Heippa vaan kaikille!
Pahoittelut keskenmenon kokeneille, varmasti sitä pitää käydä pohjalta hakemassa uusia voimia, jotta taas jaksaa <3
ja onnea paljon plussanneille!
Minä olen höhhöö. Seuraillut juttujanne puolen vuoden ajan. Mulla on kaksi teini-ikäistä lasta edellisestä suhteesta, tästä "uudesta", 7 vuotta kestäneestä suhteesta on yksi kohta 5-vuotias ja nyt sitten vielä vanhoilla päivillä haluttaisiin kovasti vielä yksi lapsi. Ikää mulla jo kohta 36, eli vanha käppänä tähän puuhaan. Mutta yrittämällähän se selviää, syntyykö tulosta.
Nyt on yk 4 menossa. Ensimmäistä yhteistä tehtiin vuoden päivät, joten en ihan heti plussaa nytkään odota. Nyt on menossa kp 24/28-31, ovis oli tässä kierrossa vasta kp 18. Mähän olen nyt, dpo 7(?) testannut negan ja varma, ettei siellä mitään ole
Toisaalta olen ihan hurjan hyvä mielikuvittelemaan kaikki oireet itselleni. Nyt on mm. kohtu arka seksin jälkeen tänään. Jatkuva paineentunne ja repäisevät kivut liikkuessa vähän rivakammin tai esim. aivastaessa. Nälkä ja jano. Eli täsmälleen samat, kuin joka ikinen negakierto. Pessimistihän pettyy silti, koska pilvilinnat rakentuu aina loppukierrosta suuriksi. Että miksi sitä ei sitten voisi olla nyt tyytyväinen kolmeen ihanaan lapseen? Niin isoja ja helppoja. Noh: Sain nuorena nuo ekan liiton lapset (18 ja 20v.) ja sitten tämän elämäni miehen kanssa tämän yhteisen viisveen. Ja nyt kun katson taaksepäin, niin elämähän ei ole koskaan niin täyttä, kuin silloin, kun keittiön pöydän alla on tahmaisia pieniä varpaita. Silloin, kun ei jaksa ja silloin kun jaksaa. Se elämä on niin täyttä ja ihanaa siinä hetkessä lasten kanssa. Niinkuin on teinienkin kanssa. En minä sitä. Haluan niitä teinejäkin lisää. Niitä saa kasvattamalla niitä vauvoja. Kaikki nuo on minun ja mieheni aarteita, joka on isä näille mun teineillekin.
Talon rakennus on käynnissä (asumme kyllä jo siinä, vaikka vielä on vaiheessa olevia huoneita, vaiheessa oleva kodinhoitohuone, vaiheessa oleva sauna..). Unelmani asua maalla omassa talossa on siis toteutunut. Olen saanut elämältä niin paljon sen jälkeen, kun erosin, tein kahta työtä, opiskelin ja kasvatin kahta lasta. En nukkunut, koska piti olla voita lasten leivän päälle. Huoli oli läsnä jokaisessa päivässä. Että miten minä tästä selviän. Elämä on muuttunut niin totaalisesti. Vakityö, miehellä hyvin menestyvä firma, lapset ihania kaikkine hankaluuksineenkin. Rakkautta. Lämpöä. Seksiä. Joten sitten sitä aina se vanha höhhöö sieltä kuiskii, että et kyllä ansaitse enää neljättä lasta ainakaan. Liikaahan tässä on jo hyvää yhdelle ihmiselle. Silloin mies kuiskaa mun korvaani, että "rakas, se on nyt meidän vuoro". Ehkä se on, en tiedä. Ei kai elämää voi elää silleenkään vihko kourassa, että mitä on menettänyt ja mitä saanut. Ja että aina pitää olla vähän miinuksen puolella, koska suomalainen kasvatus. Mutta semmosta pikkuista pohdintaa. Toivottavasti ette heti minua täältä lemppaa
Ensi kerralla perehdyn miettimään enemmän teidän tilanteitanne. <3 Vertaistuki olisi kuitenkin tarpeen.