Toki aijon jatkaa töitä.
Ja niinkuin sanoin, en ole koskaan sossuun turvautunut (tai valehtelen joskus nuorempana olen sossusta hiema hakenut) mutta moneen vuoteen en. Aina jos olen ollut työtön olen saanut vain korvausia eli työttömyyskorvauksia. Olen niillä sinnitellyt koska olen sitä mieltä että jos on katto pään päällä, ruokaa ja lämmin eli sähkö niin sillä 400-500 pärjää yksiössä oikein hyvin. Muuten olen tehnyt aina töitä!

Siksi tuntui pahalta syyttely "sossupummi" sillä nimenomaan olen veroja maksanut ja jos hetkellisesti olen työtön, olen mielestäni tuet ansainnut koska teen verorahaa

Mutta siis ymmärrän hyvin että asia otettiin negatiivisesti. Olisi pitänyt jättää tuo sossu pois
Yksinkertaisesti siis en ole huijaamassa ketään, vaan kysyn mitä kustannuksia tulee. Toki luovun harrastuksista tai koitan saada ne jonnekin muualle jos on pakko. Minä vain kysyin jos pystyisinkin kustantamaan tärkeän harrastuksen. Tänne poikaystävän luo ei vain mahdu. Mutta joskuson sitten tehtävä kompsomisseja jos näyttää ettei rahat riitä.
En halua maksaa enemmästä mihin varaa on ja toki asuntoni menee sitten sitä tarvitsevalle. Yritin vain tehdä asiat oikein. Enkä loisien niinkuin monet juurkin tekee