En tieda, olisiko parempi olla sanomatta keskusteluun yhtaan mitaan ... mutta tosiaan terminologiasta taalla on kylla ollut aika monesti puhetta. Varmasti suurimman osan meista on pitanyt kasitella tuo geneettisyysasia jollakin tavalla, niin piti myos minun ja mieheni, ja osa viela kasittelee. Ja mistas sita sitten tietaa, jos vaikka viela myohemmin joutuu kasittelemaan ... ja sitten taas kasitellaan. Minulla on kylla vanhempien suvuissa niin paljon perussairauksia (sydan, diabetes, erilaiset syovat), etta sinansa toivoa sopii, etta jollain ihmeen kaupalla lahjoittajan suku oli terveempi!
Olen kylla siita iloinen, etta lahjoittaja on suomalainen kuten minakin, koska pojan isa on englantilainen. Uskon myos, etta se, etta kyseessa on poika, auttaa minua tassa asiassa. Pojasta saattaa vaikkapa tulla hyvin isansa kaltainen, niin aiti sitten perheen naisena saa olla ihan erilainen kummistus.
Ja jos ei tule miehen kaltaista, niin ehka hanelle sitten tulee niita kaikkia hienoja mielenkiinnon kohteita, jotka meilta molemmilta puuttuvat (lue: kaikki kaytannollinen)!
Vakavammin puhuen, tama lapsi on joka tapauksessa meille sellainen siunaus, ettei tosikaan. Tulemme molemmat olemaan lapsen syntyessa 47. Olisi ihan hyvin voinut kayda niin, ettemme saisi koskaan lasta. Ja uskon, etta nimenomaan taman ‘geeniyhdistelman’, mika ei olisi mitenkaan muuten voinut muodostua, on tarkoitettu syntya; etta juuri talla ihmisella on taalla jokin tehtava ja tarkoitus. Odotan vain niin, etta tama saisi syntya, kasvaa, kehittya ... kasvaa aikuiseksi, elaa vanhaksi. Ja olisi niin ihanaa, jos saisi olla terve ja vammaton... Ja lapsi on joka tapauksessa meista erillinen henkilo, oma tahto ja oma kohtalo, on sitten mitka tahansa geenit. Uskon ja toivon, etta jotain evaita elamaan pystyn kuitenkin hanelle opettamaan, ja uskallan uskoa, etta han tulee pitamaan minustakin.
Meilla on viela muutamia lahjoitetuilla munasoluilla muodostettuja alkioita pakkasessa ja 8 omaa. Jos tasta nyt paastaan maaliin, ja jos yrittaisimme viela toista, niin ehdottomasti lahjasoluista yrittaisimme. En nyt enaa tieda, uskaltaisinko omista kokeilla ilman geenitestausta enaa. Nehan muodostettiin, kun olin 45. Lahjoittajamme oli alle 30.
Biologisesti vauva kylla on odottavan aidin, eika siita paase mihinkaan, ja on kylla aika vaikea nailla palstoilla olla sanomatta asiaan yhtaan mitaan, jos joku taas kerran sen ei-biologinen -toteamuksen tekee, varsinkin kun tietaa, etta taalla on muita lukijoita, joita sen sanan kaytto erityisesti surettaa (ja varmaan taustalla viela muitakin lukemassa). Tosin juuri koskaan sita kommenttia ei taalla olekaan nakynyt, vaan tanne kirjoittelijat ovat nahneet sen muualla, ja siksi siita on keskusteltu. Ja myoskaan siis kaikki tanne kirjoitetut kommentit eivat tosiaan valttamatta ole tarkoitettuja nimenomaan tietylle puhujalle, vaikka ehka se lukijasta voi yhtakkia silta tuntua. Nama palstatekstit sinansa ovat yleisesti ottaen vaikeita keskustelun valineita, koska on niin helppo stressaantua kirjoituksista, jotka eivat edes ole itselle tarkoitetut. Niin on kaynyt minullekin, ja olen jo useamman kerran meinannut poistua vallan nailta palstoilta, kun olen loukkaantunut, turhaantunut, tai joku/kukaan ei ole tuntunut kuuntelevan tai ymmartavan. Eli tamakin on oma prosessinsa ollut minulle ja varmaan muillekin. Jos keskusteltaisiin elavassa elamassa, olisi varmaan helpompaa, kun voisi heti kysya kysymyksia ja kommentoida, jos jokin jaa askarruttamaan, ja toisaalta puhujalla olisi kaytossa ilmeet ja eleet, jotka pehmentaisivat sanomaa esimerkiksi tunteilla tai huumorilla.