Silloin kun ipanapaset oli pieniä, silloin sitä joissakin tilanteissa huolimurehti hölömönä mm.sitä että toi yks ei varmaan ikinäkoskaan opi kävelemään
(kuuntelin aivan liian herkkänä ympärillä tapahtuneita kävelyoppimisia just yksvuotiaana kun oma oli niinkin vanha kuin 1v3kk - ja kun otti sen ensimmäisen askeleensa niin heti perään ottikin jo toisen ja kolmannen ja...juostaan!!..
) tai miten ihmeessä voi kynäotteen oppiminen olla noin vaikeaa
tai kuka patapää meni ja osti vaalean puseron ja miksi porkkana ei lähde siitä pesussakaan pois
tai jotain muuta silloiseen hetkeen sijoittuvaa maailmanluokanmegallosupermaximum- tästäeiylitsepääse-ongelmaa
...
Vähämpä tiesin silloin...
Pienen pieniä olivat moiset murheilunmuruset. Sitä mukaa kuin lapsi kasvaa ja saa kerrytyksi ikää myös murheilunmuruset kasvavat isoiksi järkäleiksi.
Ystävä/kaveri/some-suhteet ovat vaikeita.
Siinä ei paljoa paina äidin sanat ja vakuuttelut siitä että juuri tuollaisena olet riittävän hyvä ja kelpaava, ainutlaatuinen ja hurjan tärkeä kun tärkeksi koetut kaverit harrastavat todella ilkeää pränkkäilyä ja äkillistä syrjintää. Lapsillakin on todella satuttavat sanat ja tavat käytössä, somen myötä todella laaja-alaisetkin.
Sanoilla on hirvittävä voima. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ja sydän on semmonen simpukka mikä kerää sisälleen kaiken säilyttäen. Varsinkin sen mikä sirpaloittaa sydämen.
Jatketaan siis harjoituksia...ihan aina ei tartte päästää suustaan sammakoita vaan vois yrittää ehtiä miettiä sanomisiaan(toki eteen tulee tilanteita jolloin on paukastava päin pläsiä vaikka tietää että nyt tuntuu)..se yksikin hyvä asia, sana voi olla sille toiselle päivän pelastus...
Dodih, nyt tuli isosti meikäläisen päivän lässynlässynläpäläätä
...ja mites se nyt menikään...väkivalta lopettaa vittuilun ja jos yrittäs vihdoinkin saada itelleenkin semmosta titaanihaarniskaa
#elämäon
#äitison
#kyätäätästä
Hei, perjantaita sullekin
Iteasiassa luekin vaan toi