Käynnistin tietokoneen ekaa kertaa miljoonaan vuoteen ni nyt vois yrittää saada tännekin vähän paremminluettavaa tekstiä :')
@Domi jännittävää milloinkohan teillä se lähdön hetki koittaa! Muistanko oikein et te ette sukupuolta halunneet tietää? Onko mitään etiäistä kumpi sieltä mahdollisesti tulis?
ON: Täällä tosiaan rv18 käynnissä. Mä pääsin sinne terapiaan neuvolan kautta, mikä tosiaan tulee tarpeeseen. Mulla on ollut ne pelkotilat tosi vahvoina (ja kuulostaa muuten
@Aislinn83 et sullakin on vähän turhan paljon stressiä vauvasta ja raskaudesta, että suosittelen sunkin ottamaan puheeksi, ehkä säkin saisit jutteluajan!) ja nyt sitten nää lahjasoluajatukset. Ehkä tästä pitäis enempi kirjoitella tonne lahjisryhmään mut oksennampa nää ajatukset nyt tänne, kun kuitenkin nää on pulpahdellut tässä raskausaikana esiin ja liittyy odotukseen.
Mä oon ihan sinut lahjasolun kanssa. Eikä mua harmita se että näillä alkuun saatiin meidän ihana pieni rakas vauva. Joka tuntuu niin omalta kuin voi ja en epäile sekuntiakaan ettenkö muka kiintyis pieneen. Ongelmat tulee vaan ulkopuolelta. Pitäis mennä jollekin itsensä kehittämisen kurssille tai jotain, että oppisi karaistumaan ja olemaan välittämättä mitä muut sanoo. Tosi paljon on artikkeleja, joissa käsitellään lahjasoluja. Mutta niissäkin ihan aina, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, nostetaan esiin kuinka ongelmallista lahjasolujen käyttö on, mitä ne lapsen psyykkelle aiheuttaa, miten on kyseenalaista käyttää muita kuin omia soluja ja kuinka lapsen saaminen ei ole ihmisoikeus ja lapsenteosta on tehty puhtaasti tiedettä ja bisnestä. Kyllä nää vaan sattuu. Ja tuntuu että näiden ajatusten kanssa on ihan yksin, ja sitten kun lisää päälle vielä sen että muutenkin raskauden jatkuminen (tai jatkumattomuus) pelottaa, niin käy tosi raskaaksi. Miehen mielestä ei pitäis miettiä ja vatvoa ja murehtia ja hänen neuvonsa on vaan että "kaikenlaisia ääliöitä löytyy aina joten anna olla" tai "ne ei nyt muuenkaan tiedä mistään niin älä lue niitä". Ystävät ei oikein tajua, mutta eipä heillä lahjoista kokemusta olekaan, saati sitten välttämättä edes raskaudesta/lapsen yrittämisestä. Vanhemmilleni en juuri oo puhunut, mutta ne nyt suhtautuu lahjasoluihin vähän hassusti, siis ihan positiivisesti kyllä, mut eivät vaan ymmärrä mikä siinä on niin big deal että sitä nyt tartteis sille lapsellekaan välttämättä kertoa.
Itselle tulee se olo et oma lapsi on eri viivalla muiden kanssa. Muiden raskaudet on tärkeämpiä ja muiden vauvat on parempia. Uskonnollisesta näkökulmasta meidän vauva on tosi syntinen ja ei ole "rakkauden hedelmä", koska mieheni ei rakasta sitä ihmistä jonka munasoluun hänen siittiönsä on tyrkätty. Kirkko ei hyväksy lahjasolujen käyttöä virallisessa linjauksessa. Ääriliikkeisiin en edes menekään, ja ne taitaa kyllä vastustaa hyvässä lykyssä omasoluhoitojakin.
Sitten jos mennään maallikoiden mielipiteisiin niin sieltäkin löytyy vaikka minkälaista änkyrää, ja suurimman osan mielipide tuntuu olevan se, että a)lapsia ei tartte väkisin tehdä, että lahjasolut voidaan unohtaa ja iskeä laittomiksi tai b)luovuttaja on se oikea äiti. Tuo oikea äiti-asia nyt on ehkä vähän menneen talven lumia, se ei mua vaivaa enää niin mitä jokunen aika sitten, mutta onhan se nyt väsyttävää, kun joudun mun äidin asemasta taistelemaan parhaimmillaan lopun ikääni, kun muut saa ihan rauhassa olla 100% äitejä lapsilleen.
Lapsettomuusryhmissäkin on vähän asennetta että lahjasolulapset/-raskaudet ei nyt oo ihan sama asia kuin "oma" lapsi. Oon nyt muutamankin kerran käynyt keskustelua siitä lapsettomuusryhmissä, että onko lahjasolulapsi oma vai ei, ja tuntunut että ne keskustelut on päättynyt siihen että on ite jäänyt alakynteen, kun omasoluyrittäjät tulleet kertomaan mulle kuinka siinä on vissi ero onko lapsi oma vai jonkun toisen. Raskaana voi olla saamatta silti omaa lasta.
Mä oon itekin aika väsynyt tähän oman pääni toimintaan. Kaikki on nyt hyvin. Meillä on ihana reipas pieni poika masussa kasvamassa just niinkuin pitääkin. Mulla on ihana ja rakas mies joka rakastaa meidän vauvaa ja mua ja meillä menee hyvin. Mut sitten mun pitää antaa muiden pahoittaa mun mieli, ja sitten kun muut ei mun mieltä pahoita menen lukemaan lahjasoluartikkeleja netistä ja itken peitonalla kuinka pahalle tuntuu kun meidän ainoaa tapaa saada lapsi pidetään vääränä ja eettisesti arveluttavana. Ja tää pelko mitä vauvalle käy ja jos kaikki ei ookaan hyvin on myös ihan typerää. Joka päivä on päivä eteenpäin, ja neuvolalääkärilläkin saatiin hyviä uutisia; kohdunsuu tiukasti kiinni, vauva kasvaa, voin hyvin, ja niistä pienistä protskujen nousemisista ei tarvitse tässä vaiheessa välittää. Silti. Nyt oon alkanut näkemään painajaisiakin että meille soitetaan kromosomipoikkeavuudesta tms.
Että tällaista tänne. Oikeasti siis menee tosi hyvin. Henkisesti on vaan rankkaa. Meillä töissä ne YT:t vaan jatkuu ja ehkä salaa jollain tasolla toivon että saisin kenkää että voisin sit vaan nollata kotona ja ehkä kasata itsestäni jonkinlaisen ihmisen :')
Jaaa jos jaksoitte lukea loppuun niin annan virtuaalimitalin teille kaikille! <3
Nyuu ja rv18
