tänne kirjoittaneille, ja minusta on mahtavaa että asiasta keskustellaan täällä. Toivottavasti asiat alkavat tästä selkiytymään... Elämää kuitenkin rakastan, niin raastavaa ja tukistavaa ja piskuista kun se välillä onkin.

 

Todellakin yllättävää kuinka paljon meitä on ja samalla lohduttavaa.
Minun tarinani on vasta alussa mutta kerron kuitenkin...


Olen 23v kahden lapsen äiti 3,6v ja kohta 4kk
Pienestä asti olen kuolemaa pelännyt, muttei aikaisemmin se ole elämästäni tehnyt vaikeaa, ennenkuin nyt.
Suurin pelko on siis sairastuminen ja etenkin aivosyöpään. Tuntuu että jokainen päivä on lasten hyvästelyä ja mietteitä siittä miten isä heidän kanssaan pärjää jos minä sairastun ja kuolen. Alkuun se oli vain mietteitä, sitten mukaan tuli itsensä tutkiminen, edelleen olen sitä mieltä että puheessani on jotain outoa. mitä pitemmälle miettiminen meni sitä enemmän se on ajatuksissa eikä tunnu poistuvan ollenkaan. miehelle yritin varovasti puhua mutta tuntui tosi vaikealla, kyyneleet tuli silmiin(niinkuin nytkin ja jos yritän asiasta puhua)

se viikko kului tuskaisesti, mua alko ahdistaan, tuntu että hengen vetäminen on vaikeaa, pala kurkussa kokoajan, kova väsymys ja haluttomuus tehdä mitään.

varasin sairaan hoitajalle ajan jotta katsoisi kurkkuun, mikä olisi ahdistavan olon syynä.tuntui kun kurkku olisi ollut turvonnut.
Hoitaja kysyi lopuksi onko elämässäni tapahtunut jotakin...aloin itkeä ja kerroin kuoleman pelostani. se oli vaikeaa mutta helpottavaa. juteltiin pitkään ja sovittiin että menen seuraavalla viikolla sinne uudestaan...se on huomenna.

viikonloppu meni tosi kivasti, ei ahdistanut ja ajatukset pysy melkein kokoajan poissa kuolemasta kunnes tuli maanantai...

ajatukset alko pikkuhiljaa pyöriä taas samassa,eilen sitten istuessani tietokoneella tuli tosi huono olo ,päätä jyskytti ja huimas mä tietty heti ajattelin että tää on oire taas ja tuli semmonen kylmähiki ja ihme oksettava olo.ajattelin että tää on nyt menoa. mutta se sit helpotti ja olo on ollut sen jälkeen pelottava. aamuyöstä näin ekan kerran asiasta painajaista.

voi kun se huominen jo tulisi ja pääsisi puhumaan taas.

te jotka olette tai nyt kärsitte samoista ajatuksista ja oireista kertokaa mulle miten olette selvinneet, miten saatte kuoleman pelon talttumaan. Tuntuu että en osaa nauttia ihanasta vauvastani kun kokoajan ajattelen että kohta en enää ole täällä.

kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea loppuun tämän
:hug:

 

\

Todellakin yllättävää kuinka paljon meitä on ja samalla lohduttavaa.
Minun tarinani on vasta alussa mutta kerron kuitenkin...


Olen 23v kahden lapsen äiti 3,6v ja kohta 4kk
Pienestä asti olen kuolemaa pelännyt, muttei aikaisemmin se ole elämästäni tehnyt vaikeaa, ennenkuin nyt.
Suurin pelko on siis sairastuminen ja etenkin aivosyöpään. Tuntuu että jokainen päivä on lasten hyvästelyä ja mietteitä siittä miten isä heidän kanssaan pärjää jos minä sairastun ja kuolen. Alkuun se oli vain mietteitä, sitten mukaan tuli itsensä tutkiminen, edelleen olen sitä mieltä että puheessani on jotain outoa. mitä pitemmälle miettiminen meni sitä enemmän se on ajatuksissa eikä tunnu poistuvan ollenkaan. miehelle yritin varovasti puhua mutta tuntui tosi vaikealla, kyyneleet tuli silmiin(niinkuin nytkin ja jos yritän asiasta puhua)

se viikko kului tuskaisesti, mua alko ahdistaan, tuntu että hengen vetäminen on vaikeaa, pala kurkussa kokoajan, kova väsymys ja haluttomuus tehdä mitään.

varasin sairaan hoitajalle ajan jotta katsoisi kurkkuun, mikä olisi ahdistavan olon syynä.tuntui kun kurkku olisi ollut turvonnut.
Hoitaja kysyi lopuksi onko elämässäni tapahtunut jotakin...aloin itkeä ja kerroin kuoleman pelostani. se oli vaikeaa mutta helpottavaa. juteltiin pitkään ja sovittiin että menen seuraavalla viikolla sinne uudestaan...se on huomenna.

viikonloppu meni tosi kivasti, ei ahdistanut ja ajatukset pysy melkein kokoajan poissa kuolemasta kunnes tuli maanantai...

ajatukset alko pikkuhiljaa pyöriä taas samassa,eilen sitten istuessani tietokoneella tuli tosi huono olo ,päätä jyskytti ja huimas mä tietty heti ajattelin että tää on oire taas ja tuli semmonen kylmähiki ja ihme oksettava olo.ajattelin että tää on nyt menoa. mutta se sit helpotti ja olo on ollut sen jälkeen pelottava. aamuyöstä näin ekan kerran asiasta painajaista.

voi kun se huominen jo tulisi ja pääsisi puhumaan taas.

te jotka olette tai nyt kärsitte samoista ajatuksista ja oireista kertokaa mulle miten olette selvinneet, miten saatte kuoleman pelon talttumaan. Tuntuu että en osaa nauttia ihanasta vauvastani kun kokoajan ajattelen että kohta en enää ole täällä.

kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea loppuun tämän
:hug:

tää oli ku mun juttu noiden oireiden osalta.mä oon menossa huomenna terapeutin juttusille ja katotaa onko siitä mulla apua.toivottavasti.

 

Mulla ollut myös yhtä pahoja ajatuksia sairastumisesta ja todella ne oireet itselleni kehitin. Mulla myös diagnosoitiin synnytyksenjälkeinen masennus ja pakkoajatukset, niin ja siis vasta kun lapsemme oli n10kk. Puhuminen ainakin auttaa minua ja joskus se, että itken tätä kuolemanpelkoa miehelleni, joka sitten taas heittää huumoria mukaan(siis tuo auttaa minulle, ei välttämättä kaikille). Ja kirjoittaminen auttaa myös, saa puhditettua mielen, huomaa kuinka älyttömiä ajatukset ovat..
Lääkitystä käytin myös jonkun aikaa, oli tärkeä askel, kun pääsi kiinni hyvään ja tasapainoiseen oloon. Vaikean hetken kohdatessa voi muistella, että miltä se hyvä olo tuntuikaan ja että se on mahdollista saavuttaa.. Paljon Voimia!!!

 

kävin sitte terapiassa ja mulle sanottiin että lievä tai keskivaikea masennus on mun oireilujen syy.liian monta vuotta olin ollu näitten oireideni kanssa ja ne vain lisääntyi ja olin kuin oravanpyörässä nyt on sit terapiaa eessä päin mut olen vaan tyytyväinen kun sain jonkun diagnoosin ja nyt tiedetään miten sitä aletaan hoitaa. =) ehkä tää tästä viel iloksi muuttuu ja alkaa mullekin elämä hymyilemään osa taakasta jäi jo sinne terapeutin huoneeseen eli nyt on suunta vaan ylöspäin.

 

\

kävin sitte terapiassa ja mulle sanottiin että lievä tai keskivaikea masennus on mun oireilujen syy.liian monta vuotta olin ollu näitten oireideni kanssa ja ne vain lisääntyi ja olin kuin oravanpyörässä nyt on sit terapiaa eessä päin mut olen vaan tyytyväinen kun sain jonkun diagnoosin ja nyt tiedetään miten sitä aletaan hoitaa. =) ehkä tää tästä viel iloksi muuttuu ja alkaa mullekin elämä hymyilemään osa taakasta jäi jo sinne terapeutin huoneeseen eli nyt on suunta vaan ylöspäin.
[/quote

Hei vieras75 voitaisiinko vaihdella ajatuksia? vaikka s-postilla

 

\

\

kävin sitte terapiassa ja mulle sanottiin että lievä tai keskivaikea masennus on mun oireilujen syy.liian monta vuotta olin ollu näitten oireideni kanssa ja ne vain lisääntyi ja olin kuin oravanpyörässä nyt on sit terapiaa eessä päin mut olen vaan tyytyväinen kun sain jonkun diagnoosin ja nyt tiedetään miten sitä aletaan hoitaa. =) ehkä tää tästä viel iloksi muuttuu ja alkaa mullekin elämä hymyilemään osa taakasta jäi jo sinne terapeutin huoneeseen eli nyt on suunta vaan ylöspäin.
[/quote

Hei vieras75 voitaisiinko vaihdella ajatuksia? vaikka s-postilla

joo voisin mä ajatuksia vaihtaa mut miten se onnistuu ku kumpikaan ei oo kirjautuneena. :/ mä en kovin mielellään laittais mun s-postiosoitetta tänne kaikkien näkyviin. :ashamed: onks sul joku nikki et voisko ajatella y-viestin kautta?
joo ja mun täytyy muuten lisätä tohon mun ekaan terapiakäyntiin liittyen että mulla on siis kaiken tän oireilun takana sellanen kuin yleistynyt ahdituneisuushäiriö.se on aiheuttanu mulle näitä oireita aina vaan lisää ja lisää ja nyt ihan viime kuukausina se on vasta mennyt tohon masennusasteelle. :/

 

manskulle mee ihmeessä terapeutin juttusille koska mulla noi oireet on hyvin samanlaisia kuin sulla ja oon kärsiny niistä jo monta vuotta ja nyt alkoi tosissaan riittää.nyt mulla se eka käynti takana ja täytyy sanoa että kylläpä helpotti jo pelkästään se että sai ammatti-ihmiselle puhua ja kertoa kaikki maholliset oireensa ja kuulla että takana on tuo yleistynyt ahdistuneisuushäiriö joka ei tosiaankaan ole mikään harvinainen juttu.mulle sanottii siis myös toi että olen jonkun verran myös masentunut ja terapeutti sanoi että tuskin tätä masennusjuttua olisi tullut ollenkaan jos olisin jo aiemmin tehnyt jotain tälle oireilulleni. :ashamed: ei silti sanonut sitä mitenkään syyttävästi vaan totesi vain tosiasiana ja kehui samaan syssyyn että hyvä että silti nytkin tulin että seuraava vaihe olisikin ollut sitte jo ehkäpä vähän syvempi masennus.
tähän häiriöön on kuulemma terapiasta saatavissa hyvä apu ja jos sekään ei riitä niin on myös lääkitystä joka ei tarkoita kuitenkaan sitä että lääkkeitä pitäisi syödä loppuelämänsä ajan.ainoastaan sen aikaa että olisi esim.puoli vuotta oireettomana. =)
suosittelen lämpimästi että ottaisit asuinpaikkasin terapiakeskukseen yhteyttä koska ei tästä olotilasta kannata kärsiä.on tää sen verran rasittavaa ainakin pidemmän päälle

 

\

\

\

kävin sitte terapiassa ja mulle sanottiin että lievä tai keskivaikea masennus on mun oireilujen syy.liian monta vuotta olin ollu näitten oireideni kanssa ja ne vain lisääntyi ja olin kuin oravanpyörässä nyt on sit terapiaa eessä päin mut olen vaan tyytyväinen kun sain jonkun diagnoosin ja nyt tiedetään miten sitä aletaan hoitaa. =) ehkä tää tästä viel iloksi muuttuu ja alkaa mullekin elämä hymyilemään osa taakasta jäi jo sinne terapeutin huoneeseen eli nyt on suunta vaan ylöspäin.
[/quote

Hei vieras75 voitaisiinko vaihdella ajatuksia? vaikka s-postilla

joo voisin mä ajatuksia vaihtaa mut miten se onnistuu ku kumpikaan ei oo kirjautuneena. :/ mä en kovin mielellään laittais mun s-postiosoitetta tänne kaikkien näkyviin. :ashamed: onks sul joku nikki et voisko ajatella y-viestin kautta?
joo ja mun täytyy muuten lisätä tohon mun ekaan terapiakäyntiin liittyen että mulla on siis kaiken tän oireilun takana sellanen kuin yleistynyt ahdituneisuushäiriö.se on aiheuttanu mulle näitä oireita aina vaan lisää ja lisää ja nyt ihan viime kuukausina se on vasta mennyt tohon masennusasteelle. :/

no niin eli tässäpä tämä nikkini on , pistähän yksityis viestiä niin voidaan vaihtaa niitä ajatuksia =) Minäkään en kyllä mielelläni esittele s-postiani täällä :ashamed:

nim. pelkään kuolemaa

 

Kuolemanpelko saa taas musta otteen, vaikka yrittäis ajatella vaikka mitä muuta.Sen laukasi taas tänään joku uutinen rintasyövästä.Pelkään omaa ja läheisteni kuolemaa.Nämä pelot tulivat,kun sain ekan lapseni ja se meni ohi vähäksi aikaa, kunnes toisessa raskaudessa palasi takaisin.Käyn mielenterveystoimistossa kerran kuussa keskustelemassa elämästäni ja ongelmastani, mutta tuntuu, ettei se saa tuota järjetöntä pelkoa katoamaan.Mikä neuvoksi? Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!

PS.Kuolemanpelko alkoi hyvin traumaattisesta hätäsektiosta, vaikka loppu oli onnellinen, se silti aloitti pelkoni.

 

MÄ AINAKIN OON!!!!!! :\| :'( :hug:

 

PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ

Sisältö:

Johdanto
Terve ja sairas huolellisuus, hyve vai helvetti
Syyllinen vai psykopaatti, terve ja sairas moraali
Pakkomielteisyys ja masennus
Yhteys eläinten käyttäytymiseen
Oireet
Pakkoajatukset
Pakkotoiminnat
Pakkoneuroottiset toimintamallit ja luonteenpiirteet
Pakko-oireisuuden tuottamia ongelmia
Mistä pakko-oireisuus johtuu? Hoitotapojen taustaa
Psykologiset teoriat
Neurobiologiset teoriat
Serotoniiniteoriat
Pakko-oireiden esiintyminen
Pakko-oireiden lääkehoito
Lopuksi
Johdanto

Huolellisuus, tavoitteellisuus ja täsmällisyys ovat kulttuurissamme korkealle arvostettuja hyveitä. Moraalisuuteen ja syyllisyysherkkyyteen suhtaudumme mielellämme ymmärtäväisesti; huoleton, spontaani ja itseään ajatteleva lapsi saa tuomionsa kotona ja koulussa.

Joillakin varmuuden maksimointi, säästäväisyys, täsmällisyys, täydellisyyden tavoittelu, siisteys ja moralismi saavat jatkuvaa ahdistusta ja rituaalinomaista käyttäytymistä tuottavia muotoja. Liialliset pelot, mielikuvat ja yllykkeet pyörivät päässä ja aiheuttavat piinaa sekä itselle että läheisille. Mielettömiksi koetut ajatukset tuntuvat samaan aikaan hävettäviltä ja mahdottomilta vastustaa. Erilaiset rituaalit ja rutiinit vievät ajan ja energian sekä kaventavat sosiaalista kenttää. Kyseessä saattaa olla pakko-oireinen häiriö eli pakkoneuroottisuus.

Syyllisyyden kokemisen suhteen ihmisluonteet vaihtelevat tunnetusti paljon. Psykopaatti näkee itsellään vain oikeuksia, pakkoneurootikko velvollisuuksia ja syyllisyyden aiheita. Talousrikollinen näyttää selviytyvän elämästään ilman näkyviä tunnontuskia kun toisaalla seurakuntanuori ajautuu itsemurhan partaalle huomatessaan merkkejä orastavasta seksuaalisuudestaan. Pitkään on pohdittu kasvatuksen ja perimän suhdetta näiden ilmiöiden synnyssä. Ehkä kuitenkin geeneiltään neuroottiset vanhemmat siirtävät myös kasvatuksen kautta lapsilleen ylitiukan moraalin ja syyllisyyden.

Pakkoneuroottisuuteen ja kohtuuttomiin tavoitteisiin taipuvilla ihmisillä on usein taipumusta myös masennukseen. Tämän voi nähdä reaktiona kyvyttömyyteen näiden liiallisten tavoitteiden täyttämisessä. Ristiriita todellisuuden ja sisäisten päämäärien välillä kasvaa liian suureksi. Toisaalta ei liene sattumaa, että pakkoneuroottisuuden ja masennuksen kemiallinen häiriö on hyvin saman kaltainen: serotoniinivälitteisen aivotoiminnan suhteellinen puute. Myös paniikkihäiriö ja pakko-oireisuus esiintyvät usein samalla henkilöllä. Kaikissa kolmessa mielenterveyshäiriössä epäillään taustalla olevan serotoniini-välittäjäaineen suhteellista puutosta. Serotoniinitoiminnan tukeminen lääkehoidolla helpottaa usein niin pakko-oireisuutta, paniikkioireita kuin masennustakin.

Mielenkiintoista on myös tyypillisten pakkotoimintojen saamankaltaisuus turhautuneen, masentuneen ja neuroottisen eläimen toimien kanssa. Pelokas ja ahdistunut apina alkaakin puhdistaa itseään, häkkiin suljettu norsu toistaa tiettyä liikettä ja masentunut koiranpentu alkaa järsiä omaa häntäänsä.

Pakko-oireet

Pakko-oireiselle häiriölle ovat tyypillisiä ajatukset, pelot, mielikuvat tai yllykkeet, jotka

ovat tilanteeseen nähden liiallisia ja lähes poikkeuksetta ahdistavia
asianomainen tunnistaa ne omiksi ajatuksineen ja koettaa vastustaa tai olla välittämättä niistä
ajatukset tai pelot aiheuttavat merkittävää ahdistusta tai haittaavat työtä ja ihmissuhteita
Tyypillisimpiä pakkoajatuksia

Likaisuuteen, haitallisiin aineisiin myrkkyihin, saasteisiin tai taudinaiheuttajiin liittyvät pelot.
Kohtuuton huolestuneisuus ja riskien yliarviointi, näistä seuraava päättämättömyys ja hitaus.
Fyysiseen terveyteen tai ulkoiseen olemukseen liittyvä kohtuuton huoli. Fyysisen sairauden tai ulkoisen poikkeavuuden pakkomielteinen pelko.
Symmetrian ja täsmällisyyden kohtuuton tavoittelu joko ulkoisessa ympäristössä tai mielen alueella.
Aggressiosisältöiset mielikuvat tai pelot, tyypillisesti oman itsehillinnän menettämisen pelko. Tyypillinen nimenomaan ylikilteille henkilöille, jotka käytännössä eivät koskaan tekisi kenellekään pahaa.
Seksuaalisuuteen liittyvät ahdistavat mielikuvat ja pelot, jotka aiheuttavat usein häpeää ja syyllisyyttä. Seksuaalisen itsekontrollin menettämisen pelko.
Melkein mikä tahansa ajatus, sana, ääni, musiikki voi muodostua kohtuuttomasti päässä pyöriväksi pakkoajatukseksi ja aiheuttaa ahdistusta, sen torjumisyrityksiä tai esim. ärtyneisyyttä.
Kohtuuton ja jäykkä moraalisuus tai säästäväisyys.
Esimerkkejä

Pekka hakeutui psykiatrille oltuaan pari vuotta masentunut äitinsä kuoleman jälkeen. Terapiassa läpikäytiin Pekan suhdetta äitiin ja tuettiin hänen surutyötään. Jossain vaiheessa ilmeni, että Pekka oli jo pari vuotta ollut pakonomainen tarve viettää useita tunteja äitinsä haudalla tarkastamassa että hautakivien kiiltävässä pinnassa ollut naarmuja.

Matti hakeutui hoitoon ihmissuhdevaikeuksien ja jännittämisen takia. Ilmeni, että iltaisin hän katseli käsipeilistä nenäänsä ja totesi, että miehellä ei ole tulevaisuutta jos hänellä on sellainen nenä.

Seppo hakeutui terapiaan erilaisten pelkojen takia. Hän koki jonkinlaista yliluonnollista uhkaa sanasta "Helsinki". Missä tahansa liikennemerkissä, sanomalehdessä tai radio-ohjelmassa sana tuotti hänelle uhkaa ja kauhua. Pitkässä hoitosuhteessa ei koskaan selvinnyt mikä käytännöllinen tai symbolinen merkitys "Helsinki"-sanalla Sepolle oli. Seppo oli aina hävennyt outoa pelkoaan eikä ollut sanonut siitä aiemmin kenellekään, salaa Seppo oli vuosia pelännyt olevansa mielisairas.

Leena tuli hakemaan apua perheongelmiinsa. Suurimpana ongelmana Leena piti perheen epäsiisteyttä. Hän oli aina pitänyt siisteyttä kunnia-asiana ja päivittäin joutui konfliktiin lasten ja miehen kanssa tavaroiden paikasta ja lehtitelineen ja videohyllyn järjestyksestä. Jopa yövuorosta palatessaankin hän joutui järjestämään videot ojennukseen. Alkuhaastattelussa ilmeni, että ylenpalttinen järjestyksenpito oli vain eräs Leenan monista pakko-oireista.

Pakkotoimintoja

Liiallinen peseytyminen (käsien, kasvojen, suihkussakäynti), tavaroiden puhdistus, desinfiointi, likaisuuden pelkoon liittyvä tarkastelu ja välttely. Kohtuuton tartunnan pelko ja siihen liittyvät testit ja lääkärissä käynnit.

Suhteettomaan epävarmuuteen liittyvä tarkastelu; lukot, hella, kahvinkeitin, vesihanat jne. Asioiden tekeminen uudelleen ja uudelleen, toistamispakko. Onnen/epäonnen numerot tai värit, taikauskoiset pelot.

Oman tai toisten terveyden jatkuva tarkkailu, loputtomat tutkimukset ja lääkärissäkäynnit. Fyysisen poikkeavuuden pelko ja peiliin (tai vaakaan) tuijottaminen.

Tavaroiden järjestely, laskeminen, syömisrituaalit, kaiken toiminnan kohtuuton jäykkyys ja kaavamaisuus.

Vahingoittamisen pelkoon liittyvät tarkastamisen: ettei vahinkoa tule tapahtumaan tai ole jo tapahtunut. Loputon oman toiminnan selittely tai anteeksipyytely, väärinkäsitysten pelko.

Kohtuuton tavaroiden kerääminen vaikeus luopua ilmeisen hyödyttömistä esineistä. Listojen ja muistilappujen suhteeton tekeminen. Mielen alueen rituaalit (sanojen toistaminen mielessä, rituaalinomainen rukoilu, laskeminen tms.) Hiusten tai karvojen nyppiminen, tavaroiden koskettelu tai asettelu pakonomaisesti.

Esimerkkejä
Pasi alkoi 14 vuoden iässä pestä käsiään 20-30 kertaa päivässä, kun koulussa kemian koetta tehtäessä opettaja oli varoittanut aineiden olevan syövyttäviä. Vähitellen Pasi ei pystynyt menemään pelkonsa takia kemian tunnille eikä koskemaan kemian kirjaan. Puolen vuoden kuluttua Pasi vietti 2-3 tuntia päivässä suihkussa. Neuvottomina ja konfliktin välttämiseksi Pasin vanhemmat antoivat hänen toimia näin. Myöhemmin armeijassa Pasi koki ihmeparanemisen vaikka se alussa oli vaikeaa. Kotona armeijan jälkeen kaikki palasi vähitellen entiselleen.

Riikka hakeutui hoitoon ahdistavien ja aikaavievien rituaalien ja hävettävien pakkotoimintojen takia. Etenkin kotoa lähteminen tuotti suuria vaikeuksia: kampausta ja vaattetusta aseteltiin yli tunti, avainten ja lompakon mukaantuloa piti tarkastaa kolmasti kuten myös hellanlevyt, kahvinkeitin ja vesihanat. Sitten voikin mennä jo ulos ja tarkistaa kolmasti ovea nykimällä tuliko ovi kiinni. Kotisairaanhoitajan työ kävi myös raskaaksi kun välillä piti illalla palata asiakkaan luo tarkastamaan tuliko lääkkeet jaettua oikein ja hella pois päältä.

Pakkoneuroottiset toimintamallit ja luonteenpiirteet

Nykyisin pakko-oireinen häiriö diagnosoidaan, jos oireet vaivaavat potilasta useita tunteja päivässä tai ne aiheuttavat huomattavaa kärsimystä tai sosiaalista tai ammatillista haittaa. Lievempinä edellä kuvatunlaiset oireet ovat melko yleisiä. Tuolloin lääkärit puhuvat vaativasta (ylitavoitteellisesta) persoonallisuudesta. Tällaisella henkilöllä rima on joka suhteessa poikkeuksellisen ja ahdistavan korkealla. Luonteenomaista on alituinen epävarmuus, täydellisyyden tavoittelu, liikatunnollisuus, pikkutarkkuus, huolellisuus ja jäykkyys. Tiettyyn asteeseen nämä ovat yhteiskunnan palkitsemia piirteitä mutta ne johtavat usein uupumukseen ja romahdukseen kautta depressioon. Tällaiselle ihmiselle fyysinen sairaus tai työttömäksi jääminen on erityisen vaikeaa, kun kaikkea ei voikaan hallita.

Pakkoneuroottisuuden tuomia ongelmia

Neuroottinen oire itsessään on ihmiselle ja lähiympäristölleen raskas. Toisaalta lähipiirissä se altistaa konflikteille, kun läheiset pitävät potilasta vain hankalana ja itsepäisenä. Toisaalta voimakkaat oireet ovat usein sosiaalisesti niin hävettäviä, että potilas leimaa itsensä mielisairaaksi ja vetäytyy sosiaalisista suhteista. Ylenpalttinen moraalisuus liityy alituiseen syyllisyyden tunteeseen ja ylikiltteys altistaa muiden hyväksikäytölle. Täydellisyydentavoittelijalle käytännössä jokainen suoritus on pettymys ja loputon yrittäminen uuvuttaa vähitellen täysin.

Pakkoneurootikolle saattaa alkoholi tai rauhoittavat lääkkeet olla ainoa tapa rentoutua, mikä altistaa edelleen ongelmille. Tyypillinen "tuurijuoppo" onkin pakkoneurootikko, aina kolme kuukautta esimerkillinen ja tarkka työmies, joka vaatii sitten viikon juopotteluputken. Rauhoittavat ja unilääkkeet eivät vaikuta myönteisesti itse pakko-oireisiin, mutta liittyvät helposti välttämättömäksi osaksi kaikkea varmistavan potilaan elämään.

Mistä pakko-oireisuus johtuu

Psykologiset teoriat ja hoito
Vanhemmat pakko-oireisuuden selitysmallit painottavat henkilön taipumusta käsitellä ristiriitoja ja ahdistusta toisaalta tietyillä lapsenomaisilla tavoilla, toisaalta turvautumalla keinotekoisen älyllistävään ajatteluun. Psykoanalyyttiset mallit näkevät yhtäläisyyttä pakko-oireilla ja 3-4 vuotiaan lapsen ajattelun ja tuntemisen välillä. Tähän perustuvat terapiat näkevät oireet pyrkimyksinä kanavoida ahdistusta kulloisessakin elämäntilanteessa. Pitkät, psykoanalyyttiset terapiat saattavat olla hyödyllisiä etenkin nuoren potilaan kokonaiskehityksen kannalta, mutta niiden teho pakko-oireisuuden vähentämisessä näyttävät heikoilta.

Uudet kognitiiviset psykologian selitysmallit painottavat lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyvää vääristynyttä ajattelutapaa, johon liittyy mielikuvia täydellisestä hyveellisyydestä ja riskien välttämisestä: siisteys, puhtaus, sairauksien välttäminen, säästäväisyys, riskien poistaminen tai konfliktien ja kielteisten tunteiden välttäminen menevät kohtuuttomuuksiin ja näissä epäonnistuminen tuottaa syyllisyyttä tai suhteetonta pelkoa. Hoidossa pyritään mm. tiedottamaan omia ajatusmalleja, vähitellen vapautumaan aiheettomasta syyllisyydestä ja kehittämään uusia toimintamalleja.

Käyttäytymispsykologiset selitykset ovat lähinnä kiinnostuneita opittujen tapojen muuttamisesta tässä ja nyt. Pelottavia ahdistavia tilanteita ei vältellä vaan käydään niitä kohti ja tahallaan altistutaan ahdistaville ärsykkeille ilman pakomahdollisuutta. Ensin ahdistuneisuus lisääntyy rajusti, mutta vähitellen heikkenee ja sammuu. Usein asiassa edetään vähitellen, mutta menetelmät vaatii potilaalta voimakasta motivaatiota. Pakkotoimintojen suhteen on esitetty hyviä ja pitkäaikaisia hoitotuloksia, eikä potilas näyttäisi saava tilalle muita oireita tai ongelmia.

Neurobiologiset teoriat ja niihin perustuvat hoidot
Psykiatrisessa kirjallisuudessa pidetään ainakin vaikeaa pakko-oireisuutta neurobiologisena, aivojen etuosan toiminnan häiriöön perustuvana sairautena. Monenlaiset havainnot mm. aivoleikkaukset, neurologisten sairauksien, aivojen kuvantamismenetelmien (PET-kuvat), perinnöllisyystutkimusten, hermovälittäjäaine-tutkimusten ja lääkehoitokokeilujen yhteydessä viittaavat selvään aivotoiminnan häiriöön.

Aivojen etuosien tiettyjä tumakkeita on verrattu auton vaihdelaatikkoon: tilanteen mukaan täytyy huomion keskipisteeseen tulla vuorotellen tietty toiminta, havainto tai ajatus. On esitetty, että pakko-oireisessa häiriössä "vaihteisto" menee jumiin ja ajatustoiminnan joustavuus kärsii. Aivotoiminnan kuvantamisessa juuri näissä osissa nähdään häiriöitä ja tietyillä aivoleikkauksilla tai näihin tumakkeisiin vaikuttavilla lääkkeillä oireet lievittyvät. Tyvitumakkeiden yhteyttä ja ajattelun joustavuutta säätelemässä näyttää olevan serotoniini-välittäjäaine. Muita seretoniinitoiminnan puutokseen yhdistettyjä häiriöitä ovat mm. syvä masennus, paniikkihäiriö, tietyt alkoholismin ja syömishäiriöiden muodot, impulsiivinen väkivaltaisuus ja migreeni. Näitä esiintyykin runsaasti samoilla henkilöillä ja samoissa suvuissa kuin pakko-oireista häiriötä.

Suurimmat lääkehoidon saavutukset on saatu nimenomaan serotoniinitoimintaa tukevilla lääkkeillä. Tietty lääkitys auttaa n. 50-60 %:n potilasta, mutta jos lääkitystä haetaan määrätietoisesti (suuri annos ja pitkä hoitoaika), useimmat potilaat saavat apua.

Myös monissa aivojen etuosien tyvitumakkeita vaurioittavissa sairauksissa nähdään pakko-oireita, suuri osa pakko-oireisista potilaista onkin neurologin hoidossa. Esimerkiksi USA:ssa katsotaan, että n. 5 %:lla vaikeammista pakko-oirepotilaista tulisi harkita sähköneulalla tehtävää aivoleikkausta tyvitumakkeiden alueelle. Suomessa hoitomuoto ei juuri ole käytössä.

Pakko-oireiden esiintyminen

Lieviä pakko-oireita esiintyy etenkin nuorilla ihmisillä melko paljon, mutta hoitoa kannattaa harkita aina jos

pakko-oireet vaativat useita tunteja vuorokaudessa ja jatkuvat kuukausia
pakko-oireet aiheuttavat huomattavaa ahdistusta tai haittaa koulussa, töissä tai sosiaalisissa suhteissa.
Pakko-oireisuus alkaa usein lapsuudessa ja nuoruudessa. Vaikka lievät oireet ovat yleisiä, ei nuorellakaan saisi aiheetta lykätä, nuoruudessa mahdolliset menetyksetkin psyykkisessä ja ammatillisessa kehityksessä ovat suuria.

Pakko-oireisuus saattaa olla lyhytaikaista johonkin kriisiin, menetykseen tai fyysiseen syyhyn (esim. hormonihäiriöt) liittyen ja saattaa vaihdella mielialaan liittyen. Vaikeammat tapaukset ovat usein kroonisia ja vaativat hyvinkin pitkäaikaista hoitoa. Pakko-oireinen potilas saattaa joko hävetä oireitaan tai mieltää ne tarkan luonteensa ominaisuuksiksi (joista lähinnä läheiset kärsivät) Tämän takia häiriön yleisyys saattaa olla suurempi kuin aiemmissa tutkimuksissa esitetty 1-3 %

Viime vuosina on keskusteltu paljon "terveen" ja "sairaan" pakkomielteisyyden rajasta. On puhuttu pakkomielleryhmän häiriöistä, jolloin esiintyvyydeksi lasketaan jo lähes 10 %. Varsinaisen pakko-oireisen häiriön lähisukulaisiksi on esitetty mm. eräitä alkoholismin ja syömishäiriöiden muotoja (etenkin tuurijuoppous ja ahmimishäiriö), masennuksesta kumpuava pakkomielteistä mustasukkaisuutta, sairaalloista pelihimoa tai itseä häiritsevä seksuaalisuuden muotoja. Tietyt masennuslääkkeet näyttävät myös vaikuttavan näissä ongelmissa.

Toivottavasti tulevaisuudessa ei kuitenkaan kaikkea intohimoa poisteta maailmasta lääkityksellä.

Pakko-oireiden lääkehoito

Suomessa on markkinoilla lähes 30 masennuslääkettä, joissa osan vaikutus perustuu nimenomaan aivojen serotoniinitoiminnan tukemiseen. Yhteistä näille on vasta kuukausien kuluessa tuleva vaikutus.

Masennuslääkkeisiin ei tule riippuvuutta. Vanhojen lääkkeiden sisuvaikutuksina esiintyi suun kuivumista, väsymistä ja huimausta. Yliannokset saattavat olla hengenvaarallisia. Uusissa lääkkeissä sivuvaikutuksia on vähemmän ja lääkitys on suurillakin annoksilla turvallista. Alkoholi heikentää selvästi masennuslääkkeen vaikutusta.

Tyypillistä masennuslääkitykselle pakko-oireisessa häiriössä on hitaasti alkava vaikutus ja suhteellisen suuri lääkeannos. Yritä olla kärsivällinen, vaikutus tulee vasta 3-4 kk:ssa, ja usein toipumista tapahtuu huomattavasti pitempään. älä anna periksi, jos ensimmäisestä lääkkeestä ei ole apua, sinnikkyys palkitaan.

Rauhoittavat ja unilääkkeet tulisi varata lyhytaikaisesti pahimpiin kriiseihin ja pelkoihin, joskus tarvitaan psykoosilääkettä lisälääkkeeksi. Alkoholi on ylivoimaisesti huonoin psyykelääke.

Lopuksi

Pakkomielteet voivat satunnaisesti liittyä elämään, mutta pitkään jatkuessaan ne aiheuttavat pelkoa, kärsimystä, välttelyä, häpeää ja ihmissuhde vaikeuksia. Pakkotoiminnoissa saadaan usein hyviä hoitotuloksia käyttäytymisterapialla ja harjoitelulla, kognitiivinen ja analyyttinen terapia saattaa hyödyttää etenkin pitkäkestoisissa, laaja-alaisissa häiriöissä ja varsinkin nuorilla ihmisillä. Perhe- tai päihdeongelmat vaativat oman huomionsa.

Lääkehoitona on lähinnä masennuslääkitys. Odota tuloksia vähintään 3-4 kk, vältä alkoholia. Masennuslääkitykseen ei totu, mutta itse pakko-oireinen häiriö voi olla hyvinkin pitkäaikainen.

Lähde: Jukka Turtonen, GlaxoSmithKline

 

Minä olen kärsinyt ehkä noin 17v asti pakko-oireista ja kävin lääkärissäkin vuonna 1995-1998.Ei mitään apua,oireet ovat edelleenkin samanlaiset.


PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ

Sisältö:

Johdanto
Terve ja sairas huolellisuus, hyve vai helvetti
Syyllinen vai psykopaatti, terve ja sairas moraali
Pakkomielteisyys ja masennus
Yhteys eläinten käyttäytymiseen
Oireet
Pakkoajatukset
Pakkotoiminnat
Pakkoneuroottiset toimintamallit ja luonteenpiirteet
Pakko-oireisuuden tuottamia ongelmia
Mistä pakko-oireisuus johtuu? Hoitotapojen taustaa
Psykologiset teoriat
Neurobiologiset teoriat
Serotoniiniteoriat
Pakko-oireiden esiintyminen
Pakko-oireiden lääkehoito
Lopuksi
Johdanto

Huolellisuus, tavoitteellisuus ja täsmällisyys ovat kulttuurissamme korkealle arvostettuja hyveitä. Moraalisuuteen ja syyllisyysherkkyyteen suhtaudumme mielellämme ymmärtäväisesti; huoleton, spontaani ja itseään ajatteleva lapsi saa tuomionsa kotona ja koulussa.

Joillakin varmuuden maksimointi, säästäväisyys, täsmällisyys, täydellisyyden tavoittelu, siisteys ja moralismi saavat jatkuvaa ahdistusta ja rituaalinomaista käyttäytymistä tuottavia muotoja. Liialliset pelot, mielikuvat ja yllykkeet pyörivät päässä ja aiheuttavat piinaa sekä itselle että läheisille. Mielettömiksi koetut ajatukset tuntuvat samaan aikaan hävettäviltä ja mahdottomilta vastustaa. Erilaiset rituaalit ja rutiinit vievät ajan ja energian sekä kaventavat sosiaalista kenttää. Kyseessä saattaa olla pakko-oireinen häiriö eli pakkoneuroottisuus.

Syyllisyyden kokemisen suhteen ihmisluonteet vaihtelevat tunnetusti paljon. Psykopaatti näkee itsellään vain oikeuksia, pakkoneurootikko velvollisuuksia ja syyllisyyden aiheita. Talousrikollinen näyttää selviytyvän elämästään ilman näkyviä tunnontuskia kun toisaalla seurakuntanuori ajautuu itsemurhan partaalle huomatessaan merkkejä orastavasta seksuaalisuudestaan. Pitkään on pohdittu kasvatuksen ja perimän suhdetta näiden ilmiöiden synnyssä. Ehkä kuitenkin geeneiltään neuroottiset vanhemmat siirtävät myös kasvatuksen kautta lapsilleen ylitiukan moraalin ja syyllisyyden.

Pakkoneuroottisuuteen ja kohtuuttomiin tavoitteisiin taipuvilla ihmisillä on usein taipumusta myös masennukseen. Tämän voi nähdä reaktiona kyvyttömyyteen näiden liiallisten tavoitteiden täyttämisessä. Ristiriita todellisuuden ja sisäisten päämäärien välillä kasvaa liian suureksi. Toisaalta ei liene sattumaa, että pakkoneuroottisuuden ja masennuksen kemiallinen häiriö on hyvin saman kaltainen: serotoniinivälitteisen aivotoiminnan suhteellinen puute. Myös paniikkihäiriö ja pakko-oireisuus esiintyvät usein samalla henkilöllä. Kaikissa kolmessa mielenterveyshäiriössä epäillään taustalla olevan serotoniini-välittäjäaineen suhteellista puutosta. Serotoniinitoiminnan tukeminen lääkehoidolla helpottaa usein niin pakko-oireisuutta, paniikkioireita kuin masennustakin.

Mielenkiintoista on myös tyypillisten pakkotoimintojen saamankaltaisuus turhautuneen, masentuneen ja neuroottisen eläimen toimien kanssa. Pelokas ja ahdistunut apina alkaakin puhdistaa itseään, häkkiin suljettu norsu toistaa tiettyä liikettä ja masentunut koiranpentu alkaa järsiä omaa häntäänsä.

Pakko-oireet

Pakko-oireiselle häiriölle ovat tyypillisiä ajatukset, pelot, mielikuvat tai yllykkeet, jotka

ovat tilanteeseen nähden liiallisia ja lähes poikkeuksetta ahdistavia
asianomainen tunnistaa ne omiksi ajatuksineen ja koettaa vastustaa tai olla välittämättä niistä
ajatukset tai pelot aiheuttavat merkittävää ahdistusta tai haittaavat työtä ja ihmissuhteita
Tyypillisimpiä pakkoajatuksia

Likaisuuteen, haitallisiin aineisiin myrkkyihin, saasteisiin tai taudinaiheuttajiin liittyvät pelot.
Kohtuuton huolestuneisuus ja riskien yliarviointi, näistä seuraava päättämättömyys ja hitaus.
Fyysiseen terveyteen tai ulkoiseen olemukseen liittyvä kohtuuton huoli. Fyysisen sairauden tai ulkoisen poikkeavuuden pakkomielteinen pelko.
Symmetrian ja täsmällisyyden kohtuuton tavoittelu joko ulkoisessa ympäristössä tai mielen alueella.
Aggressiosisältöiset mielikuvat tai pelot, tyypillisesti oman itsehillinnän menettämisen pelko. Tyypillinen nimenomaan ylikilteille henkilöille, jotka käytännössä eivät koskaan tekisi kenellekään pahaa.
Seksuaalisuuteen liittyvät ahdistavat mielikuvat ja pelot, jotka aiheuttavat usein häpeää ja syyllisyyttä. Seksuaalisen itsekontrollin menettämisen pelko.
Melkein mikä tahansa ajatus, sana, ääni, musiikki voi muodostua kohtuuttomasti päässä pyöriväksi pakkoajatukseksi ja aiheuttaa ahdistusta, sen torjumisyrityksiä tai esim. ärtyneisyyttä.
Kohtuuton ja jäykkä moraalisuus tai säästäväisyys.
Esimerkkejä

Pekka hakeutui psykiatrille oltuaan pari vuotta masentunut äitinsä kuoleman jälkeen. Terapiassa läpikäytiin Pekan suhdetta äitiin ja tuettiin hänen surutyötään. Jossain vaiheessa ilmeni, että Pekka oli jo pari vuotta ollut pakonomainen tarve viettää useita tunteja äitinsä haudalla tarkastamassa että hautakivien kiiltävässä pinnassa ollut naarmuja.

Matti hakeutui hoitoon ihmissuhdevaikeuksien ja jännittämisen takia. Ilmeni, että iltaisin hän katseli käsipeilistä nenäänsä ja totesi, että miehellä ei ole tulevaisuutta jos hänellä on sellainen nenä.

Seppo hakeutui terapiaan erilaisten pelkojen takia. Hän koki jonkinlaista yliluonnollista uhkaa sanasta "Helsinki". Missä tahansa liikennemerkissä, sanomalehdessä tai radio-ohjelmassa sana tuotti hänelle uhkaa ja kauhua. Pitkässä hoitosuhteessa ei koskaan selvinnyt mikä käytännöllinen tai symbolinen merkitys "Helsinki"-sanalla Sepolle oli. Seppo oli aina hävennyt outoa pelkoaan eikä ollut sanonut siitä aiemmin kenellekään, salaa Seppo oli vuosia pelännyt olevansa mielisairas.

Leena tuli hakemaan apua perheongelmiinsa. Suurimpana ongelmana Leena piti perheen epäsiisteyttä. Hän oli aina pitänyt siisteyttä kunnia-asiana ja päivittäin joutui konfliktiin lasten ja miehen kanssa tavaroiden paikasta ja lehtitelineen ja videohyllyn järjestyksestä. Jopa yövuorosta palatessaankin hän joutui järjestämään videot ojennukseen. Alkuhaastattelussa ilmeni, että ylenpalttinen järjestyksenpito oli vain eräs Leenan monista pakko-oireista.

Pakkotoimintoja

Liiallinen peseytyminen (käsien, kasvojen, suihkussakäynti), tavaroiden puhdistus, desinfiointi, likaisuuden pelkoon liittyvä tarkastelu ja välttely. Kohtuuton tartunnan pelko ja siihen liittyvät testit ja lääkärissä käynnit.

Suhteettomaan epävarmuuteen liittyvä tarkastelu; lukot, hella, kahvinkeitin, vesihanat jne. Asioiden tekeminen uudelleen ja uudelleen, toistamispakko. Onnen/epäonnen numerot tai värit, taikauskoiset pelot.

Oman tai toisten terveyden jatkuva tarkkailu, loputtomat tutkimukset ja lääkärissäkäynnit. Fyysisen poikkeavuuden pelko ja peiliin (tai vaakaan) tuijottaminen.

Tavaroiden järjestely, laskeminen, syömisrituaalit, kaiken toiminnan kohtuuton jäykkyys ja kaavamaisuus.

Vahingoittamisen pelkoon liittyvät tarkastamisen: ettei vahinkoa tule tapahtumaan tai ole jo tapahtunut. Loputon oman toiminnan selittely tai anteeksipyytely, väärinkäsitysten pelko.

Kohtuuton tavaroiden kerääminen vaikeus luopua ilmeisen hyödyttömistä esineistä. Listojen ja muistilappujen suhteeton tekeminen. Mielen alueen rituaalit (sanojen toistaminen mielessä, rituaalinomainen rukoilu, laskeminen tms.) Hiusten tai karvojen nyppiminen, tavaroiden koskettelu tai asettelu pakonomaisesti.

Esimerkkejä
Pasi alkoi 14 vuoden iässä pestä käsiään 20-30 kertaa päivässä, kun koulussa kemian koetta tehtäessä opettaja oli varoittanut aineiden olevan syövyttäviä. Vähitellen Pasi ei pystynyt menemään pelkonsa takia kemian tunnille eikä koskemaan kemian kirjaan. Puolen vuoden kuluttua Pasi vietti 2-3 tuntia päivässä suihkussa. Neuvottomina ja konfliktin välttämiseksi Pasin vanhemmat antoivat hänen toimia näin. Myöhemmin armeijassa Pasi koki ihmeparanemisen vaikka se alussa oli vaikeaa. Kotona armeijan jälkeen kaikki palasi vähitellen entiselleen.

Riikka hakeutui hoitoon ahdistavien ja aikaavievien rituaalien ja hävettävien pakkotoimintojen takia. Etenkin kotoa lähteminen tuotti suuria vaikeuksia: kampausta ja vaattetusta aseteltiin yli tunti, avainten ja lompakon mukaantuloa piti tarkastaa kolmasti kuten myös hellanlevyt, kahvinkeitin ja vesihanat. Sitten voikin mennä jo ulos ja tarkistaa kolmasti ovea nykimällä tuliko ovi kiinni. Kotisairaanhoitajan työ kävi myös raskaaksi kun välillä piti illalla palata asiakkaan luo tarkastamaan tuliko lääkkeet jaettua oikein ja hella pois päältä.

Pakkoneuroottiset toimintamallit ja luonteenpiirteet

Nykyisin pakko-oireinen häiriö diagnosoidaan, jos oireet vaivaavat potilasta useita tunteja päivässä tai ne aiheuttavat huomattavaa kärsimystä tai sosiaalista tai ammatillista haittaa. Lievempinä edellä kuvatunlaiset oireet ovat melko yleisiä. Tuolloin lääkärit puhuvat vaativasta (ylitavoitteellisesta) persoonallisuudesta. Tällaisella henkilöllä rima on joka suhteessa poikkeuksellisen ja ahdistavan korkealla. Luonteenomaista on alituinen epävarmuus, täydellisyyden tavoittelu, liikatunnollisuus, pikkutarkkuus, huolellisuus ja jäykkyys. Tiettyyn asteeseen nämä ovat yhteiskunnan palkitsemia piirteitä mutta ne johtavat usein uupumukseen ja romahdukseen kautta depressioon. Tällaiselle ihmiselle fyysinen sairaus tai työttömäksi jääminen on erityisen vaikeaa, kun kaikkea ei voikaan hallita.

Pakkoneuroottisuuden tuomia ongelmia

Neuroottinen oire itsessään on ihmiselle ja lähiympäristölleen raskas. Toisaalta lähipiirissä se altistaa konflikteille, kun läheiset pitävät potilasta vain hankalana ja itsepäisenä. Toisaalta voimakkaat oireet ovat usein sosiaalisesti niin hävettäviä, että potilas leimaa itsensä mielisairaaksi ja vetäytyy sosiaalisista suhteista. Ylenpalttinen moraalisuus liityy alituiseen syyllisyyden tunteeseen ja ylikiltteys altistaa muiden hyväksikäytölle. Täydellisyydentavoittelijalle käytännössä jokainen suoritus on pettymys ja loputon yrittäminen uuvuttaa vähitellen täysin.

Pakkoneurootikolle saattaa alkoholi tai rauhoittavat lääkkeet olla ainoa tapa rentoutua, mikä altistaa edelleen ongelmille. Tyypillinen "tuurijuoppo" onkin pakkoneurootikko, aina kolme kuukautta esimerkillinen ja tarkka työmies, joka vaatii sitten viikon juopotteluputken. Rauhoittavat ja unilääkkeet eivät vaikuta myönteisesti itse pakko-oireisiin, mutta liittyvät helposti välttämättömäksi osaksi kaikkea varmistavan potilaan elämään.

Mistä pakko-oireisuus johtuu

Psykologiset teoriat ja hoito
Vanhemmat pakko-oireisuuden selitysmallit painottavat henkilön taipumusta käsitellä ristiriitoja ja ahdistusta toisaalta tietyillä lapsenomaisilla tavoilla, toisaalta turvautumalla keinotekoisen älyllistävään ajatteluun. Psykoanalyyttiset mallit näkevät yhtäläisyyttä pakko-oireilla ja 3-4 vuotiaan lapsen ajattelun ja tuntemisen välillä. Tähän perustuvat terapiat näkevät oireet pyrkimyksinä kanavoida ahdistusta kulloisessakin elämäntilanteessa. Pitkät, psykoanalyyttiset terapiat saattavat olla hyödyllisiä etenkin nuoren potilaan kokonaiskehityksen kannalta, mutta niiden teho pakko-oireisuuden vähentämisessä näyttävät heikoilta.

Uudet kognitiiviset psykologian selitysmallit painottavat lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyvää vääristynyttä ajattelutapaa, johon liittyy mielikuvia täydellisestä hyveellisyydestä ja riskien välttämisestä: siisteys, puhtaus, sairauksien välttäminen, säästäväisyys, riskien poistaminen tai konfliktien ja kielteisten tunteiden välttäminen menevät kohtuuttomuuksiin ja näissä epäonnistuminen tuottaa syyllisyyttä tai suhteetonta pelkoa. Hoidossa pyritään mm. tiedottamaan omia ajatusmalleja, vähitellen vapautumaan aiheettomasta syyllisyydestä ja kehittämään uusia toimintamalleja.

Käyttäytymispsykologiset selitykset ovat lähinnä kiinnostuneita opittujen tapojen muuttamisesta tässä ja nyt. Pelottavia ahdistavia tilanteita ei vältellä vaan käydään niitä kohti ja tahallaan altistutaan ahdistaville ärsykkeille ilman pakomahdollisuutta. Ensin ahdistuneisuus lisääntyy rajusti, mutta vähitellen heikkenee ja sammuu. Usein asiassa edetään vähitellen, mutta menetelmät vaatii potilaalta voimakasta motivaatiota. Pakkotoimintojen suhteen on esitetty hyviä ja pitkäaikaisia hoitotuloksia, eikä potilas näyttäisi saava tilalle muita oireita tai ongelmia.

Neurobiologiset teoriat ja niihin perustuvat hoidot
Psykiatrisessa kirjallisuudessa pidetään ainakin vaikeaa pakko-oireisuutta neurobiologisena, aivojen etuosan toiminnan häiriöön perustuvana sairautena. Monenlaiset havainnot mm. aivoleikkaukset, neurologisten sairauksien, aivojen kuvantamismenetelmien (PET-kuvat), perinnöllisyystutkimusten, hermovälittäjäaine-tutkimusten ja lääkehoitokokeilujen yhteydessä viittaavat selvään aivotoiminnan häiriöön.

Aivojen etuosien tiettyjä tumakkeita on verrattu auton vaihdelaatikkoon: tilanteen mukaan täytyy huomion keskipisteeseen tulla vuorotellen tietty toiminta, havainto tai ajatus. On esitetty, että pakko-oireisessa häiriössä "vaihteisto" menee jumiin ja ajatustoiminnan joustavuus kärsii. Aivotoiminnan kuvantamisessa juuri näissä osissa nähdään häiriöitä ja tietyillä aivoleikkauksilla tai näihin tumakkeisiin vaikuttavilla lääkkeillä oireet lievittyvät. Tyvitumakkeiden yhteyttä ja ajattelun joustavuutta säätelemässä näyttää olevan serotoniini-välittäjäaine. Muita seretoniinitoiminnan puutokseen yhdistettyjä häiriöitä ovat mm. syvä masennus, paniikkihäiriö, tietyt alkoholismin ja syömishäiriöiden muodot, impulsiivinen väkivaltaisuus ja migreeni. Näitä esiintyykin runsaasti samoilla henkilöillä ja samoissa suvuissa kuin pakko-oireista häiriötä.

Suurimmat lääkehoidon saavutukset on saatu nimenomaan serotoniinitoimintaa tukevilla lääkkeillä. Tietty lääkitys auttaa n. 50-60 %:n potilasta, mutta jos lääkitystä haetaan määrätietoisesti (suuri annos ja pitkä hoitoaika), useimmat potilaat saavat apua.

Myös monissa aivojen etuosien tyvitumakkeita vaurioittavissa sairauksissa nähdään pakko-oireita, suuri osa pakko-oireisista potilaista onkin neurologin hoidossa. Esimerkiksi USA:ssa katsotaan, että n. 5 %:lla vaikeammista pakko-oirepotilaista tulisi harkita sähköneulalla tehtävää aivoleikkausta tyvitumakkeiden alueelle. Suomessa hoitomuoto ei juuri ole käytössä.

Pakko-oireiden esiintyminen

Lieviä pakko-oireita esiintyy etenkin nuorilla ihmisillä melko paljon, mutta hoitoa kannattaa harkita aina jos

pakko-oireet vaativat useita tunteja vuorokaudessa ja jatkuvat kuukausia
pakko-oireet aiheuttavat huomattavaa ahdistusta tai haittaa koulussa, töissä tai sosiaalisissa suhteissa.
Pakko-oireisuus alkaa usein lapsuudessa ja nuoruudessa. Vaikka lievät oireet ovat yleisiä, ei nuorellakaan saisi aiheetta lykätä, nuoruudessa mahdolliset menetyksetkin psyykkisessä ja ammatillisessa kehityksessä ovat suuria.

Pakko-oireisuus saattaa olla lyhytaikaista johonkin kriisiin, menetykseen tai fyysiseen syyhyn (esim. hormonihäiriöt) liittyen ja saattaa vaihdella mielialaan liittyen. Vaikeammat tapaukset ovat usein kroonisia ja vaativat hyvinkin pitkäaikaista hoitoa. Pakko-oireinen potilas saattaa joko hävetä oireitaan tai mieltää ne tarkan luonteensa ominaisuuksiksi (joista lähinnä läheiset kärsivät) Tämän takia häiriön yleisyys saattaa olla suurempi kuin aiemmissa tutkimuksissa esitetty 1-3 %

Viime vuosina on keskusteltu paljon "terveen" ja "sairaan" pakkomielteisyyden rajasta. On puhuttu pakkomielleryhmän häiriöistä, jolloin esiintyvyydeksi lasketaan jo lähes 10 %. Varsinaisen pakko-oireisen häiriön lähisukulaisiksi on esitetty mm. eräitä alkoholismin ja syömishäiriöiden muotoja (etenkin tuurijuoppous ja ahmimishäiriö), masennuksesta kumpuava pakkomielteistä mustasukkaisuutta, sairaalloista pelihimoa tai itseä häiritsevä seksuaalisuuden muotoja. Tietyt masennuslääkkeet näyttävät myös vaikuttavan näissä ongelmissa.

Toivottavasti tulevaisuudessa ei kuitenkaan kaikkea intohimoa poisteta maailmasta lääkityksellä.

Pakko-oireiden lääkehoito

Suomessa on markkinoilla lähes 30 masennuslääkettä, joissa osan vaikutus perustuu nimenomaan aivojen serotoniinitoiminnan tukemiseen. Yhteistä näille on vasta kuukausien kuluessa tuleva vaikutus.

Masennuslääkkeisiin ei tule riippuvuutta. Vanhojen lääkkeiden sisuvaikutuksina esiintyi suun kuivumista, väsymistä ja huimausta. Yliannokset saattavat olla hengenvaarallisia. Uusissa lääkkeissä sivuvaikutuksia on vähemmän ja lääkitys on suurillakin annoksilla turvallista. Alkoholi heikentää selvästi masennuslääkkeen vaikutusta.

Tyypillistä masennuslääkitykselle pakko-oireisessa häiriössä on hitaasti alkava vaikutus ja suhteellisen suuri lääkeannos. Yritä olla kärsivällinen, vaikutus tulee vasta 3-4 kk:ssa, ja usein toipumista tapahtuu huomattavasti pitempään. älä anna periksi, jos ensimmäisestä lääkkeestä ei ole apua, sinnikkyys palkitaan.

Rauhoittavat ja unilääkkeet tulisi varata lyhytaikaisesti pahimpiin kriiseihin ja pelkoihin, joskus tarvitaan psykoosilääkettä lisälääkkeeksi. Alkoholi on ylivoimaisesti huonoin psyykelääke.

Lopuksi

Pakkomielteet voivat satunnaisesti liittyä elämään, mutta pitkään jatkuessaan ne aiheuttavat pelkoa, kärsimystä, välttelyä, häpeää ja ihmissuhde vaikeuksia. Pakkotoiminnoissa saadaan usein hyviä hoitotuloksia käyttäytymisterapialla ja harjoitelulla, kognitiivinen ja analyyttinen terapia saattaa hyödyttää etenkin pitkäkestoisissa, laaja-alaisissa häiriöissä ja varsinkin nuorilla ihmisillä. Perhe- tai päihdeongelmat vaativat oman huomionsa.

Lääkehoitona on lähinnä masennuslääkitys. Odota tuloksia vähintään 3-4 kk, vältä alkoholia. Masennuslääkitykseen ei totu, mutta itse pakko-oireinen häiriö voi olla hyvinkin pitkäaikainen.

Lähde: Jukka Turtonen, GlaxoSmithKline

 

Tarkoitin 17vuotiaasta!

 

:attn:

 

\

:attn:

 

:wave: hyvä aihe!

 

Todella tärkeä aihe! Ja helpottavaa kuulla muiden kokemuksia.

En ole koskaan osannut määritellä omaa ajoittaista ahdistustani muutoin kuin että olen herkkä ihminen. Nykyisin erityisesti aamuyön tunteina valvoessa ja vauvaa imettäessä, synkät ajatukset alkavat kiertää päässä ja tuntuu että niitä kumpuaa aina jostakin lisää. Minulla negatiiviset tunteet eivät ole koskaan kohdistuneet vauvaan, vaan aivan alussa itseeni ja nykyisin omiin vanhempiini. Välillä on parempia aikoja, mutta välillä olen katkera kaikesta. Olen muuttunut iän ja lapsen saamisen myötä rauhallisemmaksi ja kiltimmäksi ja olen todella huono sanomaan sanavalmiille ja joka asiaan puuttuville vanhemmilleni vastaan. Ehkäpä sieltä nämä ajatukset kumpuavat.

 

Mä opon ainakin

 

onko teitä vantaalla? Ois kiva kirjoitella noponenan@hotmail.com

 

:wave:

 

Mulle iski kuolemanpelko, kun tätini kuoli aivoverenvuotoon viikko sitten! Lähisuvussani on muutama muukin aivoverenvuototapaus. Mua on vuosikaudet vaivannut päänsärky, ei mitään ylitsepääsemätöntä! Lekuri on määrännyt lihaksia rentouttavaa Norgesicia. Tähän tuoreimpaan ahdistukseen ja pelkoon sain Opamox15mg tarvittaessa. Vielä en ole sitä tarvinnut!
On tää kuitenkin ihan hirveetä, kun mielikuvitus laukkaa..

 

Olen mielenkiinnolla lukenut tätä ketjua, sillä itselläni on ilmennyt pelkoja, että vahingoittaisin vauvaani. Aihe on tosi arka, enkä uskalla siitä oikein kenellekkään puhua. Kärsin myös ahdistuksesta ja olen myös tullut läheisriippuvaiseksi.

Mulla on ilmeisesti kaiken takana paha nielemisongelma. Pelkään siis tukehtuvani ruokaan. Tällä hetkellä pystyn syömään vain nestemäisiä ruokia.

Mua kiinnostaisi kovasti minkälaista apua olette ongelmiinne saanut ja mikä on auttanut. Menen ens viikolla lääkäriin ja mulla aloitetaan ilmeisesti joku lääkitys, mutta aikaisemmin Cipramillia paniikkihäiriöön syöneenä tiedän, ettei se auta tuohon syömisongelmaan.

Oisin kiinnostunut ajatuksenvaihtoon jonkun samantapaisista ongelmista kärsivän kanssa ja kaikki selviytymistarinat ois tervetulleita!

 

Minulla myös kamala ahdistus ja pakkoajatukset pyörii päässä...oireet tulivat yhtäkkiä mitään varoittamatta helmikuussa 2006.Aloin itkeä kaikkea mahdollista, en uskaltanut lukea iltasanomien lööppejä, en siis uskalla vieläkään,koska ne jäävät päähän pyörimään.. esim: "äiti tappoi vauvansa" ne voivat pyöriä päässä viikkotolkulla, ja pelkään että minä teen myös vauvalleni niin, tai että minä olen tappaja.tiedän etten selliasta tekisi, mutta päässä pyörii sellaiset ajatukset mitkä ovat erittäin pelottavia.

olen nyt 2kk vain itkenyt ja saanut jopa paniikkikohtauksia.Olen nyt kerran käynyt psykologilla, ja jatkossa käyn myös.Aloitin lääkkeen eilen sepram 20mg katsotaan miten vaikuttaa.

voimia kaikille samoista ajatuksista kärsiville. :heart:

 

Tosi tosi vanha ketju, mutta monet tekstit olisi voineet olla itseni kirjoittamia! Minulla pelko-oireet alkoivat kuopuksen syntymän jälkeen ja nyt näiden kanssa on taisteltu jo melkein 1,5 vuotta!

Olisipa mielenkiintoista tietää mitä alkuperäisille kirjoittajille kuuluu! Tai olisiko linjoilla ketään joka kärsisi vastaavasta ongelmasta tällä hetkellä?