vierailija
Ydinvoima herättää kovasti tunteita. Pelätään katastrofeja, vaikka niitä ei oikeastaan voi tapahtua. Tschernobyl aiheutui tahallisesta käyttäjävirheestä (suojarajat ohitettiin tietoisesti, mutta prosessi karkasi käsistä) ja Fukushima oli seurausta luonnonkatastrofista, jollaista Suomessa ei voi tapahtua. Amerikan mantereiden pahin ydinonnettomuus, Three Mile Island vuonna 1979, johtui pumppuviasta, jollaista ei myöskään voi sattua koska tuon jälkeen on luotu uudet varajärjestelmät. Lisäksi on huomattava, että vaikka Three Mile Island oli historian pahin ydinonnettomuus jenkeissä, kukaan ei kuollut tai loukkaantunut eikä voimalan ympäristössä ole radioaktiivisuusongelmaa.
Moni pelkää ydinjätettä, mutta ongelma on siinä että harva tuntuu ymmärtävän mistä siinä on kysymys. Asiaa ei helpota se, että ympäristöjärjestöt ja vihreät korostavat ydinjätteen olevan ongelmana satoja tuhansia vuosia. Se on teknisesti ihan totta. Menee n. 200 000 vuotta ennen kuin tänään reaktorista poistettava ydinjäte saavuttaa luonnon taustasäteilyn tason.
Mutta se ei todellakaan ole koko totuus. Mitä voimakkaammin säteilevää jäte on, sitä nopeammin se puoliintuu. Ensimmäisen vuoden aikana korkea-aktiivisen ydinjätteen säteilystä on hävinnyt 99 %. Se on edelleen vaarallista ja se pitää säilyttää kapseleissa, mutta 99 % alkuperäisestä säteilystä on kadonnut.
Tässä vaiheessa (tai oikeastaan jo parin kuukauden jälkeen) käytetty ydinjäte voidaan suurimmaksi osaksi kierrättää. Uraani ja Plutonium otetaan talteen ja syötetään uudestaan ydinreaktoriin polttoaineeksi. Jäljelle jää keskiaktiivista jätettä, jonka puoliintumisaika on muutamia vuosikymmeniä tai sata vuotta.
Ja vielä huomio tuosta puoliintumisesta. 99 % korkea-aktiivisen jätteen radioaktiivisuudesta siis häviää vuodessa. Sama logiikka jatkuu koko prosessin läpi. Mitä matala-aktiivisemmasta aineesta on kyse, sitä kauemmin sen puoliintuminen kestää. Kun sanotaan, että jätteellä vie 200 000 vuotta ennen kuin se saavuttaa taustasäteilyn tason, siitä 200 000:sta vuodesta viimeiset 190 000 vuotta hinkataan sellaista säteilytasoa puoliksi, ettei sillä ole ihmiselle käytännössä mitään väliä. Puhutaan sen luokan säteilystä kuin mitä on eroa 1. kerroksen ja 2. kerroksen sisätilan ilmassa. Tai asuuko henkilö Suomessa korkeamman radon-pitoisuuden alueella vai matalamman radon-pitoisuuden alueella.
Moni pelkää ydinjätettä, mutta ongelma on siinä että harva tuntuu ymmärtävän mistä siinä on kysymys. Asiaa ei helpota se, että ympäristöjärjestöt ja vihreät korostavat ydinjätteen olevan ongelmana satoja tuhansia vuosia. Se on teknisesti ihan totta. Menee n. 200 000 vuotta ennen kuin tänään reaktorista poistettava ydinjäte saavuttaa luonnon taustasäteilyn tason.
Mutta se ei todellakaan ole koko totuus. Mitä voimakkaammin säteilevää jäte on, sitä nopeammin se puoliintuu. Ensimmäisen vuoden aikana korkea-aktiivisen ydinjätteen säteilystä on hävinnyt 99 %. Se on edelleen vaarallista ja se pitää säilyttää kapseleissa, mutta 99 % alkuperäisestä säteilystä on kadonnut.
Tässä vaiheessa (tai oikeastaan jo parin kuukauden jälkeen) käytetty ydinjäte voidaan suurimmaksi osaksi kierrättää. Uraani ja Plutonium otetaan talteen ja syötetään uudestaan ydinreaktoriin polttoaineeksi. Jäljelle jää keskiaktiivista jätettä, jonka puoliintumisaika on muutamia vuosikymmeniä tai sata vuotta.
Ja vielä huomio tuosta puoliintumisesta. 99 % korkea-aktiivisen jätteen radioaktiivisuudesta siis häviää vuodessa. Sama logiikka jatkuu koko prosessin läpi. Mitä matala-aktiivisemmasta aineesta on kyse, sitä kauemmin sen puoliintuminen kestää. Kun sanotaan, että jätteellä vie 200 000 vuotta ennen kuin se saavuttaa taustasäteilyn tason, siitä 200 000:sta vuodesta viimeiset 190 000 vuotta hinkataan sellaista säteilytasoa puoliksi, ettei sillä ole ihmiselle käytännössä mitään väliä. Puhutaan sen luokan säteilystä kuin mitä on eroa 1. kerroksen ja 2. kerroksen sisätilan ilmassa. Tai asuuko henkilö Suomessa korkeamman radon-pitoisuuden alueella vai matalamman radon-pitoisuuden alueella.
