The Ketju kirjautuneille - tervetuloa

Oho. Ollaan sisarusten kanssa jo iät ja ajat pehmitetty äitiä harkitsemaan senioriasuntoa, ei tartteis yrittää pärjätä isossa talossa itekseen kun kerran isä ei enää kotiin tule. Nyt kun illalla soittelin ihan muuten vaan äiti otti itse puheeksi että voisihan semmonen olla ihan kiva, oisi harrastuksia ja juttuseuraa ja saisi käydä ruokalassa jos ei huvita laittaa ruokaa. Ja oisi vähemmän siivottavaakin
Juu kyllä Esperi Dont Care hoitaa homman (y)
 
Huomenta ja päivää:coffee:

Huomenna alkaa taas uus viikko, enkä (tavoilleni uskollisena) osannut tänäänkään nukkua klo 6 pidemmälle.
Ensi viikosta tulee kuitenkin Vapun ansiosta lyhyt, eli toivoa on että voisin vielä oppia nukkumaan:X3:
Aamun aloitin tunnin hikijumpalla ja olen pikkuhiljaa tehnyt tuosta joka päiväisen rutiinin ja nyt kun sain suihkun taas käyttöön niin voin tosiaan tehdä sen heti aamusta ja mennä sitten suihkuun ennenkun lähen opistolle...on kyllä kuulkaas kummasti paikat taas notkistuneet ja alaselän säryt oikeestaan kokonaan poissa:love::love:

Makuuhuoneen ikkuna on auki ja ulkoa kuuluu lokkien kirkumista, tulee väistämättä sellanen olo niinkuin asuis merenrannalla...merta täällä ei ole mutta tuo iso joki lävistää mukavasti kaupungin.

Pääsispä jo uimaan:love:
 
Ei toi oo palvelutalo tai vanhusten kaatopaikka. Ne asuu omassa asunnossaan kuten ennenkin, mutta siinä on mahdollisuus esim käydä ruokalassa jos ei huvita kokata ja siellä on samanikäistä seuraa ja sit myös ne terveyspalvelut
Oleellistahan tossa on oma tahto ja tajuaminen. Mikä tahansa hyväkin paikka tuntuu rangaistussiirtolalta semmoisesta joka kokee, että sinne on mentävä muiden painostuksesta ja "pakottamana".
Mummoni oli semmoinen. "Sitten kun henki ei enää pihise niin kantakaa mihin huvittaa mutta siihen asti asun miesvainajani rakentamassa talossa."
Mikäli äitisi on yhtään tyttäreensä tullut niin voisin kuvitella samansorttista suhtautumista?
Mut jos ja kun itte tajuaa, että vois olla mukavampi asustaa moisessa paikassa, niin suurin kompastuskivi on edestä pois.
Sit vaan lapsiparvi raivaamaan käytännön esteitä tieltä pois, kuten paperisotaa ja "huoneessa ei o kumminkaan tilaa Arttu-vainajan lipastolle."
 
Oleellistahan tossa on oma tahto ja tajuaminen. Mikä tahansa hyväkin paikka tuntuu rangaistussiirtolalta semmoisesta joka kokee, että sinne on mentävä muiden painostuksesta ja "pakottamana".
Mummoni oli semmoinen. "Sitten kun henki ei enää pihise niin kantakaa mihin huvittaa mutta siihen asti asun miesvainajani rakentamassa talossa."
Mikäli äitisi on yhtään tyttäreensä tullut niin voisin kuvitella samansorttista suhtautumista?
Mut jos ja kun itte tajuaa, että vois olla mukavampi asustaa moisessa paikassa, niin suurin kompastuskivi on edestä pois.
Sit vaan lapsiparvi raivaamaan käytännön esteitä tieltä pois, kuten paperisotaa ja "huoneessa ei o kumminkaan tilaa Arttu-vainajan lipastolle."
Äidillä taitaa olla enempi se, että jännittää ja pelkää muutosta. Itsekin on sanonut että oisihan se mukavampi viettää viimeiset vuodet vaivattomammin kerrostalossa kuin istua täällä isossa talossa muistojen keskellä mutta toteuttaminen on vaikeampaa
 
Oho. Ollaan sisarusten kanssa jo iät ja ajat pehmitetty äitiä harkitsemaan senioriasuntoa, ei tartteis yrittää pärjätä isossa talossa itekseen kun kerran isä ei enää kotiin tule. Nyt kun illalla soittelin ihan muuten vaan äiti otti itse puheeksi että voisihan semmonen olla ihan kiva, oisi harrastuksia ja juttuseuraa ja saisi käydä ruokalassa jos ei huvita laittaa ruokaa. Ja oisi vähemmän siivottavaakin
Te oottekin olleet isojen asioiden äärellä*halaa*, ne suuret elämänmuutokset ovatkin osin aikaa ja ajatustyötä vaativia. Ja sitä luopumistakin mikä tuo oman surutyönsä mukanaan..

Mutta hyvää ja hienoa tuossa on se, että äitisi itse otti asian puheeksi eli hän on valmis. Toki tarvitsee teidän tukea ja apua enkä yhtään sitä epäile etteikö teiltä sitä saisi - vaikutatte yhteenhitsautuneilta ja läheisiltä kaikkinensa:love:

Ja muutos ei ainoastaan helpota äitinne olemista vaan myös teidän kaikkien muidenkin, kun tiedätte ettei äitinne ole yksin ja apua on saatavilla läheltäkin tarvittaessa.
 
Äidillä taitaa olla enempi se, että jännittää ja pelkää muutosta. Itsekin on sanonut että oisihan se mukavampi viettää viimeiset vuodet vaivattomammin kerrostalossa kuin istua täällä isossa talossa muistojen keskellä mutta toteuttaminen on vaikeampaa
Ihan hirvittävän ymmärrettävää reagointia. Olisiko mahdollista sitten aikanaan siirtymä toteuttaa pienin askelin, vaiheittain? Mikäli ko.paikassa on järjestettyä toimintaa, niin osallistuisi ens alkuun jo niihin, jotta olisi pehmeää laskeutumista uuteen ympäristöön? Ja sitten pienissä erin tavaroiden kanssa muuttamista. Ihanteellista voisi olla sekin, että äitisi voisi jakaa ensimmäisen yönsä uudessa paikassa yhdessä jonkun teidän kanssa. Samalla siinä näkisitte myös minkälaiset ne uudet päivärutiinit olisivat. Toki sitä ennen on kaikista pakettiin kuuluvista asioista selkoa, niissä kannattaa nykyään olla todella tarkkana. Ja vieraillessa myös kiinnittää huomiota että asiat toimivat kuten on sovittu (mutta jotenkin tuokin on teidän kohdalla ihan itsestäänselvyyttä).

Nuo ovat kyllä vaikeita mutta väistämättömiä asioita. Onneksi äitisi ei ole yksin kaiken keskellä vaan hän tietää että voi tukeutua teihin:):love:
 

Yhteistyössä