vierailija
Onko kellään muilla samanlaisia fiiliksiä neuvolasta?
Odotan ensimmäistä lastani. Olen perusterve, normaalipainoinen, liikunnallinen, ei sairauksia tai allergioita eikä muutakaan mainitsemisen arvoista. Raskaus alkoi luomusti ja on jatkunut normaalisti. Olen raskausviikolla 29. Olen käynyt kaikki tarjotut seulonnat, kaikki on ollut niissä hyvin. Olen siis onnekas, ja minusta raskauden soisi olevan ihanaa aikaa.
Pienenä ongelmana tämän onnellisuuden rinnalla on neuvola, tai ainakin vaikutelma jonka saan sieltä. Ensisynnyttäjän joudun siellä käymään melko useasti vaikken olekaan missään ihmeemmässä seurannassa, ja olen jo alkanut karsastaa käyntejä. Ensinnäkin henkilökunta puhuu minulle kuin vajaaälyiselle kolmevuotiaalle, ("Miten me nyt ollaan voitu? Ollaanko me muistettu syödä niin kuin on ohjeistettu?") mikä nyt alkuun jaksoi huvittaa mutta alkaa jo käydä vähän hermoon.
Toisekseen neuvoloiden välillä voin hyvin ja nautin raskaudesta, mutta neuvolan jälkeen olen hermostunut ja epävarma ja huolestun siitä pitäisikö tässä olla jostain huolissaan. Neuvolassa maalaillaan koko ajan uhkakuvia siitä kuinka kohta ollaan ongelmissa vaikkei vielä ollakaan. Ensimmäisellä käynnillä kerroin kuinka olen voinut hyvin, johon todettiin että niin, no sulla ei vielä ole se huono vointi alkanut. Toisella kerralla kerroin että olen voinut hyvin, todettiin että hienoa että olet kuitenkin yrittänyt jaksaa töissä olla vielä ainakin tässä vaiheessa. Kolmannella kerralla kerroin että olen voinut hyvin, kerrottiin että niin, monella se pahoinvointi alkaa vasta myöhemmillä viikoilla. Ja niin edelleen.
Nt-ultraan käskettiin olla säikähtämättä huonoja uutisia, koska kuitenkin valtaosa ikäisistäni (olen 32) joutuu jatkotutkimuksiin. En joutunut, johon neuvolassa todettiin että eivät kaikki ongelmat vielä nt-ultrassa näy, rakenneultra vasta tulossa. Kun sekin meni hyvin, todettiin että hienoa että vielä tässä vaiheessa ei ole löydetty mitään, toivotaan ettei nyt sitten tule yllätyksiä synnytyksessä. Raskausdiabeteksella on peloteltu koko ajan, vaikka sukuriskiä ei ole, verensokeri on kunnossa, olen normaalipainoinen. Joka kerta kun teen neuvolassa pissatestin ja se on puhdas, muistutetaan että kaikki tulehdukset eivät näy siinä ja ne voivat aiheuttaa keskenmenoja, joten heti pitää olla yhteydessä jos on oireita. Jos niitä ei ole, muistutetaan ettei niitä aina olekaan. Kun käyn selälleni sydänäänien kuuntelua varten, käsketään hyvä asento kun voi kuulemma joskus mennä tuntikin ettei kuulla mitään. Kun sikiö liikkui kuuntelun aikana ja syke nousi muutamia lyöntejä, kerrottiin että liikkumisen lisäksi se voi olla merkki sydänongelmista.
En oikeasti enää haluaisi edes mennä neuvolaan masentumaan. Jos en olisi käynyt, ei olisi käynyt mielessäkään huolehtia asioista jotka nyt mietityttävät.
Odotan ensimmäistä lastani. Olen perusterve, normaalipainoinen, liikunnallinen, ei sairauksia tai allergioita eikä muutakaan mainitsemisen arvoista. Raskaus alkoi luomusti ja on jatkunut normaalisti. Olen raskausviikolla 29. Olen käynyt kaikki tarjotut seulonnat, kaikki on ollut niissä hyvin. Olen siis onnekas, ja minusta raskauden soisi olevan ihanaa aikaa.
Pienenä ongelmana tämän onnellisuuden rinnalla on neuvola, tai ainakin vaikutelma jonka saan sieltä. Ensisynnyttäjän joudun siellä käymään melko useasti vaikken olekaan missään ihmeemmässä seurannassa, ja olen jo alkanut karsastaa käyntejä. Ensinnäkin henkilökunta puhuu minulle kuin vajaaälyiselle kolmevuotiaalle, ("Miten me nyt ollaan voitu? Ollaanko me muistettu syödä niin kuin on ohjeistettu?") mikä nyt alkuun jaksoi huvittaa mutta alkaa jo käydä vähän hermoon.
Toisekseen neuvoloiden välillä voin hyvin ja nautin raskaudesta, mutta neuvolan jälkeen olen hermostunut ja epävarma ja huolestun siitä pitäisikö tässä olla jostain huolissaan. Neuvolassa maalaillaan koko ajan uhkakuvia siitä kuinka kohta ollaan ongelmissa vaikkei vielä ollakaan. Ensimmäisellä käynnillä kerroin kuinka olen voinut hyvin, johon todettiin että niin, no sulla ei vielä ole se huono vointi alkanut. Toisella kerralla kerroin että olen voinut hyvin, todettiin että hienoa että olet kuitenkin yrittänyt jaksaa töissä olla vielä ainakin tässä vaiheessa. Kolmannella kerralla kerroin että olen voinut hyvin, kerrottiin että niin, monella se pahoinvointi alkaa vasta myöhemmillä viikoilla. Ja niin edelleen.
Nt-ultraan käskettiin olla säikähtämättä huonoja uutisia, koska kuitenkin valtaosa ikäisistäni (olen 32) joutuu jatkotutkimuksiin. En joutunut, johon neuvolassa todettiin että eivät kaikki ongelmat vielä nt-ultrassa näy, rakenneultra vasta tulossa. Kun sekin meni hyvin, todettiin että hienoa että vielä tässä vaiheessa ei ole löydetty mitään, toivotaan ettei nyt sitten tule yllätyksiä synnytyksessä. Raskausdiabeteksella on peloteltu koko ajan, vaikka sukuriskiä ei ole, verensokeri on kunnossa, olen normaalipainoinen. Joka kerta kun teen neuvolassa pissatestin ja se on puhdas, muistutetaan että kaikki tulehdukset eivät näy siinä ja ne voivat aiheuttaa keskenmenoja, joten heti pitää olla yhteydessä jos on oireita. Jos niitä ei ole, muistutetaan ettei niitä aina olekaan. Kun käyn selälleni sydänäänien kuuntelua varten, käsketään hyvä asento kun voi kuulemma joskus mennä tuntikin ettei kuulla mitään. Kun sikiö liikkui kuuntelun aikana ja syke nousi muutamia lyöntejä, kerrottiin että liikkumisen lisäksi se voi olla merkki sydänongelmista.
En oikeasti enää haluaisi edes mennä neuvolaan masentumaan. Jos en olisi käynyt, ei olisi käynyt mielessäkään huolehtia asioista jotka nyt mietityttävät.