Riitaisa, seksitön avioliitto. Onko enää toivoa?

Mitä mieltä olette?

Meillä kaksi pientä lasta. Ei läheisyyttä, seksiä, keskustelua. Riitoja kaikesta.

Seksi loppui nuoremman lapsen syntymään, noin kolme vuotta sitten sitten. Joitakin kertoja sen jälkeen ollut, tänä vuonna kerran. Riidat alkoivat vähän sen jälkeen kun läheisyys ja seksi loppui. Kaikki muut (ulkoiset asiat) asiat periaatteessa kunnossa, mutta tärkein eli keskinäiset välimme eivät ole kunnossa.
Kannattaako vielä yrittää?

 

Tunsin itseni rumaksi ja epähaluttavaksi lasten syntymän jälkeen, joten en ollut yhtään aktiivinen seksin suhteen, mutta eipä ollut mieskään. Muistan kun huomasin jossain vaiheessa (nuoremman lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen) että hän ei ole osoitanut minulle mitään hellyyttä jne., ja ajattelin että annetaan sen puolen sitten olla. En ala kerjäämään. Ja sen jälkeen läheisyys hävisi väliltämme.

Homma on mennyt vain alamäkeä, riidat lisääntyneet. Viime vuonna kaksi kertaa ja tänä vuonna kerran. Ehkä ensi vuonna ei enää ollenkaan. Mies kuittailee välillä seksittömyydestä.

Ap

 

Aina kannattaa yrittää vielä, mikäli on tunteita ja halua yrittää. Ensin pitää saada puheyhteys kuntoon ja saada sitten seksi takaisin parisuhteeseen. Parisuhde ilman seksiä ei vaan pidemmän päälle toimi.

 

Aina kannattaa yrittää vielä, mikäli on tunteita ja halua yrittää. Ensin pitää saada puheyhteys kuntoon ja saada sitten seksi takaisin parisuhteeseen. Parisuhde ilman seksiä ei vaan pidemmän päälle toimi.

Tämä on totta. Kun seksi loppuu, niin myös suhde loppuu, ainakin tietyiltä osin. Tai ei se ole parisuhde enää.

 

Totta kai teillä on toivoa. Arvasin jo ennen otsikon lukemista, että teillä on pienet lapset. On ihan yleinen juttu, että lasten saaminen on molemmille vanhemmille kriisi, jossa ei ymmärretä itseä eikä toista. Kun siihen lisätään pikkulapsiajan ylikuormitus, niin soppa on valmis. Sitä kestää muutaman vuoden, ja jos pienempi on jo kolmen niin kohta alkaa helpottaa.
Ei teidän parisuhteessa ole mitään vikaa, teillä ei vaan ole todennäköisesti hetken rauhaa sen vertaa, että saisitte molemmat levätä yhdessä ja erikseen, ja löytäisitte sitä kautta uudelleen ilon toisistanne. Teillä on todennäköisesti sellainen perinteinen tilanne siellä, että molemmilla on tarve tulla huomioiduksi ja vähän kannatelluksi siinä arjen ja oman mielipahan ja kiireen ja kuormittumisen keskellä, mutta kummallakaan ei ole nyt oikein voimia eikä ehkä haluakaan tehdä sitä toiselle. Ja kun ette keskustele, väärinymmärrysten ja olettamusten kehä vaan kasvaa ja alatte tulkita kaiken mitä toinen sanoo enemmän negatiivisuuden kuin myönteisyyden kautta. Eli kun et tiedä mitä toinen jollain tarkoitti, tulkitset sen vittuiluna, vaikka levänneenä ja paremmalla tuulella tulkitsisit sen joko myönteisesti tai neutraalisti.

Koettakaa kestää. Teillä on kriisi tässä ja nyt, ja kriisissä ei kannata koskaan erota. Katsokaa se kriisi loppuun, ja miettikää vasta sen jälkeen, mitä oikein tapahtui. Keskittykään nyt vaan siihen selviämiseen. Kaikesta ei kannata ottaa yhteen, varsinkin kun teidän riidat kumpuaa todennäköisemmin väsymyksestä, seksuaalisesta turhautumisesta ja kaipuusta tulla ymmärretyksi, kuin siitä mistä näennäisesti riitelette. Kaikki nämä todelliset ongelmat helpottaa, kun lapset ei enää keskeytä kaikkea tasaisesti minuutin välein, eivätkä lasten tunnepurkaukset enää kuormita sitä perheen tunneilmapiiriä niin, että vanhempien pitää jatkuvasti reagoida johonkin.
Odottakaa sitä elämänvaihetta, että molemmat saa päivän jälkeen palautua, että nukutte pitkät ja hyvät yöunet joka yö, että lapset ei ole enää ihan niin tarvitsevia ja että oma pää ja keho tuntuu taas omalta. Sekin aika tulee. Odottaminen on sen arvoista, vaikka sitten eroaisikin, koska ainakin sen on tehnyt silloin oikeista syistä, mitä ei vaanaina voi nähdä selvästi silloin, kun lapset on ihan pieniä, kuten teillä nyt.

 

up

 

Aivan kuin meidän elämästä olisi tuo teksti ollut. Meillä lapset nyt jo 4 & 7 mutta edelleen rämmitään tuossa suossa. Kaikki meni just noin ja kuopuksen raskausaikana mies lopetti huomioimisen kokonaan josta syntyi katkeruutta. Tilanne tuntuu todella raskaalta ja masennuin myös osittain tämän vuoksi. Edelleen olemme yhdessä mutta ei kyllä toivoa tunnu enää. Seksiä ei tee mieli tai no tekee mutta ei oman miehen kanssa. Kumpikin ollaan väsyneitä tekemään mitään ja tilanne junnaa paikoillaan. Minun puolelta ei vain tunteita enää ole. Ajan kysymys on vain milloin ero alkaa tuntua pakolliselta ja voimia sen toteuttamiseen löytyä. Kaikki asiat ulkoisesti kunnossa mutta välit on jäätävät.

 

toivoa on, mutta tilanne ei korjaannu, jos sille ei yritetä mitään. jos ensin yrittäisitte puhua. jos ette keskenänne onnistu, niin perheneuvolasta varmaan apua on saatavana.

 

Tilanteenne on aika yleinen, mutta kaiken saa korjattua jos haluatte. Meille lasten syntymän jälkeen oli suuri apu perheaikaa.fi netti kurssista.
https://www.perheaikaa.fi/nettikurssit/

Ja tuolta: Tunnekeskeinen parisuhdekurssi

Sitä voi tehdä ajan kanssa ja pätkissä, eikä maksa mitään. Kannattaa ainakin kokeilla, meillä toimi ja pelasti keskinäisen yhteyden ja opetti itsestä ja toisesta paljon uutta. En ymmärrä miksi neuvoloissa ei mainosteta tuota kurssia, koska monella on pikkulapsiarjen keskellä hankaluuksia löytää toisensa.

Tsemppiä! Koskaan ei kannata luovuttaa jos ongelmat ovat noinkin "pieniä".

 

Tärkein kysymys varmaan on, että rakastatko sä sitä miestä. Rakastaako mies sua? Jos rakkautta on, niin löytyy myös halua/keinoja korjata tilanne. Jos ei ole rakkautta (eikä kiinnostusta etsiä sitä kipinää uudestaan), niin ei se toimi. Nähty on.

 

Meillä oli seksiä vaikka kuopus nyt 2v. Puheyhteys puuttui, olin väsynyt ja masentunut, läheisyyttä ei ollut, jatkuvia riitoja... Mies otti ja lähti kesällä ja jätti mut kolmen lapsen kanssa. Ahdistaa, itkettää ja nyt miehellä uusi nainen, kahden pienen lapsen omaava äiti. Mies ei koskaan milloinkaan arvostanut mun panosta lapsiin vaan aina haukkui ja sätti. Arvosta sinä miestäsi. Kerro tunteistasi! Se kantaa jo pitkälle...

 

Kun on pieni lapsi/lapsia nii ne vie vanhempien huomion, eikä muisteta omaa hyvin vointia tai toisen.

Itse yrittäisin viettää puolison kanssa laatu aikaa kahdesta. En tiiä onko teillä omaa aikaa molemmilla yhtä paljon tai ollenkaan, mutta ottakaa kumpikin omaa aikaa.

 

Totta kai kannattaa yrittää, jos ainakin olette rakastaneet toisianne. Yrittäkää tehdä yhdessä niitä asioita mitä ennen teitte. Onko teillä yhteisiä kavereita, pyytäkää heitä kylään ja vierailkaa itsekin. Käykää sukulaisten luona, jos teillä on heihin hyvät välit. Oisko joku harrastus mitä tykkäsitte tehdä yhdessä, tai ulos syömään, teatteriin, lenkille...pikku hiljaa siitä keskusteluyhteyskin alkaa ja myös hellyys jne.

 

Lainaus ap:n tekstistä menee suunnilleen näin:"ei sekään enää ollu kiinnostunu seksistä, niin annoin sitten sen puolen olla. En ala kerjäämäänkään."

Aika karua tekstiä. Miehenkö sitte pitäis KERJÄTÄ seksiä sulta?
Tee itse aloite. Mies ei luultavasti tee aloitetta, koska luulee ettet itse ole hänestä kiinnostunut. Tai sit ei uskalla, kun olet kieltäytyny niin monta kertaa.
Pitäskö kaivaa ne omat kätöset sieltä taskun pohjalta ja tehdä ihan ite se aloite, niin mieskin huomaa et vois olla jotain saumoja.
Ja ei, en ole mies, vaan nainen joka kohtelee miestään niin kuin toivoisi miehen kohtelevan itseään.

 

tottakai edellisiin kompaten on toivoa! Tai ei toivoa vaan pelkkä on!

Vaikka joku tilanne ois ollu kauan päällä tollaset saa joskus tosta vaan toimiaan kun saa tosiaan puheyhteyden toiseen kuntoon eikä ny pakottamallakaan Mut siis.. Yleensä kun lehdissä mainostetaan ja aina joku sanoo että yritimme vuosia puhe yhteyttä niin vitut väärä tyyli ollut koska useimmiten sen saa maalais järjellä koska itse tuntee oman kumppaninsa parhaiten ja niiden toimintamallit(yleensä !) yritäppä saada kontakti häneen olemalla tilanteen tullen rento ja heittämällä settiä.mulavasti jutskaillen vaikka niin muuten jos rupeisi kertomaan tunteistaan toinen ei välttämättä kuuntele tai pahimmassa tapaukses luulee hyökkäät. Niin. Ehkä olemalla aito oma ittes ja sitten kun saat te yhteyttä että toinenkin myös on läsnä (sitten kun on) niin olis ehkä parhaita että kerrot fiiliksistäs hillityllä äänen sävyllä. Varsinkin tosta seksistä kerrot että tää on vähän noloo mutta siinä läsnä ollessa että haluut häntä ja sun on vaan tosi vaikee puhuu näistä ettei oo siitä kyse ettetkö haluis mutta tunnet että et hyvännäkönen ja noloks itses. Sun mieshän ei ilmeisesti tiedä oikeasti mitä ajattelet itsestäs ja mielessäs. Kannattaa jutskailla

 

Miks annat olla? Kyllä varmaan sun mies haluaa mutta hänkin varmaan antanu olla jos luulee ettet sä halua häntä?

 

Totta kai teillä on toivoa. Arvasin jo ennen otsikon lukemista, että teillä on pienet lapset. On ihan yleinen juttu, että lasten saaminen on molemmille vanhemmille kriisi, jossa ei ymmärretä itseä eikä toista. Kun siihen lisätään pikkulapsiajan ylikuormitus, niin soppa on valmis. Sitä kestää muutaman vuoden, ja jos pienempi on jo kolmen niin kohta alkaa helpottaa.
Ei teidän parisuhteessa ole mitään vikaa, teillä ei vaan ole todennäköisesti hetken rauhaa sen vertaa, että saisitte molemmat levätä yhdessä ja erikseen, ja löytäisitte sitä kautta uudelleen ilon toisistanne. Teillä on todennäköisesti sellainen perinteinen tilanne siellä, että molemmilla on tarve tulla huomioiduksi ja vähän kannatelluksi siinä arjen ja oman mielipahan ja kiireen ja kuormittumisen keskellä, mutta kummallakaan ei ole nyt oikein voimia eikä ehkä haluakaan tehdä sitä toiselle. Ja kun ette keskustele, väärinymmärrysten ja olettamusten kehä vaan kasvaa ja alatte tulkita kaiken mitä toinen sanoo enemmän negatiivisuuden kuin myönteisyyden kautta. Eli kun et tiedä mitä toinen jollain tarkoitti, tulkitset sen vittuiluna, vaikka levänneenä ja paremmalla tuulella tulkitsisit sen joko myönteisesti tai neutraalisti.

Koettakaa kestää. Teillä on kriisi tässä ja nyt, ja kriisissä ei kannata koskaan erota. Katsokaa se kriisi loppuun, ja miettikää vasta sen jälkeen, mitä oikein tapahtui. Keskittykään nyt vaan siihen selviämiseen. Kaikesta ei kannata ottaa yhteen, varsinkin kun teidän riidat kumpuaa todennäköisemmin väsymyksestä, seksuaalisesta turhautumisesta ja kaipuusta tulla ymmärretyksi, kuin siitä mistä näennäisesti riitelette. Kaikki nämä todelliset ongelmat helpottaa, kun lapset ei enää keskeytä kaikkea tasaisesti minuutin välein, eivätkä lasten tunnepurkaukset enää kuormita sitä perheen tunneilmapiiriä niin, että vanhempien pitää jatkuvasti reagoida johonkin.
Odottakaa sitä elämänvaihetta, että molemmat saa päivän jälkeen palautua, että nukutte pitkät ja hyvät yöunet joka yö, että lapset ei ole enää ihan niin tarvitsevia ja että oma pää ja keho tuntuu taas omalta. Sekin aika tulee. Odottaminen on sen arvoista, vaikka sitten eroaisikin, koska ainakin sen on tehnyt silloin oikeista syistä, mitä ei vaanaina voi nähdä selvästi silloin, kun lapset on ihan pieniä, kuten teillä nyt.

Just näin! Pienten lasten vanhemmat on suurimmassa eroriskissä, mutta siitä pääsee yli.

 

Just näin! Pienten lasten vanhemmat on suurimmassa eroriskissä, mutta siitä pääsee yli.

Pannaanko?

 

Pannaanko?

Ei?

 

Onko haittaa, jos pikkulapsiaikana seksiä on tavallista vähemmän?
Synnytyksen jälkeen nainen ei hormonaalisesti ole seksin suhteen parhaimmillaan, sillä maitoa erittävä prolaktiini vähentää seksuaalista halua ja estrogeenin lasku heikentää limakalvoja. Tuoreiden vanhempien olisi tärkeää ymmärtää se.

Väsymys ja vauvan tarpeisiin vastaaminen vievät uskomattoman paljon aikaa ja voimia. Silloin seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vauva-aikaa kestää vain vuosi, sen jälkeen elämä näyttää taas toisenlaiselta.

Jotkut saattavat vastustaa ajatusta, että vauvan syntyminen muuttaisi pariskunnan elämää. Se on vaarallinen ja itsekäs ajatus. On syytä asennoitua niin, että vauvan syntymä muuttaa elämää ja niin sen kuuluukin. Me olemme vastuussa avuttomasta pienokaisesta, jonka olemme tähän maailmaan tuoneet.

http://anna.fi/suhteet/ihmissuhteet/rakkautta-seksia-kannattaako-seksittomasta-suhteesta-erota/

 

Koska emme ole ajatustenlukijoita, on tarkeaa osoittaa sanoilla ja teoilla tunteitaan. Emme voi muuttaa toista ihmista, mutta voimme muuttaa omaa tapaamme toimia ja suhtautumistamme toisiin ihmisiin.

Jos parisuhde on kriisissa, ja jumping osapuoli istuu poterossaan ajatellen kuin aloittaja, ei parisuhde voi koskaan korjaantua. Jonkun taytyy tehda aloite, avata se katkennut yhteys ja alkaa korjaamaan vaurioita. Tarkeaa ei ole syyllisen nimeaminen, vaan anteeksi anto ja eteenpain meno. Kun kumpikaan ei varainaisesti ole syyllinen mihinkaan mullistavaan, on tarkeaa loytaa yhteys toisiinne ja alkaa harjoittamaan normaalia kanssakaymista takertumatta vanhoihin kaunoihin.

Jos AP vaan manaa kun ei ole laheisyytta tai keakustelua, olisi hanen hyva itse aloittaa molempien runsas antaminen. Muistaa osoittaa kuinka arvostaa miehen osallistumista perheen ja arjen pyoritykseen, ja toisinaan jopa mainita puolisolleen tata rakastavansa.

Niin metsa vastaa kuin sinne huutaa, ja vastausta ei saa kysymatta.

Onnea aloittajalle matkaan, ja muille myos. Rakastakaa, arvostakaa ja kosketelkaa toisianne!

 

Meillä on viimeisimmän lapsen syntymän jälkeen ollut seksiä noin kuusi kertaa. Lapset ovat 5- ja 11-vuotiaat ja vaimo ei vain ole kiinnostunut lainkaan, valittaa vain milloin mikäkin on pielessä. Hän ei välitä enää ulkonäöstäänkään ja minullakin ovat halut häntä kohtaan kuihtuneet. Olemme käytännössä enää kämppäkaverit. Tekisi mieli vierasta ja se on mielessä toisinaan monta kertaa viikossaaargh. Moraali vain estää tekemästä niin. Luulen että meille köy kuin useille jotka eroavat lasten aikuistuttua. Siihen vain on niin pitkä aika.

 

Parisuhdeterapiaan. Kyllä se siitä.

 

Meillä on viimeisimmän lapsen syntymän jälkeen ollut seksiä noin kuusi kertaa. Lapset ovat 5- ja 11-vuotiaat ja vaimo ei vain ole kiinnostunut lainkaan, valittaa vain milloin mikäkin on pielessä. Hän ei välitä enää ulkonäöstäänkään ja minullakin ovat halut häntä kohtaan kuihtuneet. Olemme käytännössä enää kämppäkaverit. Tekisi mieli vierasta ja se on mielessä toisinaan monta kertaa viikossaaargh. Moraali vain estää tekemästä niin. Luulen että meille köy kuin useille jotka eroavat lasten aikuistuttua. Siihen vain on niin pitkä aika.

Oletko puhunut noista tuntemuksista?
Meillä alkoi aivan uusi aika, kun mies soitti töistä palatessaan että hänellä on tärkeää puhuttavaa ja se koskee toista naista.

Sen suurempaa järkytystä hän ei olisi voinut minulle antaa. Sitä ennen meillä oli ollut vuosia jo hiljaista, tuskin suudeltukaan vuosikausiin ja kaikki läheisyys oli rutiininomaista. Sen puhelun jälkeen ehdin miettiä jo aivan kaikkea, olin valmiiksi tosi herkkänä kun hän saapui kotipihaan. Menimme heti keskustelemaan suljetun oven taakse. Koko illaksi. Lähekkäin. Tilanne ei ollut edennyt ihastusta pidemmälle ja molemmat huomasivat miten paljon toinen oikeasti välittää kun tuli menettämisen pelko. Paras asia mitä meille olisi voinut tapahtua oli että mies oli rehellinen!

((Sinun kohdallasi jättäisin mainitsematta että halut ovat kuihtuneet. Eihän se välttämättä enää teidän keskustelunne jälkeen edes ole totta. Ja jos on, niin sitten yhteistuumin ero.))

Tässä edellä on ollut jo hyviä neuvoja. Läheisyys ruokkii läheisyyttä. Arjen koskettelu tuo hyvää oloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hiusten sipaisu, käden silittäminen, ihan viereen meneminen kun osoittaa jotain.

 

Vaimolla ei kiinnosta seksi eikä terapiat ja on kuulemma tyytyväinen näin. No käyn huorissa sen minkä voin niin vaimon ei tarvi olla päänsäryssä. Voin sanoa että asioista on keskusteltu ja arki ja kaikki sujuu muuten hyvin, seksiä ei vaan ole mulle tarpeeksi. Ja jos vaimo saa muualta niin hyvä niin ja kaikki voittaa. Erota nyt ei pelkän seksin takia kehtaa...