150€ enemmän kuin ansiosidonnainen, hätinä kattaisi bensakulut ja tappiolle jäisi lastenhoitomaksujen vuoksi. Valmis tekemään kohtuu palkalla, mutta pitäisikö muuttaa sen vuoksi? Ei, lapset uuteen hoitopaikkaan, talo myyntiin tai vuokralle ja itse vuokrata kämppä, järjestellä kouluasiat, lasten/omat harrastukset jäihin, kaverit jäisi yms. Kaikki tämä puolenvuoden koeajalla ja sen jälkeen "sori, olet meille väärä henkilö".Olen itse sellainen. Paikkakunnalle jossa asun haettiin vasta 70 siivoojaa koska täällä useassa paikassa toiminut firma hävisi kilpailutuksen ja tilalle tuuli uusi firma. Vanhoista työntekijöistä vain reilu kymmenen siirtyi uuteen! Loput eivät periaatteesta halunneet tai sen takia kun tuntipalkka olisi pienentynyt noin 15 senttiä. Edelleen etsivät 20 siivoojaa, oikeasti melkein kuka vaan pääsee sinne mutta kummasti ei nämä työttömät hae. Itse olin jäämässä työttömäksi määräaikaisesta työstä, löysin heti uuden paikan ja nämä useat työttömät ihmettelevät miksi otin paikan koska palkka on noin 150 euroa enemmän kuukaudessa kuin ansiosidonnainen olisi ollut. Olen sitä mieltä että töitä löytyy kyllä kun on valmis tekemään ja vaikka muuttamaan.
Kun noin ajatellaan niin jään miinukselle., laitoimme toisen auton tämän työn takia Mutta ei mulla kestäisi pää olla työttömänä, lisäksi paljon paremmat mahdollisuudet päästä töihin jos olet edes jotain tehnyt etkä ollut vuosia työttömänä odotellen työtä joka miellyttää. Edellinen työpaikka jossa olin sijaisena oli sellainen jota en olisi uskonut saavani, koulutukseni ei riittänyt ollenkaan. Mutta sain paikan ja pomo kehui että hän katsoi CV:tä että olen aina tehnyt jotain enkä ollut päivääkään työtön.150€ enemmän kuin ansiosidonnainen, hätinä kattaisi bensakulut ja tappiolle jäisi lastenhoitomaksujen vuoksi. Valmis tekemään kohtuu palkalla, mutta pitäisikö muuttaa sen vuoksi? Ei, lapset uuteen hoitopaikkaan, talo myyntiin tai vuokralle ja itse vuokrata kämppä, järjestellä kouluasiat, lasten/omat harrastukset jäihin, kaverit jäisi yms. Kaikki tämä puolenvuoden koeajalla ja sen jälkeen "sori, olet meille väärä henkilö".
Kyllä olemme olleet työtätekevä perhe ja tulemme tekemään jatkossakin töitä, mutta palkalla jolla tässä maassa elää.
Läheisistä löytyy näitä "kyllä tekevä töitä löytää" helppo sanoa silloin, kun itsellä on töitä tai nauttii ansaitusta eläkkeestä.
Joo, mutta ku ne nuoret eivät vielä osaa tehä mitään , eivätkä halua oppia eikä tehä mitään, paitsi tietenki kitistä kaikesta.Mun mielestä eläkeläisten ei pidä olla töissä, jotta nuorille niitä hommia riittäisi paremmin. Monesti joutuu perustelemaan noin, kun tyrkytetään sitä tai tätä - mutta niin vain on. Tänne esimerkiksi vastailin siksi, että mun mielestä kaikille vois löytyä joku sopiva homma, josta vois saada palkkaa. Nykyään yrittäjänä on erilaisia vaihtoehtoja eikä yksin kannata kenenkään aloittaa mitään. Sairaslomavara ja lomat ovat tärkeitä asioita huomioida ennakkoon
Rasisti,selvä rasisti!Jos ajatellaan että palkalla tai työn luonteella ei ole väliä, niin töitä ihan varmasti jostain päin Suomea löytyy. Mutta kun niin moni haluaisi olla markkinointikoordinaattori 2500€ kuukausipalkalla.
Ja oikeastaan on turha länkyttää, että työnantajat eivät ole valmiita maksamaan tarpeeksi. Ne maksavat kyllä, jos työntekijöitä ei halvemmalla saa ja jos työ kuitenkin tuottaa enemmän kuin palkkaan kuluineen menee rahaa. Se on liiketalouden laki.
Mutta liian hyvä sosiaaliturva passivoi. On mukavampi loikoilla kotona toisten rahoilla, kuin nähdä vaivaa ja saada muutama satanen extraa. Sosiaaliturvaa pitää leikata rajusti. Sitten tuota kohtaanto-ongelmaa ei enää olisi.
Haluaapas!Joo, mutta ku ne nuoret eivät vielä osaa tehä mitään , eivätkä halua oppia eikä tehä mitään, paitsi tietenki kitistä kaikesta.
Montako kertaa olet ollu työttömänä?Jos ajatellaan että palkalla tai työn luonteella ei ole väliä, niin töitä ihan varmasti jostain päin Suomea löytyy. Mutta kun niin moni haluaisi olla markkinointikoordinaattori 2500€ kuukausipalkalla.
Ja oikeastaan on turha länkyttää, että työnantajat eivät ole valmiita maksamaan tarpeeksi. Ne maksavat kyllä, jos työntekijöitä ei halvemmalla saa ja jos työ kuitenkin tuottaa enemmän kuin palkkaan kuluineen menee rahaa. Se on liiketalouden laki.
Mutta liian hyvä sosiaaliturva passivoi. On mukavampi loikoilla kotona toisten rahoilla, kuin nähdä vaivaa ja saada muutama satanen extraa. Sosiaaliturvaa pitää leikata rajusti. Sitten tuota kohtaanto-ongelmaa ei enää olisi.
Oikea asenne. Tärkeämpää kuin työntekijän koulutus on asenne, ja se näkyy aika hyvin työhistoriasta. Orjatyöstä somessa länkyttävä saa odotella sitä ihannetyötä maailman tappiin, ainakaan hänelle sitä ei tarjota.Kun noin ajatellaan niin jään miinukselle., laitoimme toisen auton tämän työn takia Mutta ei mulla kestäisi pää olla työttömänä, lisäksi paljon paremmat mahdollisuudet päästä töihin jos olet edes jotain tehnyt etkä ollut vuosia työttömänä odotellen työtä joka miellyttää. Edellinen työpaikka jossa olin sijaisena oli sellainen jota en olisi uskonut saavani, koulutukseni ei riittänyt ollenkaan. Mutta sain paikan ja pomo kehui että hän katsoi CV:tä että olen aina tehnyt jotain enkä ollut päivääkään työtön.
Voihan olla, että sana ASENNE on muuttunut, sen merkitys?Oikea asenne. Tärkeämpää kuin työntekijän koulutus on asenne, ja se näkyy aika hyvin työhistoriasta. Orjatyöstä somessa länkyttävä saa odotella sitä ihannetyötä maailman tappiin, ainakaan hänelle sitä ei tarjota.
Orjatyö ehkä karkea kuvaus.Oikea asenne. Tärkeämpää kuin työntekijän koulutus on asenne, ja se näkyy aika hyvin työhistoriasta. Orjatyöstä somessa länkyttävä saa odotella sitä ihannetyötä maailman tappiin, ainakaan hänelle sitä ei tarjota.
Tää on muuten totta. Itse hain kerran työtä, johon olin aivan liian ylikoulutettu. Esimerkiksi olin koulutetumpi kuin esimies, joka minua haastatteli. Kun hän kysyi, mikai haen paikkaa, ja sanoin, että teen mielummin jotakin työtä kuin olen työttömänä, niin hän totesi suoraan, että kysytään koeajan päätyttyä uudestaan. Kun koeaika päättyi, olin tehnyt ko paikan kaikki "paskaduunit", jotka oli ollut tekemättä, kun ketään ei kiinnostanut tehdä niitä ja sen lisäksi tietysti oman duunini, johon mut palkattiin, mutta jossa työtä oli vähänlaisesti kokoaikaiselle tekijälle. Koeajan jälkeen pomo sanoi, ettei tarvitse enää kituuttaa peruspalkalla vaan nosti mun palkan suoraan kolmanteen kokemusluokkaan kiitokseksi siitä, että tein tarvittaessa myös ^paskahommat" kunnolla.Suomessa maksetaan ihan liian hyvin tukia, koska ymmärrän kyllä sen ettei motivoi lähteä töihin jos saa rahaa vain satasen kaksi enemmän kuin työttömänä. Mutta paljon paremmat mahdollisuudet on päästä parempiin hommiin kun on edes jotain tehnyt mitä ollut vain kotona. Olen itse työpaikkamme rekrypuolella ja vasta haettiin yhtä työntekijää. Otimme haastatteluun yhden jolla oli juuri sopiva koulutus tehtävään mutta ollut muutaman vuoden työttömänä. Perustelut tuolle työttömyydelle oli ettei ole löytynyt mieleistä työtä, eikä kuulemma ala tekemään huonompia hommia. Ei palkattu tätä meille, koska tottakai herää kysymys että onko valmis tekemään mitään huonompia hommia meilläkään tarvittaessa.
Just tämä! Uskallan olla myös sitä mieltä että läheskään aina ei tarvitse muuttaa, jos ei ihan pienellä paikkakunnalla asu. Tuo "mutta kun" -lista on niin tuttua monen suusta, on iltatyö, on vähän tunteja, on liian pitkä matka. Nämä pitäis oikeesti laittaa vaikka Venäjälle työttömänä vähäksi aikaa, vois hieman asenne muuttua. Itse olen akateemisesti koulutettu ja siivoan tällä hetkellä, haen koko ajan uutta työtä ja olen toiveikas että koulutusta vastaavan työn saan ennemmin tai myöhemmin. Itse olen myös korkeammin koulutettu kuin esimieheni, mutta kun nykyään työtilanne on mikä on niin näillä mennään.Jos on terve, 18-50 vuotias ja valmis ottamaan vastaan minkä alan työn tahansa, niin varmasti jostain päin suomea löytyy töitä.
Mut sit alkaakin se "mutta kun"- lista. Ei oo autoo, ei voi kun lapset, ei vuorotyöt sovi, ei toi kun mulla on parempaan koulutus, ei käy kun rahaa saa persiillään tönöttämällä enemmän ja ei voi, ei vaan voi...
Siis tuota.. Itse kirjoitin aiemmin tähän keskusteluun ja olen juurikin ennen ollut koulutustani vastaavassa työssä, nykyään teen "huonompaa" työtä huonommalla palkalla. Olen kokenut tuon putoamisen alemmaksi, enkä kyllä romahtanut mitenkään tai egoni kärsinyt En oikein ymmärrä tuota sun kirjoitusta, kuulostaa että olet itse juuri sellainen mistä ensin kirjoitit.Suomi on täynnä työpaikkaansa laitostuneita, omahyväisen narsistisia ihmisiä, jotka haluavat kuvitella tietävänsä kaiken, ja haluavat ajatella, että oma hyvä asema on palkinto siitä että on niin mahdottoman ja erinomaisen viisas. Hyvin usein näillä ihmisillä on pysyvä työsuhde, jossa saa käytännössä olla niin yhteistyökyvytön perseilijä kuin ikinä haluaa, ja töitä silti on, koska vakituisen työntekijän asema on niin hyvin turvattu. Ei heillä oikeasti ole käsitystä siitä, millaista on tänä päivänä kilpailla avoimilla työmarkkinoilla epävarmoissa työsuhteissa. Ja hyvä niin, koska näiden ihmisten psyyke ja ego ei kestäisi sitä. Ihminen romahtaisi menettäisi ansaitun asemansa, ja pitäisi asettua sen hierarkiassa alempana olevan ihmisen asemaan ja sopeutua muihin ihmisiin. Alitajuisesti he tietävät sen, ja siksi ne mielipiteet on jotenkin niin kärkkäitä. Ajatus omasta työttömyydesta on niin kammottava ettei sitä kestä edes ajatella.
Itse käyn töissä, mutta jos jäisin työttömäksi en ottaisi vastaan töitä jos palkka olisi sama tai alempi tai vain merkittävästi parempi kuin ansiosidonnainen, jos työpaikka ei olisi pysyvä. Koska jos menee pienellä palkalla töihin, on ansiosidonnainen taas huomattavan paljon pienempi jos seuraavan kerran jää työttömäksi. Kun elätettävänä on muitakin ihmisiä kuin itsensä, sillä nyt vaan on merkitystä paljonko tilillä on rahaa. Saman verran se maito ja leipä maksaa, oli sitten työn sankari tai ei, ja mieluummin enemmän maitoa ja leipää kuin vähemmän.
Me varmaan työskennellään erilaisilla työpaikoilla. Itse koen hyvin häiritseväksi sen, miten epäreilusti esimerkiksi työkokeiluun tulevia ihmisiä arvioidaan ja arvostellaan, ja miten työttömistä puhutaan tietyillä työpaikoilla. Eivätkä nämä arvostelijat ole yhtään sen kummempia kuin nämä ketä he arvostelevat. Aivan tavallisia. Eivät he pärjäisi yhtään sen paremmin, jos heidät nakattaisiin kylmiltään uusiin töihin ja uusiin työympäristöihin. Eivätkä he olisi työttömäksi jäädessään mitenkään ylivertaisia työnhakijoita noin niin kuin henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan. Mut jostain syystä sitä omaa erinomaisuuttaan pitää korostaa lyttäämällä siellä hierarkiassa alempana olevia.Siis tuota.. Itse kirjoitin aiemmin tähän keskusteluun ja olen juurikin ennen ollut koulutustani vastaavassa työssä, nykyään teen "huonompaa" työtä huonommalla palkalla. Olen kokenut tuon putoamisen alemmaksi, enkä kyllä romahtanut mitenkään tai egoni kärsinyt En oikein ymmärrä tuota sun kirjoitusta, kuulostaa että olet itse juuri sellainen mistä ensin kirjoitit.