Toiveissa vauva 2021

Se on vaan karu fakta kun tilanteita on niin monia.. omasta kierrosta ja hormonitasoista riippuu myös paljon jaksanko kuunnella jos joku valittaa yk 4 että tärppääkö heillä koskaan ja viikon päästä saatan taas olla tsemppaavana tukena, kun oma harmitus on lievempi
Sitten esim. täällä lukee toisten menetyksistä ja miettii välillä mitä he*vettiä itse valittaa

Mä ajattelen niin että sinä tai ketä tahansa toinen joka ei saa pitkän ajankaan jälkeen sitä plussaa testiin niin myös joka kuukautiskierrossa menettää jotain suurta. Se pettymys on niin hirveetä

Mutta onneksi te saatte apuja pian niin kyllä raskaus alkaa (2020- ryhmässäkin tuli niin hyviä uutisia vihdoin äskettäi,joka niin pitkään jo odottanut raskautta)

 

Jokainen saa pelätä vaikkakin muilla on isompia murheita taustalla. Toki sitä itekin miettii alkaako raskaus kuinka helposti.

Meilläkun esikoinen tärppäsi niin helposti niin alkuun pelkäsi että menee kesken, sitten pelkäsi että syntyy keskosena ja lopulta pelkäsi että kuolee kohtuun. Pelot kuuluu asiaan kunhan ne ei vie kaikkea energiaa. Joillakin pelot käyvät ikävä kyllä toteen.

 

Moi!
Mulla olisi toiveena päästä aloittamaan yrittäminen kesällä 2021 häiden jälkeen, joten en varsinaisesti ehkä edes kuulu tähän keskusteluun. Meillä on sellainen tilanne, että mulla on ollut aaltoileva vauvakuume jo vuoden, mutta mies ei ole vielä valmis lapseen. Aaltoileva siinä mielessä, että aallonpohja on normaali, kevyt vauvakuume, ja aallonharja tuskastuttavan raastava ja kärsimätön.

Jätin pillerit pois 1,5 vuotta sitten, ja vähän alle vuosi sitten alettiin käyttää varmoja päiviä ja kumia ehkäisynä. Viime kuukausina ollaan kyllä menty todella riskillä välillä, kuitenkaan tulematta tiettyinä päivinä sisään. Minä tietysti salaa toivon vahinkoa, ja muutaman kerran olenkin vainoharhoissani kuvitellut kaikki oireet. Kerran tuli selvä haamu rfsu:n testiin, mutta menkat alkoivat sitten kuitenkin.

Usein pystyn olemaan positiivinen ja ajattelemaan, että kyllä se kesä 2021 tulee silmänräpäyksessä. Välillä taas epätoivo iskee, ja pelottaa, ettei mies olisikaan silloin vielä valmis yrittämään. Olemme muuten 25 ja 26. Ärsyttää, etten osaa nauttia täysillä tästä ihanasta ajasta, kun meitä on vain kaksi. Tuntuu, että välillä odotan vain niin paljon sitä, että meillä on vauva. Pystyn kyllä avoimesti puhumaan hänelle näistä jutuista, ja onneksi häntä ei se ahdista.

Mitä keinoja teillä on vauvakuumeen hoitamiseen? Tuntuu, että puhuminen ja kirjoittaminen ainakin auttaa. Toisaalta, välillä vähän ahdistaa, jos ystävä, kenelle on asiasta avautunut, töksäyttää väärässä tilanteessa vauvakuumekommentin. Eli joskus asiasta puhuminen on myös kaduttanut. Olen myös huomannut, että yksinolo nostaa usein kuumetta.

Kiva päästä avautumaan täällä.

Mä en ole löytänyt mitään keinoja vauvakuumeen hoitamiseen tähän päivään mennessä. Oon vaihtanut työpaikkaa, aloittanut opiskelut,hankkinut koiran(mikä on maailman ihanin onnenympyrä),mutta ei se vauvakuume katoa mitenkään.
Joskus myös saanut kömpelöitä kommentteja läheltäkin,mutta niistä pääsee yli ainakin silloin kun tietää että ystävä haluaisi vaan auttaa ja ei tarkoita mitään pahaa sillä

 

Ja koko hommahan on pelkkää pelkoa. Ekana pelkää, että ei voi tulla raskaaksi, sitten pelkää että menee kesken, sitten saa pelätä ultra- ja seulontatuloksia että onko kaikki kunnossa, sen jälkeen alkaa pelkään että selviääkö se ja koko ajan tunnustelee liikkeitä. Ja syntymän jälkeen se vasta jatkuukin, ainakin näin esikoisen kohdalla. Onkohan sillä kaikki hyvin kun se nukkuu/ei nuku, onkohan toi liikehdintä ihan normaalia, mitäs jos käy näin ja näin. Ja ei se tästä varmaan helpota ainakaan 30 vuoteen jos ikinä...

 

Peloista: Kyllä kaikilla varmasti liittyy näihin äitiysasioihin erilaisia pelkoja. Itsellä esimerkiksi, kun mietin miten onni on potkinut, kun on saanut jo yhden ihanan terveen lapsen, niin olisiko mahdollista saada vielä toinen.
Pelottaa myös se huonovointisuus, ja se katkeaako elämä (taas) ihan täysin huonon voinnin takia. Neuvolassa ei minunkaan raskauteni aikana osattu juuri auttaa, päivystyksessäkin ''naurettiin'', että enkö tiennyt raskauteen liittyvän pahoinvointia, sen jälkeen oli mieli aika kokonaisvaltaisesti maassa. Onneksi se pieni vauva, peittosi kaiken raskaan kokeman kun hän oli/on niin ihana ja täydellinen <3

Tuo syntymän onni ja se oma uunituore vauva on kyllä niin maailman isoin ihme, että sen tunteen kyllä toivoisin saavani kokea vielä toisenkin lapsen kanssa.
Vauvakuumetta mulle ei oo varsinaisesti tullu missään vaiheessa, mutta nyt jotenkin elämäntilanne voisi olla sellainen, ja toive vauvasta kasvaa koko ajan.

Oletteko te joilla jo on lapsia säästäneet tai aijotteko säästää vauvatarvikkeet seuraavalle?

 

W.we saanko kysyä onko teillä siis ollut mitään boosteja käytössä aikaisemmin? Tai siis neljä vuotta tuntuu todella pitkältä ajalta odottaa ja toivoa

 

Meillä varmasti isoimmat tavarat jää säästöön. Vaatteita luultavasti laitan kiertoon (joitain lemppareita lukuunottamatta), koska niitä on niin kiva ostella ja kuitenkin tulisi hankittua/saatua paljon toisenkin kohdalla.

 

W.we saanko kysyä onko teillä siis ollut mitään boosteja käytössä aikaisemmin? Tai siis neljä vuotta tuntuu todella pitkältä ajalta odottaa ja toivoa

On letroja ja pistoksia ja sitten tietenkin ihan nuo lääkärissä tehdyt inseminaatiohoidot.
Välillä toki lannistaa ihan saamaristi, mutta yritän nyt lohduttautua sillä että moni alkaa yrittää vasta 30 vuotiaana tai myöhemmin ja raskautuu silti

 

Mä aion säästää kaiken mitä ollaan hankittu ja saatu niin ei tarvitse niistä sitten huolehtia. Tosin jotkut asiat, jotka ei ole ollut käytössä, kuten unipussit, laitan todennäköisesti kiertoon.
Joku sen jo mainitsikin että koko äitiys on pelkoa milloin mistäkin. Osanotot niille, jotka on oman lapsensa menettäneet. se pelko on tietysti mielen päällä pahimpana, mutta myös mua ahdistaa jo etukäteen raskauden aikainen pahoinvointi ja tietysti synnytys. Olin monen monta viikkoa kotona sängyssä, hyvä kun vessaan pääsi. Ja synnytyksen olin oksitosiinitipassa kun ei tullut supistuksia. En ottanut kivunlievitystä kun halusin kokea luonnollisen synnytyksen, mut eipä se kyllä mikään luonnollinen ollut. Ehkä ensi kerralla sitten luonnollinen synnytys.

 

Jännitystä ja pelkoa on myös normaalissa raskaudessa, mutta menetyksen jälkeinen elämä/raskaus on jotain ihan muuta. En tiedä miten oon pysynytkään järjissäni tähän asti, noh nuoremman raskaudesta en muistakaan oikein mitään, niin sumussa se meni.

Lapsettomuus on varmasti todella raskasta kannettavaa, eikä niitä tunteita voi ymmärtää muut kuin saman kokeneet.
Samalla tavalla siinä saa kärsiä muiden ihmisten tyhmistä kommenteista

Onneksi näistä vaikeista asioistakin uskalletaan enemmän puhua eivätkä ole niin tabuja.

Me säästetään osaa tavaroista ja vaatteista mahdollista uutta vauvaa varten, sitterin ym laitoin heti kiertoon kun sen olin ostanutkin käytettynä niin sen voi hankkia uudelleen taas torista sitten jos tulee tarpeen. Vaatteista osaa karsia ne epäkäytännölliset kiertoon.

 

Moikka,

tulen tännekin kirjoittelemaan, vaikka kirjoittelen myös tuolla haaveena vauva 2020.

meillä oli ensin tarkoitus odottaa vauvan yritystä vielä puoli vuotta. Sitten oli tarkoitus odottaa 3 kk ja nyt tilanne on, että aika hormonikierukan poistoon on 2 vkon päästä.

meistä sen verran, että meillä jo poikalapsi (pian 3v) ja yhteistä taivalta miehelläni ja minulla 10 vuotta. Olemme 25 vuotiaita ja naimisissa olemme olleet n. 4 vuotta.

Vähän yritin järkeillä, ettemme vielä aloittaisi yrittämistä, koska aloitin työpaikassani vähän alle puoli vuotta sitten ja työ on fyysisesti todella raskasta. Eli jos onnellisesti käy ja raskaudun niin työnkuvani joutuu muuttumaan. mutta tunteet vie voiton ja olemme päättäneet, että aloitamme yrityksen heti. Kuitenkin vauva voi odotuttaa itseään vielä pitkään ja senkin vuoksi emme halua odottaa ja vauvakuume on molemmilla jo sen verran kuva, että olisimme valmiit

 

Me ollaan säästetty esikoisen vaatteista ne mitkä todettiin hyväksi ja käytännölliseksi. Isommat tavarat (sintteri,kaukalo,vauvasänky) on kaikki lainassa ystävällä kellä nyt tammikuussa syntynyt pieni. Saadaan ne sitten vuoden päästä takaisin

 

Heips! Enpä ole koskaan aikaisemmin täällä missään kirjoitellut, mut nyt on ehkä pakko päästä purkamaan tätä vauvakuumetta. Tai ei varsinaisesti vauvakuumetta, vaan raskauskuumetta!
Oma tilanne on siis, että takana on sektio 10/19 ja siitä pian 4kk ikäinen aivan ihana vauva. Sektion takia kuitenkin vielä ihan liian aikaista miettiä raskautta, eikö mieskään ole ihan vielä valmis toiseen lapseen. Hieman kuitenkin ollaan pohdittu yrittämisen aloittamista sitten kun vauva on n. 1-vuotias.
Vaikka takana oleva raskaus ei ollutkaan helpoimmasta päästä (mm. pahoinvointia lähes rv 30 asti), ja pikaisesti kiireelliseen sektioon napanuoraprolapsin vuoksi päätynyt synnytys, on silti jo kaipuu raskausaikaan kova!

 

Mulla myös sektio himmaa yrityksen alotusta, ja toki ne häät sais vähän tasaantua kyllä tää kuume nyt puoleks vuodeks vauvavuosi vaan menee niin nopeaa, meillä on jo iso poika eikä mikään vauva enää!

 

Heips! Enpä ole koskaan aikaisemmin täällä missään kirjoitellut, mut nyt on ehkä pakko päästä purkamaan tätä vauvakuumetta. Tai ei varsinaisesti vauvakuumetta, vaan raskauskuumetta!
Oma tilanne on siis, että takana on sektio 10/19 ja siitä pian 4kk ikäinen aivan ihana vauva. Sektion takia kuitenkin vielä ihan liian aikaista miettiä raskautta, eikö mieskään ole ihan vielä valmis toiseen lapseen. Hieman kuitenkin ollaan pohdittu yrittämisen aloittamista sitten kun vauva on n. 1-vuotias.
Vaikka takana oleva raskaus ei ollutkaan helpoimmasta päästä (mm. pahoinvointia lähes rv 30 asti), ja pikaisesti kiireelliseen sektioon napanuoraprolapsin vuoksi päätynyt synnytys, on silti jo kaipuu raskausaikaan kova!

Toi raskauspahoinvointi varmasti hirveää..
Itselläni ei ole niinkään pahoinvointi ongelmia ollut mutta todella paha närästys, joskus mennyt niin pahaksi että tuntuu kuin sydärin sais..
Aikoinaan kun olin osastolla verenvuodon takia raskausaikana niin samassa huoneessa oli nainen tiputuksessa n. rv 20 kun ei mikään pysynyt sisällä,ja oli jo mennyt todella huoneen kuntoon ja laihtunut.. Ei kiva.

 

Kieltämättä välillä herää ajatus että miksi ei antaisi jo vauvalle lupaa tulla jos on tullakseen. Ajatuskin että pitäisi vielä vuosi odottaa on aivan tuskaa
Meillä yrityksen aloittamiseen ei ole enää kuin 3kk. Sitten syntyisi toivottavasti tammikuussa 2021.
Kävin vielä tänään hakemassa lisää Vauvakuumetta ystävän 1kk ikäisestä vauvasta en edes muistanut että meidänkin 1v on joskus ollut niin pieni.

 

Kieltämättä välillä herää ajatus että miksi ei antaisi jo vauvalle lupaa tulla jos on tullakseen. Ajatuskin että pitäisi vielä vuosi odottaa on aivan tuskaa
Meillä yrityksen aloittamiseen ei ole enää kuin 3kk. Sitten syntyisi toivottavasti tammikuussa 2021.
Kävin vielä tänään hakemassa lisää Vauvakuumetta ystävän 1kk ikäisestä vauvasta en edes muistanut että meidänkin 1v on joskus ollut niin pieni.

Mäkin useasti mietin että wtf sen kun antais tulla vaan. Mutta sit taas välillä kipuilee haava sisällä niin tulee järki päähän et ei. Ettei ota mitään riskejä mitä pakko,siis jos raskautuu joskus vielä niin kumminkin riskiraskaus 110%. On tää niin vaikeata,välillä taas ajattelee että antaa olla ja odotellaan niitä lapsenlapsia..

 

Outoa kyllä, mutta en osannut pelätä mitään, kun odotin esikoista. Elin päivän kerrallaan ja ajattelin, että kaikki menee omalla painollaan, meni miten meni. Sitten kun lapsi syntyi, iski kaikki maailman pelot. Ehkä se oli alkuun jonkinlaista baby blues-olotilaa, mutta minusta on tullut paljon pelokkaampi kaiken suhteen äitiyden myötä. Mietinkin jo, että jos tässä raskautuisi uudelleen niin kuinka paniikissa olen koko ajan. Pelkään myös, että entä jos en tulekaan raskaaksi uudelleen, kuinka koville se ottaisi.... Mulla on hieman PCOS-oireita ollut aiemmin ja pelkään, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän se vaikuttaa.

Tavarat olen säästänyt melkein kaikki. Vaikka alkuun ei ollut yhtään vauvakuumetta ensimmäisen jälkeen, ajattelin, että ehkä se sieltä vielä tulee ja en halunnut luopua ennen kuin olen tehnyt päätöksen.

Tuo raskausajan pahoinvointi on kyllä kamalaa, varsinkin jos se kestää ja kestää. Mulla loppui noin rv 15, mutta sitä ennen ehdin laihtuakin kilon pari, koska syöminen oli niin vaikeaa. Kaikki vain etoi. Yritin pakottaa itseni jyrsimään näkkäriä, jotta lapsi sentään saisi ravintoa. Loppuraskaudessa sitten syöminen ei tuottanut enää mitään vaikeuksia.

 

Tänään heräsin ajatukseen kuinka kiva olisi saada tyttö. Esikoista odottaessa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin poika. Ja alusta asti kerroin että saadaan poika. Varmaan olisin järkyttynyt jos sieltä olisi tyttö tullut. Ei siis kysytty kumpi on. Poika sopii meidän elämään hyvin. Ja nyt vauvakuumeillessa olen kokoaika miettinyt veljeä esikoiselle mutta nyt heräsi ajatus tytöstä. Keksin sille jo nimenkin!

Onko teillä toivetta sukupuolesta? Haluatteko tietää sukupuolen ennen vauvan syntymää?

 

Ennen mitään konkreettista lasten hankintaa, kuvittelin vain saavani tyttöjä (suku tyttövoittoista), ja nyt onkin syntynyt meille 2 poikaa, se on ollut hassu yllätys Ajattelin etten pärjää poikien kanssa, saa nähä miten pulassa on pojan kasvaessa heh

Ei haittaisi yhtään vaikka seuraavakin olisi poika, mutta toisaalta taas haaveilen tyttöjen söpöistä vaatteista ja pojille paljon vähemmän mua miellyttäviä nimiä tytölle olis sopivia nimiä pitkä lista!
Mutta sinällään ei ole toiveita seuraavan sukupuolesta.

Oon niin malttamaton ja utelias luonne, etten pystyisi olla kysymättä sukupuolta.

 

Meillä taasen on kaikki poikia. Ei yhtään tyttöä. Mun suurin pelko olisi että sieltä kasvaisi sellainen pieni prinsessa. Olen itse kanssa hieman poikamainen joten tytön kasvattamienn olisi mielenkiintoista. Yhdyn kyllä tuohon söpöihin tyttöjen vaatteisiin ne on vielä jotenkin söpömpiä kuin pienten poikien vaatteet

Nyt alkaa kanssa olemaan olo että ei väliä kumpi tulee. Enää ei olisi kriisi jos tulisikin tyttö mutta en myöskään pettyisi jos sieltä tulisi toinen poika. Ei me kyllä seuraavassakaan raskaudessa kysytä kumpi siellä on. Aika näyttää onko yhtä vahva tunne itsellä että kumpi siellä asustelee.

 

Mä ”toivoin” tästä ekasta tyttöä, mutta poikahan sieltä tuli. Onneksi kysytttiin sukupuolta rakenneultrassa, näin jälkikäteen ajateltuna pettymys olis voinut olla jonkinlainen muuten ja ehkä siteen syntymiseen olis mennyt kauemmin. Vaikka todellisuudessa sillä sukupuolella ei tietenkään ole yhtään mitään väliä. Ja tuo meidän poika on maailman ihanin. Itsekin olen ”poikamainen” tyttö, johtuisiko siitä että oon viettänyt pienenä paljon aikaa isän kanssa plus reilu vuoden vanhempi isoveli, ja varmaan olisi se kasvatuksessa siirtynyt tytöllekin. Mutta on ne prinsessatkin ihania. lapsi saa olla meillä vapaasti mitä haluaa, jos tää poika haluaa olla pinkkiin yksisarvispaitoihin pukeutuva poika niin olkoon, tai mahdollisesti tuleva tyttö rallikuskina ammatista haaveileva, kunhan voi hyvin ja on onnellinen.

toiveena seuraavasta olisi taas tyttö, ihan vaan että olisi molempia yksi mutta olisihan toinen poikakin kiva, varsinkin kun nuo pojat tuntuu aina järjestäen olevan melkosia mammanpoikia

 

Meillä on kans esikoinen poika. Se oli jotenkin ihan selvää alusta asti. Ei ole väliä kumpi tulisi. Tosiaan olisi kiva jos olisi yksi kumpaakin sukupuolta. Ja mäkään en varmasti malta olla kysymättä kumpi tulossa.

 

Hei,
Olen kärsinyt vauvakuumeesta todella pitkään. Minulla ja miehelläni on jo koulussa oleva lapsi. Haluaisin monta lasta, samoin mieheni, mutta epävarman työtilanteen vuoksi, itse opiskelen ja mieheni on määräaikaisissa työsuhteisssa, on hänen mielestään mahdotonta edes ruveta yrittämään toista lasta. Sydän ihan pakahtuu tähän, sillä minulla on vain sellainen tunne että toinen lapsi sopisi meidän perheeseen todella hyvin.

En ymmärrä miksi juuri nyt vauvat on mielessä koko ajan. Haluaisin kovasti jo toisen, mutta mies ei vielä. Tulen kyllä valmistumaan tänä vuonna, ja miehellä on mahdollisuudet vakityöhön, mutta silti tuntuu että joudun taas pettymään.

 

Tervetuloa @Palmikkoneule joukkoon, meillä taitaa kaikilla olla vähän sama ongelma, että kovasti tekisi mieli yritys jo aloittaa, mutta syystä tai toisesta ihan vielä ei voi sitä tehdä. En halua vaivata miestäni puhumalla asiasta koko ajan, niin tulen sitten tänne höpisemään niitä näitä

Lähipiirissä on ollut paljon vauvauutisia viime aikoina ja tuntuu, että olen melkein kateellinen... Minäkin haluaisin olla raskaana. Täytyy vain malttaa. Onko muilla tällaisia tuntemuksia?

Minulla on ennestään tytär ja toisaalta mietin, että olisi kiva jos tulisi toinenkin tyttö niin olisi helpompi käyttää kaikki vanhemman lapsen tavarat Luulen, että mies toivoo kovasti myös poikaa. Ei ole väliä loppujen lopuksi kumpi tulisi, kunhan tulisi terve lapsi. Toivoisin myös, että sisaruksista tulisi läheisiä keskenään, koska se on suuri rikkaus. Minä olen todella läheinen sisarusteni kanssa, mutta mies ei omiensa kanssa juuri lainkaan. He ovat hyvissä väleissä, mutta eivät soittele tai ole kiinnostuneita toistensa tekemisistä.