On se vaan aina niin hienoa kun muslimi löytää Jeesuksen :D

Vierailija
"Yleisin helvetin puolustus lähtee liikkeelle ihmisen tahdosta. Jumala kyllä tahtoisi pelastaa jokaisen sielun, mutta hän ei tee sitä väkisin vaan hän suostuttelee ja taivuttelee jokaista luokseen. Ehkä hän kykenee lopulta rakastamaan jokaisen sielun puolelleen. Mutta sekin mahdollisuus jää voimaan, että joku torjuu Jumalan rakkauden niin päättäväisesti, että se ei pääse eheyttämään häntä. Jos joku siis joutuu helvettiin, se johtuu siitä, että Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa.

Tarkka lukija huomaa tässä jännitteen, joka saattaa lopulta kasvaa lähes sovittamattomaksi ristiriidaksi. Luterilaisen ajattelun mukaan ihminen ei voi omasta järjestään ja aloitteestaan käsin tulla Jumalan yhteyteen, vaan usko on aina lahjaa ja Jumalan vaikutusta ihmisessä. Vähä katekismuksen mukaan minä en voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan Pyhä Henki on kutsunut, valaissut, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Pelastukseen pääseminen ei siis ole ihmisen valintaa vaan Jumalan armovalintaa. Kadotukseen joutumista puolestaan useimmiten perustellaan ihmisen omalla valinnalla. Sinne joutuvan Jumala antaa pitää oman päänsä.

Tästä tietenkin herää se vaikeita jatkokysymyksiä: Miksi Jumala ei anna jokaiselle pelastavaa armoaan? Eikö hän voisi suuressa viisaudessaan taivutella jokaisen sielun puolelleen? Tässä kohdassa joudumme sanomaan, että emme ymmärrä loppuun asti tahdon vapauden ja Jumalan armon vuorovaikutusta. Helvetin mahdollisuus ja synnin valta ovat suuria arvoituksia, joihin emme saa vastausta tämän elämän aikana."

https://www.karikuula.com/22


 
9mmm
En tiedä saanko Isisin pojat kimppuuni mutta katselin parin hartaan muslimitaistelijan todistusta (ei Isisin porukkaa vaan esim.Egyptistä) siitä kun se eläväisempi jumaluus löytyikin kun tuli kohdattua Jeesus.
Ja näitä löytyy youtubesta vaikka kuinka.


Muslimitaistelijan käskettiin tutustua Raamattuun ja hän huomasi että siellä ei Muhammedista ennusteta sanaakaan


Tälle kaverille ilmestyi Jeesus kuolemanrajakokemuksessa ja sanoi että Jumala on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jumala, ei Ismaelin (Iisakin velipuoli).


Mutta kenestä VT ennusti? Miehestä jota piinattiin ja joka kantaa syntimme.


2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
sellainen on ouhtauden ja rakkauden aani ja jopa han sortui syntiin mutta ne on anteeksi anettu ja rauha synnista saatu... mutta talla kertaa tuhkat lentakoot taivaan sineeen kylma loukko on typerien byrraattein hupsuutta ja valla on ilo ja kauneus eika mikaan muu tapahtukoon hanen tahotnsa aina ja iankaikisestai rakkaudessa olette vapaat aina ja ikuisesti muistakaa rakkaus kaikki on naytetty elkaa tehko vaarin... auttakaa toinen toisanne ja olette rakkaudessa rajattomatat ja lennatte ylitse auttkaa elkaaka koskaan sylkeko kenenkaan paalle kaikki yhdessa tai ei kukaan ja kaikki eri laatikoissa vankilassa ei taydessa rakkaudessa ei koskaan//
 
Saat valita - vaikka molemmista. Venäjältä muuttaa jehovalaiset nyt jonnekin kun ei niistä siellä tykätä. En muista mistä luin, mut uutisissa on ollut.
No ei jehovat kristittyjä ole, siitä on useimmat kirkot ja kristilliset seurakunnat samaa mieltä.

Mutta kyllä uskontovapauden kiristyminen Venäjällä koskettaa taas myöskin vapaita suuntia (hellarit, vapis) ja elävää kristillisyyttä, ja kohta ainut sallittu taitaa olla ortodoksinen/katolinen kirkko.
Ja meininki on silloin jotain "sytytetään tuohus pyhän jumalansynnyttäjän kolmannen muistosunnuntain kunniaksi ja mutistaan sit muutama liturgia päälle."
 
vierailija
Ja meininki on silloin jotain "sytytetään tuohus pyhän jumalansynnyttäjän kolmannen muistosunnuntain kunniaksi ja mutistaan sit muutama liturgia päälle."
Siinä on kyllä enemmän ideaa kuin uskoisikaan:
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/tuohus.htm

Sun täytyy tehdä itse se kuva näkyväksi ja ennen sitä saat lämmittää tuohuksen hiekkaan laitettava osa omassa kädessäsi. Se mehiläisvaha kun on vanhempi materiaali, kuin mikään ihmisen luoma(y)
 
vierailija
Miten tulkitsette nämä sanat:
"3:8 Twli puhalta cussa hen tacto/ ia sine cwlet hene' hwmuns/ Ja et sine tiedä custa hen tule/ taicka cuhu'ga hen menepi. Nein on iocaine'/ quin He'gest syndynyt on.
Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo/ ja sinä kuulet hänen humunsa/ Ja et sinä tiedä kusta hän tulee/ taikka kuhunka hän meneepi. Näin on jokainen/ kuin Hengestä syntynyt on.

3:9 Nicodemus wastasi/ ia sanoi henelle/ Quinga se taita tulla?
Nikodemus wastasi/ ja sanoi hänelle/ Kuinka se taitaa tulla?
3:10 Iesus wastasi/ ia sanoi henelle/ Oleco sine se Mestari Israelis/ ia et neite tiedhe?
Jesus wastasi/ ja sanoi hänelle/ Oletko sinä se mestari Israelissa/ ja et näitä tiedä?

3:11 Totisest/ totisest/ sano' mine sinulle Me puhume/ mite me tiedhe'/ ia todistam/ mite me neim/ ia ette te wasta' ota meiden todistusta.
Totisesti/ totisesti/ sanon minä sinulle. Me puhumme/ mitä me tiedän/ ja todistamme/ mitä me näimme/ ja ette te wastaan ota meidän todistusta.

3:12 Jos mine malisia teille sanoin/ ia ette te wskonuat/ quinga te wskoisitt/ ios mine teille Taiualisi sanoisin?
Jos minä maallisia teille sanoin/ ja ette te uskoneet/ kuinka te uskoisit/ jos minä teille taiwaallisia sanoisin?

3:13
Ja eikengen ylesastu Taiuasen/ waan se/ ioca taiuaast alasastui/ inhimisen Poica/ ioca ombi Taiuahas.
Ja eikenkään ylös astu taiwaaseen/ waan se/ joka taiwaasta alas astui/ Ihmisen Poika/ joka ompi taiwahassa.
3:14

Ja ninquin Moses ylensi Kärmen coruesa/
Ja niinkuin Moses ylensi käärmeen korwessa/"
 
vierailija
Pelastuu auringonpaahteelta, mikä tosiaan yhä tappaa, jos ei saa mistään suojaa.
Pelastuu vedenpaisumukselta; tsunameilta, rankkasateilta, salamoilta, pyörremyrskyiltä, tornadoilta, maanjäristyksiltä ja tulvilta. Omituista, kuinka vähän niistä kukaan kertoo mitään, vaikka nytkin on meneillään valtava kansainvaellus kuivemmille seuduille. Liitän uutisen tähän:

"Vuosikausiin pahimmat tulvat koettelevat Etelä-Aasiaa. Yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Intiassa Biharin osavaltiossa kuolleita on yli 250. Assamissa lähellä Bangladeshin rajaa on kuollut ainakin 180 ihmistä.

Nepalissa on varmistettu ainakin 140 ihmisen saaneen surmansa.

Bangladeshissa on kuollut 115 ihmistä. Lisäksi tulvat ovat särkeneet yli 220 siltaa, mikä vaikeuttaa avun ja lääkkeiden viemistä tulvan uhreille.

Tulvavesien varaan on joutunut niin ikään villieläimiä Kazirangan kansallispuistossa Intiassa. Ainakin 225 eläintä, muun muassa virtahepoja, on kuollut elokuun alun jälkeen.

Yli miljoona on joutunut jättämään kotinsa
Bangladeshissa vedenpinta on vähitellen alkanut laskea ja tulvien uskotaan helpottavan, ellei uusia sateita tule. Tautien vaara ei kuitenkaan ole ohi.

Avustustyöntekijät varoittavat myös vakavasta ruokapulasta.

Monsuunisateet ovat alueen maaseudun asukkaille elintärkeitä, mutta joka vuosi ne aiheuttavat myös aineellisia vahinkoja ja hengenmenetyksiä. Tämän vuoden sateet ovat rankimpia moneen vuoteen.

Yli miljoona on jättänyt kotinsa rankkasateiden ja tulvien takia.


Lähteet: AFP, Reuters"

Auringonpimennys toisella puolella palloa on voinut lisätä vedennousua. Meillä oli maanantaina 21.30 uudenkuun hetki, jonka vaikutus on myös olemassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, tietysti(y)
 
vierailija
Ja "nyynä": eihän se todista mitään kaikkien jumaluuksien ykseydestä jos jokaisessa kielessä on sana "jumala" ja arabiaksi se on allah.
Eli jos menisin arabien keskuuteen niin sanoisin sanan "Allah" mutta tarkoittaisin kristittyjen Jumalaa, en muslimien. No, ehkä puhuisin Jeesuksesta...
ja takaperin se on h a l l a - vie ruoan suurelta osalta kansaa, jos ei ymmärrä kantaa ajoissa kellariin:geek:
 
vierailija
Olipa hyvä artikkeli uutisissa nyt, aivan loistava! Meidän uskontokulttuuri on muuttanut rapakon taakse, mutta mikä ihme sai ne lopulta lähtemään? Kummitäti antoi mulle aikoinaan kirjasarjan Pieni runotyttö - ja sehän on kirjoitettu noissa maisemissa suunnilleen samoihin aikoihin:)

Siellä rannikolla on muuten valtavat vuorovedet... enkä nyt lähde etsimään niitä videoita, kun osaatte itsekin etsiä, tide englanniksi.;)

Mitä ovat mahtaneet ajatella, kun eihän Pohjanmaalla voi olla samanlaista, kun siellä maa on kautta aikojen kohonnut:geek:
On muutenkin iso ero siinä, herääkö lämpimään auringonnousuun vai lämmitteleekö vasta ilta-auringossa:barefoot:
 
vierailija
Jatkan edelliseen, koska nyt vasta ehdin sen artikkelin kunnolla lukemaan. Siellä kerrotaan:
"Nuorten katoaminen kaukomaille alkoi Toholammilla huolestuttaa siinä määrin, että 1800-luvun lopulla maastamuuttajia jopa uhattiin erityisellä veroluonteisella maksulla.

Tuolloin arvioitiin, että Toholammilta oli Amerikassa yhtä aikaa viitisensataa parhaassa työiässä olevaa miestä – naisista kai puhumattakaan. Maanviljelylle heidän poissaolonsa alkoi ilmeisesti aiheuttaa jo tappioita.

Kirkkoherra Schönberg alusti vuonna 1890 Toholammin Edistysseuran kokouksessa keskustelun aiheesta "Onko Amerikkaan muuttamisesta henkisesti ja aineellisesti yleisesti hyötyä waiko wahinkoa?"

Tänä päivänä Schönbergille osattaisiin jo vastata, että hyötyä siitä oli.

Siirtolaisista palasi Suomeen pysyvästi noin joka viides, ja he toivat mukanaan uusia vaikutteita. Maataloudesta elävässä Toholammin kunnassakin otettiin käyttöön uusia työkaluja ja viljelymenetelmiä, joita siirtolaiset olivat oppineet Amerikassa."
Mun isoäitiä en ole koskaan nähnyt, mutta siirtomaakaupan on perustanut silloin ja varmasti on myrkkyjäkin käyttänyt, koska vähän aikaa sitten tyttärensä (s.1931) kertoi, et se kaalimyrkkykö äidin tappoi, vaikka se yritti olla niin varovainen, eikä lapset saanut tulla lähellekään. No, eipä tuo ole korvaansa lotkauttanut kaupan luomulle koskaan, vaikka ei ole tietääkseni myrkkyjäkään käyttänyt. En laita lainausmerkkejä, koska nuo on ulkomuistista kaikki. Kai Linnilän "Isoäidin keittokirja" -ssa puolestaan kasvattivat kanoille kaalia ihan vaan siksi että saavat niitä napostella - virikkeeksi voisi kutsua nykyään - mut onhan niissä kaalikasveissa aina ollut matojakin etsittäväksi(y)

Perusasia noiden ötököiden kans on yksinkertainen: ensin kasvatetaan muutama kasvi, joka sitten keväällä kauniilla säällä asetetaan tyrkylle sille emolle, joka etsii munimispaikkaa. No, sen voi sitten syöttää hyvin kanoille, joilla ei tuohon aikaan ole vielä liikaa syötävää(y)
 
vierailija
Täälläkin varmaan monta potentiaalista ehdokasta?

Mites muuten se rekisterimerkintä, kun muuttaa lahkoa: kuka sen tekee? Onnistuuko pelkästään ruksi ruutuun- periaatteella? Käytännössä se jakaa ihmiset usempaan leiriin jo "alkulähteillä", noin kuvaannoliisesti sanoen.
http://www.talouselama.fi/uutiset/tarjolla-760-26-kk-kaikki-kelalta-tukikirjeen-saaneet-eivat-ole-hakeneet-6678894

Mitäs toi sit on:alien:
 

Yhteistyössä