Mulla on ollut aikaisemmissa raskauksissa supistelu jostain 20 viikon tienoilta lähtien aina synnytykseen asti. Se rajoittaa normaalia oloa ja eloa melkoisesti ja on erittäin tukalan tuntuista ja oletan niin olevan myös tässä kolmannessa raskaudessa, joten ei tämä mitään auvoa ole. Ajattelin alussa, kun pahoinvointi oli aika hurjaa, että raskaus ei todella sovi minulle ja pahin on vielä edessä. Edes perus kävelylenkki ei onnistu luultavasti enää muutaman viikon kuluttua. Koirakin piti lopettaa joku viikko sitten, joten ei ole edes ketään joka minua veisi lenkille
Huoltakin on nyt ollut vauvasta, koska mielestäni en tunne liikkeitä niin hyvin tässä raskaudessa näillä viikoilla, kuin kahdessa aikaisemmassa. Pitänee soitella neuvolaan ja pyytää päästä ultraan tarkistamaan tilanne
Muuten ajatukset ovat aika rauhalliset, luottavaiset ja vain odottavaiset, johtunee ehkä siitä, että kolmaskierros menossa.
Toisaalta en osannut olla alussa niinkään innoissani kuten kahden aikaisemman kohdalla, koska tämä oli tavallaan vähän yllätysraskaus, tietoinen riski otettiin vaikka tarkoitus oli aloittaa yrittäminen vasta ensi vuoden alussa
Alku siis ollut aika ristiriitaista, ei niinkään minun osaltani ajatuksissa vaan miehen, joka ei ollut aluksi oikein mielissään yllätyksestä. Hän on meidän yhteisen työn ja tilanteen vuoksi aika huolissaan tulevasta, koska fyysisesti raskaan työmme vuoksi joudun todennäköisesti jäämään sairaslomalle jo ensikuun alussa juurikin supistelujen ja mahdollisten vaaratilanteiden ja repivien äkkiliikkeiden vuoksi.
Minäkin tykkään neulomisesta, mutta lapasia ja villasukkia on ihan riittämiin tyttöjen jäljiltä. Ja aika ei tahdo riittää, ja kärsivällisyys, tehdä mitään isompaa, mutta ajattelin että voisin jatkaa ja saattaa loppuun ne jo viisivuotta sitten aloittamani neulepeitot ja muut, kun tällä kertaa vauvakin syntyy kesän sijaan loppusyksystä ja peitolle olisi tarvetta
-pansku- 17+6