V
vierailija
Vieras
Noh jos kyse sijoituksesta niin asia ihan eri kuin huostaanotosta. Sikäli en silti katsoisi kieroon ennenkuin tietäisin perheen tilanteen ja taustan. Olin ehkä ennen erimieltä, mutta työskentely perhetyössä on aika rankastikin avannut silmiä, niin hyvässä kuin pahassa. Ja ihmisten jankutus tuosta ettei voi uuvuttaa itseään siihen kuntoon että ei jaksa hoitaa lapsia on kyllä sellaisten ihmisten puhetta jotka eivät ole siellä ihan pohjalla käyneet. Jokaisella ihmisellä on pohja ja ihmisten psyyke kestää erimäärän paskaa. Sellaisissa rotanloukuissa on tullut tässä käytyä, että sijoitus olisi ollut se viisain päätös, mutta alettiinkin hoitaa perheitä kokonaisuutena ja niin ne uupuneetkin vaan kukoistaa nyt enemmän kuin moni nykymaailman ihannoivan kulissiperhe-elämän väsyneet "hei pakko silti tänään leipoo ja ottaa someen kuva hästäg perheaikaa muiskis" tehoäidit.
Vastaus: En tuomitse, en katso alas. (on osannut antaa rakkaimpansa ennen kuin se väsynyt käsi käy pieneen kiinni)
Tiedän myös tapauksen jossa perheestä sijoitettiin kouluikäinen tyttö, koska äiti ei enää jaksanut ja pärjännyt, oli aivan umpikujassa. Tyttö hakkasi äitiä ja pikkusiskoaan. Lopulta, kuukausia avohuollon sijoituksen jälkeen saatiin vihdoin diagnoosi neurologisesta sairaudesta. Nyt lapsella lääkkeet ja perhe voi hyvin. Enkä katso alas.