Saataisiinko uusi julkinen yhteiskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
r0s
Mä en käy ikinä baareissa, en paikallisissa enkä muuallao_O
Mä oon elänyt vuoden ajan silleen, että jokaikinen keskiviikko, perjantai ja lauantai olin baarissa. Ja viitisen vuotta niin että ainakin yhden päivän viikosta olin baarissa. Joko kaupungissa, toisessa kaupungissa tai paikallisessa.

Avartavaa sekin elämä. Etenkin kun on itse selvinpäin.
 
Olit vissiin töissä siellä?:)

Mä kävin joskus kauan sitte Helsingissä jossain baarissa ja sillon jo päätin ettei ollut mun juttu...oli liikaa ihmisiä ympärillä ja alkoi ahistamaan(n)
 
Mä avarruin nuorempana siitä elämästä sen verran että vähäks aikaa on riittänyt:cautious: Nykyään ahdistun siellä todella helposti ja kun on liikaa hälinää tulee olo että pakko päästä pois:unsure: Yökerhossa voin tanssimassa käydä kun tanssiminen vie ajatukset pois ihmisistä:)
 
En ollut töissä.

Noi kaudet ovat olleet niitä kun olen ollut sinkku. Mä viihdyn ihmisten keskellä kunhan välillä pääsee omaan trauhaan umpikorpeen.
 
  • Tykkää
Reactions: Ellimaar
r0s
Mä avarruin nuorempana siitä elämästä sen verran että vähäks aikaa on riittänyt:cautious: Nykyään ahdistun siellä todella helposti ja kun on liikaa hälinää tulee olo että pakko päästä pois:unsure: Yökerhossa voin tanssimassa käydä kun tanssiminen vie ajatukset pois ihmisistä:)

Tanssiminen on kai parasta yhä. Ja se, että voi jäädä juttelemaan täysin tuntemattoman ihmisen kanssa ja oppia taas jotain uutta. Sinkkuaikojen parhaimmistoa olivat toki myös jatkot. Se, miten heräät jostain saaristosta missä voi valua nakuna rantaan ja havahtua haikaroiden katselusta siihen että joku tuo sulle pekoni-aamiaista laiturille. <3
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Sä saat tuonkin kuulostamaan ihanalta:love:
 
Yhteistyössä